Pettäjä masentui(?)

Mies paljasti pettäneensä. Hän halusi itse kuitenkin jatkaa elämää minun kanssani ja päätimme vielä yrittää. Muutama viikko sujui loistavasti, olimme kuin vastarakastuneita jälleen, paljon suukottelua ja halailua ja kuhertelua. Nyt yhtäkkiä kaikki taas muuttui. Mies sulkeutui täysin. Kotiin tultua menee "päiväunille" ja makaa sängyssä alkuiltaan asti. Sitten saattaa vähän syödä/katsella telkkaa ja menee taas nukkumaan. Ei halua, että kosken, väistelee kosketustani. Olen yrittänyt puhua, kysyä, mikä vaivaa? Ei kuulemma mikään, on vain "huono päivä"....Huono päivä viikon putkeen? Mä oon yrittänyt antaa tilaa ja olla omissa oloissaan, olen kysynyt, voinko auttaa jotenkin, mutta ei mikään tunnu auttavan. Mies tuntuu olevan täysin lukossa ja masentunut.
Yritin kysyä, että haluatkohan sinä sittenkään jatkaa tätä, mutta haluaa kuulemma edelleen. Mä olen aivan neuvoton. Mitä ihmettä tässä pitäisi tehdä?
Luulisi, että minä tässä olisin se masentunut osapuoli, minuahan petettiin. Musta tuntuu, et mäkään en kohta enää jaksa. Minäkin tahtoisin tukea ja ymmärrystä, tahtoisin jutella ja tuntea kosketuksen.
Kaikki tuntuu taas niin vaikeelta.
223910
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

jäädä sittenkin koukkuun tähän toiseen naiseen. Sitä hän varmaan miettii ja on ikävissään. Kannattaa nostaa kissa pöydälle ja puhua, puhua ja puhua.

Äänestä

Mutta lähinnä ihmettelen sitä että sinä petettynä olet valmis kuuntelemaan "ja ymmärtämään" tätä pettäjää? Olet heittäytynyt olkapään asemaan, etc.

Eikö miehesi kuulusi nyt olla se sinun tukijasi ja kuuuntelijasi, pyydellä anteeksi ja suorastaan kerjätä yhdessä oloanne, jos hän sitä todella arvostaa, -eikä toisinpäin?
Sanoit että mies "oli vielä valmis jatkamaan". Hänkö sen päätti?
Olet valmis huonoon kohteluun kunhan mies pysyy rinnallasi/ko ? Oletko läheisriippuvainen?

Nyt tyttö herätys ! Jos käsitin väärin niin korjaa. Mutta jso tilanne on tuo, miksi kumartelet ?! Sinun viimeisenä kuuluis olla nöyrä polvistelija !!!

Äänestä

Lienee mahdollista, että pettäjällä on paha olo / syyllisyyden tunteita. Jos näitä ei ole KÄSITELTY, ne hyvinkin aiheuttavat masennuksen.

Onko teillä asiat puhuttu halki, oletteko käyneet esim. terapiassa tai muuten systemaattisesti käsitelleet suhdettanne?

Pelkkä kuhertelu ei ole asian käsittelemistä.

Äänestä
  • Kuhertelu tuossa tilanteessa kuulostaa kovin ihmeelliseltä. Jos vaimoni pettäisi niin en todellakaan "kuhertelisi" tai edes miettisi sellaista! Meni aikaa, hyvin paljon aikaa että pystyisin edes koskemaan vaimooni.

    Alottaja on petetty ja hän ihmettelee PETTÄJÄN läheisyyskammoa!?! Luulisi olevan täysin päinvastoin! Jos ajattelen nyt itseni pettäjäksi olisin pohjalla ja näyttäisin vaimolleni kaikin tavoin kuinka häntä rakastan. Jos taas kuvittelisin toimivani kuin alottajan mies, olisi se merkki kiinnostamattomuudesta. Vaimoni ei siis merkitsisi minulle enää mitään..
    Ihan vaan näin yhden miehen näkökulmaa peliin...

