Sitä vaan kysyn, että voiko yksikään kreationisti täällä sanoa, että olisi kreajuttujaan kertomalla onnistunut käännyttämään jonkun kreationismiin ja kristinuskoon.
eräskin kreationisti selitti, että Britanniassa suurin syy nuorille olla ottamatta Jeesus vastaan on se, että evoluutioteoria on tehnyt kristinuskon tarpeettomaksi.
Minun - ja varmasti monen muun - tulisi voida uskoa nuorimaa-kreationismiin ennenkuin voisimme vakavissamme kristityiksi ryhtyä.
Mitään todellisia perusteluja tähän ei vaan ole ilmaantunut, joitakin tarkastelua kestämättömiä kyllä.
eräskin kreationisti selitti, että Britanniassa suurin syy nuorille olla ottamatta Jeesus vastaan on se, että evoluutioteoria on tehnyt kristinuskon tarpeettomaksi.
Minun - ja varmasti monen muun - tulisi voida uskoa nuorimaa-kreationismiin ennenkuin voisimme vakavissamme kristityiksi ryhtyä.
Mitään todellisia perusteluja tähän ei vaan ole ilmaantunut, joitakin tarkastelua kestämättömiä kyllä.
Vastaukset 49
Vanhimmat
joka on uskonut evoluutio-teoriaan, ja ollut jonkinlainen ateisti/agnostikko, mutta joka kyllä tiesi uskostani (en viitsi tuputtaa, vaikka kerronkin siitä kyllä) tuli kertomaan minulle tuossa jokin aika sitten että miten hänen maailmankuvansa on alkanut muuttua.
Kaveri on löytänyt evoluutiota kumoavaa materiaalia, ja huomannut että evoluutioteoria ei kestä koettelua. Samaan syssyyn hän on alkanut astua lähemmäksi uskoa ja kreationismia. Keskustelimme yksi ilta viljalti näistä asioista, ja ihan luistivat keskustelut.
Jote saa nähdä miten käy.
Toinenkin esimerkki on, hänenkin uskonsa sai alkusysäyksen tutustumalla evoluutioteorian kriittiseen analyysiin.
Minulle ei niinkään
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=22000000010721087
Jos kreationismia opettavat fanaatikot, niin silloin siitä tulee pakkopullaa. Sen sijaan jos se löytyy tuloksena totuuden etsimisestä, on se hyödyllistä. Mainitsemanilainen pakkopulla taas ei välttämättä ole pitkällä tähtäimellä hyödyllistä.
Myöskin evolutikoiden piireissä on hysteerisiä evo-hihhuleita jotka repivät silmät päästä jos heidän jumalatonta maailmankuvaansa uhkaa jokin. Voin sanoa ettei se ole se parempi vaihtoehto.
Toivon teille rauhaa ja siunausta. Koittakaa löytää yhteinen sävel.
Sellainen täytyy ihmisen olla jotta hän voisi kreationismin uskoa. Valitettavasti minun on näin nähtävä myös naisestani.
kumman syystä tuon kuvauksen lisäksi sivistymättömänä on nähtävä evoluutioteoriaan uskova ihminen.
Sillä kreationismi on haastava näkemys, ja sen kannataja joutuu todistamaan huomattavasti enemmän kuin evoluutioteorian kannattaja. Koska evoluutiokultti mikä on yleisesti hyväksytty ja nielty. Siksi ennakkoasenne on melko jyrkkä heitä kohtaan jos uskaltautuvat edes epäillä sitä.
Miksi sinä et tarkistaisi kantaasi?
>>Kaveri on löytänyt evoluutiota kumoavaa materiaalia, ja huomannut että evoluutioteoria ei kestä koettelua.
1. Elämää ei tule tyhjästä.
2. Seurausta ei ole ilman syytä.
3. Evoluutioteorian kuudesta (6klp) peruskonseptista ei ole tarvinnut kumota yhtäkään, sillä niistä vain yksi toimii ja muiden toimivuutta ei olla todistettu vaan ne ovat huonon sci-fi-novellin tasolla toimivuudessaan.
4. Katoa, olet väärässä.
"Sillä kreationismi on haastava näkemys, ja sen kannataja joutuu todistamaan huomattavasti enemmän kuin evoluutioteorian kannattaja."
Kirjoittajasta saa sen käsityksen, että uskoo minkä hyvänsä asian tulevan todistetuksi kun vain todisteiden määrä saadaan tarpeeksi suureksi. Mutta niinhän ei ole, asian ratkaisee myös todisteiden laatu. Kirjoittaja yrittää myös mennä perä edellä puuuhun siinä että ensin on "haastava näkemys" ja sitten yritetään etsiä asioita, jotka todistavat sen oikeaksi (luonnollisesti ummistaen silmät "huonojen" todisteiden kohdalla). Oikeasti tiedettä tehdään niin, että katsotaan ensin miltä maailma näyttää ja yritettään sitten selvittää millaiseen "haastavaan näkemykseen" se johtaa.
Todisteet muodostuvat maailmasta suoraan tehtävistä havainnoista ja/tai varta vasten järjestetyistä kokeista ja niiden pohjalta sitten laaditaan teoria. Sen tulee kestää muun tiedeyhteisön kritiikki, sen tulee pohjautua todisteisiin ja sen avulla pitää pystyä ennustamaan maailman käyttäytymistä. Jos se noihin pystyy eikä parempaa teoriaa ole olemassa, se otetaan käyttöön parhaana asiaa koskevana teoriana.
