Auttakaas vähän, eli hengellinen kiinnostus asioihin on herännyt n kuukausi sitten. Mutta kun nyt on käynyt parin eri lahkon kokouksessa ja kysellyt, on toisesta suoraan heitetty rienaajana ulos, toisessa vaiettu. Siis mistä löydän samankaltaisesti ajattelevia...
Perususko on kristillisyys, raamattu, varsinkin uusi testamentti on tullut osin todeksi. Mutta ongelma on Juutalaisten nostaminen jalustalle. Itse olen matkustellut usein lähi-idässä, myös Jerusalem ja Tel Aviv ovat tuttuja.
Ongelma on se, että en usko tuon sotaisan ja julman kansan olevan mitään erityistä. He alistavat ja kohtelevat toiseen uskoon kuuluvia kuin eläimiä, heitä piestään (itse nähnyt) ja solvataan, heitä kivitetään ja "kyyditään".
Kun näitä kyselin parissa kokouksessa, sain todella silmilleni. Onko olemassa jotain muuhun kuin juutalaisten palvontaan keskittyvä uskovaisten ryhmää?
Perususko on kristillisyys, raamattu, varsinkin uusi testamentti on tullut osin todeksi. Mutta ongelma on Juutalaisten nostaminen jalustalle. Itse olen matkustellut usein lähi-idässä, myös Jerusalem ja Tel Aviv ovat tuttuja.
Ongelma on se, että en usko tuon sotaisan ja julman kansan olevan mitään erityistä. He alistavat ja kohtelevat toiseen uskoon kuuluvia kuin eläimiä, heitä piestään (itse nähnyt) ja solvataan, heitä kivitetään ja "kyyditään".
Kun näitä kyselin parissa kokouksessa, sain todella silmilleni. Onko olemassa jotain muuhun kuin juutalaisten palvontaan keskittyvä uskovaisten ryhmää?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Nyt avaat filosofisen arkkusi ja tutkit muutaman kymmenen uskonnon viisauksia ja sitten väsäät oman "raamatu" sekä sitä kautta uuden uskonnon tai uuden lahkon.
Onnea onnea.
"Mutta kun nyt on käynyt parin eri lahkon kokouksessa ja kysellyt, on toisesta suoraan heitetty rienaajana ulos, toisessa vaiettu."
Olet kysynyt vääriä kysymyksiä ;)
Ja veikkaanpa vahvasti, että minkä tahansa porukan valitset hengelliseksi toveripiiriksesi, aina on niitä vääriä kysymyksiä, joiden kohdalla vaietaan tai lentää ulos.
"Siis mistä löydän samankaltaisesti ajattelevia... "
Miksi niitä pitäisi löytää? Mitäpä jos vain ajattelisit itse.
Tutki ja mieti tarkkaan erilaisia vaihtoehtoja, en usko että lentäisit ulos kirkon kahveilta jos juttelisit siellä papin kanssa?
Kokouksissa on valmis ohjelma, ja jos joku huutelee ja korottelee ehtimiseen ääntänsä niin ihmiset ärsyyntyvät sellaisesta helposti.
On valitettavaa jos olet lentänyt jostakin ulos, koska itse en ikinä ole nähnyt että ketään heitettäisiin ulos ellei häiriköimällä häiriköi.
Internettisivujen kautta löytyy seurakuntien sivuja, ja siellä on joskus pappienkin sähköpostiosoitteita. Niille kun kirjoitat niin kukaan ei ainakaan voi heittää sinua ulos.
Onnea etsinnällesi!
Kun itse olen saanut Kristuksen kohdata, ja häneltä Totuuden Hengen sydämeeni saanut, niin heti alkuun sinua varoitan:
Älä lähde Kristusta elämääsi etsimään mistään ihmiskäsin tehdyistä temppeleistä, joita myös synagogiksi, kirkoiksi, moskeijoiksi ja rukoushuoneiksi kutsutaan, sillä Jumala hylkäsi nämä jo Golgatalla, samoin kuin kaikki papitkin.
Äläkä koskaan pistä päätäsi yhdenkään ihmisen käsien alle, koska et tiedä, minkä hengen sieltä elämäsi matkakumppaniksi saat.