    Äänestä

  • Kyllä puhuttu ja PALJON koko asiasta. Ja mies silloin kyllä sanoikin, että se ei voi antaa itselleen anteeksi, että meni mua näin satuttamaan.
    Terapiaakin ollaan mietitty, mutta meistä kumpikin on hirveän huono puhumaan kenellekään ulkopuoliselle ylipäänsä mistään asiasta.

    Äänestä

  • a.peräinen kirjoitti:

    Kyllä puhuttu ja PALJON koko asiasta. Ja mies silloin kyllä sanoikin, että se ei voi antaa itselleen anteeksi, että meni mua näin satuttamaan.
    Terapiaakin ollaan mietitty, mutta meistä kumpikin on hirveän huono puhumaan kenellekään ulkopuoliselle ylipäänsä mistään asiasta.

    Kuulostaapa ikävän tutulta.
    Olen samaa mieltä kuin joku tossa sanoi, mies on palannut suhteeseen.
    Katselin samanlaista maansa myynyttä, kun piti ilmoittaa tolle hutsulle, että nyt se on ohi. Kaksi kertaa tuli kotiin ja ALKOI ITKEÄ en pysty. Voi v..u!
    Sen neuvon voin sulle antaa, että lähde suhteesta vielä kun voit, sillä ei äijät niitä päiväpanojaan jätä. Ei ole jättänyt meilläkään. Aina kun joutuu selkä seinää vasten alkaa lässytys, voi voi kun et ymmärrä, että se on aikaa sitten loppu. Sitä sitten pari viikkoa ja taas alkaa sama pelleily, kalsareita käydään vaihtamassa kaverilla, suihkussa käydään uimahallilla ym. ym. Ja kun mennään baariin, siellä vedetään lärvit, ettei kuulemma tajunnut kenelle meni yöksi.
    Hei älä usko idiootteja selityksiä, ei sun tarvii. Sä, mä ja moni muu on ansainnu paremman elämän, ei olemista oksennuspussina!

    Äänestä

Minulla on samanlainen kokemus takana. Epäilenpä että mies on palannut takaisiin suhteeseensa ja potee sitä. Vaikka ehkä rakastatkin häntä älä jää roikkumaan niehn oloon vaan ajattele itseäsi vaikka se vaikealta tuntuukin. Et tarvitse tuollaista salailua ja kohtelua.
Olet ymmärtäväisen luonteesi takia liiankin hyvä hänelle....

Äänestä
  • että suhde jatkuu. Tai varsinaisesti kyse ei ollut edes suhteesta, vaan humalaisen syrjähypystä.

    Äänestä

Ajattelisin, että miehesi syyllisyys, itsekunnioituksen romahdus ja itsetunnonromahdus vaikuttavat, että hän on tavallaan tippunut kuilun pohjalle, josta alkaa hiljaa nousemaan.

Tuollaisessa tilanteessa te molemmat tarvitsette toistenne tukea, kun olette päättäneet jatkaa yhteistä elämäänne. Teistä kumpikaan ei pysty yksin rakentamaan suhdetta, vaan siihen tarvitaan molemmat.

Voin kertoa, että petetyllä on monesti tällaisissa tilanteissa tunne, että joutuu kärsimään toisen takia syy toisensa perään, joka on myös osittain totta. Petetyltä vaaditaan kyllä melkoisia voimavaroja suhteen rakentamisessa ja toisen ihmisen tukemisessa, vaikka hän on omien tyhmyyksien takia joutunut kriisiin itsensä kanssa.

Petetty käy samaan aikaan kaiken muun kanssa itse omaa kriisiä sisällään ja koittaa oppia antamaan anteeksi ja unohtamaan niin hyvin kuin kykenee.

Nämä asiat vievät aikaa melko kauan, jopa vuosia tasapainon löytymiseksi, joten ei kannata kuitenkaan odottaa liikoja muutoksia muutamassa viikossa.

Äänestä
  • tämmöistä mä vähän itsekin ajattelin. Mua vaan huolestuttaa, kun sovimme, että puhumme tästä lähtien kaikesta rehellisesti ja heti, kun joki alkaa mieltä painamaan. Nyt illalla mies onneksi kuitenkin alkoi jo avautua, että ehkä nämä solmut tästä vielä aukenee.

