Kerronpa ex-vaimoni toiminnasta. Hän yhtäkkiä häipyi elämästäni 2001 sanomatta mitään syytä avioerolle. Olimme kahdeksan vuotta naimisissa ja kaikkien näiden vuosien jälkeen vaimo oli muuttanut yllättäen pois yhteisestä asunnosta ja muuttanut pois. Kotiin tullessani pöydällä odotti vain lappu, jossa hän ilmoitti ettei ollut muuttanut kenenkään miehen luokse vaikka myöhemmin ilmeni, että hänellä olikin ollut avioliiton ulkopuolinen suhde. Ex-vaimoni teko iski aika rajulla tavalla. Nyt olen huomannut kuinka kaikki ne kahdeksan vuotta olivat harhaa, turhaa ... elin ihmisen kanssa elämäni parhaimmat vuodet ja turhaan. Tuhlasin elämäni nuoruusvuodet ihmiseen, joka petti ja aiheutti niin paljon tuskaa ja ahdistusta toimillaan. Nyt tämä ex-vaimo on naimisissa uuden "miehensä" kanssa ja on muuttanut toiseen kaupunkiin.
Yritin monet kerrat eron jälkeen selvittää syitä erolle, mutta ex-vaimo ei koskaan suostunut puhumaan ja selvittämään asioita. Ero jäi selvittämättä. Olisin kaivannut jonkun selityksen erolle mutta mitään ei kerrottu. Syvä hiljaisuus laskeutui asian ylle ja sama hiljaisuus jatkuu edelleen.
Yritin monet kerrat eron jälkeen selvittää syitä erolle, mutta ex-vaimo ei koskaan suostunut puhumaan ja selvittämään asioita. Ero jäi selvittämättä. Olisin kaivannut jonkun selityksen erolle mutta mitään ei kerrottu. Syvä hiljaisuus laskeutui asian ylle ja sama hiljaisuus jatkuu edelleen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
et koskaan saa tietää, miksi vaimosi lähti. Aikaa siitä on kuitenkin jo kulunut niin paljon, että ehkäpä oman itsesi vuoksi kannattaisi päästää irti, kiivetä asian yli ja jatkaa omaa elämääsi! Ethän voi tietää mitä ihanaa vielä tiellesi osuu, et voi tietää, miten onnellinen voisit jonakin päivänä olla, jos vain möyhit menneitä. Ne eivät siitä miksikään muutu, itsellesi vain tulee kurja olo.
Oma exäni teki jotain yhtä ikävää, juteltiinkin asiasta paljon ennen eroa (ja sen jälkeenkin), enkä silti voi ymmärtää täysin, miksi hän tekonsa teki. Joskus vaan elämässä tapahtuu paskamaisia juttuja. Joskus olet niihin itsekin syyllinen, joskus et. Pitää vain jatkaa matkaa...Hymyillen!
niinpä, kahdeksan vuotta "hukkaan mennyttä elämää" lie tarpeeksi. Turha hukata sitä enää menneiden vatvomiseen - paitsi jos tarkoituksena on nimenomaan löytää jotain tarkoitusta ja merkitystä aviossa vietetylle ajalle.
Katkeruus jäytää sinua eikä syyttä.
Sinulla on täysi oikeus tuntea niinkuin tunnet.
itselläni miehen lähdöstä kulunut jo
kolme vuotta. Yhdessäoloa kesti 18 vuotta.
Kolme yhteistä lasta.
Edelleen olen ihan pihalla kun ajattelen
meidän suhdettamme. mikä tarkoitus sillä oli?
Ehkä ne lapset? mutta olisin toki toivonut
heille kivuttomamman lapsuuden.
viimeiset vuodet olivat pettämistä ja ilmapiiri
oli kotona kamala. Vaikka olemme vatvoneet eron syitä ja seurauksia minun on pakko hyväksyä se
asia että miljoona kysymystä jää vastausta vaille.
Vihaa-sure ja tunne katkeruutta mutta anna niiden
mennä ohitse ja yritä ajatella niitä hyviä asioita
mitä siinä suhteessa oli.
Ex-vaimosi ikävä kyllä tekee tiliä ennemmin tai myöhemmin itsensä ja tämän asian kanssa tavalla tai toisella.
Oikotietä ei ole.Vain kiertotie mitä hän nyt käyttää.
Ole iloinen ettei sitä kestänyt enempää kuin
ne vuodet. Minä olen 40 vee kolmen lapsen yh.