Kreationismi ei ole tuossa suhteessa pystynyt yhtään mihinkään vaan pyörii vailla johtoajatusta lähtökuopissaan. Toki se suoltaa sellaisia pseudotieteellisiä julkaisuja kuin vaikka E.K.A mutta ne eivät ole tiedettä. Niiden ainut tehtävä on tieteellisen tuntuisella olemuksellaan hämätä ja värvätä kreaporukoihin sellaisia kuin esimerkiksi tässäkin ketjussa mainittu "eräs ystäväni". Surullista asiassa on se, että se joskus onnistuu, ainakin vähäksi aikaa.
"1. Elämää ei tule tyhjästä."
Argumentti ei ole relevantti. Evoluutioteoria ei ole teoria elämän synnystä vaan kehittymisestä. Elämän syntyteorioita on useampia eikä niissä missään tiettävästi oleteta elämän syntyneen tyhjästä vaan aineesta ja energiasta. Aineen ja energian syntyteorioissa taas on sellaisia, joissa materian oletetaan syntyneen tyhjästä. Mutta ei siinäkään ole mitään kummallista, syntyyhän nykyäänkin hiukkasia tyhjästä kaiken aikaa.
"2. Seurausta ei ole ilman syytä."
Eikö varmasti? Perustele. Ja miten se kumoaa evoluution?
"3. Evoluutioteorian kuudesta (6klp) peruskonseptista ei ole tarvinnut kumota yhtäkään, sillä niistä vain yksi toimii ja muiden toimivuutta ei olla todistettu vaan ne ovat huonon sci-fi-novellin tasolla toimivuudessaan."
Kerro tarkemmin mitä tarkoitat noilla kuudella? Evoluution rakennuspalikoita ovat itsensä kopioiminen, mutaatiot ja olosuhteiden aiheuttama valinta. Mekanismin toimivuus on käytännössä monin tavoin todettu sekä luonnossa että keinotekoisissa systeemeissä.
"4. Katoa, olet väärässä."
Et ole perustellut em. toivomusta vielä millään varteenotettavalla tavalla.
"Argumentti ei ole relevantti. Evoluutioteoria ei ole teoria elämän synnystä vaan kehittymisestä."
No tuossa olet oikeassa. Yleensä vaan evoluutioteorian yhteydessä esiintyy jonkinsortin hypoteesi elämän synnystä.
"Elämän syntyteorioita on useampia eikä niissä missään tiettävästi oleteta elämän syntyneen tyhjästä vaan aineesta ja energiasta. Aineen ja energian syntyteorioissa taas on sellaisia, joissa materian oletetaan syntyneen tyhjästä. Mutta ei siinäkään ole mitään kummallista, syntyyhän nykyäänkin hiukkasia tyhjästä kaiken aikaa."
Universumi, aika-avaruus, syntyi tyhjyys mukaan lukien ikuisuuteen, olemaan kuin jana kehässä.
Voit toki koittaa selittää jollain muulla tavalla sen paikan johon singulaaripiste ilmaantui. Se ei ilmestynyt avaruuteen, sillä aikaa ja avaruutta ei vielä ollut. 5 pisteen vihjeenä: Jumala ei ole paikassa, vaan paikka aina Jumalassa.
Lisäksi, hiukkasia ei synny tyhjästä, vaan luomakunnasta.
"Eikö varmasti? Perustele. Ja miten se kumoaa evoluution?"
Pikemminkin sinun pitäisi antaa esimerkki seurauksesta jolla ei ole syytä.
Evoluutioteorian piirissä on elämänsyntyyn liittyvät selitykset sellaisia ettei seurausta edellä syy. Tosin, 1. kohdassa selvisi mitä sillä tarkoitan. Eli en sano että kehittymisen yhteydessä siitä välttämättä olisi kyse.
"Kerro tarkemmin mitä tarkoitat noilla kuudella?"
En puhunut rakennuspalikoista, vaan peruskonsepteista.
1. Kosminen evo.
2. Kemiallinen evo.
3. Tähtien evo.
4. Orgaaninen evo.
Tutut ystävämme:
5. Makro evo.
ja ainoa todennettavissa oleva:
6. Mikro evo.
Noin, katoa, olette edelleenkin väärässä. ;)
Sinulla on tietenkin oikeus mielipiteeseen. Joskus asioissa joudutaan menemään aristoteellisen logiikan mukaan, jolloin suurempi määrä todisteita painaa vaakakupissa enemmän kuin pieni määrä. Tosin, en ole missään vaiheessa sanonut ajattelevani kuten sinä uskot minun ajattelevan.
Evoluutioteoria ei edelleenkään ole muuta kuin ideologia, eikä todellakaan sitä voi enää sanoa tieteeksi, ainakaan niillä kriteereillä joilla sanot tiedettä tehtävän.
Eikä kyse ole siitä etteikö ole parempaa teoriaa, mutta edistyksen estävät sinunlaiset emotionaalisesti ajattelevat ihmiset. Jos olisit tieteilijä etsisit mielistelyn ja kiipimisen nimissä todisteita vialliseen teoriaan sen sijaan että etsisit totuutta.
>>1. Elämää ei tule tyhjästä. 3. Evoluutioteorian kuudesta (6klp) peruskonseptista ei ole tarvinnut kumota yhtäkään, sillä niistä vain yksi toimii ja muiden toimivuutta ei olla todistettu vaan ne ovat huonon sci-fi-novellin tasolla toimivuudessaan.>4. Katoa, olet väärässä.
>En puhunut rakennuspalikoista, vaan peruskonsepteista.
1. Kosminen evo.
2. Kemiallinen evo.
3. Tähtien evo.
4. Orgaaninen evo.
Tutut ystävämme:
5. Makro evo.
ja ainoa todennettavissa oleva:
6. Mikro evo.>Noin, katoa, olette edelleenkin väärässä. ;)
"Evoluutioteoria ei edelleenkään ole muuta kuin ideologia, eikä todellakaan sitä voi enää sanoa tieteeksi, ainakaan niillä kriteereillä joilla sanot tiedettä tehtävän."