    Äänestä

Koitan juuri itse selvitä mieheni uskottomuudesta. Asumme saman katon alla, mutta nukumme eri huoneissa ja saunassa käymme eri aikaan.Tunteet vaihtelevat raivosta, itkusta, masennuksesta, suhtkoht normaaliin. En tiedä kuinka kauan nämä tunnetilat vaihtelevat. Mutta minä en ainakaan pysty auttamaan, kantamaan mieheni masennusta. Se on hänen asiansa selvitä.
Enkä missään nimessä halua/voi/kykene halailla tai rakastella häntä. Haluan suojella omaa sisintäni/fyysistä ruumistani . Ehkä pelkään jotain seuraavaa iskua?? En luota häneen.

Äänestä
  • pyrin pääsemään mahdollisimman normaaliin elämään takaisin. Eihän se koskaan täysin samaksi palaudu, enkä kskaan varmasti unohda tätä, mutta musta tuntuu paremmalta yrittää pyyhkiä menneet mielestä ja jatkaa kohti tulevaa

    Äänestä

tietää kenestä/keistä tässä on kysymys. Ja miehen pettäminen ei ole jäänyt yhteen kertaan,
ei yhteen viikkoon,
eikä yhteen kuukauteen.

Sääli seurata sivusta kun kolme ihmistä pyörii noidankehässä, kaksi tietoisina siitä,
ja yksi joka vasta viimepäivinä heräsi todellisuuteen. Voittajia tässä pelissä ei kait ole mutta voimia toivon tasapuolisesti kaikille. Fiksuin lähti pelistä jo, hän sai tarpeekseen
-lähde sinäkin (aloittaja) ! Miehesi rakastaa tätä toisa, tämä toinen ei miestäsi mutta sinä kyllä. Miksi jaksat? Älä jaksa. Älä tuhoa itseäsi.

Äänestä
  • No tuskin kuitenkaan tiedät, kenestä on kyse. Ja yhdestä kerrasta oli tässä tapauksessa kyse.

    Äänestä

Jokainen pattämistilanne on erilainen, olemme yksilöitä. Syitä miehesi käytökseen voimme vain arvailla, uneliaisuus ja seksuaalinen haluttomuus viittaisi masennukseen.

Meillä puolisoni masentui nähdessään tuskani ja viimein tajutessaan mitä hän oli tehnyt. Hän ajautui sivusuhteeseen ikäkausikriisissään, ollessaan liian kiltti ja halutessaan auttaa vaikeassa elämänvaiheessa olevaa ystäväänsä. Kerrottuaan sivusuhteestaan hän seurasi vierestä, kuinka onnellinen avioliittomme hajosi palasiksi.

Sivusuhteen aikana puolisoni sairastui fyysisesti - ei pettäminen ole kaikille pikkuasia. Syyllisyys musersi perusrehellisen ihmisen. Nyt olemme eläneet yhdessä kriisiämme selvitellen yli vuoden. Sinä aikana on ollut hirveitä ja vielä hirveämpiä, sekä onnellisiakin hetkiä - kaikesta tapahtuneesta huolimatta rakennamme yhdessä uutta elämäämme.

Äänestä
  • meillä on jyllännyt sitkeä flunssa jo pidemmän aikaa, sekin saattaa tietysti viedä voimat. Mutta jonkinsortin masennusta mä kyllä kanssa veikkaisin. Tai sitten työstressiä?

    Äänestä

Mun mieheni käyttäytyi tismalleen samalla tavalla. Ja mä käyttäydyin just niinkun sinä. Lopulta tein testin..Sanoin miehelleni lähteväni matkoille. Jäin kuitenkin kaupunkiin, ja mikä yllätys..mies oli palannut entisen sivusuhteensa luo. Minä jätin miehen, joka sitten muutti sivusuhteensa kanssa samaan kaupunkiin. Romanssi ei kauaa kestänyt, vaan mies etsi uuden naisen. Luulen kuitenkin tämän uudenkin naisen kohtaavan saman kohtalon kuin minä. Sivusuhde nainen on edelleen kuvioissa..Tunnekohan mä tämän miehen. Alkaako etunimi K-kirjaimella? Ollaanko sitä Treelta?

