Petin aviomiestäni, silloista poikaystävääni yhden kerran noin neljä vuotta sitten. En saanut itse kerrotuksi asiaa miehelleni, mutta uskouduin asiasta eräälle ystävälleni. Ystävälleni ja minulle tuli erimielisyyksiä aivan muista syistä, ja näinpä ystäväni meni kertomaan asian miehelleni ikään kuin kostaakseen.
No, päätimme kaikesta huolimatta jatkaa yhdessä: kihlauduimme ja menimme pari vuotta sitten myös naimisiin.
Elämä on periaatteessa ihan OK, mutta onko teidän mielestänne aviomiehelläni oikeus muistuttaa minua tapahtuneesta jokaisen riidan tullen. Jos esim. valitan hänen sukulaisistaan, mieheni huutaa minulle, että pidä turpasi kiinni tai mä en tule ikinä unohtamaan sun pettämistä. Jos huomautan, että juusto on jätetty tiskipöydälle, hän sanoo, että miten voin nalkuttaa tuollaisista asioista, kun hän on joutunut antamaan niiiin ison asian mulle anteeksi. Jos mieheni kokee jääneensä riidassa "aseettomaksi" tai syylliseksi, hän kaivaa heti pettämisen esille.
Ja kyllähän minä sen tiedän. Pettäminen on väärin, enkä ikinä tekisi sitä uudelleen. Joku varmasti sanoo mulle, että miehelläsi on oikeus tehdä noin, koska mä olen loukannut häntä niin pahasti.
Mutta kuitenkin mietin, tarvitseeko minun kantaa syntiäni mukana elämäni loppuun asti. Vaikka minä olen tehnyt todella julmasti miestäni kohtaan, niin mielestäni hän käyttää henkistä väkivaltaa. Miksi ihmeessä hän on halunnut kanssani naimisiin, jos ei ole sisimmässään koskaan antanut anteeksi.
Kertaluontoisesta pettämisestäni huolimatta pidän itseäni kivana, hyväsydämisenä ja epäitsekkäänä ihmisenä. Tein virheen, mutta uskon, että jollekin pystyisin olemaan hyvä vaimo. Jos mieheni sydän vuotaa verta, niin kyllä mustakin tuntuu pahalta!
No, päätimme kaikesta huolimatta jatkaa yhdessä: kihlauduimme ja menimme pari vuotta sitten myös naimisiin.
Elämä on periaatteessa ihan OK, mutta onko teidän mielestänne aviomiehelläni oikeus muistuttaa minua tapahtuneesta jokaisen riidan tullen. Jos esim. valitan hänen sukulaisistaan, mieheni huutaa minulle, että pidä turpasi kiinni tai mä en tule ikinä unohtamaan sun pettämistä. Jos huomautan, että juusto on jätetty tiskipöydälle, hän sanoo, että miten voin nalkuttaa tuollaisista asioista, kun hän on joutunut antamaan niiiin ison asian mulle anteeksi. Jos mieheni kokee jääneensä riidassa "aseettomaksi" tai syylliseksi, hän kaivaa heti pettämisen esille.
Ja kyllähän minä sen tiedän. Pettäminen on väärin, enkä ikinä tekisi sitä uudelleen. Joku varmasti sanoo mulle, että miehelläsi on oikeus tehdä noin, koska mä olen loukannut häntä niin pahasti.
Mutta kuitenkin mietin, tarvitseeko minun kantaa syntiäni mukana elämäni loppuun asti. Vaikka minä olen tehnyt todella julmasti miestäni kohtaan, niin mielestäni hän käyttää henkistä väkivaltaa. Miksi ihmeessä hän on halunnut kanssani naimisiin, jos ei ole sisimmässään koskaan antanut anteeksi.
Kertaluontoisesta pettämisestäni huolimatta pidän itseäni kivana, hyväsydämisenä ja epäitsekkäänä ihmisenä. Tein virheen, mutta uskon, että jollekin pystyisin olemaan hyvä vaimo. Jos mieheni sydän vuotaa verta, niin kyllä mustakin tuntuu pahalta!
Vastaukset 10
Vanhimmat
pitäisihän sen olla niin, että kun on antanut anteeksi, niin silloin pitäisi myös päästää asiasta irti. Miehesi ei selvästikään ole päässyt asian yli vaikka siitä on aikaa.