Parhaat vuodet men siin mutta olikohan ne kuitenkaan parhaat?
Minkäs asialle tekee. Itse yritin selvittää miksi jätetään ja mitä tein väärin. Ei kunnollista vastausta muuta kuin, että ei oltu toisillemme sopivia. Ei tuollainen voi olla syy eroamiselle 8 vuoden liitosta. Valheet, pettäminen ja siitä aiheutuva tuska ja kärsimys ovat sietämättömiä. Miksi ihmiset päättävät satuttaa rakkaimpiaan? Nykyajan ihmisten kyynisyys on kammottavaa. Ihmiset eivät hoida parisuhteitaan ja sitten erotaan ... Pahalta tuntuu.
Ei se aina ole sitäkään että suhdetta ei hoideta. Jos toinen haluaa mennä ja pettää, ei hän yleensä kerro syitäkään.
MInäkin olen kysellyt syytä kohta vuoden sitä saamatta. En tiedä, en halua muistella ym.ym.Ei pettäjä-ihminen tarvitse syitä teolleen. Se on luonteenpiirre.Vaikka kaikki olisi hyvinkin, hän lähtee reissulleen. Silloin en näe muuta ratkaisua kuin eron. Ja kaiken huipuksi kaikki näistä ihmisistä ei tajua sitäkään.
Nyt kun itse olen valmis eroon, on hän valmis jatkamaan. Ei ole enää syytä jatkaa. Kuka haluaa tuhlata elämäänsä moiseen. En minä ainakaan.
MIkä sitten on sen elämän tarkoitus, ehkä se meilläkin on nuo ihanat lapset, jotka siitä onnettomasta suhteesta syntyi. Niitä en antaisi pois mistään hinnasta, vaikka heidän isänsä onkin kusipää!
Menen eteenpäin taakseni vilkuilematta, enää syitä kyselemättä. Lasteni kanssa. Toivottavasti muutkin. Totta kuitenkin on vanha klisee: aika parantaa haavat. Arvet valitettavasti jää.
Moi.
Tässä ketjussa on ollut harvinaisen fiksuja kirjoituksia. Kiitokset siitä kirjoittajille.
Yritin nimittäin jo aamulla jakaa aloittajan tuskaa, mutta sitten muistin, millaisia syytöksiä ihmisille on heidän vaikeana aikanaan näilläkin palstoilla annettu.
Olin vähällä varoittaa loasta, joka alkaa lentää, kun itsensä avaa, vaikkakin (ja toisaalta onneksi) anonyymisti.
Minun eroni on tuore, vain nelisen kuukautta, mutta minusta olisi ollut aikuismaista selvittää eron syyt ja seuraukset ja vaikka paiskata kättä lähtiäisiksi.
Kekustelusta olisi voinut olla hyötyä molemmille osapuolille tulevaisuutta varten.
Nyhrään täällä omine ajatuksineni ja pohdin edelleen syitä tulematta yhtään viisaammaksi.
Olen pohtinut myös sitä, että oliko mies lopultakin narsisti, joka näki syyt vain muissa.
Olen lukenut jostain, että naisnarsistit voivat olla vielä pahempia kuin miesnarsistit.
Voi meitä huijattuja.
Peilin syykö se on, jos naama on väärä?
Kukaan ei liene koskaan kuullut tai nähnyt täydellistä avioliittoa, sillä elämään kuuluvat ne vihkikaavassakin mainittavat ylä- ja alamäet, minkä takia toivon, että tämä keskustelu pysyy yhtä asiallisena kuin se on tähän saakka edennyt.
Jos olisimme poliiseja, eikä asia olisi henkilökohtainen, voisimme siirtää puhumattomuuden mappiin selvittämättömät asiat ja unohtaa puhumattomat puolisot.