Kun googlaa sanalla "evoluutioteoria", tulee kaikenlaista. Esim. tällainen:
"1830-luvulla Charles Darwin oli mukana maailmanympärysmatkalla, jonka aikana hän tutki maapallon eri osien eliölajistoa. Matkan jälkeen hän kehitti evoluutioteorian."
( http://www.biomi.org/biologia/evoluutio/)
Ensin siis tutkittiin ja sitten kehitettiin teoria eikä toisin päin. Se oli tietysti vasta raakile, jota ovat muut tarkentaneet. Mistäpä arvelisit tarkennustarpeiden tulleen ellei luonnosta tehdyistä havainnoista?
Evoluutioteoria pohjautuu mitä suurimmassa määrin havaintoihin. Se myös ennustaa hyvin, sehän kertoo että kun perusedellytykset (itsensä kopioiminen, mutaatiot ja valitsevat olosuhteet) ovat olemassa, evoluutiota tapahtuu väistämättä. Ja näin on tosiaankin voitu havaita olevan kun teoriaa on sovellettu tietokonepohjaisiin ongelmien ratkaisu- ja suunnittelutehtäviin.
"Eikä kyse ole siitä etteikö ole parempaa teoriaa, mutta edistyksen estävät sinunlaiset emotionaalisesti ajattelevat ihmiset."
Kerropa se parempi teoria ja se miten se
- Selittää havainnot
- Ennustaa uusia havaintoja
- On tiedeyhteisön hyväksymä
Ota vastauksessasi huomioon, että ainakaan sellainen kreationistinen ajatusmalli, joka pohjautuu alussa luotuihin perusryhmiin ja mikroeveluutioon perusryhmien sisällä, ei tule kysymykseen, koska sen ovat havainnot kumonneet: Uuden lajin ja perusryhmän synty on havaittu luonnossa ja se voidaan kokeellisestikin toistaa.
"Noin, katoa, olette edelleenkin väärässä. ;)"
Luulin, että tässä keskustellaan evoluutioteoriasta eli siitä millä tavalla maapallon nykyiset eliölajit ovat maapallolla kehittyneet nykyisen kaltaisiksi. Maailmankaikkeuden kehitys kokonaisuudessaan on tietysti kiinnostava aihe mutta evoluutioteoria käsittelee eliölajien kehitystä maapallolla. Siitä ollaan tiedepiireissä varsin yksimielisiä.
Ymmärrän kyllä halusi omavaltaiseen käsitelaajennukseen. Tiedät olevasi ahtaalla ja haluat ottaa mukaan mahdollisimman paljon sellaista, josta ei vielä paljon tiedetä. Ei ole ensimmäinen kerta kun sellaiseen törmään uskovien parissa.
Mutta siitä et pääse mihinkään, että evolutioteoriaan liittyvät listastasi vain kohdat 5 ja 6. Luultavasti määrittelet makroevoluution jollakin omalla ihmeellisellä tavallasi väitettäsi puolustaaksesi. Yhteen aikaan se määriteltiin niin, että makroevoluutio on evoluutiota alussa luodusta perusryhmästä toiseen ja väitettiin että sellaista ei ole koskaan havaittu. Mutta kun kuitenkin oli, piti taas keksiä jotakin uutta ja olisinkin kovin kiinnostunut kuulemaan nykyisen makroevoluution määritelmäsi, kerropa siitä.
PS. Siltä varalta, että mainitset kertomuksessasi perusryhmän, pyytäisin sinua sen varmistamiseksi että puhumme samasta asiasta kertomaan onko seuraava perusryhmän määritelmä mielestäsi oikea (siinä on vähän redundanssia mutta vähentää mielestäni virhetulkinnan mahdolisuutta sillä tavalla):
- Jokainen eliö kuuluu johonkin perusryhmään.
- Eliö ei voi kuulua useampaan kuin yhteen perusryhmään.
- Risteytymisellä tarkoitetaan, sitä, että A ja B tuottavat keskenään elinkelpoisen lisääntymiskykyisen jälkeläisen.
- Jos A ja B risteytyvät keskenään, A ja B kuuluvat samaan perusryhmään.
- Jos A ja B risteytyvät keskenään samoin kuin ja B ja C, A ja C kuuluvat samaan perusryhmään.
- Jos ei ole olemassa risteytysketjua A....X, A ja X kuuluvat eri perusryhmään.
jos olet tarkkaavainen, niin huomaat että vastauksesi tuli hivenen liian myöhään. Jälkijunassa, kuten sinäkin mahdollisesti.
"1830-luvulla Charles Darwin oli mukana maailmanympärysmatkalla, jonka aikana hän tutki maapallon eri osien eliölajistoa. Matkan jälkeen hän kehitti evoluutioteorian."
Miksi hän ei jäänyt maihin, ja tehnyt samaa teoriaa varisten ja harakoiden kautta? Pienellä miettimisellä olisi saanut paljon aikaan, ja ihan yhtä ignorantin maun. :)
"Ensin siis tutkittiin ja sitten kehitettiin teoria eikä toisin päin. Se oli tietysti vasta raakile, jota ovat muut tarkentaneet. Mistäpä arvelisit tarkennustarpeiden tulleen ellei luonnosta tehdyistä havainnoista?"
Muuten, teoria niistä lintusista joita Darwin bongaili on nykyään floppi.
Mitäs jos hän olisi ollut alunalkaenkin tarkkana, silloin ei ehkäpä olisi lähtenyt mopedi hanskasta.
"Evoluutioteoria pohjautuu mitä suurimmassa määrin havaintoihin. Se myös ennustaa hyvin, sehän kertoo että kun perusedellytykset (itsensä kopioiminen, mutaatiot ja valitsevat olosuhteet) ovat olemassa, evoluutiota tapahtuu väistämättä. Ja näin on tosiaankin voitu havaita olevan kun teoriaa on sovellettu tietokonepohjaisiin ongelmien ratkaisu- ja suunnittelutehtäviin."
Joo-o, siitä huolimatta puuttuva lenkki on kirjaimellisesti puuttuva lenkki.
Tiedätkö miten monta lajia on ehtinyt välimuotoineen olemaan miljoonien vuosien mittaan? Niin paljon että fossiilien löytymättömyys on todellinen ihme, suorastaan erittäin epätodennäköistä.
"Kerropa se parempi teoria ja se miten se"
Olen kreationisti, päättele siitä. Ennen kuin alat höpöttää esim. nuorta maata vastaan, niin minun täytyy sanoa etten usko että maailmaa luotiin 6. 24h päivässä, vaan ajanjaksoissa, joiden pituus ei ole minulle selvinnyt. Lisäksi iso räjähdys on todennäköinen aloituspiste matemaattiskreationistiselle sarjalle emanaatioita.
Näin säästetään molempien aikaa. :)
Kreationismi on tieteilijöiden hyväksymää. Mutta läpilyöntiä hankaloittaa parikin asiaa. Evoluutioteorian maine vs. kreationismin maine. Parempi tapa pitää paikkansa ja edetä tiedeyhteisössä on kiipiä jo valmiiksi hyväksytyn teorian turvin kuin lyödä uutta läpi.
Samoin kreationismi on lahkottunut, eli meikäläisillä on sisäisiäkin erimielisyyksiä.
"Uuden lajin ja perusryhmän synty on havaittu luonnossa ja se voidaan kokeellisestikin toistaa."
Tuo ei pidä paikkaansa.
Todista/ selitä jos olet eri mieltä?
Satanistina olisin silti kiinnostunut kuulemaan millaisena sinä näet darwinismin ja satanismin yhteydet noin maailmankatsomukselliselta kannalta katsoen.
"Miksi hän ei jäänyt maihin, ja tehnyt samaa teoriaa varisten ja harakoiden kautta? Pienellä miettimisellä olisi saanut paljon aikaan, ja ihan yhtä ignorantin maun. :)"
Ehkäpä hän ajatteli, että asiaa pitää katsoa vähän laajemmasta näkökulmasta. Eikä se huono idea olekaan.
"Muuten, teoria niistä lintusista joita Darwin bongaili on nykyään floppi.
Mitäs jos hän olisi ollut alunalkaenkin tarkkana, silloin ei ehkäpä olisi lähtenyt mopedi hanskasta."
Oli mikä oli, Darwin sai ideansa. Ja nythän evoluutioteoria ei enää riipu Darwinin oikeassa tai väärässäolosta. Sitä ovat muut kehittäneet vaikka kuinka.
"Joo-o, siitä huolimatta puuttuva lenkki on kirjaimellisesti puuttuva lenkki.
Tiedätkö miten monta lajia on ehtinyt välimuotoineen olemaan miljoonien vuosien mittaan? Niin paljon että fossiilien löytymättömyys on todellinen ihme, suorastaan erittäin epätodennäköistä."
Fossiilin muodostuminen on epätodennäköistä. Useimmiten eliö kuolee ja katoaa jälkiä jättämättä. Eikä niitä puuttuvia lenkkejä kaikille mahdollisille eliöille tarvitakaan. Voinee olettaa, että jos jokin laji on kehittynyt evoluutiolla, ovat muutkin. Se nyt vasta kummaa olisi, jos tietyt lajit olisivat syntyneet evoluutiolla ja toiset eri tavalla. Tai kukapa sen tietää, ehkä vielä näemme senkin päivän, jolloin kreationistit esimerkiksi myöntävät eläinten ja kasvien kehittyneen evoluutiolla mutta väittävät, että ihminen on luotu );
"lajia välimuotoineen" on väärin sanottu. Joko välimuotoja ei ole olemassa tai sitten kaikki eliöt kautta aikojen ovat ja ovat olleet välimuotoja. Sopii ajatella kummin päin vain mutta "laji ja välimuoto" on väärin.
"Olen kreationisti, päättele siitä."
Siitä voi päätellä, että vastustat evoluutiota, mutta ei juurikaan sitä mitä kannatat. Sehän on se kreationistien tyypillinen ongelma.
"Kreationismi on tieteilijöiden hyväksymää. Mutta läpilyöntiä hankaloittaa parikin asiaa."
Niin, mitä nyt hyväksyminen tarkoittaa, sitäkö ettei nyt aivan julkisesti vaadita päätä vadille? Tosiasia on kuitenkin, että tieteelliseksi teoriaksi kreationistisia ajatuksia ei tiedepiireissä mielletä. Pahin ongelma lienee falsifikaatio: Jotta jokin ajatus olisi teoria, sen pitäisi olla falsifioitavissa mutta kreationsmissa voidaan kaikki ongelmat kiertää pistämällä siihen kohtaan ihme.
"Tuo ei pidä paikkaansa.
Todista/ selitä jos olet eri mieltä?"
Sitä varten tarvitsisimme ensin yhteisen sopimuksen perusryhmälle. Käykö tämä?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=680&posting=22000000010854887
evoluutiosta yhtä paskalla pohjalla kuin tietosi koraanista?
Sol nigerin matematiikalla koraanissa on 6666 jaetta mikä on yhtä paljon kuin kristittyjen "pedon luku" 666
Vaivainen 6000 heittoa laskelmissa ei paljoa hidasta, ei myöskään se että jakeita on oikeasti 6269. Eihän tosiasiat saa olla hidasteena kun levitetään valheita kristinuskon puolesta.