Mutta huolestuttavaa mielestäni on se, että hän oikeuttaa sinun pettämiselläsi omia tekosiaan. Jos juuston jättämisen pöydälle voi kuitata sillä, "mutta kun sinä petit niin minä voin jättää juuston pöydälle", niin hän näyttäisi kuittaavan kaiken oikeutetuksi sillä, mitä sinä olet joskus tehnyt. Eihän se näin mene. Ehkä hän käyttää sitä jonkinlaisena kiristyskeinona. Oletko joskus tehnyt hänelle myönnytyksiä siksi, että kauan sitten häntä petit?
Ja selvästi asia kalvaa häntä paljon. Jostain syystä hän pitää sitä mielessään vaikka olisi hänelle itselleenkin paljon helpompaa päästää siitä irti. Onko miehesi riippuvaisempi sinusta kuin sinä olet hänestä? Hän on saattanut "antaa anteeksi" jonkinlaisen pakon edessä eikä ole siksi sinut asian kanssa vieläkään.
Mielestäni oleellinen kysymys ei olekaan se, että saako hän käyttäytyä näin vaan se, miksi hän käyttäytyy. Eikä kukaan muu pysty siihen vastaamaan kuin miehesi.
Sillä hetkellä hän ei pysty muuten tuomaan itseään julki, kuin kaivamalla sen asian esiin.
AnteeksiAnnolla pääset eteenpäin,
Sekä hänen osaltaan
Että omalla kantillasi.
Eli toisin sanoen mieheni saa käyttäytyä loppuelämänsä miten tahtoo, koska minä petin häntä helmikuussa 2001. Miksi minun täytyy ymmärtää ja antaa kaikki anteeksi loputtomiin?
Vaan hänenkin pitää antaa sinulle anteeksi,
lopettaa nalkuttaminen,
ja asian esille tuonti.
(*&*)
Olen itse vakavasti harkitsemassa eroa miehestäni, koska en pysty unohtamaan hänen pettämistään ja mielestäni on epäreilua, että vetoan vähän väliä tuohon pettämisjuttuun. En voi uskoa, että mikään parisuhde on sen arvoinen, että petetyn kannattaa yrittää anteeksiantoa vuosia ja toisaalta pettäjän maksaa teostaan aina uudestaan ja uudestaan. Jossain vaiheessa puoliso pitäisi pystyä hyväksymään sellaisena kuin hän on, oli tehty moka millainen vain.
Ota ja eroa!
Haista paska! Miksi mies halusi sitten naimisiin, jos tiesi ettei ole antanut anteeksi. Olis pitäny tajuta aiemmin...
juuri yritin kertoa. Miehen käytös (tilaus) antaa aiheen eroon...
mistä puhut.. Meillä asia juuri päinvastoin. Mieheni petti, ja puolen vuoden päästäkin piikittelin häntä asiasta ja ns. yritin kostaa. Olin öitäkin poissa sillä verukkeella että "sä mokasit".. Niin kauan ennen kuin poikaystäväni teki selväksi että jos en lopeta alituista "kostamista", niin suhde on ohi.
Pitää osaa lopettaa ajoissa. Tiesin että muuri tulisi jossain vaiheessa vastaan, mutta en halunnut lopettaa aikasemmin. Ajattelin että mieheni ei ole kärsinyt tarpeeksi.
Paitsi nyt. Kun annoin itselleni luvan päästää irti asiasta, ni se tapahtuikin helposti. Nyt me katsotaan tulevaan, ei menneeseen.
Miehesi on vitun vihanen. Sä et todellakaan ole ansainnut jokapäiväistä syyllisyyden tuskaa neljän vuoden jälkeen. Puhu miehelles, sano että sä et yksinkertasesti kestä sitä helvettiä enää. Sano että se ei ikinä tule pääsemään asian yli (etkä kyllä sinäkään) jos ei anna sulle anteeks.
Koska selvähän toi on, se ei yksinkertasesti ole antanu sulle anteeks.. vieläkään.
Menneisyydessäni nainen petti minua ja salasi asian. Totuus tuli julki, yritettiin jatkaa jne.
Yritin antaa anteeksi ja unohtaa. Luonteeni on kuitenkin näissä asioissa kova ja itseni tuntien en siihen pystynyt. Pari vuotta yritettiin, kunnes näin asian niin, että ajan hukkaa. En siihen vain pysty sen enenpiä selittelemättä.
Tuli ero, oli ikävä, mutta paras oli näin. Nyt on uusi perhe ja asiat hyvin. Jälkeenpäin ajateltuna oli hyvä oppikoulu tämä juttu ja oikean ratkaisun tein. Itseni tuntien.