Olen 21 vuotias 1 vuotiaan tytön äiti. Hoidan lastani kotona.
Anoppini saa minut lähes aina täysin pois tolaltani. Anoppini on maatilan emäntä
(ei kotieläimiä). Ja hänellä on kaksi poikaa, mieheni 21v ja vanhempi veli.
Nämä tässä ovat esimerkkejä
Anoppi tulee kotiini, moittii sotkua (mitä sotkua?) ja alkaa siivoamaan. Hän kyttää
koko ajan kun syötän, puen ja muuten hoidan lastani. Ja suu käy koko ajan!
"Oikaise vaatteet, suorista korvat, nyt sillä on jokin hätä kun se kitisee, lapsella
on jokin hätänä!" jne. Joka ikinen kerta.
Tässä taannoin äitini oli käymässä, anoppi tunki tänne kyttäämään. tytöllä oli
päiväuniaika ja äitini laittoi häntä vaunuihin. Anoppi kulki Äitini perässä ja suu kävi taas "Et voi
laittaa sille turvavyötä, lapsi ahdistuu, kun ei pääse liikkumaan." sanoin, että jos sen
laittaa sinne ilman turvavyötä, tyttö loikkaa alas sieltä välittömästi herätessään.
Ja anoppi taas "pitää vahtia KoKO AJAn, ei ennen vanhaankaan ollut vaunuiss turvavöitä,
blaablaablaa... (mikä oli äitini mukaan vale).
Vähän aika sitten oltiin anoppini kyydissä kaupoilla, kun hän katsoi minun pukeneeni lapseni
väärin ja alkoi kyselemään niiden vaatteiden perään, joitä lapseni käytti viime talvena.
Kerroin laittaneeni ne pois kun olivat liian pienia. Siitähän anoppi vimmastui ja vaati minua kaivamaan
ne esille. "Haluan ITSE kokeilla niitä, blaablaablaa!" Suutuin niin että alöin tärisemään,
ja huusin sille että hellittäisi vähän, mulla menee hermot kun et usko mitään!" Siihen se hölmönä
että "Miten niin"?
.
Mieheni on vaihtelevasti minun puolellani. Esimerkiksi lapseni synttäreillä, joissa oli
paljon vieraita. oli oikein moittia minua kaikkien kuullen itkun partaalle. En ollut laittanut
kakkua heti tarjolle (muun seitsemän sortin piirakoiden kanssa) kun odotin anoppini tuovan kynttilän,
että ihmiset saavat kivoja kuvia.
"Ei se ole mikään syy! mäkämäkämäkä! Synttärit olivat osaltani pilalla ja olin vähällä juosta
itkien ovesta ulos.
Tälläistä se on joka kerta kun olen anopin kanssa tekemisissä, mikä on liian usein, kun asutaan samassa kylässä.
Lapseni on muuten oikea neiti aurinkoinen, ja sairastanut vain kaksi hyvin lievää flunssaa.
Kummallista kun kerta teen kaiken väärin.
Olen harkinnut pistäväni välit poikki. Tulkoon hakemaan tyttöä kun kaipaavat. Onko väärin?
Anoppini saa minut lähes aina täysin pois tolaltani. Anoppini on maatilan emäntä
(ei kotieläimiä). Ja hänellä on kaksi poikaa, mieheni 21v ja vanhempi veli.
Nämä tässä ovat esimerkkejä
Anoppi tulee kotiini, moittii sotkua (mitä sotkua?) ja alkaa siivoamaan. Hän kyttää
koko ajan kun syötän, puen ja muuten hoidan lastani. Ja suu käy koko ajan!
"Oikaise vaatteet, suorista korvat, nyt sillä on jokin hätä kun se kitisee, lapsella
on jokin hätänä!" jne. Joka ikinen kerta.
Tässä taannoin äitini oli käymässä, anoppi tunki tänne kyttäämään. tytöllä oli
päiväuniaika ja äitini laittoi häntä vaunuihin. Anoppi kulki Äitini perässä ja suu kävi taas "Et voi
laittaa sille turvavyötä, lapsi ahdistuu, kun ei pääse liikkumaan." sanoin, että jos sen
laittaa sinne ilman turvavyötä, tyttö loikkaa alas sieltä välittömästi herätessään.
