Mitä tämä on...

Lyhyesti kerrottuna tilanteeni. Olemme olleet aviossa 12 vuotta ja kolme lasta. Neljä vuotta sitten mieheni jäi kiinni pettämisestä, oli tapaillut tätä naista n.puoli vuotta. Ja asian tultua julki oli lähdössä tämän naisen mukaan. Menin aivan paniikkiin ja pyysin miestäni yrittämään kanssani. Kävimme terapiassa ja muutenkin panostimme suhteemme hoitamiseen. Tänä keväänä löysin viestin joltain naiselta ja tulikin ilmi, että heillä oli ollut vain 'tekstiviestisuhde', näin minulle sanottiin. Tästä jupakasta seurasi se, että taas aloitimme terapian. Kuukausi tästä löysin viestin, joka oli lähetetty tälle ensimmäiselle hoidolle. Ja se oli mielestäni minulle liikaa. Olen täysin maassa ja masentunut, en jaksa ajatella järkevästi. Jos otan asiat esille mieheni kanssa, niin saan vaan pelkkiä syytöksiä tapahtuneesta. On kuulema minun syy, että näin on tapahtunut. Minun pitäisi olla toisenlainen, olen valmis ottamaan vastuun osuudestani, mutta syyttelyä en jaksa. Mitä mieltä te olette tapahtuneesta, pystyisinkö koskaan enään luottamaan, jos jään vielä tähän?
3844
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

minkälaisia syitä miehesi on antanut käytökselleen? olisitko sinä mielestäni voinut TEHDÄ jotain toisin parisuhteesi hyväksi? Se, että sinun pitäisi OLLA toisenlainen, on puppua - sinä olet sinä, ja jos miehesi ei voi olla aikuisessa parisuhteessa sinunkaltaisesi henkilön kanssa vaan vuodesta toiseen aiheutta ongelmia, vastaus lienee ero. Paska tyyppi kun sinua omista möhläilyistään syyttelee. Kakara, joka ei itse rehellisin keinoin saa elämäänsä järjestykseen.
Jos nyt olette yrittäneet muttei toimi, erotkaa. Mutta älä vain ajattele, että vika olisi siinä, millainen henkilö olet. Ja sitä paitsi, hänen pitää ottaa itse vastuu teoistaan, ne eivät ole koskaan sinun vikasi - miten voisivat olla?! Kaipa hän nyt itse omistaa ihan omat arvot ja moraalitajun? Syyttää sinua omasta kusipäisyydestään ja kaksinaamaisuudestaan? Onko hän 15-vuotias? Hemmoteltu? Hanki aikuinen mies ja potki inisevä häntäheikki pellolle!

Äänestä
  • jäitkö ilman vai rahatko loppu?

    Äänestä

Kuulehan maria2! Sinulla on vaikeat ajat edessä.Mieti tarkkaan, mitä haluat tulevalta elämältä.Haluatko Jäädä miehesi loukattavaksi?Uskon että hän ei luovu elämän tavastaan maistella vierasta"lihaa",eikä myöskään sen tuomasta jännityksestä.On vaikeaa luottaa mieheen joka on pettänyt noin monta kertaa ja tarvitseeko sinun enää?ERO ei välttämätttä ole huono asia,se voi olla mahdollisuus teille molemille.Sinulla on oikeus saada parempaa kohtelua,rakastaa ja ennenkaikkea tulla rakastetuksi..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


maria2 kirjoitti:

Lyhyesti kerrottuna tilanteeni. Olemme olleet aviossa 12 vuotta ja kolme lasta. Neljä vuotta sitten mieheni jäi kiinni pettämisestä, oli tapaillut tätä naista n.puoli vuotta. Ja asian tultua julki oli lähdössä tämän naisen mukaan. Menin aivan paniikkiin ja pyysin miestäni yrittämään kanssani. Kävimme terapiassa ja muutenkin panostimme suhteemme hoitamiseen. Tänä keväänä löysin viestin joltain naiselta ja tulikin ilmi, että heillä oli ollut vain 'tekstiviestisuhde', näin minulle sanottiin. Tästä jupakasta seurasi se, että taas aloitimme terapian. Kuukausi tästä löysin viestin, joka oli lähetetty tälle ensimmäiselle hoidolle. Ja se oli mielestäni minulle liikaa. Olen täysin maassa ja masentunut, en jaksa ajatella järkevästi. Jos otan asiat esille mieheni kanssa, niin saan vaan pelkkiä syytöksiä tapahtuneesta. On kuulema minun syy, että näin on tapahtunut. Minun pitäisi olla toisenlainen, olen valmis ottamaan vastuun osuudestani, mutta syyttelyä en jaksa. Mitä mieltä te olette tapahtuneesta, pystyisinkö koskaan enään luottamaan, jos jään vielä tähän?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu