5 vuotta seurustelua, 3 vuotta sitten hankittu yhteinen asunto, 1 lapsi, töitä olisi niin paljon kuin kerkeäisi tehdä, mies uskollinen, rakastava, huolehtiva..ja kaikkea mitä ehkä toivoa saattaa. muistan ajan, jolloin olin rakastunut;halusin kävellä joka paikassa käsi kädessä ja näyttää rakkauttani. Jonnekin ne ajat ovat kadonneet. Työni puolesta reissaan paljon,joka on ollut lähiaikoina lähinnä henkireikä siviilielämästä.
Yli vuoden aikana olemme harrastaneet seksiä ehkä kolme kertaa. jonkinlaista hipellysyritystä on ollut, mutta nyt lähinnä niin, että kosketuskin ällöttää. tuntuu sydäntäraastavalta kerta toisensä jälkeen miettiä, miten pääsisi kiemurtelemaan pois tilanteesta, missä pitäisi olla toisen lähellä. Suuteleminen tuntuu vastenmieliseltä..
Inhottavaa, koska oikeasti välitän tästä ihmisestä todella paljon. mutta nauttisin ajasta hänen kanssaan niin paljon enemmän, jos ei tarvitsisi ikinä ottaa esille mitään suhdejuttuja.
minusta siis tuntuu hyvältä olla hänen ystävänsä. Mieheni on edelleen ihan kiinni minussa, eikä osaa oikeen edes toivoa tai ajatella mitään muuta. Se tekee tästä tilanteesta yhteisen kodin ja lapsen lisäksi tosi vaikean.
Onko jokainen parisuhde tuomittu menemään näin, koska tuntuu niin pahalle katsoa kuin toinen kärsii siitä, kun itse et voi antaa 1105 itsestäsi sille parisuhteelle.Rehellisesti, kaipaisin aikaa yksin, mutta toisaalta tämä elinympäristö on minulle hirmuisen rakas.
Vaikeaa tämä jokatapauksessa on. antakaapa pari viisasta neuvoa, mitä tässä pitäisi tehdä. vuoden tätä olen päässäni pyöritellyt, joten mitään ohimenevää hömpötystä tämä ei ole.
Yli vuoden aikana olemme harrastaneet seksiä ehkä kolme kertaa. jonkinlaista hipellysyritystä on ollut, mutta nyt lähinnä niin, että kosketuskin ällöttää. tuntuu sydäntäraastavalta kerta toisensä jälkeen miettiä, miten pääsisi kiemurtelemaan pois tilanteesta, missä pitäisi olla toisen lähellä. Suuteleminen tuntuu vastenmieliseltä..
Inhottavaa, koska oikeasti välitän tästä ihmisestä todella paljon. mutta nauttisin ajasta hänen kanssaan niin paljon enemmän, jos ei tarvitsisi ikinä ottaa esille mitään suhdejuttuja.
minusta siis tuntuu hyvältä olla hänen ystävänsä. Mieheni on edelleen ihan kiinni minussa, eikä osaa oikeen edes toivoa tai ajatella mitään muuta. Se tekee tästä tilanteesta yhteisen kodin ja lapsen lisäksi tosi vaikean.
Onko jokainen parisuhde tuomittu menemään näin, koska tuntuu niin pahalle katsoa kuin toinen kärsii siitä, kun itse et voi antaa 1105 itsestäsi sille parisuhteelle.Rehellisesti, kaipaisin aikaa yksin, mutta toisaalta tämä elinympäristö on minulle hirmuisen rakas.
Vaikeaa tämä jokatapauksessa on. antakaapa pari viisasta neuvoa, mitä tässä pitäisi tehdä. vuoden tätä olen päässäni pyöritellyt, joten mitään ohimenevää hömpötystä tämä ei ole.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mulla on kokemuksia samankaltaisesta tilanteesta, tosin meillä ei ollut lapsia. Neljä vuotta seurustelua joista kaksi vuotta asuttu yhteisessä asunnossa. Vuoden verran asioita pyörittelin päässäni kun mikään ei enää tuntunut samalta kuin ennen, kai se on perus naisellisuutta että pohtii ja pähkäilee asioita kauan yksinään ;) En halunnut hänen koskettavan enkä myöskään halunnut häneen koskea. Me harrastimme seksiä todella harvoin, tuskin ollenkaan sillä minä en halunnut. Pidin häntä kaverina joka oli suuri osa joka päiväistä elämääni, hänestä oli tullut minulle itsestään selvyys joka on aina paikalla vaikken häntä siihen kaipaisikaan. Joka päivä pelkäsin että koska hän tulee sanomaan "mennäänkö kulta naimisiin?" Hän ei nähnyt minusta sitä tunnetta joka oli, tai näin jälkeenpäin ajateltuna kai hänen oli pakko jotain aavistaa kun meillä ei enää ollut sitä hellyyttä mitä aiemmin. Jouduin miettimään asioita että haluanko satuttaa häntä kertomalla totuuden siitä että rakkauteni on kadonnut matkan varrella, vai jatkanko valehtelua sekä itselleni että hänelle. Tuntui rehellisemmältä ottaa asia puheeksi kuin jatkaa salailua. Miehelleni tilanne oli vaikea sillä asia tuli lähes tulkoon yllätyksenä ja hän rakasti minua todella paljon. Hän kuitenkin kunnioitti sitä että otin asian puheeksi enkä enää jatkanut meidän molempien pettämistä.
Nyt erostamme on reilu vuosi ja molemmat elämme onnellisina omaa elämää. Hän onkin minulle sanonut että vaikka eron hetkellä tuntuikin vaikealta niin kyllä hän nyt ymmärtää ja että ratkaisu oli oikea. Olemme hyviä ystäviä ja asiassa kuin asiassa voimme kääntyä toistemme puoleen. Meillä tämä ratkaisu oli parempi =)
Itse en usko henk.koht. ihan nii hyvään ystävyyteen ex än kanssa ehkäpä te kuitenkaan ette ymmärtäneet sitä tärkeintä elämisen mielekkyyden siementä kuten en itsekkään
rakkaus on kuollut ja eletään kuin kämppikset. Näin oli meilläkin useita vuosia ennen eroa, kunnes rohkenin tehdä ratkaisun. Kaikista ikävintä todella oli kun toisen kosketus lähinnä ärsytti ja ällötti ilman sen kummempaa syytä. Nyt on asiat hyvin ja vaikka yksin iltaisin peiton alle käperrynkin, on olo vapautunut ja rauhallinen. Ja onneksi sovussa erosimme ja lastenkin takia on hyvä, että pystymme olemaan asiallisissa joskin tunteettomissa väleissä.
sinulla on unelma mies. pidä siitä kiinni kynsin ja hampain.
ole ylpeä siitä että se rakastaa sinua. tuollasia on harvassa.