Appi-ukko on ihan yes, mutta anoppi on ihan sanonko mistä??
Anoppini on marttyyrityyppiä, ei ole koskaan elänyt omaa elämää, vaan kytännyt muitten tekemisiä ja on kateellinen, kun joku osaa nauttia elämästä täysin siemauksin.
Olen saanut elämältä paljon. Olen saanut myös paljon kolhuja. Anoppi ei tiedä, että lapsuuteni on ollut mitä traumaattisin ja etten ole kotoa paljoa eväitä saanut. Olen joutunut kaikki itse kantapään kautta opiskelemaan.Silloin tällöin vaivun masennukseen menneiden(lapsuusaikaisten muistojen)takia ja saatan olla hyvinkin haavoittuva, vaikka muut luulevat minun olevan kunnossa..Anoppi arvostelee usein tekemisiämme. Ei kuulemma saisi kuin kotona olla, kun on lapsia. Kun olin kotona lasten(lasten ikäero 2 vuotta) kanssa 4 vuotta, hän hoputti töihin. Kun menin töihin, hän ihmetteli kun jouduin tekemään ylitöitä. Koskaan en osaa olla hyvä hänelle. Kahden lapsen syntymän jälkeen meni 2 vuotta, kun nuorimmainen ei ollut enään niin riippuvainen, niin aloin harrastamaan rakastasta harrastustani pitkästä aikaa. Anopin mielestä sekin oli turhaa, pitäisi tehdä jotain järkevämpää..Tuntuu, että mikään mitä teen ei ole hyvä. Välillä tuntuu, että hän toivoo, että meille tulisi ero hänen poikansa kanssa. Edellinen miniä-ehdokas ilmeisesti oli ollut mieluisampi. Hitsi kun ahdistaa tällainen tilanne.
Anoppini on marttyyrityyppiä, ei ole koskaan elänyt omaa elämää, vaan kytännyt muitten tekemisiä ja on kateellinen, kun joku osaa nauttia elämästä täysin siemauksin.
Olen saanut elämältä paljon. Olen saanut myös paljon kolhuja. Anoppi ei tiedä, että lapsuuteni on ollut mitä traumaattisin ja etten ole kotoa paljoa eväitä saanut. Olen joutunut kaikki itse kantapään kautta opiskelemaan.Silloin tällöin vaivun masennukseen menneiden(lapsuusaikaisten muistojen)takia ja saatan olla hyvinkin haavoittuva, vaikka muut luulevat minun olevan kunnossa..Anoppi arvostelee usein tekemisiämme. Ei kuulemma saisi kuin kotona olla, kun on lapsia. Kun olin kotona lasten(lasten ikäero 2 vuotta) kanssa 4 vuotta, hän hoputti töihin. Kun menin töihin, hän ihmetteli kun jouduin tekemään ylitöitä. Koskaan en osaa olla hyvä hänelle. Kahden lapsen syntymän jälkeen meni 2 vuotta, kun nuorimmainen ei ollut enään niin riippuvainen, niin aloin harrastamaan rakastasta harrastustani pitkästä aikaa. Anopin mielestä sekin oli turhaa, pitäisi tehdä jotain järkevämpää..Tuntuu, että mikään mitä teen ei ole hyvä. Välillä tuntuu, että hän toivoo, että meille tulisi ero hänen poikansa kanssa. Edellinen miniä-ehdokas ilmeisesti oli ollut mieluisampi. Hitsi kun ahdistaa tällainen tilanne.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Lue aihe "kamala anoppi".
Älä tee sitä virhettä että menet kertomaan lapsuudestasi anopillesi. Itse tein sen virheen, kun menin raskauden aikana jotenkin sekaisin. Kerroin alkoholiongelmaisista vanhemmistani, koko lapsuuteni kestäneestä isäni jatkuvasta itsemurhauhkailuista ja manipuloinnista. Kerroin myös äitini isän käyttäneen minua pitkään seksuaalisesti hyväkseen.