>>jos olet tarkkaavainen, niin huomaat että vastauksesi tuli hivenen liian myöhään. Jälkijunassa, kuten sinäkin mahdollisesti.
Itsehän olet naisesi valinnut.
Mitä väliä sillä on miten joku uskoo, voisiha asioita riitelemättäkin tutkia, kuten taidatte tehdäkkin jos siirrytte keskustelemaan siihen oikeaan paikkaan? (Oli pelkkä pieni ehdotus vaan...!)
Saahan tänne mielipiteitänsä laittaa, eikä kukaan kirjoittajista voi ketään uloskaan heittää.
"Mitä väliä sillä on miten joku uskoo"
Näin monesti sanotaan ja periaatteessa niin onkin. Uskot tuppaavat vain olemaan sellaisia, että oikean uskovan tehtäväksi asetetaan muiden elämään puuttuminen (menkää ja tehkää....). Ja silloin sillä kyllä on väliä. Jos sattuisin uskomaan sillä tavalla, että vääräuskoisiin kohdistuva kannibalismi olisi uskon keskeinen opinkappale, sanoisitko edelleen että "Mitä väliä sillä on miten joku uskoo".
"voisiha asioita riitelemättäkin tutkia, kuten taidatte tehdäkkin"
Ilman muuta, keskustelufoorumeissa tosin pitää käyttää terävähköä kieltä jos haluaa tulla noteeratuksi, valitettavaa mutta totta.
"jos siirrytte keskustelemaan siihen oikeaan paikkaan? (Oli pelkkä pieni ehdotus vaan...!)"
Tämä keskustelu nyt oli tässä eikä tämäkään vallan väärä paikka ole, evoluutiohan on uskonnon kannalta tärkeä kysymys. Mutta jos itse tulen sille päälle, että avaan uuden, pistän kyllä omasta mielestäni oikeaan paikkaan.
Mihinkähän muuten keskustelukumppani katosi. Huhuu! Jos satut lukemaan tämän, niin tiedoksi että odottelen tässä hyväksyntääsi perusryhmän määritelmälle, jotta voisin sitten perustella aiemmin esittämääni väitettä.
Tämä artikkeli tarjoaa valaistusta Eclipsen käytökseen:
Valehtelu johtuu aivojen rakenteesta
30.9.2005 11:32
Patologiset valehtelijat ovat taitavia keksimään selityksiä. Nyt heille tarjotaan kaiken päälle hopealautasella selitys sille, miksi he syöttävät muille pajunköyttä.
Valheiden päästely saattaakin johtua aivojen rakenteesta. (RETNA)Tuoreen tutkimuksen mukaan näyttää siltä, että jatkuva valehtelu voi liittyä tietynlaiseen aivorakenteeseen. Poikkeava aivojen rakenne saattaa selittää, miksi valehtelija ei tunne katumusta tai syyllisyyttä.
Tutkimustuloksen mukaan valehtelijoilla on muita vähemmän harmaita aivosoluja - eli aivojen varsinaisia soluja - siinä osassa aivoja, jossa käsitellään moraalisia valintoja.
- Tämän tuloksena heillä on pienempi todennäköisyys välittää eettisistä näkökulmista, arvioi Etelä-Kalifornian yliopiston tutkija Adrian Raine.
Hän kuitenkin myönsi samalla, että aivojen rakenteen vaikutus valehteluun vaatii vielä lisäselvitystä.
Kiinnostavaa, onkohan tutkittu myös asian perinnöllisyyttä. Olen sitä miettinyt kun tuttavapiiriin kuuluu kolme veljestä, joilla on kaikilla lapsiakin. Em. veljeksillä ja joillakin heidän lapsistaan on taipumus lasketella aivan käsittämättömän paksua pajunköyttä joissakin asioissa. Ne ovat tyypillisesti pienehköjä juttuja, joissa ei mielestäni olisi mitään erityistä tarvetta poiketa totuudesta. Valehtelemisen syyksi olen itse tykönäni järkeillyt sen, että heidän mielestään totuus on yksinkertaisesti liian tylsää ja että sen korjaaminen on aivan normaalia toimintaa. He uskovat juttuihinsa niin täysin, että oikeastaan ei voine edes puhua valehtelusta. Valehtelemisessahan totuus tiedetään ja siitä huolimatta kerrotaan muuta, näille valheet ovat totta. Vääristynyt todellisuudentaju voisi olla oikeampi ilmaus.
Aluksi minulla oli vaiketa kun ei tiennyt miten pitäisi suhtautua. Nauratti niin vietävästi mutta tuntui siltä että loukkaisin verisesti, jos vähänkin antaisin ymmärtää epäileväni. Mutta kun asian oppi, heidän kanssaan tulee oikein hyvin toimeen. Pitää vain olla juonessa mukana ja nauraa naurut sitten omin päin perästä päin.
Olisi kiinnostavaa kuulla, jos muilla on saman tapaisia kokemuksia?
sinä olet näemmä niitä ihmisiä joiden mukaan kaikki jotka ovat kanssasi eri mieltä ovat antropologisesti vajavaisia että valehtelijoita.
Todennäköisesti ajelet vastaantulevienkin kaistaa, ja ihmettelet että miksi on niin paljon hulluja liikenteessä.
Olet hullu ja lisäksi vielä siis tyhmäkin?
ihmiskunnan vihollista, tukevat erittäin hyvin toisiaan.
Kumpikin alistaa ihmisen alemmalle tasolle mille tämä kuuluu. Se jos jokin on hömppää jos siitä olisi tarkoitus olla jotain hyötyä.
