Mieheni täytti alkuvuodesta 24, meillä on kaksi lasta ja elämä välillä vähän hullua. Minä pääosin hoidan kodin, lapset, kaiken tämän arjen. Lapset tykkäävät kovasti isästään, vaikkei tämä oikeen kunnolla edes leiki niiden kanssa. Välillä minusta tuntuu jopa, että isä suhtautuu heihin väliinpitämättömästi! Mutta silti lapset tykkäävät.. Mutta se mikä minua nyt ihmetyttää, että onko hän isäksi liian nuori, ei häntä kiinnosta tehdä mitään koko perheen voimin. Mieluummin hän menee yksinään. Voiko hän tuosta vielä "aikuistua" vai onko hän aina tuollainen. Kerran hän on jo lähtenytkin, mutta tuli takaisin perheensä luo. Välillä tunnen syyllisyyttä, olenko minä puheillani suostutellut hänet perheen perustamiseen, vaikkei hän oikeasti olisi halunnut!!
Onko kenelläkään mitään lohduttavia sanoja, toisaalta olen päättänyt tämän kestää, mutta toisaalta mietin, että voisinko löytää jonkun vähän enemmin elämää nähneen, joka haluaisi jo asettua perhe-elämään!? Vaikeeta! Mutta ennen kait naisten elämä on ollut tällaista, ei kai miehet sillon paljon mihinkään osallistuneet?
Mutta toisaalta, kyllä hän sitten tarvittaessa lapsiaan vähän aikaa katsoo, jos en ole kotona, mutta koskaan ei vapaa-ehtoisesti vie heitä mihinkään tai leiki tai ulkoile tms. Minusta poikamme kaipaisi enemmin huomiota isältään. Olenkohan minä liian vaativa, vai voisiko sellaista perhe-elämää olla, että molemmat vanhemmat olisivat täysillä siinä mukana?
Onko kenelläkään mitään lohduttavia sanoja, toisaalta olen päättänyt tämän kestää, mutta toisaalta mietin, että voisinko löytää jonkun vähän enemmin elämää nähneen, joka haluaisi jo asettua perhe-elämään!? Vaikeeta! Mutta ennen kait naisten elämä on ollut tällaista, ei kai miehet sillon paljon mihinkään osallistuneet?
Mutta toisaalta, kyllä hän sitten tarvittaessa lapsiaan vähän aikaa katsoo, jos en ole kotona, mutta koskaan ei vapaa-ehtoisesti vie heitä mihinkään tai leiki tai ulkoile tms. Minusta poikamme kaipaisi enemmin huomiota isältään. Olenkohan minä liian vaativa, vai voisiko sellaista perhe-elämää olla, että molemmat vanhemmat olisivat täysillä siinä mukana?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Mies on liian nuori isäksi.24 vuotias ja jo kahden lapsen isä.Noin nuori mies on vielä niin lapsellinen että kaikki muu menee perheen edelle ja kohta olet lapsinesi yksin.
Pitäisi olla laki että miehet naimisiin ja lapsia aikaisintaan 30 vuotiaana.Hyvin harvat kykeneväöt tajuamaan vastuunsa sitä ennen.
Miksi painostit?Eikö niitä lapsia olisi voinut hankkia vähän myöhemminkinMikä ihmeen hätä on kahlita toinen parikymppisenä ja iskeä palloa nilkkaan lasten muodossa?Kuka siinä loppupeleissä sitten on pallo nilkassa,se nainen.
Ei sitä välttämättä osaa arvioida etukäteen miten lasten kanssa jaksaa ja onko todella valmis vanhemmaksi. Voisiko olla mahdollista, että miehesi elää jonkinlaista vaihetta juuri nyt. Voi tietysti olla, että iän myötä muuttuu hänkin tai sitten ei. Tiedän monia perheitä joissa samanikäinen tai nuorempikin isä ja omistautuu lapsilleen ja perheelleen. Tiedän myös monia isiä vanhempia (osa paljonkin vanhempia) jotka eivät omistaudu ja tuntuvat elävän "ikuista nuoren miehen elämää".
Vaikea sanoa teitä tuntematta miten asia voisi olla.
Oletko yrittänyt puhua miehesi kanssa?
Onko teillä kahdenkeskistä aikaa?
Voisitteko sellaista järjestää?
Vaikea näin ulkopuolisena auttaa, mutta toivottavasti saatte perheasianne järjestykseen ja parisuhteen kohdalleen.
Voimia ja iloista syksyä koko perheelle.
T: Pienen tytön äiti
Ihmiset kehittyvät eri tahtiin, joten et voi vakavissasi yleistää, että 24-vuotias on liian nuori isäksi. Ei minun mieheni ainakaan ollut, vaikka esikoisemme ei aivan suunniteltu ollutkaan, ja olimme nuoria, mieheni vain 21-vuotias. Riippuu yksilöstä tuo kypsyminen vanhemmuuteen niin miehillä kuin naisillakin. Miehelle on usein vaan helpompaa paeta vastuuta ja jättää naisen vastuulle koko perhe kuin äidille!
Herranen aika, kun olette nuorena ruvenneet vääntämään perhettä. Me olemme mieheni kanssa 29 eikä mielessämme vakavasti ole vielä lapsen saaminen sillä olemme aivan liian vastuuttomia, itsekkäitä ja nuoria vielä. Kun aika on kypsä, on vasta perheen kasvun aika. Itse olemme ajatelleet odottaa vielä pari vuotta.
Olemme olleet yhdessä 6 vuotta joten olimme yhdessä jo 24- vuotiaana ja meininki oli nini katossaan ettei vä´hempää olisi kumpaakaan kiinostanut olla sidottu mihinkään perheeseen tai olla vastuussa kenestäkään muista kuin itsestämme. No, sinun soppa on jo keitetty. Ei sitä turhaan yritetä nuorille sanoa, että kaiken tuon ehtii tehdä 5 vuotta myöhemminkin..
Meillä minä (nainen) pyöritin perhettä 6v,kunnes väsyin...
Jouduin 2-viikoksi lepäämöön, (nyt saankin sitten
takkiini että olen/olin huono äiti).
No meillä molemmat lapset ovat enemmän ja vähemmän sairaita,eli normilapsia arvioiden arkemme on raskaanpaa.
Mieheni meni vuosia menojaan,välillä heitin uloskin ja välillä itse lähti.
Olemme alle 30v eli nuorehkoja?!
Ennen hoidin kodin ja lapset itse.. :(
Sairaalassaolo aikani avoi mieheni silmiä hieman,
hänen oli siis pakko olla vastuussa lapsistamme ja huolehtia heistä kokonaan itse!
Varmaan se ei ollut helppoa ,mutta parhaansa sentään yritti.
Tarhassa myöhemmin sain kuulla että meidän lapset
kulkivat sen ajan hieman hassuissa vaatteissa,eli pienemmällä oli isommat ja toisinpäin taikka yökkäri paitana/housuna.
Hekin kuitenkin sanoivat että "isi" yritti kovin,
kertaakaan ei ollut lapset likaisia/nälkäisiä!
(Ja minäkin olin ylpeä hänestä!)
Ennen siis teki mitä lystää kavereiden kanssa,
vieläkin menee mútta menot on vähentyneet.
Ennen emme tehneet perheenä mitään,nyt olemmekin
kesällä menneet monesti uimaan ja näin syksyllä sieneen koko poppoo!
Voin kertoa että tuntuu todella hyvältä.
Isi suunnittelee etelänmatkaa jos vaikka lähdettäisi sinne PERHEENÄ! :)
Hän on myös ruvennut ottamaan vuorotellen toisen lapsemme mukaansa kun lähtee esim.kauppaan!
Itse ei silti ole halukas hoitamaan lapsiamme koko
vrk että pääsisin baariin,mutta muutama tunti
onnistuu jos vaikka haluan lähteä shoppaamaan!
Tosin nyt vkl anoppi ottaa yöksi lapsemme ja mieheni sanoikin että sitten meillä on yhteistä aikaa ja voisimme lähteä yöelämään jos haluan.
(Käyn "ulkona" 1krt/Vuosi,eli en todellakaan
usein).
ja tahtonsa mukaan. Tuskin tuo ukkosi tuosta suuresti tulee muuttumaan kun ikää jo tuon verran. Toisaalta sama ihminen eri puolison kanssa voi olla aivan erilainen..
Joko kestät tuota tai yrität tehdä asialle jotakin. Toista vaan ei voi muuttaa väkisin vaikka voi kannustaa toisenlaiseen käyttäytymiseen.
