täälläkin jo useampaan kertaan itkenyt huonoa parisuhdettani. No tein vihdoin päätökseni ja lopetin sen.
Toisaalta hieman haikea olo, näin monen vuoden jälkeen, mutta itse tätä halusin ja olen erittäin tyytyväinen. Nyt on aika mennä ja pitää hauskaa. Mutta sekin on toisaalta aika surullista. En osaa nauttia yhden illan jutuista. Kaipaan ehkä kuitenkin miestä elämääni. Miestä, joka huomioi minut ja antaa minulle myös oman vapauden mennä kavereiden kanssa ja yhdessä. Miestä joka rakastaa minua ehdoitta ja jota minä voin rakastaa.
Luulin jo kerran ihastuneeni, mutta hän ei halunnut sekoittaa elämääni. Ehkä hyvä niin. Ehkä se olisi tullut liian pian eron jälkeen.
Toisaalta hieman haikea olo, näin monen vuoden jälkeen, mutta itse tätä halusin ja olen erittäin tyytyväinen. Nyt on aika mennä ja pitää hauskaa. Mutta sekin on toisaalta aika surullista. En osaa nauttia yhden illan jutuista. Kaipaan ehkä kuitenkin miestä elämääni. Miestä, joka huomioi minut ja antaa minulle myös oman vapauden mennä kavereiden kanssa ja yhdessä. Miestä joka rakastaa minua ehdoitta ja jota minä voin rakastaa.
Luulin jo kerran ihastuneeni, mutta hän ei halunnut sekoittaa elämääni. Ehkä hyvä niin. Ehkä se olisi tullut liian pian eron jälkeen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Älä nyt ainakaan mene noille yhdenillan juttu teille. Kokeile muita lähteitä. Kyllä se oikea vielä vastaan tulee
Minäkin tein sen ja kahdeksan vuoden suhde päättyi. Sain vihdoin myönnetyksi itselleni, että tämä ei toimi enää. Sen jälkeen elämäni parantui huomattavasti: olen taas onnellinen. Nyt hymyilen taas ja nautin elämästä. Rohkeutta teille siskot ja veljet, että jaksatte tehdä omat ratkaisunne, vaikka ne ovat joskus erittäin raskaita.
Minua kiinnostaisi tietää, että kuinka kauan mietit tätä ratkaisuasi erota? Sinäkö teit aloitteen alkaa puhumaan asiasta kumppanillesi? Miten asian kerroit?
Tuliko sulle mieleen sellaset asiat kuten vaikka mitähän omat vanhemmat tai appivanhemmat ajattelevat erosta tai miten kaikki yhteiset tavarat jaetaan?
Mua vaan kiinnostais tietää...
Itse mietin oikeastaan enemmän ja vähemmän eroa useamman vuoden. Sitten vaan tuli sellainen tilanne että nyt tai ei koskaan. Mietin aikaisemmin mitä muut asiasta ajattelee, mutta sitten tajusin, että itselleni tässä elän. Pakko olla kerrankin itsekäs.
Minä itse mietin eroa jo suhteen aiemmissakin vaiheissa, mutta en saanut sitä aikaiseksi sittenkään. Oikeastaan oon noin parin vuoden verran miettinyt eroa ja sitte sain potkun persuuksiille kaverilta, joka oli tekemässä saman homman. Loppujen lopuksi mä oon eroamassa, mutta kaveri ei. Kaikkein vaikeinta oli sen asian myöntäminen, että haluaa erota ja lähteä omille teilleen. Sen jälkeen kaikki on helmpompaa. En ajatellut ketään muuta kuin itseäni tässä tilanteessa, sillä itse minä teen itseni onnelliseksi, ja se päävastuu mun onnellisuudesta on mulla, ei kumppanilla. Kerroin kumppanille, joka jo tiesi, että oon harkitsemassa eroa, että oon etsiny asuntoja.
Mulle on ihan sama mitä appivanhemmat ajattelee tästä, omat vanhemmat ovat rohkaisseet tekemään omat vaikeatkin ratkaisut.
Yhteiset tavarat jaetaan niin, että toinen ottaa sen minkä tarvitsee tai haluaa. Sitte katsotaan, että molemmat saa itsellensä suunnilleen saman verran yhteisiä tavaroita. Onneksi mulla oli melkein valmis koti ennen kuin löin hynttyyt yhteen entisen kans.
Tämän jälkeen kyllä mietin tarkkaan ennen kuin muutan jonkun kans yhteen asumaan, sen verran on kuitenkin töitä jakaa yhteinen talous.
Mutta kuten sanoin jo aiemmin, olkaa rohkeita ja tehkää omat ratkaisunne muista välittämättä. Olkaa itsekkäitä edes joskus =)