Ja anoppi taas "pitää vahtia KoKO AJAn, ei ennen vanhaankaan ollut vaunuiss turvavöitä,
blaablaablaa... (mikä oli äitini mukaan vale).
Vähän aika sitten oltiin anoppini kyydissä kaupoilla, kun hän katsoi minun pukeneeni lapseni
väärin ja alkoi kyselemään niiden vaatteiden perään, joitä lapseni käytti viime talvena.
Kerroin laittaneeni ne pois kun olivat liian pienia. Siitähän anoppi vimmastui ja vaati minua kaivamaan
ne esille. "Haluan ITSE kokeilla niitä, blaablaablaa!" Suutuin niin että alöin tärisemään,
ja huusin sille että hellittäisi vähän, mulla menee hermot kun et usko mitään!" Siihen se hölmönä
että "Miten niin"?
.
Mieheni on vaihtelevasti minun puolellani. Esimerkiksi lapseni synttäreillä, joissa oli
paljon vieraita. oli oikein moittia minua kaikkien kuullen itkun partaalle. En ollut laittanut
kakkua heti tarjolle (muun seitsemän sortin piirakoiden kanssa) kun odotin anoppini tuovan kynttilän,
että ihmiset saavat kivoja kuvia.
"Ei se ole mikään syy! mäkämäkämäkä! Synttärit olivat osaltani pilalla ja olin vähällä juosta
itkien ovesta ulos.
Tälläistä se on joka kerta kun olen anopin kanssa tekemisissä, mikä on liian usein, kun asutaan samassa kylässä.
Lapseni on muuten oikea neiti aurinkoinen, ja sairastanut vain kaksi hyvin lievää flunssaa.
Kummallista kun kerta teen kaiken väärin.
Olen harkinnut pistäväni välit poikki. Tulkoon hakemaan tyttöä kun kaipaavat. Onko väärin?
Vastaukset 28
Vanhimmat
Sori kun on noin hullusti tuo teksti jaoteltu,
kopioin sen muistiosta.
Täytyypä sanoa, että aika töksäys on anoppisi.
Toisaalta... helpotti lukea, että millainen tosiaan on rakkaudeton anoppi.
Tuosta loppukommentistasi:" tulkoon hakemaan tyttöä kun haluavat" näen että olet todella kiltti miniä.
Paljon pienemmistäkin asioista miniät pistävät välit poikki.
Oma miniäni pisti välit poikki, kun en kustantanut taloudellisesti miniäni erästä suurehkoa hanketta.
En suostunut, koska poikani muut sisarukset olisivat jääneet nuolemaan näppejään kuolemani jälkeen jäävästä perinnöstä.
Miniä kosti: en saa tavata pojanpoikaani.
En suurin surminkaan voisi itselleni kuvitella tuollaisia sanoja suuhuni kuin on anoppisi veivannut itsestään ulos.
Ja sinä kilttinä lupaat anopin tavata lastenlasta!
Sanoisin sinulle, että suojele itseäsi häijyltä ja ajattelemattomalta anopilta.
Hän katsoo oikeudekseen neuvoa sinua, koska olet niin nuori.
Pidä välimatkaa, tapaile niin harvoin kuin ikinä suinkin mahdollista. Ei ole oikein, että hän saa sinut tolaltasi. Sinä et ole tehnyt mitään väärää, etkä tee siinäkään väärää, jos et halua nähdä anoppia.
Laita tyttösi isänsä mukana mummoa tapaamaan, jos haluavat tavata. Mutta tarkka kotiintuloaika siihen!
Minä olisin onnellinen kaltaisestasi miniästä!
Ihanasti sanottu. Olen surullinen ettet saa tavata pojanpoikaasi, mieheni kyllä laittaisi minut kuriin jos kävisin noin kohtuuttomaksi (poikaasi moittimatta).
Minua on aina kehuttu (ja moitittukin) kiltiksi ihmiseksi.
