mun stoori

en tiedä miksi kirjoitan, pakko saada päästää höyryjä pihalle.. olen nyt seurustellut noin 4kk erään miehen kanssa. edellinen 2,5v kestänyt suhde oli juuri päättynyt kun tapasin nykyisen. ollaan oltu todella tiiviisti tämä 4kk yhdessä. päivittäin tavattu ja harvemmin ollaan öitä erossa. tulemme todella hyvin juttuun, emmekä juurikaan riitele.

ärsyttää kun nyt olen todella usein ollut siellä eikä hän täällä. kuitenkin haluaisin olla kotona mutta myös hänen kanssaan. tuntuu että uhraan paljon enemmän kuin hän. olisin kyllä valmis muuttamaan hänen kanssaan yhteen mutta tuntuu että hän ei..tiedän että se on vielä suht aikaista, mutta yksinkertaisesti en vain jaksa tätä ravaamista oman kodin ja hänen kodin välillä.

ymmärrän kyllä että hän ei voi työnsä ja koulunsa takia paljoa täällä minun luona aikaa viettää. ja senkin että hän ei välttämättä ole valmis muuttamaan yhteen, koska ei ole koskaan ollut näin "vakavassa" parisuhteessa eikä siis ole asunut naisen kanssa. tottakai se pelottaa.

hän on hommaamassa itselleen isompaa asuntoa ja olemme keskustelleet siitä että jos muuttaisin hänen kanssaan sinne ja hän on kyllä melko selvästi sanonut sen että on liian aikaista. tosin asuntoa, jota hän aikoo hakea, joutuu jonottamaan varmaan puolikin vuotta, miksi siis ei voisi hakea sitä yhdessä (olisi paremmat mahdollisuudet) ja katsoa sitten että missä mennään..

en tiedä mikä minua vaivaa, pelkäänkö menettäväni hänet ja siksi haluan muuttaa yhteen vai mitä, mutta tuntuu etten jaksa kovinkaan kauaa jos tähän asiaan ei tule mitään ratkaisua, vituttaa tälläinen paikallaan junnaaminen ja se että maksaa vuokraa omasta asunnosta ja viettää siellä ehkä noin kymmenen päivää kuukaudesta, jos nyt sitäkään...

mitä mä teen?
6890
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mikä helvetin kiire sulla on hypätä siihen arkeen. Me ollaan mun kumppanin kanssa oltu kolme vuotta yhdessä eikä vieläkään asuta yhdessä vaan molemmilla on oma kämppä. Se on kivaa ku voi aina miettiä, että kummassa tänään ollaan: maalla vai kaupungissa. Ei yhdessäasuminen ole suhteen autuus ja onni.

Äänestä
  • Ihmiset näkevät asiat niin eritaovoin. Minusta parisuhteessa parasta on juuri se arjen jakaminen ja yhdessä asuminen. En kaipaa huumaa yms. Ehkä olen sitten outo ihminen tai jotain, mutta minulla on kolmen vuoden suhde takana ja parasta oli se arki - en kaivannut huumaa. Nyt on uusi suhde menossa ja toivoisin vaan, että tämä huuma vaihe olisi ohitse ja alkaisi arjen oikea jakaminen.

    Yhteenmuuttamiselle pitää olla hyvät syyt ja molempien tulee olla kypsiä ajatukselle. Tiedän myös, että on todella rasittavaa ravata toisen kämpillä kimpsut ja kampsut mukana, mutta jos sitä ei jaksa niin sitten täytyy sopia tapaamisista hieman eritavalla. Se toinen tulee käymään vuorostaan luonasi jne. Yhteispeliähän parisuhde on ja teidän täytyy jutella siitä mitä te suhteelta haluatte.

    Äänestä

  • kokemusta kirjoitti:

    Ihmiset näkevät asiat niin eritaovoin. Minusta parisuhteessa parasta on juuri se arjen jakaminen ja yhdessä asuminen. En kaipaa huumaa yms. Ehkä olen sitten outo ihminen tai jotain, mutta minulla on kolmen vuoden suhde takana ja parasta oli se arki - en kaivannut huumaa. Nyt on uusi suhde menossa ja toivoisin vaan, että tämä huuma vaihe olisi ohitse ja alkaisi arjen oikea jakaminen.

