Kerrotteko työkavereillenne olevanne eroamassa tai juuri eronneet? Asumme mieheni tai entisen mieheni kanssa pienellä paikkakunnalla ja hyvin pian ihmiset alkavat kysellä, mitä toinen meistä tekee ihan muulla suunnalla kuin entinen koti on. Kertoako vaiko eikö? Toisaalta ei tee mieli kertoakaan, mutta ikävämmältä tuntuisi, jos ihmiset takana päin puhuisivat, että nekin ovat nyt eronneet. Onko vastaavia kokemuksia?
kerrotteko työtovereillenne?
eronnut
71738
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kun erosta oli päätetty, kerroin samana aamuna kaikille, jotka eteeni sattuivat.
Menin jopa esimiehen huoneeseen ja kerroin hänellekin. Ajattelin, että eipähän tule ainakaan puheita, että "mikähän tuollakin on? ei varmaan ole tyytyväinen työpaikkaansa...".
Kerran se kirpaisee, siksi kerroin kaikille samantien: työkaverit, sukulaiset, tutut, naapurit.
Ja hei... ei ero ole maailmanloppu, se on uuden elämän alku.
Totta, on varmaan parempi itse kertoa, kuin antaa muiden kylien kautta kuulla. Syitähän ei tarvitse kenellekään kertoa. Muutin omasta aloitteestani pois yhteisestä kodista ja vaikka ratkaisun tekeminen vei toista vuotta ja oli vaikeaa, niin oikea päätös se kuitenkin oli. Onneksi välit säilyivät läheisinä eikä ero tuhonnut sitä vahvaa ystävyyttä, joka välillemme vuosien saatossa kasvoi. Uusi elämä edessä ja luotan siihen, että hyvä siitä tulee. Kun iskee heikko hetki, ajattelen niitä asioita, jotka vaikuttivat päätökseeni.
työkavereille. Heidänkin on sitten helpompi ymmärtää, jos olen hieman kireä.
Tulee se ero ennen pitkää ilmi kuitenkin. Vähempi kai sitä takana päin puhumista tulee, jos reilusti kertoo.
... olla kertomatta? Kaikkihan sen kuitenkin saa tietää. Ja onko se joku häpeä, jos kertominen on erityisen vaikeaa? Elämää, ei sen enempää!
No ei tietnkään. Me ollaan erottu jo kuusi vuotta sitten, ja työkaverit vieläkin uskoo et oon naimisissa. Mä käytän sormuksia kuin ei mitään. Ei tuommoista voi kertoo. Naapureillekin sanoin, et mies on työmatkoilla ja on siks on paljo poissa kotoo. Et sil on asunto toisel paikkakunnalla.
Aion sormuksii pitää elämäni loppuun asti, tai sitte kun meen uuestaa naimisiin, niin sit vois vaihtaa.
Tämä on hauska viesti. Minäkin pidän sormusta sormessa ja elän rouvanpäiviä viimeisen päälle.
Työkavereille en puhunut aikoinaan asioistani halaistua sanaa.
Mitä minun asiat kenellekään kuuluvat. Yhtä vähän olen kiinnostunut muiden asioista.
..ei kuulu niille.
En ymmärrä miksi kahvipöydässä pitää levitellä asioitaan. Kukaan niistä ei ole niin hyvä ystävä. Uudesta suhteesta en ole kertonut edes sukulaisilleni.
Hoidan työni hyvin erosta huolimatta ja etenkin sen takia. On aikaa työlle!