Joskus kun mieheni kun käy yksin mummolassa, heille tulee tappelua kun anoppi alkaa minua kovasti moittimaan. Viimeksi väitti että lapsi saa sairauksia meidan matosta. Tuntuu pahalta kun en ole edes itseäni puolustautumassa. Toisaalta kuitenkn parempi etten ole silloin siellä mieltäni pahoittamassa.
Isosiskoni 37 v oli niissä juhlissa ja jälkeenpäin kauhisteli anoppini käyttäytymistä. Ja hänen miehensä oli menettää hermonsa. Muutkin sukulaiseni ovat hirmustuneet.
Ja minustakun tuntui että anoppi käyttäytyi harvinaisen hyvin! (Vaikka saikin minut melkein itkemään) Siitä kai näkee mitä saan kärsiä.
Nytkin kauhuissani odotan koska anoppi köykkää tänne hakemaan kakkukupuaan. On sekaista kun lääkäri määräsi lepoa, hartioihini on tullut rasitusskolioosi. Mutta eihän anoppi sellaista ymmärrä. Kodin on oltava siisti vaikka mikä olisi! Ja mieheltäni on anoppi kieltänyt kotityöt jo ajat sitten. Siksi että käy kodin ulkopuolella töissä. Sillä ei ole mitään merkitystä, että olen käsityöläinen ja teen kotona töitä sen verran kuin lapsenhoidolta ehdin.
Anoppille ollaan kyllä sanottu, että vähemmällä neuvomisella ja puuttumisellakin pärjää. Mutta anopin kanssa ei voi keskustella, on kuin levy jäisi jumiin. En näe tälle mitään hyvää ratkaisua...
Minulla on samantapaisia ongelmia äitini kanssa. Hänen elämänsä tarkoitus tuntuu olevan asioihini sekaantuminen ja ilkeämielinen arvostelu. Erityisesti kaikki tekemäni virheet elämässäni hän kertaa säännöllisesti silloin harvoin kun tapaamme.
Olen kiltti ihminen ja en todellakaan sano mielelläni kenellekään päin naamaa pahasti.
Olen huomannut, että kaltaiseni ihminen vetää puoleensa ilkeitä vallankäyttäjiä, joiden elämän tarkoitus on toisten mollaaminen. Lienee helppo mollata ihmistä, joka ei helpolla sano takaisin. Olen kuullut olevani luuseri ja nössö, mutta en siitä huolimatta aio muuttua miksikään rotwaileriksi.
Sinua neuvoisin karttelemaan tätä anoppiasi. Harvoin nämä kontrollifriikit päin naamaa sanomisesta tokenee, päinvastoin. Ottavat sen henkilökohtaisena haasteena.
Pidä kylmä linja ja älä kerro mitään asioita ellei suoraan kysytä ja silloinkin ympäripyöreää. Älä missään nimessä mielistele hyväksyntää saadaksesi tai kerro avoimesti ongelmistasi. Se vain pönkittää hänen egoaan ja hän käy entistä röyhkeämmäksi.
Näihin ihmisiin ei tosiaan auta kuin etäisyys. Muuten menee mielenterveys.
Olen huomannut saman päin naamaa sanomisesta. Anoppi pisti sanomiseni huonon kasvatukseni piikkiin, että sen takia en kestä kuunnella arvostelua. Kuinka voin väittää vastaan kasvatuksesta, koska lapsuuteni kasvoin alkoholiongelmaisessa perheessä? Äitini on erittäin älykäs nainen ja nykyään lähes absolutisti. Anoppi ei ole koskaan kuullut William Shakespearesta, Romeosta ja Juliasta! (asiasta pahvilaatikkoon)
No ei tunnu hänenkään vanhempien kasvatus olleen kummoista... Katsoisi peiliin! Hänen käytöksensä tässä nyt on ongelma.
Jos sanominen ei auta niin sinun pitää varmaan vaan vältellä anoppia.
Anoppisi on niitä ihmisiä jotka ajattelevat, että juuri heidän tapansa hoitaa lasta on se ainoa oikea. Tai ette selviä ilman hänen apuaan. Joka on loukkaus sinua kohtaan, että et osaisi lastasi hoitaa. Ja tuskin hän ainakaan hengen vaarassa on...! Ehkä hän myös ajattelee, että kun hän vanhempi ja lapset jo aikuisia, että on kokeneempi ja tietää paremmin. Tai on innostunut muuten liikaa lapsenlapsestaan ja unohtaa kuka on äiti...