Äänestä
  • Tuo tilanne kuulostaa tutulle.
    Meillä vaan nyt oli niin,että minä olin se toinen nainen...ja aloin seurustelemaan oikeasti.
    Tämä aviossa elänyt mies vaipui siintä syystä syvään masennukseen.
    Joten...saattaa olla että kun hän on tehnyt asian selväksi tämän naisen kanssa, alkoi nainen uuden suhteen.Ja se on syynä masennukseen.
    Mutta moniahan on myös muita syitä,,,tässä vaan yksi.

    Äänestä

  • No mulla ei oo mahdollisuutta minnekään lähteä, mutta en usko, että miehellä on enää mitään intressiäkään pettää. Ei olla Treelta eikä ala Koolla =)

    Äänestä

pettäjällä vasta tunnustuksen jälkeen vasta nyt pettäjä voi kohdata oman sisäisen itsensä ja taistelunsa myös muusta voi olla kysymys sukupuolitaudit tai muu vastaava onko tuotu tällainen tuliainen vaimolle. Jos haluat pitää miehesi aikuisten oikeasti pakota hänet puhumaan ei vain kerran vaan monesti usean viikon ajan

Äänestä

Hei!
Sain tässä hiljattain tietää että miehelläni on ollut seksisuhde jo ainakin puolivuotta.Olemme seurustelleet jo 11-vuotta joista kolme olemme olleet naimisissa ja meillä on kaksi lasta.Voin kertoa että kun sain tämän jutun tietooni niin olin aivan valmis lähtemään mutta silloin saatiin asiat puhuttua ja yritämme jatkaa.Mut meilläkin on vähän sama ogelma että mies vajoaa omaan itsesääliin ja siihen että ei kuulemma voi antaa itselleen anteeksi! Se rassaa hermoja todella siis minähän tässä olen petetty ei hän!Olen tässä jo miettinyt että kaipaako hän niin voimakkaasti sitä toista mutta ei osaa päättää mitä sitten todella haluaa.Minä olen päättänyt että laitan mieheni seinää vasten ja vaadin vastauksia ja jos hän haluaa jatkaa niin käytöksen täytyy kyllä muuttua! Kokeile sinäkin!

Äänestä

Miehesi on tainnut todellankin tuntea jotain enemmän tätä vierasta kohtaan kuin vain humalaisena sekoilua... Nyt ei vain taida olla voimaa lähteä ja jatkaa entiseen malliin. Ketä te petätte? Kusetatte itseänne tosi pahasti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yks vaan kirjoitti:

Mies paljasti pettäneensä. Hän halusi itse kuitenkin jatkaa elämää minun kanssani ja päätimme vielä yrittää. Muutama viikko sujui loistavasti, olimme kuin vastarakastuneita jälleen, paljon suukottelua ja halailua ja kuhertelua. Nyt yhtäkkiä kaikki taas muuttui. Mies sulkeutui täysin. Kotiin tultua menee "päiväunille" ja makaa sängyssä alkuiltaan asti. Sitten saattaa vähän syödä/katsella telkkaa ja menee taas nukkumaan. Ei halua, että kosken, väistelee kosketustani. Olen yrittänyt puhua, kysyä, mikä vaivaa? Ei kuulemma mikään, on vain "huono päivä"....Huono päivä viikon putkeen? Mä oon yrittänyt antaa tilaa ja olla omissa oloissaan, olen kysynyt, voinko auttaa jotenkin, mutta ei mikään tunnu auttavan. Mies tuntuu olevan täysin lukossa ja masentunut.
Yritin kysyä, että haluatkohan sinä sittenkään jatkaa tätä, mutta haluaa kuulemma edelleen. Mä olen aivan neuvoton. Mitä ihmettä tässä pitäisi tehdä?
Luulisi, että minä tässä olisin se masentunut osapuoli, minuahan petettiin. Musta tuntuu, et mäkään en kohta enää jaksa. Minäkin tahtoisin tukea ja ymmärrystä, tahtoisin jutella ja tuntea kosketuksen.
Kaikki tuntuu taas niin vaikeelta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu