Viikko sitten pamahti, nimittäin vaimon tahto erota. Itselleni täysin nurkan takaa. Ei siis mitään hajua että meillä menisi huonosti. Hän oli tavannut muutama viikko sitten miehen joka kiinnostui hänestä(aivan niin, kuten vaimo lopulta myönsi, halusi päästä housuihin)Keskustelua silloin ja myös viikolla puhelimella ollessani töissä. Tunsin koko viikon, että nyt ei ole kaikki hyvin. Vaimo oli kokoajan halukas, mutta toisaalta välillä aivan poissaoleva. Otin asian puheeksi nukahtamiskeskustelussa. Siinä se iski!! Haluan eron!! Sydän löi tyhjää, ja olin puulla päähän lyöty.
Seurasi muutaman vuorokauden keskustelu, itse revin itseni aivan auki, kaikki tunteet, vaimo ei oikein pystynyt keskustelemaan. Tuli esille, että en ollut enää sama mihin hän silloin yli kymmennen vuotta sitten rakastui. Ei enää samaa romantiikkaa, kukkiakin tuon harvoin, olen paljon poissa(työmatkoja). Halusi että huomioisin. Mielestäni olen kyllä aika paljon huomioinut, mutta en nähtävästi tarpeeksi. Ajatteli, että ei jaksa enää kotona vaan pitää lähteä pois luotani.
No keskustelua jatkettiin ja jatkettiin ja pääsimmekin aika hyvin asioista selville. Sitten menimme 3 päivän päästä parisuhdeterapeutille molempien halusta. Aivan USKOMATON vaikutus, oli kuin uusi rakkaus olisi alkanut. Terapeutti osasi esittää juuri ne kysymykset mitkä saivat lukkoja aukaistuksi, tuntui aivan mahtavalta molemminpuolin. Kaikki meni hyvin 3 päivää... kunnes
Vaimo lähti täksi viikonlopuksi kursseille. Nyt olen aivan sekaisin.Päässä pyörivät kaikki pahat ajatukset. Keskityin vain vaimooni, halusin hänen jäävän ja rakastavan minua kuten minä häntä aivan päättömästi. en ajatellut omia tunteitani, mutta nyt hänen lähdettyä kursseille kauemmas jäi aikaa ajatella itseäni. Minä olen kuitenkin se jota "petettiin", minusta haluttiin ero, minun luottamus ja itsetunto murskattiin.Mitä teen?
Olen soittanut hänelle jatkuvasti, nyt hän ei enää vastaa. Pilasinko minä nyt kaiken? Järki sanoo, että älä ahdistele ja aja nurkkaan, mutta ne tunteet. Yritän nyt täällä kotona pyörittää arkea kolmen lapsen kanssa jotta saisi ajatukset vähäksi aikaa pois.
Lähtikö hän liian äkkiä pois luotani? en kerinnyt saamaan itseäni kasaan.
Kommentteja ym. kaivataan pikaisesti...
Seurasi muutaman vuorokauden keskustelu, itse revin itseni aivan auki, kaikki tunteet, vaimo ei oikein pystynyt keskustelemaan. Tuli esille, että en ollut enää sama mihin hän silloin yli kymmennen vuotta sitten rakastui. Ei enää samaa romantiikkaa, kukkiakin tuon harvoin, olen paljon poissa(työmatkoja). Halusi että huomioisin. Mielestäni olen kyllä aika paljon huomioinut, mutta en nähtävästi tarpeeksi. Ajatteli, että ei jaksa enää kotona vaan pitää lähteä pois luotani.
No keskustelua jatkettiin ja jatkettiin ja pääsimmekin aika hyvin asioista selville. Sitten menimme 3 päivän päästä parisuhdeterapeutille molempien halusta. Aivan USKOMATON vaikutus, oli kuin uusi rakkaus olisi alkanut. Terapeutti osasi esittää juuri ne kysymykset mitkä saivat lukkoja aukaistuksi, tuntui aivan mahtavalta molemminpuolin. Kaikki meni hyvin 3 päivää... kunnes
Vaimo lähti täksi viikonlopuksi kursseille. Nyt olen aivan sekaisin.Päässä pyörivät kaikki pahat ajatukset. Keskityin vain vaimooni, halusin hänen jäävän ja rakastavan minua kuten minä häntä aivan päättömästi. en ajatellut omia tunteitani, mutta nyt hänen lähdettyä kursseille kauemmas jäi aikaa ajatella itseäni. Minä olen kuitenkin se jota "petettiin", minusta haluttiin ero, minun luottamus ja itsetunto murskattiin.Mitä teen?
Olen soittanut hänelle jatkuvasti, nyt hän ei enää vastaa. Pilasinko minä nyt kaiken? Järki sanoo, että älä ahdistele ja aja nurkkaan, mutta ne tunteet. Yritän nyt täällä kotona pyörittää arkea kolmen lapsen kanssa jotta saisi ajatukset vähäksi aikaa pois.
Lähtikö hän liian äkkiä pois luotani? en kerinnyt saamaan itseäni kasaan.
Kommentteja ym. kaivataan pikaisesti...
Vastaukset 7
Vanhimmat
Lähestulkoon samanmoinen tarina takana ja jatkaa ollaan yritetty.
Sinun viestisäsi oli kohta, jonka "näkeminen" prosessissa poisti viimeiset kysymysmerkit.
Minä en pystykkään enää jatkamaan liitossani. Aiemmin tunteet selittelivät menneitä tapahtumia ja tulkitsi tulevia, mutta selitykset - puolin ja toisin - olivat järjellä tuotettuja. Nyt - kiitos viestisi - käänsin asiat päälaelleen. Selitän järjellä tapahatuneita ja tulevia; elän ne myös järjellä. Sanovat, että tunteet voittavat järjen ja siksi se oikeuttaa ties mihin tekoon toista kohtaan. Järki siis tappaa tunteet ja näyttää sen, mikä tarinassa on totta ja mikä ei.
Voimia sinulle.
Voimia sinulle! Minulla tilanne on nyt vähän parempi, vaimo soitti ja pystyin puhumaan rauhallisesti, tunteitani eritellen mutta järkevästi. Helpotti viimeöistä painajaista kovasti, ja nyt odotan sunnuntai-iltaa, että vaimo tulee kotiin. Saadaan puhua kasvokkain. Tiistaina on taas parisuhdeterapeutti. Voipi olla että tarvitsen myös itse jotain terapeuttia joka ainakin yrittäisi selvittää mitä minun päässäni liikkuu.Todelliset ystävät ovat kovin vähissä.
höh irrallisia lauseita, mutta yrittäkää ymmärtää, sillä eivät ne päässäkään niin selvinä ole....
Vaikeampaa olisi ymmärtää (ja uskoa), että kaikki - sanallinen ja tunne pohjainen - viestintä olisivat jotenkin rationaalisia, järkeviä.
Itse tein nimenomaan sen virheen, että yritin tunteilla perustella niin menneitä kuin tulevia; myös niitä vaihtoehtoja. Siinä vain kävi niin, että pääni oli sekaisin ja koko ajan sellainen olo, että jotain jää huomaamatta, jotain en ymmärrä.
Puhuminen lienee kaikkein paras keino alkaa purkaa konflikti. Ja se kannattaa pitää mielessä, että jälleenrakennus ei ole kuukauden työ, puhutaan mieluummin vuosista.
On asioita, joita emme ehkä koskaan unohda, mutta joiden kanssa opimme elämään niin, etteivät ne haittaa ja hallitse normaali arkea, sitä elämää, mitä vielä edessä on.
Itekkin tässä pelkään et millon tulee päivä jolloin herään aamulla ja en pääsekkään katsomaan omia pikku kullannuppujani ku heräilevät...pitää välillä siirtää asia sivuun ettei kaikki päivät mee ihan kuralle
olen kanssa sitä mieltä ettei kannata erota ellei ole tarkkaan harkinnut asiaa ajan kanssa,kuukaudet ei oo riittävä aika sellaiseen päätäkseen jos suhde on muuten kunnossa et koto voipi olla...
Paljon on niitä, jotka syystä tai toisesta ovat vastakkain oman liiton problematiikan kanssa - ja se ei ole sama kuin ongelmien!
Tarkoitan sitä, että niin lähtöä tekevällä kuin suhteeseen jäävällä on monia asioita punnittavana; tarkastelun alla on niin omat tunteet kuin tulevaisuuden odotukset. Empaattisuus on monessa mielessä hyvä, mutta itse olen viime aikoina ollut nimenomaan sen asian kanssa silmäkkäin, että onko ratkaisuni - oli se mikä sitten tahansa - perustuttava vain omiin tunteisiini ja tarpeisiini.
Ennen kuin kukaan älähtää, niin selitän hiukan..
Millaisen kumppanin minusta toinen saa, jos hänen pyynöstä jään, tai mietin hänen elämän romuuttumista? Meillä ei ole lapsia, joten sikäli tilanne "helpompi". Voin jäädä "kiltteyttäni", mutta olenko kiltti muutaman kuukauden, vuoden päästä? Haluaako puolisoni rnnalleen ihmisen, joka ei halua olla hänen kanssaan, vaan jäi pyydettäessä? Ajaako se minut sitten vielä "pahempiin" tekoihin, jonkun toisen syliin?
Jokaisella ratkaisulla on aina seuraus ja päätöksiä ja valintoja tehdessä on seuraus oltava tiedostettuna. Ei voi elämää elää huppu silmillä ja tehdä asioita miettimättä tätä hetkeä pidemmälle.
Virtuaalinen tuki-hali kaikille eron kanssa tavalla tai toisella painijoille.
Olin samanlaisessa tilanteessa 4 vuotta sitten. Vaimo jäi ja yritettiin luoda parempaa suhdetta. Ei toiminut vaikka välillä toimikin.
Nyt olen itse löytänyt toisen ja teen lähtöä. Tiedetäänpä nyt molemmat miltä tuntuu olla petetty - minä vien tämän vaan loppuun ja jatkan paremman kanssa. Olenko muuttunut tunteettomaksi - häntä kohtaan kyllä.