Olisiko hän itse loukkaantunut, jos häntä olisi hänen anoppinsa aikoinaan kokoajan neuvonut? Olisi varmaan. Ehkä hän ei tee sitä tarkoituksella ja sinun kannattaisi ystävälliseen sävyyn valaista asiaa hänelle. Tai sitten miehen.
Anopille ei kuulu myöskään se millainen asuntonne on. Jotkut ihmiset tykkää, että kaikki on tiptop ja siivoavat jatkuvasti, jotkut taas eivät ole niin innokkaita siivoojia. Ja teidän kotinnehan se on.
Tälläisiä tapauksia tuntuu valitettavasti olevan paljon.
Niin onko lapsi siis miehesi lapsi? Käytät sanaa "minun" ja en ole varma onko se yhteinen. No vaikka olisi anoppisi pojan lapsi niin silti hänellä ei ole oikeutta puuttua. Ystävällinen vinkki silloin tällöin on eri asia tai jos kysyy voiko auttaa. Kun että tuputtaa neuvojaan ja moittii sinua...
Ollaan valaistu hienovaraisesti ja vähemmän hienovaraisesti. Anoppi on avoimesti kertonut suhteestaan omaan anoppiinsa. Häntä ei olisi haluttu maatilan emännäksi ja appiukko olisi maksanut pojalleen paljon rahaa, että olisi ottanut valmiiksi valitun rikkaamman naisen emännäkseen. Olen mietinyt voisiko anoppi kostaa minulle kokemaansa vääryyttä yli 30 vuotta siiten?
huomasin itsekkin käyttäneeni "minun".
Kaipa käytin sitä siksi että en halua käyttää "meidän" sanaa ja anoppia samassa lauseessa. Anoppi kun tuntuu melkein pitävän lasta omanaan.
helppo tietysti sanoa näin matkan päästä - mutta eikö teillä ole lukkoa ovessa?
mutta tyttömme on todella kovaääninen höpöttään. Jos en menisi avaamaan, anoppi varmaan soittaisi poliisit että lapsi on jätetty yksin
Ajatteles mikä nautinto nähdä, kun pollarit kurvaavat pihaan, toteavat tungettelijan, survovat maijaan, toivottavat sinulle hyvää päivän jatkoa ja vievät muijan mennessään :)))
"nauraa niin että melkein pissaa housuun". Tyttökin nauraa tässä sylissä. Nauraa aina mille talon väkikin. :)
...millainen anoppi sinulla. Otan osaa. Onneksi minulle ei ole sattunut tuollaista pirttihirmu-anoppia.
Kokeileppas anopilles sanoa rauhallisesti hänen jälleen motkottaessaan (jos et ole jo sanonut), että tämä on teidän asunto ja teidän lapsi. Ja että sinä tiedät tasantarkalleen mikä on teidän lapsenne parhaaksi, ei anoppi. Jos hän ei osaa kunnioittaa sinua äitinä ja käyttäytyä teidän kodissanne on parempi, että hän pysyy pois. Ja todellakin laitat lapsen isänsä mukana käymään anoppilassa. Ja miehelle voi sanoa, että kaipaat hänen tukeaan tällaisissa tilanteissa.
jaksamisia!
minun anoppini kaksossiskon! =)
Minä olen alusta asti tehnyt kaiken väärin lapsemme (nyt 2 v 3 kk) kanssa. yhtään asiaa en ole tehnyt oikein. Anoppi on kävellyt ylitseni niin totaalisesti, että samoin kuin teillä, muut vieraat ovat jääneet suu auki tuijottamaan. Ja minä nielin kaiken. Yritin välillä puhua anopille, mutta anoppi pillahti itkuun ja suri sitä, miten yritän estää hänelle muotoutumasta normaalia suhdetta lapsen lapseen ja miten ilkeä ja kiittämätön ihminen olen.