Maailma on muutenkin täynnä helvetin ikävystyttäviä ja tylsiä narsisteja, ilman että tarvitsisimme vielä sen tueksi jonkinlaista romantisointia.
"Ehkäpä hän ajatteli, että asiaa pitää katsoa vähän laajemmasta näkökulmasta. Eikä se huono idea olekaan."
Siinä tapauksessa hän jäi täysin idean tasolle.
"Oli mikä oli, Darwin sai ideansa. Ja nythän evoluutioteoria ei enää riipu Darwinin oikeassa tai väärässäolosta. Sitä ovat muut kehittäneet vaikka kuinka."
No, minusta pikemminkin niin että muut ovat keksineet lisää vitsejä samasta aiheesta.
"Fossiilin muodostuminen on epätodennäköistä. Useimmiten eliö kuolee ja katoaa jälkiä jättämättä."
Fossiileja nyt kuitenkin on, ja siihen nähden on huomattavasti suurempi todennäköisyys että ne lajit eivät vain katoaisi. Etenkin kun on kyse järkyttävän suuresta, miljoonien vuosien aikana kertyneestä massasta lajeja ja oletettuja välimuotoja.
"Eikä niitä puuttuvia lenkkejä kaikille mahdollisille eliöille tarvitakaan."
?!?
"Siitä voi päätellä, että vastustat evoluutiota, mutta ei juurikaan sitä mitä kannatat. Sehän on se kreationistien tyypillinen ongelma."
Meillä on kieltämättä juuri tuon suunnan ongelmia. :) Tarkka huomio, olemme vähemmän hyvin järjestäytuneitä siinä mielessä että lahkoutumat ovat tosiasia meidän leirissä.
Olen tosin teologiani, että kreationismini suhteen riippumaton etten kannata jotain epätodennäköistä väitettä vaan siksi että se nyt kuuluu pakettiin.
" Jotta jokin ajatus olisi teoria, sen pitäisi olla falsifioitavissa mutta kreationsmissa voidaan kaikki ongelmat kiertää pistämällä siihen kohtaan ihme. "
Mahdollista tuokin. Evoluutioteoria tosin edellyttää melkoisen suurta ihmettä, mutta silti se tuntuu menevän melko hyvin kaupaksi.
Siis evoluutioteoria tietyt muut ateistiset väitteet joissa kaikki teistinen suljetaan pois noin periaatteesta.
Juuri kun pitkästä aikaa tulin katsomaan tänne. Jos se sinua yhtään riemastuttaa niin kerron että luen nyt kirjaa nimeltä Evoluutio - Kriittinen Analyysi,sillä muijani käytännössä pakotti mut lukemaan sitä.
Charles Darwin ja Anton LaVey,siis?
miltäs kirja vaikuttaa? :) Alkaako päässäsi soida: "Ota juo tästä sanoin, ja löin auki ranteeni, mitäpä en tekisi vuoksesi."
mutta meinasin lähinnä sosiaalidarwinismia ja satanismia.
Tuolla satanisti-puolella kirjoittaa nuori satanisti nimeltä Oggi,jonka sanan säilän käyttöä ihailen. Mene ja tee hänet Jeesuksen opetuslapseksi,niin sitten en voi muuta kuin myöntää,että teillä on Totuus.
>>sinä olet näemmä niitä ihmisiä joiden mukaan kaikki jotka ovat kanssasi eri mieltä ovat antropologisesti vajavaisia että valehtelijoita.>Todennäköisesti ajelet vastaantulevienkin kaistaa, ja ihmettelet että miksi on niin paljon hulluja liikenteessä.
Olet hullu ja lisäksi vielä siis tyhmäkin?
"Fossiileja nyt kuitenkin on, ja siihen nähden on huomattavasti suurempi todennäköisyys että ne lajit eivät vain katoaisi. Etenkin kun on kyse järkyttävän suuresta, miljoonien vuosien aikana kertyneestä massasta lajeja ja oletettuja välimuotoja."
Miten olet sen todennäköisyyden laskenut? Ja vielä kerran: Ei ole erikseen lajeja ja välimuotoja, ei kreationistisissa teorioissa sen paremmin kuin evoluutiossakaan.
"?!?"
Joka ikisestä maan päällä nykyisin elävästä eliöstä ei tarvise löytyä joka ainutta kehitysvaihetta edustavaa fossiilia evoluution todistamiseksi. Jos jokin laji on kehittynyt evoluutiolla, on erittäin vankat syyt olettaa, että niin ovat muutkin.
"Mahdollista tuokin. Evoluutioteoria tosin edellyttää melkoisen suurta ihmettä, mutta silti se tuntuu menevän melko hyvin kaupaksi."
Evoluutioteoria pystyy esittämään falsifiointikriteerejä itselleen. Niitä löytyy netistäkin, jos viitsit selailla. Kreationismi ei sellaisia ole esittänyt eikä luultavasti tule esittämäänkään kahdesta syystä: Ensinnäkin tuntuu puuttuvan uskallusta esittää mitään, jossa ei olisi mukana ihmeisiin kykenevää oliota. Ja toiseksi, jos se olio otetaan mukaan, teorialta putoaa välittömästi pohja, koska silloin se pystyy selittämään kaiken. Teoria on siitä hauska, että jos se selittää kaiken, se ei selitäkään yhtään mitään eikä edes ole teoria ja juuri tässä on se evoluution ja kreationismin perustavan laatuinen ero evoluution hyväksi. Jos olet eri mieltä, kerro kaikin mokomin millainen nykyisin tehtävissä oleva havainto varmasti todistaisi kreationismin vääräksi.
PS: Onko otsikkotekstisi mahdollisesti merkki siitä, että hyväksyt esittämäni perusryhmän määritelmän?