Mutta olemme omia itseämme. Koettakaamme jaksaa.
alkuperäinen,älä luule että tietäisin teidän suhteesta mitään, tämä on vain oma tarinani.
eli olen nainen ja se joka lähti (miehen mukaan vieläkin ilman syytä) suhteessa meni todella huonosti vuoden verran ja tilanne meni siihen että minun oli päästävä pois.
ulkopuolisten silmissä kaikki olí varmasti hyvin, mutta pinnan alla oli sellaiset asiat joita ei saatu selvitettyä eli lyhyesti syynä oli mieheni "piilo henkinen alaspaino" alussa jaksoin vielä yrittää kertoa hänelle että hän todellakin loukkaa tunteitani sanoillaan, ja aina hän oli pahoillaan mutta hetken päästä sama homma jatkui, mukana oli myös mustasukkkaisuutta (sellaista että kun halusin esim. keskustella työpäivästäni ja puheissa vilahti miespuolinen työkaveri, piti aina tilittää onko hänellä vaimo? paljonko hän tienaa? mista te puhutte? ja vastaukseksi ei riittänyt en muista sillä sitten haukuttiin valehtelijaksi. Tästä oli seurauksena vetäytyminen ja en enää halunnutkaan puhua mistään omista asioistani. joskus tosin unohti tuon esim. työmatkan aikana ja sitten kotiin palattuaan olisi halunnut puhua mutta sama asia taas, ei kuunneltu vaan kesken mulle tärkeän lauseen taas piti vastata...
toinen asia oli hänen tapansa arvostella ulkonäköäni, saatettiin maata sohvalla "onnellisena" vaikkapa rakastelun jälkeen ja hänen kommenttinsa olivat seuraavia "sun maamasi ei ole kovin kaunis" "sun taytyy mennä leikkauttaan rintas kiintemmiksi" "toi nainen on kaunis (tv;ssä, et sinä) ja tietysti tästä aina suutuin, mutta yritin myös ns. normaalitilanteessa kertoa hänelle että nämä sanat satuttavat ja hän vain sanoi, että rakastan sinua aina, tuo on vaan hauskaa. hän saattoi myös kertoa tuttaviensa kommentteja minusta minulle jotka olivat tasoa "se sun naises on lihonut" "kuinka vanha se sun naises on , yli 40 vuotta vai?" ( niin, olen siis 30v, 173cm ja 64kg, jos se nyt asiaa selventää.
hänellä oli myös tapana kayttäytyä seuraavasti, olin valmistanut ruokaa, tai mentiin ulos syömään, niin hän kyllä lähti innolla, mutta sitten nyppi ruokaa ja 5 min, jälkeen totesi ettei ole nälkä, ja istui marttyyrina loppuajan.
niin, näitä on vaikea kuvailla, mutta mitä haluan tässä kertoa on se että oman lähtöni syy oli se että en ollut enää oma itseni, en jaksanut painaa tunteitani taka-alalle ja olla välittämättä tai sitten itkeä..yritin niin monta kertaa, mutta koska mies ei todellakaan ymmästänyt mistä oli kyse, oli mun pakko lähteä. ja vielä nytkin vuoden jälkeen, mieheni kertoo että rakastaa ja haluaa minut takaisin, hänen mielestään meillä meni niin hyvin ja jätin hänet ilman syyttä. niin, miehellä meni hyvin minun "kuoreni" kanssa, en se enää ollut minä loppuajasta hänen kanssaan, se olisi ollut liian sattuvaa ottaa ne kaikki solvaukset vastaan.
ymmärsin ettei mieheni tule muuttumaan sillä me koitimme yhdessä oloa kuukauden verran, ennen kuin ero tuli viralliseksi ja hänen mielestään syy lähtööni oli se ettei hän tienannut tarpeeksi siihen että olisin voinut jäädä töistä pois (huoä m. olen aina pitänyt omaa työssäkäyntiäni hyvänä asiana) ja minulla oli myös uusi suhde josta mieheni oli tietoinen ja hän kysyi mikä tuossa miehessä on parempaa, niin kerroin rehellisesto että hän on viisaampi ja me voimme keskustella kaikesta, miehen vastaus oli että "niin, se sitten tienaa paremmin?" sanoin että ei, ja taas "valehtelet, kuinka muka joku olisi viisas ja ei sitten tienaisi hyvin"
olen onnellinen että tuo suhde on ohi, en yritä unohtaa sitä ja meillä oli kyllä ihan hyviäkin aikoja, mutta emme sitten olleet "sielunkumppaneita"
miehelleni toivoisin rauhaa, ja asian hyväksymistä, itse en enää halua asiaa selvittää, olen niin monta sähköpostia hänelle kirjoittanut ja asiata yrittänyt puhua, en koskaan haluaisi että hän eläisi katkeruudessa ja surussa lähtöni takia, mutta mun oli katkaistava yhteys oman itseni takia.