Tutki rauhassa kotonasi Raamattua, ja pyydä Jumalalta viisautta sen ymmärtämäseen, sillä onhan Jeesus sanonut:
"Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin totta kai teidän Isänne antaa taivaasta Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät."
Pyhä eli Totuuden Henki annetaan aina taivaasta niille, jotka Jumalaa rakastavat, siksi Jeesus tänäkin päivänä kokoaa omansa kaikkien kuppikuntien ulkopuolelle, kuten kirjoitettu on:
"Siksi myös Jeesus kärsi ja kuoli kaupunginportin ulkopuolella pyhittääkseen kansan omalla verellään.
Lähtekäämme siis hänen luokseen leirin ulkopuolelle, hänen häväistystään kantaen.
Eihän meillä ole täällä pysyvää kaupunkia, vaan me odotamme ikävöiden sitä kaupunkia joka tulee."
Muista vielä tämäkin, että ihmiskunta on jo 1900 vuotta elänyt Ilmestyskirjan aikaa, ja siksi totuus on ihmisistä todella sietämätöntä kuultavaa ja luettavaa. Vaikka minä olen vasta vajaa kolmeviikkoa näillä palstoilla ollut, niin jo viideltä palstalta minut on ulos heitetty, ja kahdelta olen poistunut Pyhän Hengen kehotuksesta.
Kertaakaan en ole piiloutunut nimimerkin taakse, vaan kirjoittanut omalla nimelläni, koska Kristuksen totuudessa ei kenelläkään voi olla mitään salattavaa.
Jos minut täältäkin poistetaan, niin S-lahden palveluista löydät numeroni, jos haluat totuudesta lisää tietoa niin, ettei sinulle aleta näillä palstoilla ilkkua, niin kuin nyt on jo tapahtunut. Löytyy nimeni ja tietoni myös myytävien kirjojen osastolta.
Koska esitit juutalaisista aivan totuuden mukaisia havaintoja, jotka Raamattukin todeksi todistaa, niin kirjoitan tässä sinulle ylhäällä olevalla otsikolla juutalaisten palstalle lähettämäni viestin, joka alta aikayksikön sieltä poistettiin. Enkä takaa, että sen annettaisiin täälläkään olla - jospa kuitekin ehtisit tämän lukea.
Jeesus toisit kansalleen jo Jumalan Jesajalle antaman viestin:
"Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on nyt kulmakivi. Herralta se on tullut, ja se on ihmeellinen meidän silmissämme.
Tämän takia minä sanon teille, että Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä.
Joka tähän kiveen kaatuu, se ruhjoutuu, ja jonka päälle tämä kivi kaatuu, sen se murskaa."
Golgatalla tämä hylkäys tapahtui, sillä hetkellä, kun Jeesus menetti henkensä. Sillä hetkellä ei Jumala hylännyt ainoastaan kansaansa, vaan myös kaikki papit, ja heidän palveluspaikkansa, ihmiskäsin tehdyt temppelit.
Ainoaksi oikeaksi papiksi jäi Jeesus Kristus, jonka Jumala taivaassa korotti ylipapiksi. Ja ainoaksi oikeaksi opettajaksi jäi Pyhä eli Totuuden Henki, jonka Jumala on antanut niille, jotka häntä tottelevat. Siksi Paavalikin, vaikka itsekin oli juutalainen, tiesi kirjoittaa:
"Oikea juutalainen ei ole se, joka on juutalainen ulkonaisesti, eikä oikea ympärileikkaus ole se, joka on ulkonaisesti näkyvänä ruumiissa.
Oikea juutalainen on se, joka on juutalainen sisimmässään, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus, jota ei saa aikaan laki, vaan Henki."
"Israel ei siis ole saavuttanut sitä, mitä se on tavoitellut; vain valitut ovat sen saavuttaneet. Muut ovat paatuneet, niin kuin kirjoitettu on: Jumala on antanut heille turtuneen hengen, silmät, jotka eivät näe, ja korvat, jotka eivät kuule. Näin on yhä vielä."
Ja näin se on yhä vielä tänäänkin, kun elämme vuotta 2005. Siksi on täysin turhaa sekin lähetystyö, jota eri uskonsuunnat Israelissa tekevät. Jumala itse pelastaa ne 144 000. Ei yhtään enempää eikä yhtään vähempää, koska niin on luvannut:
"Minä etsin itse lampaani ja pidän niistä huolen. Niin kuin paimen pitää huolta lampaistaan, kun ne ovat hajaantuneet hänen ympäriltään, niin minä huolehdin lampaistani ja haen ne turvaan kaikkialta, minne ne sumuisena ja synkkänä päivänä ovat kaikonneet."