Kaikki on totta, ja olen niistä asioista puhunut läheisilleni melko avoimesti. Anoppi oli kyllä väärä henkilö ja odotan kääntyykö tekoni minua vastaan. Jo nyt tuntuu että hän pitää minua huonompana ihmisenä.
En tuntenut anoppiani niin hyvin silloin kun nyt.
Kiitos, luin aikaisemmin jo sinun tarinasi..Aika samaa ollaan jouduttu kokemaan.Höh!
Tiedän miltä susta tuntuu. Mullakin on alkoholiongelmaiset vanhemmat, anoppi tietää kyllä sen..No onneksi en ole mennyt vielä vuodattamaan asioitani hänelle..Saisi taas aseen jolla tökkiä :(
ai se olitkin sinä! Luin vastauksesi ajat sitten mutta en tajunnut että olet sama henkilö.
Onneksi anoppini ei ainakaan vielä niin alhainen ollut, toisaalta mietin muistaakohan hän edes puheitani. 52 vuotta ja muisti pätkii sillä pahan kerran. Asiat ovat aina hänelle uusia, kun hälle kertoo. Vaikka itse tietää puhuneensa samat asiat monesti aiemmin.
Mieheni sisko(t) jauhaa aina myös kaikkia asioitamme anopin kanssa. Kerran toinen sisko sanoi, kun olimme mökillä saunassa, etteivät he oikein alunperin pitäneet minusta, mutta lapsen syntymän jälkeen kuulemma muutuin kivemmaksi.
Ja kun ensikerran näin anoppini, hän alkoi kikattamaan, ihan kuin olisi nähnyt jotain kovinkin huvittavaa. En tajua, miksi annetaan tuollainen ensivaikutelma.
Lisään vielä, että anoppini avioliitto on pelkkää kulissia (hänen miehellään on rakastajatar, ollut koko sen ajan kun minä olen "kuulunut" sukuun, en ihmettele). Anoppi ei ole tunneihminen, ilmeisesti täys frigidi(anteeksi).
Että onhan se kiva viettää joulua ja muita juhlia näitten "ihanien" ihmisten kanssa seurassa..Jo liian monta joulua!! Lapsetkin vaistoaa sen, että he väheksyvät minua...
Anoppi on vissiin sitä lajia jonka mielestä miniällä ei saa olla mitään huonoja lapsuudenmuistoja. Tein siis ihan kamalan virheen kun kerroin miten kaameaa elämämme oli. No sen jälkeen varsinkin huomasin miten väärässä olin kaikessa, vaikka olisin kääntynyt kaksinkerroin taapäin niin aina meni pieleen. Anoppi alkoi oikein työkseen kiusata minua. Ikään kuin mulle ei olisi riittänytkään se lapsuuden taakka.
Lisäksi vaikuttaa siltä että hän on hirveän kateellinen kun meillä on hyvä parisuhde. Miten voi olla noin saita jotenkin, tai mitä se oikein on? Että toivoo toisille ihmisille pahaa ja että ihmissuhteet menisi pieleen?
Itse salailin kanssa vastaavissa tilanteissa asioita. Mutta se on lyhytjänteistä. Ei esimerkiksi omien vanhenpien alko-ongelmaa voi loputtomiin onnistuneesti salata. Miten selität kaikki tilanteet, joita tulee alkoholistille: Ei pääse esim synttäreille kun makaa sammuneena kotisohvalla, ja kun näitä tilanteita tulee usein, ei aina voi sanoa että joo flunssa iski taas. Miksi näitä pitäisi salata?
Ymmärrän ideologian kun olen tehnyt samaa mutta olosuhteiden takia olin pakotettu lopulta toimimaan toisin.
Alko-ongelmaa ei voi salata, ja miten selität senkin jos tämä tulee esim iltateelle kauheassa kännissä? Ei siinä tilanteessa vain voi vaieta kuoliaakis.
toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Itse sinä sitä elämääsi elät. Ei sinun tarvitse korviasi lotkauttaa anoppisi puheista. Jos harrastat niin harrastat.
ex-avokkini äiti yritti kyllä syyllistää ja puuttua asioihin. väitti kovasti, että asuntomme on liian kallis ja halvempaan pitäisi muuttaa jne.
mä en ole koskaan kunnioittanut ihmisiä jotka eivät tajua tosiasioista mitään. sanoin sille tiukasti miten asiat ovat ja miten minä ne näen. intensiteetti oli sellainen, ettei sen jälkeen puuttunut asioihin.
hassua kyllä eromme jälkeen on ollut kovastikin mielin kielin.
älä välitä täällä on saman kokenut miespuolinen henkilö josta anoppi halusi eroon ja kyllä pääsi
koska en ollut tarpeeks hyvä
tulin siihen tulokseen että ei niitä tartte miellyttää pääasia että pärjää itsensä kanssa siksi erosin rakkaasta vaimostani koska anoppi teki kaikkensa lopetaaksen suhteemme ja siinä onnistuikin helvetin hyvin vituttaa koska vaimoni oli hieno ihminen ja minulle rakas mutta anopille
olisi pitänyt minun olla rikas tai joku arvokaampi henkilö tavallinen duunari ei kelvannut joka hoiti työn ja kodin hyvin mut niille perkele ei piisaa mikään.
ikävä kyllä, toiset eivät päästä irti lapsistaan.
Syyllistämällä kasvatetut pojat nöyristelevät ja opettelevat puhuman äitinsä haluamalla tavalla..ja antavat mennä toisesta sisään ja toisesta ulos. myös häpeävät inhoansa omaa äitiään kohtaan.
puolisoni kanssa olemme asiaa vatvoneet ja vaikka mieheni myös minun kuulteni on "korjannut" väärinkäsityksiä, ei nainen edes halua kuulla/tietää.
Meillä ei puolisoni nuoruudenaikaisetkaan heilat olleet kelvanneet, vaikka anoppini niin antaa ymmärtää..että olisivat omankyläntytöt ollet parempia..
Ratkaisu, ei kovin mukava, mutta kun ei passaa niin ei sitten, meillä anoppi viimeksi loukkantui lomamatkastamme jenkkeihin ja piti mykkäkoulua poikansa kanssa 4 kk. kas kun hänelle ei kerrottu ym.ym.
on niin helvetin kateellinen ja katkera nainen, suhde omaan mieheen olematon ja yrittää kaataa paskansa poikansa niskaan. no, nakkeli minullekkin, vuoskymmenet, ei soitellut koska sanoin asiat niin kuin olivat, poikansa aina välillä vähän siloitteli..nyt on välit poikki kokonaan ja kas, akkaa rassaa kun se ei ollutkkaan hän joka tämmöisen päätöksen tekee..
kun ei kelpaa kukaan, niin ei sitten, kyllä yritetty on, toivoo naan että erottais ja kun mentiin naimisiin ei mieheni halunnut äitiään edes häihimme..siitäs sai. Kun emme olleet naimisissa aina rouvitteli, nyt kun ollaan naimisissa ei mainitse rouva sanaa unissaakaan..
onhan näitä, älä vaivaa päätäsi, miehesi kyllä tuntee äitinsä, ei vaan jaksa välittää, älä sinäkään.
eihän se kiva ole tämmöinen mielenosoitus mutta mulle vaan riitti..
ja hei kaikki "hyvä" oli aina mieheni ansiota ja paska minun..en kuulemma edes palkkaa olisi tarvinnut yhteisestä yrityksestämme, kun poikansa olisi pitänyt laittaa se säästöön tulevaisuuttaan varten..enhän mä mitään duunia koskaan ole tehnyt...enkä omistakkaan mitään..enkä lasta ole kasvattanut enkä.......mitään. ei sitte .olkoon. hykkäsi tyttäremme kimppuun kun ei minuun enää vaikuttanut, uhkahan se tollainen pikkutyttökin on..
voimia. unohda koko kanttura.