Löysin sen mitä etsin, vaikken tiennyt etsiväni. Ja menetin kai samantien. Olin eronnut pitkästä suhteesta muutamaa kuukautta aiemmin ja sen eron pahi tuska alkoi hiljallee helpottaa, sitten tapasin mukavan miehen, jonka kanssa jutellessa alkoi tuntua todella siltä, että ex, joka minut hylkäsi ei ollut arvoiseni. Kuin varkain ihastuin tähän mieheen, vaikka olin ejatellut, etten halua yhtäkäään miespuolista ihmistä lähietäisyydelle pariin vuoteen. No, siitä syntyi kuin syntyikin suhde, pariksi viikoksi. Mies oli samankaltaisessa tilanteessa kuin itsekin olin ja hänpä sitten totesikin haluavansa palata exän kanssa yhteen. Minuakin kohtaan kuuleemma oli tunteita, mutta yhteiset vuodet olivat tärkeämmät. Ymmärrän sen, itsekin ajattelin niin vielä kohdatessani tämän miehen... Nyt vain olen ymmärtänyt, etten pitkässä suhteessani saanut mitä halusin, ei kai meistä kumpikaan. Silloin kun olin vielä suhteessa, ja pari kuukautta sen jälkeenkin luulin kuienkin sen olevan ongelmineenkin jotain suurta...
Varsinainen ongelma nyt kuitenkin on tämä pieni uudempi suhde. Sen päättymisestä on jo useampi kuukausi, enkä ole hänestä päässyt kunnolla yli, vaikka suhde kesti vain pari viikkoa. Edellisen suhteen tuskakin oli jo tässä ajassa laimentunut enemmän kuin tämän. Tämä mies oli jotakuinkin unelmieni täyttymys, ihminen,jollaista en luullut olevan olemassakaan, ei toki kuitenkaan virheetön. Meidän oli hyvä olla yhdessä, olimme rauhallisia, kun vain istuimme vierekkäin, koin hänen kanssaan parempia hetkiä sängyssä ja sen ulkopuolella, kuin entisessä suhteessani koskaan. Silti minusta tuntuu kummalta, etten ole päässyt hänestä vieläkään yli. Kaipaan häntä päivittäin. Ehkä vielä kiikkustuolissakin mietin, josko kohtaisin hänet kaupassa. Jollie sattuma tai kohtalo tuo häntä luokseni ennen sitä...
Varsinainen ongelma nyt kuitenkin on tämä pieni uudempi suhde. Sen päättymisestä on jo useampi kuukausi, enkä ole hänestä päässyt kunnolla yli, vaikka suhde kesti vain pari viikkoa. Edellisen suhteen tuskakin oli jo tässä ajassa laimentunut enemmän kuin tämän. Tämä mies oli jotakuinkin unelmieni täyttymys, ihminen,jollaista en luullut olevan olemassakaan, ei toki kuitenkaan virheetön. Meidän oli hyvä olla yhdessä, olimme rauhallisia, kun vain istuimme vierekkäin, koin hänen kanssaan parempia hetkiä sängyssä ja sen ulkopuolella, kuin entisessä suhteessani koskaan. Silti minusta tuntuu kummalta, etten ole päässyt hänestä vieläkään yli. Kaipaan häntä päivittäin. Ehkä vielä kiikkustuolissakin mietin, josko kohtaisin hänet kaupassa. Jollie sattuma tai kohtalo tuo häntä luokseni ennen sitä...
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tiedän tunteen. Mulle on käynyt samoin, siis siinä mielessä että olen tuntenut jonkun vain pari viikkoa, ehtinyt rakastumaankin ja sitten vielä lähes vuodenkin jälkeenkin on kaipuuta tätä naista kohtaan. Ei siihen auta oikein mikään, mitä enemmän tapailee muita, sitä paremmin huomaa miten paljon tämä nainen oikein merkitsi. Se on se tunne mikä sen tekee...ei ole valinnavaraa, vain loputon kaipuu. Niin olin mäkin eronnut pitkästä suhteesta ja sitten vaan tapasin jonkun, jonka merkitys on vasta pikkuhiljaa paljastumassa.
Voisitko ajatella, että niitä hyviä miehiä täytyy olla muitakin, kun kerran yksi hyvä näin pian kohdalle osui. Eikun siis eteenpäin elämässä!
