en tiedä miten tämän selittäisi niin että se kuulostaisi järkevältä...mutta yritän parhaani...
onko teille kenellekään käynyt niin että eron jälkeen joka on ollut "yhteisestä" päätöksestä (eli yksi on ottanut asian puheeksi ja toinen on myötäilly koska on samaa mieltä) on kuitenkin jäänyt sellainen tunne että kaikki ei ole loppu, sisällänne tunnette edelleen se ihmisen tuskan ja sen että hän kaipaa teitää..olette ehkä itse päässeet hänestä yli mutta tunnette että toinen kaipaa ja häneen sattuu..kaikki vietit ja puhelut myös kertovat sen vaikka se toinen miten yrittäisi peitellä kaipuuta ja kipua sydämessä..mutta kun suoraan kysyy niin se toinen ei myönnä kun pelkää että ei saa haluamaansa reaktoita eli että tekin haluatte hänen luo takaisin...
mitä sellaisessa tilanteessa pitää tehdä?
onko teille kenellekään käynyt niin että eron jälkeen joka on ollut "yhteisestä" päätöksestä (eli yksi on ottanut asian puheeksi ja toinen on myötäilly koska on samaa mieltä) on kuitenkin jäänyt sellainen tunne että kaikki ei ole loppu, sisällänne tunnette edelleen se ihmisen tuskan ja sen että hän kaipaa teitää..olette ehkä itse päässeet hänestä yli mutta tunnette että toinen kaipaa ja häneen sattuu..kaikki vietit ja puhelut myös kertovat sen vaikka se toinen miten yrittäisi peitellä kaipuuta ja kipua sydämessä..mutta kun suoraan kysyy niin se toinen ei myönnä kun pelkää että ei saa haluamaansa reaktoita eli että tekin haluatte hänen luo takaisin...
mitä sellaisessa tilanteessa pitää tehdä?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kaikki on niin tapauskohtaista. Jos molemmat kaipaa, mutta ei uskalla sanoa, niin toisen olisi vain tehtävä aloite. Oli lopputulos mikä tahansa, niin asia tulisi selvitettyä.
Jos sinulla on kaipuu ja ikävä, niin todennäköisesti samat tuntemukset ovat toisellakin osapuolella. Ja pettymys ja epäonnistuminen, yhteiset muistot jne.
Nämä ovat kuitenkin eri tuntemuksia, kuin aito halu olla edelleen toisen kanssa. Itse tiedän, asuttiin vuosia yhdessä, erottiin, tauko, päätettiin yrittää uudelleen. Sitä taas kesti hetken aikaa, kunnes tajuttiin, että kyse oli enemmänkin eteenpäin jatkamisen vaikeudesta ja 'tuttujen kuvioiden kaipuusta' kuin oikeasti toimivasta suhteesta. Kolmatta kertaa ei kokeilla enää.
Ei ehkä se neuvo tai vastaus mitä kaipaat, mutta mielestäni sinun tulisi selvittää itsellesi, onko kyse kaipuusta ja ikävästä (joka voi vaivata pitkään), vai tosissasiko vielä olisit (historianne muistaen) valmis yrittämään uudelleen ja uskot että kaikki olisi toisin tällä kertaa?
Toivottavasti tämä ei nyt kuulostanut hirveän negatiiviselta. Sitä vain yritin sanoa, että eron jälkeen varmasti kaikki tuntevat monenlaista, myöskin että kaikki ei ole vielä ohi (ei tunteet heti kuole).
Jos tarkoitit, että toinen on vielä sinussa kiinni, ja se tuntuu sinusta pahalta (välitäthän hänestä varmasti vielä jollain tapaa), niin sellaista se yleensä on, vaikka yhteisestä sopimuksesta oltaisiinkin erottu. Eroprosessi ei aina tapahdu samaa rataa.
Mielestäni voit olla ystävänä entiselle kumppanillesi, kyllä hän aikaa myöten irti pääsee. Missään nimessä ei kannata uusintasuhteeseen lähteä siltä pohjalta, että ero on toiselle niin kova paikka. Ei säälistä tai myötätunnosta. Koska silloin uusi ero on selviö, ja varmasti tälle nyt kaipaavalle osapuolelle vielä kovempi paikka.
Minulla on tällainen vaihe menossa juuri, mies ei halua ymmärtää miksi täytyy erota.
Eroon on monta "pahaa" syytä, siksi olen hakenut juuri avioeroa ja aion pääätöksessäni pysyä.
Monesti olemme yrittäneet uudestaan ja uudestaan, mutta eipä ole onnistunut!
Minusta kanssa paras ratkaisu on jos vaan voisi ystävänä olla ex:nsä tukena asiassa, jos(niin kuin meillä)hän ei ymmärrä että todella erotaan!
Täytyy vaan suoraan nätisti sanoa että juttumme ei jatku, että hän ei elättele turhia toiveita.
Mutta kieltämättä kyllä tuntuu siltä, että milloin hän jumalisti tajuaa että irti on päästettävä minusta.
Ei voi kun odottaa ja toivoa, että sekin aika koittaa. Meillä ainakin on lapset vielä tässä asiassa, niin ei se tunnu mukavalta, jos toisella on ahdistava olo joka päivä, et jos se kunntelu auttaa, niin sallin sen hänelle, mutta painostaen koko ajan ettei meillä ole yhteistä tulevaisuutta enää!!
mitä piti tänne kitjoittaa on varmaan yskinkertaisesti se ettää minäkin haluan hänet takaisin ja hän tietää sen (luulisin kun olen sanonut sen kun erottiin) ja hän pitää minuun yhteyttä en minä vaikka joskus se onkin vain kiitos esim. jostain onnitteluista...
mutta jotenkin vaikka hän ei sitä suoraan sano niin minusta tuntuu että hänelläkin on kova ikävä minua...en tiedä kuvittelenko minä sen vain sen takia että itsellänikin on ikävä häntä...
joskus olen koko päivän ajattelematta häntä mutta aamulla iskee se tunne että nyt pitäisi oll ajossain muualla siellä missä hän oon sellainen ns. hänen kutsu 'tule tänne, tarvitsen sinua'...
ääh ihan turhaan varmaan mä tänne näitä kirjoitan kun en kuitenkaan osaa pukea sitä tunnetta kunnolla sanoiksi...