Meillä iskällä pitää olla tekemistä tai siitä tulee idiootti! Lomatkin on siksi suunniteltava ei lasten pitkästymistä vastaan vaan miehen! Vuorokauden se kyllä seisoo vaikka päällään, mutta sitten sitä ei kattele enää kukaan.. tällä säännöllä sitten toimitaan. Monessa muussakin asiassa on mielipiteet erilaisia joten sääntöjä ja sopimuksia on tehty. Joskus on keskusteltu siitäkin onko mummolla käynti kyläilyä samassa mielessä kuin hänen peli-iltansa jne kummaa on välillä miehinen ajatusmaailma!! Äidin vapaa on kotitöitä varten ja miehen omille huveille ja harrastuksille? Peliä voi mennä katsomaan kun minäkin olin tuppereilla jne oli vaan kaksi nuorinta lasta mukana.. Niinpä.. itse olen ukkokultani valinnut enkä vaihda, mutta hienosäätöä siinä on vielä paljon tuleville vuosille!!
Olen usein kuullut monelta eri suunnalta, että mies on paras isäksi vasta 30-vuotiaana. On tämän sanonut myös oma isäni ja oma mieheni, joka on tullut ensimmäisen kerran isäksi 22-vuotiaana ja nyt hän on 34-vuotias.
Mutta sitä on sinun turha murehtia, sillä miehesi on jo isä. Sinun on tuettava ja odotettava, että hän kasvaa pojasta mieheksi. Sehän on yksilöllistä, mutta yleensä kai se tapahtuu vasta 25-v jälkeen. Tämä on siis vain minun kokemus sukuni miehistä ja tuttavapiiristä.
Kiitos kaikille viestiin vastanneille. Kiva kuulla erilaisia mielipiteitä.
Mutta minua kiinnostaa juuri se, että miten sen toisen kasvun "jaksaa" kestää? Siis ne kaikki menot ja perheen huomiotta jättäminen ja se "keskenkasvuisen mihen" itsekkyys??? Välillä jaksan ajatella että voisi huonomminkin olla ja onhan meillä jotain hyvääkin, mutta siinä samassa tulee mieleen miä kaikkea voisi tehdä koko perheen voimin ja olisi kiva jos isäkin siitä nauttisi, mutta usein hän näyttää juuri siltä ettei mikään kiinnosta, jos ollaan neljästään!!
Yks ammattiauttajakin sanoi kerran minulle, että anna sen mennä ja ole onnellinen niistä pienistä hetkistä mitä sitten on hyvää. No, aika ihanasti sanottu, sillähän minä tän perheen EHKÄ saisinkin pidettyä kasassa, muta se olis täysin minun harteilla sitten. Nimittäin heti jos minä jotain vaadin tai yritän jutella vaikeista asioista, hän pakenee eikä puhu kertakaikkiaan mitään. Ja kaikki vaikeudet johtuvat vain minusta.. Käytännössä olen tosiaan kolmen yhden lapsen äiti! Mutta silti yritän lasten takia.. Mutta mitä jos hän ei kasva edes kymmenen vuoden kuluttua!? Sitten ei uhrautumisestani olisi mitään hyötyä? Miten sinä olet jaksanut vaimo/äiti?
Tai ehkä minun pitäis sit heittäytyä välillä samanlaiseks, kävellä vaan ovesta ulos sanomatta mitään ja käytävä töitten jälkeen nukkumaan vaikka perhe vaatii huomiota ja ruokaa ja istuttava tv:n ääressä puoli päivää liikahtamatta.
Hohhoijaaa!
Toivon sinulle todella paljon voimia!!!! Mutta jossakin tulee kaikille rajansa, vain sinä voit tietää, koska sinun rajasi tulevat vastaan. Usein sen tietää vasta, kun se raja on ylitetty. ja silloinhan on jo myöhäistä. Ja voihan olla, että miehesi kasvaa piankin...
En osaa itse neuvoa, kuinka jaksat odottaa miehesi kasvua. Mutta ehdotan, että menet juttusille vaikka perheneuvolaan tai jollekin parisuhdeterapeutille. Sinne voi mennä yksinkin. Tai juttelet vain oman neuvolatätisi kanssa. Ei kannata vain odottaa ja samalla polttaa itsensä loppuun, olethan nuori itsekin ja äiti. Hae apua niin kauan, että sitä saat. Jos sittenkin tuntuu, että perhe kaatuu, niin olet ainakin yrittänyt.
Tehtiin kans nuorella iällä lapsi (nyt 2,3v), isällä ikää 24v. Osaa olla vastuullinen, leikkii ja rakastaa lastaan. On maailman paras isä! Ei siis ole iästä kiinni..