Jotenkin tuntuu vaikealta uskoa yhtä hyvien miesten löytymiseen. Tottakai se on mahdollista, en sitä sano, mutta... Tunnen nimittäin kuitenkin aika paljon miehiä, joskaan en heidän kanssaan ole ollut suhteessa, enkä ole ketään lähellekään hänenkaltaistaan tavannut. Edes naispuolisissa ystävissäni ei ole ihmistä, jonka kanssa minulla olisi yhtä paljon yhteistä. Hän huomasi minusta puolia, jotka olin itse ehtinyt unohtaa ja toi minut lähemmäs ihmistä, joka olin ennen aiempaa suhdettani... Siitä tulen olemaan ikuisesti kiitollinen. Jokin minussa ei vain tahdo luovuttaa hänestä, ja kaikkihan on mahdollista, siihen uskon aina välillä, tunne vuorottelee epätoivon kanssa. Mutta tiedän kyllä, etten voi jäädä roikkumaan ajatukseen loppuiäkseni. Täytyy kai vain toivoa, että vastaan kävelisi toinenkin hyvä mies. Tosin itsetuntoni on tällä hetkellä aika maassa, kun en tunnu kenellekään kelpaavan... Mutta näissä ajatuksissani voi tietysti olla niinkin, että minulle ei kukaan enää kelpaa... Toivon ettei kumminkaan niinpäinkään käy.
Kyllä sitä voi tapahtua aina käänteitä...pieni tai pitempikin tauko voi muuttaa asiat ...mutta älä anna koskaan väärää kuvaa...vanha suhde saattaa lopulta toimia jos molemmat kohtaa...
Minulle jäi hiukan epäselväksi, mitä tarkoitit tuolla väärän kuvan antamisella...?
Itselläni kävi niin, että tapasin miehen, jota pidin lähdes "oikeana". Meillä oli paljon yhteistä ja paljon puhuttavaa. Siihen se sitten jäikin ja välimme katkesivat. Löysin kuitenkin jonkin ajan päästä vielä ihanemman miehen, vaikka olin jo luullut, etten voisi enää löytää yhtä sopivaa kuin se edellinen oli ollut. Löysin paljon sopivamman. Nyt olenkin menossa hänen kanssaan naimisiin. Näin se elämä vaan voi muuttua yllättäin. Sitä pitää olla rohkea ja myöntää itselle, että on voinut olla väärässä. Minä ainakin olin väärässä, kun luulin sitä edellistä niin sopivaksi, vaikka se herra oikea tuli vasta sen jälkeen. :)
Olisitpa oikeassa! Hienoa, jos sinulle kävi noin! Vielä tuntuu mahdottomalta löytää miestä, joka olisi yhtä hyvä kuin tämä mies on, kaikkine vikoineenkin, mutta ehkäpä sellainen tulee vastaan. Toivon, että olen valmis, jos niin käy. Etten murehdi loppu ikääni sitä, kuinka huono ihminen olen, kun en hänelle kelvannut...
Itselleni käynyt joskus samoin. Nyt kun siitä on jo jonkin verran aikaa ja olen saanut etäisyyttä tapahtumiin, niin ymmärrän paremmin.
Suhde oli kiihkeä ja lyhyt. Eron jälkeen ihmeellinen. Siinä oli sitä jotain, mitä olin ed. suhteeltani toivonut. Niin juuri, haaveillut ja toivonut. Kyse oli "tunteiden siirrosta" uuteen kohteeseen/mahdollisuuteen. Kaikki paha olo oli pois pyyhkäisty ja olo oli loistava, auvoinenkin. Rakkaus täytti elämäni.
Näin lyhyen suhteen aikana ei tunne "oikeasti" toista. Se oli täydellistä hullaantumista ja intohimoa. Omien haaveiden täyttymyt. Mutta valitettavasti ei realistista, kahden tasapainoisen ihmisen kohtaamista... Ikävä rikkoa illuusiosi - mutta todennäköisesti alkuhuuman jälken olisit tipahtanut korkealta ja kovaa - ja olisit avannut silmäsi huomaamaan, että arki onkin aivan toisen näköinen. Laastaria ja balsamia haavoille.
Näin kävi mulle - asiaa selvittelin sitten terapissa myöhemmin
Siis sitä, että kuinka siinä käy, miltä tuntuu, milloin rakastuu ja miksi. Tunsin miehen jonkin aikaa, ennen kuin tajusin ihastuneeni. Tottakai liian vähän aikaa, että tuntisin hänet kunnolla, mutta silti... Ja itse yritin pitää rakkauden poissa ja onnistuinkin jonkin aikaa, mutta mutta... huomasin olevani umpirakastunut siinä vaiheessa kun se oli jo liian myöhäistä.
Myönnän kyllä itsekin ajatelleeni tuota, että jos nyt kaikesta huolimatta meillä olisikin yhteinen tulevaisuus, olisinko ladannut siihen liikaa odotuksia, vaikka yritimmekin kai molemmat olla rehellisiä toisillemme siitä millaisia olemme suhteessa. Voi olla että pudotus todellisuuteen olisi tai olisi ollut liian kova, en tiedä. Toisaalta, varaudun aina kaikkeen, ajattelen aina varmuuden vuoksi pahinta. Enkä ole enää lapsi, teidän millaista elämä on. Välillä sitä vain toivoo, että olisi väärässä, ja että saisi olla onnellinen