Viime talvena sain lopulta hiukan suutani auki ja kerroin, miten minun lapseni kanssa ollaan tai ollaan olematta. Anoppi ilmoitti siihen, että minulla ei ole mitään oikeutta rajoittaa mitenkään hänen ja hänen lapsenlapsensa yhdessäoloa (eli esim. asettaa kotiintuloaikaa tai kieltää ostamasta JOKA VIIKKO uusia tavaroita ja leluja). Anoppi huusi ja kirosi minulle, sanoi että hänen ei tarvitse minua kuunnella missään asiassa.
Lopuksi anoppi valehteli pojalleen, minun miehelleni, koko tapahtuman. Kertoi esim. että MINÄ huusin ja kirosin ja että minä esim. ilmoitin, ettei hän näkisi enää koskaan lapsenlastaan. Huh huh...
Jälkeenpäin anoppi ilmoitti, että hän ei ole tehnyt mitään väärää ja hänen ei tarvitse mitään anteeksipyydellä. Sen jälkeen olen käynyt anoppilassa pari kertaa ja kaikki on yhtä tuskaa. en kerta kaikkiaan kestä katsoa koko naista, niin paha mieli minulle joka kerta tulee. Lapsi käy anoppilassa säännöllisesti isänsä kanssa.
Mieheni on sillä tavalla äitinsä puolella, että hän painostaa minua antamaan anteeksi äidilleen. Miten voin antaa anteeksi ihmiselle, joka omasta mielestään ei ole tehnyt mitään väärää ja joka jatkaa samaa käyttäytymistä?
Voi ap, ymmärrän sinua täysin. Itse olen monta vuotta vanhempi ja kokeneempi, ja silti samassa tuskaisessa asemassa. En osaa neuvoa, paitsi että mulle oikea ratkaisu on ollut vähentää käynnit juhlapäiviin. Tosin en oikein ymmärrä sitäkään, miksi minun pitää pilata jouluni ja äitienpäiväni menemällä paikkaan, jossa minusta ei pidetä, mutta tällaiseen ratkaisuun olen tällä haavaa päätynyt.
Minua ovat eräät ystäväni lohduttaneet, että ehkä tilanne helpottuu, kun mieheni vanhempi veli saa lapsia. Mieheni veli 23v asuu taas kotitilallaan, vanhempiensa kanssa samassa talossa. Sukupolvenvaihdos on kohta käsillä.
Mieheni veli kärsii selvästi vakavasta masennuksesta. Äitini huomasi sen juhlissa, koska on itse maanisdepressiivinen. Veli on ollut jo vuosia masentunut, oikeita seurustelusuhteita ei ole ollut. Veli on todella komea ja viettää lähes kaikki viikonloput baarissa vahvassa humalatilassa. Äitinsä ei tietenkään osaa häntä auttaa, vaikka on kovin huolissaan. Kuvittelee että haukkuminen ja komentaminen on oikea tapa.
Veli oli aina äitinsä lempilapsi, josta mieheni olisi mukamas pitänyt ottaa mallia, vaikka tilanne on ollut pitkään sama.
Ja anoppini mukaan on sinkku vain sen takia ettei sille kelpaa "kuka tahansa" (ylimielisellä äänensävyllä). Onko minusta tullut liian herkkänahkainen kun otin tuonkin piikittelynä?
Mun siskolla on samankaltainen tilanne oman anoppinsa kanssa, ja pahaa tekee katsoa sivusta. Sisko ja hänen mies harkitsevat muuttoa naapuripaikkakunnalle, anopilla ei ole ajokorttia, joten hän ei voisi vaan tupsahtaa paikalle milloin sattuu. Toisaalta pelkäävät että tämä johtaisi sitten puhelinterroriin (ja jos puhelimeen ei vastata, niin eiköhän soita sitten poliisit paikalle).