Odottelen kommenttiasi. Jotta asia saataisiin käsitellyksi, tarvitsen varmistuksen että hyväksyt perusryhmän määritelmän. Voit kaikin mokomin ehdottaa korjaustakin. Määritelmän pitää kuitenkin olla sellainen, että se on testattavissa joten esim. "perusryhmä on se, joksi Jumala perusryhmän loi", ei oikein käy tähän vaikka kannaltasi tietysti oikein onkin.
Luin juuri siitä paljonpuhutusta Evoluutio - KA kirjasta perusryhmistä ja minua kiinnostaisi kyllä kuulla mitä sanottavaa perusryhmä-määritelmää vastaan löytyy. Eli kerro siis,vaikka tuo solnigeri ei tuolta enää ilmaantuisikaan.
"Luin juuri siitä paljonpuhutusta Evoluutio - KA kirjasta perusryhmistä ja minua kiinnostaisi kyllä kuulla mitä sanottavaa perusryhmä-määritelmää vastaan löytyy. Eli kerro siis,vaikka tuo solnigeri ei tuolta enää ilmaantuisikaan."
Mukava, että jotakuta kiinnostaa. Päätänpä siis tähän ellei uutta ilmaannu.
Ensinnäkin, tuollainen perusryhmän määritelmä jäi minulle mieleen jostakin aika vanhasta keskustelusta, en nyt enää muista edes millä foorumilla se oli. Joka tapauksessa asiaa puitiin juurta jaksain ja lopputulema oli, että kreationistien mielestä risteytyskoe on ratkaiseva perusryhmiä määritettäessä, eikä nytkään kukaan tunnu vastustavan. Käytännön vaikeuksia siinä tuntuu kuitenkin olevan, koska en ole tähän päivään mennessä nähnyt yhtäkään kreationistien esittämää virallista perusryhmäluetteloa (jos sellaisen kuitenkin joku tietää, olen kiinnostunut).
Perusryhmän kreationistit ilmeisesti keksivät vastavetona sen tyyppisille havainnoille että esim. harmaalokki ja selkälokki ovat Suomessa eri lajeja mutta kun mennään sopivaa reittiä maapallon ympäri, päädytään harmaalokista selkälokkiin ja päinvastoin. Se tuntui ikävän havainnollisesti näyttävän miten laji muuttuu toiseksi ja niinpä otettiin käyttöön perusryhmä ja sanottiin että sen sisällä voi kyllä tapahtua mikroevoluutiota mutta perusryhmästä toiseen eivät lajit kehity.
Perusryhmä on oikeastaan aika ovela keksintö, koska sen avulla kreationistit voivat melkein loputtomiin harrastaa viivytystaistelua ja pikku hiljaa taipua evoluution kannalle: Aina kun kyetään riittävän vakuuttavasti osoittamaan, että kahdelle kreationistien perusryhmiksi väittämälle lajijoukolle löytyykin yhteinen muinainen esi-isä, tarvitsee vain todeta, että "ok, kyseessä onkin näköjään sama perusryhmä, emmehän ole voineet tehdä risteytyskoetta silloin joskus". Sitä voi jatkaa niin kauan että perusryhmiä on jäljellä vain yksi, ja silloin onkin päästy evoluutioon eikä kukaan enää muista että asiasta on joskus verissä päin väitelty.
Mutta jos pysytään nykyisin tavattavissa lajeissa, löytyy kasvikunnasta tapauksia, joissa lajin voidaan todeta syntyneen jostakin toisesta eikä risteytysketjua vanhempiin löydy. Hyvä esimerkki on karhea pillike, joka on syntynyt siten, että mutaatio on tuplannut emolajien (karvainen pillike ja kirjopillike) kromosomiluvut ja mutaatiot ovat risteytyneet tuottaen uuden lajin. Kaiken kukkuraksi asia ei jää arveluksi vaan se voidaan kokeellisestikin todentaa. Kromosomiluvun erilaisuuden takia ei ole toivoa, että karhea pillike risteytyisi emolajien kanssa ja koska se ei risteydy minkään muunkaan kanssa itseään lukuunottamatta, se on määritelmän mukaan perusryhmä.
"Luin juuri siitä paljonpuhutusta Evoluutio - KA kirjasta perusryhmistä ja minua kiinnostaisi kyllä kuulla mitä sanottavaa perusryhmä-määritelmää vastaan löytyy. Eli kerro siis,vaikka tuo solnigeri ei tuolta enää ilmaantuisikaan."
Mukava, että jotakuta kiinnostaa, päätänpä siis tähän, ellei uutta ilmaannu. Pahoittelen, jos tämä lopulta ilmestyy tuplana, selain ilmoitti jotain "proxy erroria" ja kun en nähnyt viestiäni, laitoin uudestaan".
Ensinnäkin, tuollainen perusryhmän määritelmä jäi minulle mieleen jostakin aika vanhasta keskustelusta, en nyt enää muista edes millä foorumilla se oli. Joka tapauksessa asiaa puitiin juurta jaksain ja lopputulema oli, että kreationistien mielestä risteytyskoe on ratkaiseva perusryhmiä määritettäessä. Eikä nytkään kukaan tunnu vastustavan. Käytännön vaikeuksia siinä tuntuu kuitenkin olevan, koska en ole tähän päivään mennessä nähnyt yhtäkään kreationistien esittämää virallista perusryhmäluetteloa (jos sellaisen kuitenkin joku tietää, olen kiinnostunut).
Perusryhmän kreationistit kaiketi keksivät vastavetona sen tyyppisille havainnoille että esim. harmaalokki ja selkälokki ovat Suomessa eri lajeja mutta kun mennään sopivaa reittiä maapallon ympäri, päädytään harmaalokista selkälokkiin ja päinvastoin. Se tuntui ikävän havainnollisesti näyttävän miten laji muuttuu toiseksi ja niinpä otettiin käyttöön perusryhmä ja sanottiin että sen sisällä voi kyllä tapahtua mikroevolutiota mutta perusryhmästä toiseen eivät lajit kehity.