ehkä sen voisin neuvona antaa, että anna ajan kulua ja kirjoita en jälkeen kirje, mihin kirjoitat itseäsi arveluttavat kysymykset, ei pelkästään miksi...ja lue kirja "kaikki se rakkaus mikä minulle kuuluu" en muista kirjoittajaa mutta nimellä löytyy
Minun ex-vaimoni et ainakaan ollut. Ex-vaimoni on nyt 34-vuotias. Tunnistan viestistä kuitenkin asioita joista exäni syytti minua. Hänelle oma ulkonäkö oli vaikea asia. Hänellä oli "huono" itsetunto ja hän ei tullut itsensä kanssa toimeen. Tein kaikkeni tuon itsetunnon kanssa ja halusin, että hän olisi ollut onnellinen. Haluaisin vain tietää, että miksi exäni alkoi pettämään, tuo satutti todella. Samalla haluaisin tietää, että miksi exäni ei koskaan ilmaissut pahaa oloaan suhteessamme. Miksi hän sulki kaiken sisäänsä jos hänellä oli niin paha olla kanssani. Se, että exäni lähti tuolla tavalla 8 vuoden liitosta ei voi olla oikea tapa hoitaa asiaa.
Asia vain on niin, että kun toisen kanssa on huono olla eikä näe tulevaisuutta, silloin on aivan turha selittää kaikkia syitä, koska se on kokonainen paketti, mikä sen huonon olon tekee.
Jos kuten edellinen kokee arkipäivässäkin jatkuvasti alentavia ja mieltä pahoittavia asioita, ei ole yhtä syytä.
Jos vaimollasi on ollut itsetunto-ongelmia, hän ei ole pystynyt niitä kohtaamaan edes sinun avulla, niin yksi keino on koettaa pettää eli kelpaako vielä. Miten exäsi itsetunto olisi parantunut niin, että hän selkä suorana tulisi kertomaan sinulle syitä, joita voi olla vaikka pienien asioiden kanssa satoja.
Ja usein näissä keskusteluissa käy niin, että toinen ajattelee asiaa omasta näkökannasta eikä voi ymmärtää toista, vaikka toinen kuinka selittäisi. Mene eteenpäin, nimittäin vaikka saisit selville montakin syytä, et näe niitä syiksi ja jäät edelleen ihmettelemään.
Onko oikeastaan koskaan hyvä idea ottaa yhteyttä jälkeenpäin, jos ei ole saanut toiselta selitystä eron syistä?
Mihin sellainen voi pahimmassa tapauksessa johtaa? Entä voisiko sillä saada mielenrauhan?
Olen itse miettimässä, jos kutsuisin exän kylään ja saisin häneltä selityksen. Hänkin vain lähti ilman selitystä ja katkeroiduin. Toisaalta vihaan häntä, mutta myös rakastan. Pelkään myös, jos rakastuisin uudelleen, jos hän sitä jotenkin ruokkii. Ja lopulta en tiedä, haluaisinko häntä takaisin, jos saisin. Haluaisin ehkä, että hän olisi ystäväni. Omasta mielestäni meillä kuitenkin synkkasi aina hyvin ja minulla ei ole ystäviä liikaakaan ja siksi haluaisin hänet ystäväkseni. Voikohan exän kanssa edes saavuttaa enää ystävyyttä?
Syytät koko ajan exääsi. Mitä itse teit sen kahdeksan vuoden ajan? Annat kuvan kuin olisit joku täydellisyyden huippu . Taidat olla tekopyhä pylväsmarttyyri, asetat itsesi jalustalle, ja ruikutat kuinka sinua on petetty ja loukattu, yleensä siihen tarvitaan joku syy. Olitko itse "kunnollinen"? Tuskin, jos parille tulee ero, niin ei ne syyt siihen ihan hetkellisiä ole, vaan kyllä ne on ollut pinnan alla jo pitempään. Itsesäälisi kuuluu jo kauas ja ei puutu kuin itkuvirsi tai surkee kantrilaulu taustalta. Akka lähti, koira kuoli, muita ystäviä ei ole kuin kalja enää, voivoi, mikä minussa on vikana... Katso peiliin joskus, kriittisesti, sitä ei uskalla moni tehdä. Syy on aina muualla vai mitä? Ällöttävää!
eromme jälkeen. Hän yksinkertaisesti vaikeni eroon liittyvistä syistä. Jos minussa oli vika, miksi en koskaan kuullut kunnon selitystä, että vika oli minussa. Koska hän ei selvittänyt tätä asiaa, tulkitsen vian olleen hänessä itsessään.