Mun siskolla on kaksi lasta, ja esikoinen on se mummun lemmikki, toinen ei mitään, häiritsee vaan itkullaan "mummun tytön" leikkejä. Hän on ikäänkuin ominut esikoisen omaksi lapsekseen. Ja jaksaa tietysti joka päivä paasata siivouksesta, ruuasta, vaatteista, nukkuma-ajoista jnejne. Olin siskoni luona käymässä viikon kesällä, ja sain tietysti kuulla oman osani loisijana. Mummun tyttöä en voinut edes pitää sylissä mummun ollessa paikalla, koska musta saa bakteerioita.
En tajua, miten siskoni jaksaa, mutta hän antaa kuulemma useimmiten mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Anoppi pitää puhetta yllä koko ajan, sille riittää, että siskoni väliin toteaa "mm-hm". Jos sisko on anopin kaa jostain eri mieltä, se sanoo "Onpa hyvä idea, mutta meidän lapset ovat nyt tottuneet, että tehdään näin. Katsotaan sitten kun ovat vähän vanhempia."
Sulla ei ole velvollisuutta kuunnella tuollaista paskaa eikä se ole sun lasten äiti. Sanot sille suorat sanat. Sillä ei myöskään ole oikeutta tulla teille valittamaan. Se tulee silloin kuin kutsutaan ja sillä siisti!
Olet kovin nuori ja saanut ihanan tyttären ja ikävän ja keskenkasvuisen anopin... joka todella voi hyvinkin "kostaa" omia miniäkokemuksiaan sulle (ehkä tiedostamattaankin) ja ehkä jopa omia lapsuuskokemuksiaan, tiedä häntä.
Onneksi sulla on isosisko ja miehensä, jos nyt oikein ymmärsin. Ja oliko se niin että omaan äitiiskin oli suht asiallinen suhde. Tämä kaikki on onnellista siksi että ikävälle anopille ei voi mitään, voi vaan yrittää rajoittaa yhteyksiä (kokonaan tuskin voi katkaista), sekä sietää tilannetta jossa koko ajan joutuu uudestaan ja uudestaan määrittelemään omia henkiökohtaisia ja perheen reviirirajoja. Siinä auttaa vain ja ainoastaan huumori... ja sen ylläpitoon taas voi auttaa kaverit, siskot ja sukulaiset joiden kanssa voi anopin edesottamuksia "tuulettaa" sellaisella tavalla joka ei käy oman miehen kanssa eikä lapsen kuullen (kun anoppi on miehen äiti ja lapsen mummi). Toki miehellekin täytyy kertoa mikä anopissa ei miellytä mutta anopin naurettavaksi vääntely ei paranna parisuhdetta...
Muistatko Harry Potterissa miten ne yhdet taikahirmiöt sai kumoon taikasanalla "Naurrettavus!!!"
Sen verran voit suorat sanat sanoa että et ihan anna siivota ja höösätä omassa kodissasi. Pää punaisena huutaminen ei auta - määrätietoinen ohjeistuksen pitää kyllä olla. anopista se ehkä tuntuu tylyltä mutta sille ei mitään voi. Jopa minun ikäiseni ihmiset toipuvat kuitenkin egonsa saamista kolauksista vähintään muutamassa kuukaudessa...
Äitini on anoppini täydellinen vastakohta, äitiä ei kiinnosta kodinhoito ja turhantärkeys. Äitini on todella kovia kokenut joten hän osaa pistää asiat tärkeysjärjestykseen. Pyydän aina äitiäni apuun jos olen väsynyt tai kipeä, vaikka anopilta asiat hoituisivat puolet tehokkaammin. Äidillä ei suu käy kokoaikaa joten voin levätä ja rupatella hauskoja juttuja. Meillä on samanlainen huumorintaju.
Isovanhemmilla ei ole mitään juridista oikeutta lapsenlapsiinsa nähden. Eli käytännössä tarkoitta sitä, että voi kieltää ja estää tapaamiset vaikka kokonaan. Asiaa käsiteltiin aamulla Ihanassa aamussa. Jos anoppisi vetoaa johonkin "oikeuksiinsa" lapsenlapseen nähden, niitä ei ole. Anoppi-miniäsuhteessa on aina omat kommervenkkinsä eikä yhtä oikeaa neuvoa ole. Itse ehkä tilanteessasi tekisin sen, että olisi hänen kanssa tekemisissä mahdollisimman vähän.
Kyllä se on usein todettu ja kuultu että jos miniä ja anoppi asuvat samassa kylässä niin ei siitä tule yhtään mitään.
Minun ei tarvitse onneksi asua anoppini kanssa vierekkäin.
Tapaamme silloin tällöin heidän ehdoillaan anoppiamme ja silloinkin hän mollaa lapsellemme ohimennen minua.
Nyt kyllä äiti suuttuu ja mitähän äiti nyt sanoo nyt kyllä suuttuu!
Voi jumalauta sitä akkaa.
Ensi kerralla taas pakko revetä sille naiselle taas piiitkästä aikaa..
Meilläkin oli samanlainen tilanne vuosia sitten anoppini kanssa ja sitten vaan yksinkertaisesti meni hermo. Tein anopille selväksi, että meillä tehdään asiat näin ja lapset kasvatetaan meidän tavalla. No tietysti anoppi loukkaantui syvästi, emmekä olleet tekemisissä kahteen vuoteen. Taisi täti mietti sanomisiaan ja tekemisiään ja minun sanomisiani,kun parin vuoden päästä otti itse yhteyttä ja kysyi voiko tulla käymään kahvilla,ja nykyäänkin vielä soittaa aina kun on tulossa eikä vain pöläytä ovelle, vaikka asuu parin sadan metrin päässä.
Käytöskin on muuttunut ihan asialliseksi ja rätkätys loppui,mutta vieläkin olen yhä varuillani mitä anopin aikana puhun.
Tätä nykyä pärjäämme kohtuullisesti keskenämme ,mutta sydänystäviä meistä ei saa tekemälläkään.
Ei muuta kun pistät anopillesi selvät rajat jos muu ei auta, heitä pihalle asunnostanne, niin eiköhän tahti muutu. Minun piti toimia näin...
ostaa lahjoja ja muistaa lapsenlapsia syntymäpäivänä ja jouluna? Onhan niitä muitakin merkkipäiviä. Mielestäni, jos välit katkaistaan, niin isovanhemmilla ei ole muistamisvelvoitetta.
pilata elämänsä vuosiksi, ettei riskeeraa pikku villevaltterin tai maijaliisan joululahjapyjamaa? Zukzuk...
kukaan mitään odottaa.
Eikös lahjat annetta lapselle rakkaudella eikä kiitollisuuudenvelalla.
Perimmäinen tarkoitus kait anopeilla ja apeilla on se "rakkaus". Huoli siitä että teillä menee hyvin ja kaikilla on hyvä olla. Jotkut ovat vain tottuneet sanomaan ja esittämään asian aivan päinvastoin mitä tarkoittavat. Tuskin anoppisi pahansuopuuttaan käy sinua "höykkyyttämässä"". Paras tapa taitaa olla se että otat lungisti. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Anna anoppisi hyysätä ja siivota ja karjua mielin määrin mutta älä ota itseesi. Minulla on anoppina sellainen että se ei yksinkertaisesti voi olla tekemättä jotain kun tulee käymään kylässä. Samoin on laita apellakin jotain täytyy tehdä. Laittavat mansikkapenkkiä, vattupensasta, ruuat tuovat tullessaan, lapsille vaatteita jne. Pidin ensi alkuun tätä aivan älyttömänä, miten he sekaantuivat joka asiaan. Nyttemmin en ota siitä stressiä, huomasin että he tekevät vain mistä uskovat meille olevan apua tai iloa. Toki haukkuja en heiltä suoraan ole koskaan saanut. Enkä minä ole haukkunut tai moittinut. Mutta luulisin että sinunkin asiassa ajan kanssa homma paranee ja muuttuu iloksi. Ihminen sopeutuu ja tottuu yllättävän nopeasti ahdistaviinkin tilanteisiin. Muista vain että anoppisi haukkumiset tuskin ovat tarkoitettu suoraan sinulle. Anoppisi saattaa haukkua vain huonoa omaatuntoaan koska itse ei ole voinut järjestää synttäreitä omille lapsilleen. Jos ensi kerralla vielä haukkuu siivottomuutta tai järjestystä niin anna harja ja kihveli käteen...