Perusryhmä on oikeastaan aika ovela keksintö, koska sen avulla kreationistit voivat melkein loputtomiin harrastaa viivytystaistelua ja pikku hiljaa taipua evoluution kannalle: Aina kun kyetään riittävän vakuuttavasti osoittamaan, että kahdelle kreationistien perusryhmiksi väittämälle lajijoukolle löytyykin yhteinen muinainen esi-isä, tarvitsee vain todeta, että "ok, kyseessä onkin näköjään sama perusryhmä, emmehän ole voineet tehdä risteytyskoetta silloin joskus". Sitä voi jatkaa niin kauan että perusryhmiä on jäljellä vain yksi, ja silloin onkin päästy evoluutioon eikä kukaan enää muista että asiasta on joskus verissä päin väitelty.
Mutta jos pysytään nykyisin tavattavissa lajeissa, löytyy kasvikunnasta tapauksia, joissa lajin voidaan todeta syntyneen jostakin toisesta eikä risteytysketjua vanhempiin löydy. Hyvä esimerkki on karhea pillike, joka on syntynyt siten, että mutaatio on tuplannut emolajien (karvainen pillike ja kirjopillike) kromosomiluvut ja mutaatiot ovat risteytyneet tuottaen uuden lajin. Kaiken kukkuraksi asia ei jää arveluksi vaan se voidaan kokeellisestikin todentaa. Kromosomiluvun erilaisuuden takia ei ole toivoa, että karhea pillike risteytyisi emolajien kanssa ja koska se ei risteydy minkään muunkaan kanssa itseään lukuunottamatta, se on määritelmän mukaan perusryhmä.
Tarkoitatko, että ensin pitäisi perehtyä joihinkin tieteellisiin teorioihin ennen kuin alkaa uskoa Jumalaan.
Tuollaiset kuin kreationistit ja evolutionistit teorioineen eivät edes herätä mitään kiinnostusta.
Usko on luottamista kaikkivaltiaaseen Jumalaan ja Jumalan rakastamista ja siihen ei tarvita ihmisten kehittelemiä teorioita. Siihen riittää oma havainto ja kokemus.
Vai olisiko minunkin pitänyt aikoinani, kun sattumalta törmäsin tulevaan puolisooni, pitänyt mennä testauttamaan tieteellisin mittatikuin rakastanko häntä vai enkö rakasta ja rakastaako hän minua vai eikö rakasta?
Tiesin, että rakastan. Ja hän tiesi, että rakastaa minua.
Rakastamme yhä toisiamme.
Rakastamisen mittatikkuja ei ole tieteen käytössä. Koskee myös Jumalan rakastamista.
Rakastamisestahan Jumalaan uskomisessa on kysymys. Ei mistään muusta.
Tiede mittatikkuineen kulkee omia polkujaan.
Mutta ehkäpä silti jotkut uskoon päin horjahtamassa olevat haluavat testata,että käyvätkö ne höpötykset yksiin logiikan kanssa. Eivät käy. Näin jo siksi,että satukirjanne menee jo alkulehdillään luomiskertomuksessa sukset ristiin järjen kanssa. Loppua kohti tarina on,jos mahdollista,entistäkin epäloogisempaa.
No kerroppas kuinka kauan se Aatami eleli paratiisissa yksinään ja kuinka kauan Eevan kanssa?
Ja mitä logiikkaan tulee et kai väitä, että kaikkia väittämiä pystytää osoittamaan tosiksi tai epätosiksi logiikaa apunakäyttäen?
>>Tarkoitatko, että ensin pitäisi perehtyä joihinkin tieteellisiin teorioihin ennen kuin alkaa uskoa Jumalaan.>Tuollaiset kuin kreationistit ja evolutionistit teorioineen eivät edes herätä mitään kiinnostusta.>Usko on luottamista kaikkivaltiaaseen Jumalaan ja Jumalan rakastamista ja siihen ei tarvita ihmisten kehittelemiä teorioita. Siihen riittää oma havainto ja kokemus.>törmäsin tulevaan puolisooni, pitänyt mennä testauttamaan tieteellisin mittatikuin rakastanko häntä vai enkö rakasta ja rakastaako hän minua vai eikö rakasta?>Tiesin, että rakastan. Ja hän tiesi, että rakastaa minua.
Rakastamme yhä toisiamme.
Rakastamisen mittatikkuja ei ole tieteen käytössä. Koskee myös Jumalan rakastamista.>Rakastamisestahan Jumalaan uskomisessa on kysymys. Ei mistään muusta.
Tiede mittatikkuineen kulkee omia polkujaan.
Kysymys on uskosta, jonka voi saada vain Jumalalta lahjaksi. Ei ihminen tule järkeilemällä uskoon, vaan se on kokonaan armoa!
tuo uskoon tulo, kun Jumalaltasi riittää armoa vain joillekin, ja nekin sieltä typerimmästä päästä, tai ne jotka ovat elämässään kriiseissä?
Kukas luulet olevasi Jumalaa arvostelemaan? Viisaampiakin kohteita on maailma täynnä.
Minä en ole mikään sanomaan mitään kaiken luojan puoolesta, koska ihminen on jumalan luomistyö, eikä hänen vertaisensa.
>>Kukas luulet olevasi Jumalaa arvostelemaan? Viisaampiakin kohteita on maailma täynnä.>Minä en ole mikään sanomaan mitään kaiken luojan puoolesta, koska ihminen on jumalan luomistyö, eikä hänen vertaisensa.