Jo Vanhan liiton profeetat välittivät kansalleen Jumalan pelastumisen ehdot:
"Ympärileikatkaa itsenne Herralle kuuluviksi, ympärileikatkaa sydämenne, te Juudan ja Jerusalemin asukkaat! Muuten minun vihani leimahtaa teidän pahojen tekojenne tähden ja palaa kuin tuli, EIKÄ KUKAAN VOI SITÄ SAMMUTTAA."
Ei USA, ei YK eikä EU.
Ohoh, taisi olla väärä palsta kysyä tällaista, täälläkin tulee paskaa nenälle. Veijo hyvä, jotenkin olet mies, jota ei voi ottaa tosissaan, vaikka yritit positiivista asennetta luodakin.
Mutta perusongelma on, että juutalaiset ovat kuin vastakarvaan silitystä, pilaavat monen kauniin ja hienon asian, ainakin minun mielessäni. Kristus on tulossa elämääni, ja otan hänen mielihyvin vastaan ja seuraan hänen opetustaaan.
Mutta tuo yhden kansan nostaminen jalustalle, ikäänkuin heidän syntinsä, olivatpa ne mitä tahansa, ovat aina vähäisempiä kuin muiden... Sitä ajatusta en hyväksy, en millään. Taitaa siis olla parasta pysyä perus luterilaisessa kirkossa, erossa rauhanyhdistyksistä, temppeleistä ja valtakunnan saleista, ne ovat kulisseja, jotka putoavat aikanaan.
dfsdfsd
Anna sitten olla kun ei Teuvon neuvvot kiinnosta, ei sitä kansaa ole nostanut jalustalle kukaan muu kuin Jumala, ja siitäpä syystä siitä ei maailmassa tykätäkään.
Teuvvo jää nyt rauhaan, jos ei kiinnosta, tunnusta omakin nimesi, jos aiot vielä jotain ilkeää sanoa!
No se nimi nyt on varmaan ihan samantekevää, mutta jos ei kiinnosta niin ainahan voi kalppia jonnekkin jossa on itseänsä miellyttäviä setiä.
Ei ilkeästi vaan huumorilla...!
... joka kirkosta erosi. Ala keräämään täysi-ikäistä porukkaa jotka uskovat samaan kuin sinä ja perusta oma uskontosi=)
että todellisella totuudella ja oikeudella ei ole sijaa nykyisissä kotoisissa uskonnoissa.
Raamattu opettaa, että seurakunnan tulee olla totuuden pylväs ja perustus, mutta tämä ei toteudu käytännössä. Jos haluat, että sinut hyväksytään, sinun on uskottava niin kuin uskotellaan sekä laput silmillä ja korvilla huudettava hallelujaa toisten mukana, kuuntelematta oman sydämesi ääntä ja sitä totuutta, jonka sisimmässäsi varmuudella todeksi tiedät.
Tiedän, mistä kirjoitan enkä pyytele anteeksi.
Kiitos Leksa totuudestasi. Minä todistan sanasi oikeaksi Raamatulla:
"Siksi Herra sanoo: - Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa heistä älkääkä koskeko mihinkään saastaiseen, niin otan teidät vastaan ja olen oleva teidän Isänne, ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni.
Näin sanoo Herra, kaikkivaltias.!
"Lähtekää pois, jättäkää hänet te, jotka olette minun kansaani, ettette joutuisi ottamaan osaa hänen synteihinsä ettekä jäisi alttiiksi niille vitsauksille, joilla häntä lyödään.
Hänen syntiensä röykkiö ulottuu jo taivaaseen asti, eikä Jumala unohda hänen pahoja tekojaan."
"Siksi myös Jeesus kärsi ja kuoli kaupunginportin ulkopuolella pyhittääkseen kansan omalla verellään.
Lähtekäämme siis hänen luokseen leirin ulkopuolelle, hänen häväistystään kantaen.
Eihän meillä ole täällä pysyvää kaupunkia, vaan me odotamme ikävöiden sitä kaupunkia, joka tulee."