    Yhteenmuuttamiselle pitää olla hyvät syyt ja molempien tulee olla kypsiä ajatukselle. Tiedän myös, että on todella rasittavaa ravata toisen kämpillä kimpsut ja kampsut mukana, mutta jos sitä ei jaksa niin sitten täytyy sopia tapaamisista hieman eritavalla. Se toinen tulee käymään vuorostaan luonasi jne. Yhteispeliähän parisuhde on ja teidän täytyy jutella siitä mitä te suhteelta haluatte.

    Puhu sitten arjesta ku olet kattonut yli 10 v samaa ihmistä rinnallasi. Kolme vuotta on todella lyhyt aika.

    Äänestä

  • Vitsivitsi kirjoitti:

    Puhu sitten arjesta ku olet kattonut yli 10 v samaa ihmistä rinnallasi. Kolme vuotta on todella lyhyt aika.

    Miksi ottaa mies jota ei jaksa katella? Jonka kanssa ei viihdy?

    Toiset ihmiset hakee pysyvyyttä ja turvallisuutta, toiset seikkailua ja vaihtelua... Meitä on niin moneen junaan.

    Äänestä

vasta vuoden kuluttua tiedät oikeasti minkälainen poikaystäväsi on.
Odota, älä tee mitään hätiköityä

Äänestä

3 vuotta on seurusteltu ja kaksi siitä olen ravannut enimmäkseen miehen luona. Samat kaksi vuotta on mies jahkaillut yhteen muuttamisen kanssa - kunnes olen nyt saanut viimein tarpeekseni. Muu ei auttanut kuin jokin aika sitten sanoa, että jos ei nyt niin ei koskaan - ja vähän näyttää siltä ettei koskaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sekaisin kirjoitti:

en tiedä miksi kirjoitan, pakko saada päästää höyryjä pihalle.. olen nyt seurustellut noin 4kk erään miehen kanssa. edellinen 2,5v kestänyt suhde oli juuri päättynyt kun tapasin nykyisen. ollaan oltu todella tiiviisti tämä 4kk yhdessä. päivittäin tavattu ja harvemmin ollaan öitä erossa. tulemme todella hyvin juttuun, emmekä juurikaan riitele.

ärsyttää kun nyt olen todella usein ollut siellä eikä hän täällä. kuitenkin haluaisin olla kotona mutta myös hänen kanssaan. tuntuu että uhraan paljon enemmän kuin hän. olisin kyllä valmis muuttamaan hänen kanssaan yhteen mutta tuntuu että hän ei..tiedän että se on vielä suht aikaista, mutta yksinkertaisesti en vain jaksa tätä ravaamista oman kodin ja hänen kodin välillä.

ymmärrän kyllä että hän ei voi työnsä ja koulunsa takia paljoa täällä minun luona aikaa viettää. ja senkin että hän ei välttämättä ole valmis muuttamaan yhteen, koska ei ole koskaan ollut näin "vakavassa" parisuhteessa eikä siis ole asunut naisen kanssa. tottakai se pelottaa.

hän on hommaamassa itselleen isompaa asuntoa ja olemme keskustelleet siitä että jos muuttaisin hänen kanssaan sinne ja hän on kyllä melko selvästi sanonut sen että on liian aikaista. tosin asuntoa, jota hän aikoo hakea, joutuu jonottamaan varmaan puolikin vuotta, miksi siis ei voisi hakea sitä yhdessä (olisi paremmat mahdollisuudet) ja katsoa sitten että missä mennään..

en tiedä mikä minua vaivaa, pelkäänkö menettäväni hänet ja siksi haluan muuttaa yhteen vai mitä, mutta tuntuu etten jaksa kovinkaan kauaa jos tähän asiaan ei tule mitään ratkaisua, vituttaa tälläinen paikallaan junnaaminen ja se että maksaa vuokraa omasta asunnosta ja viettää siellä ehkä noin kymmenen päivää kuukaudesta, jos nyt sitäkään...

mitä mä teen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu