luottamuspula

Kaipa tämä juttu kuuluu tälle osastolle. Olen seurustellut 3-v ja asunut 2-v saman miehen kanssa avoliitossa. Ensimmäisen vuoden jälkeen suhde meinasi loppua. Syistä sen verran, että kuvioissa oli toinen nainen (ei seksisuhde). Lisäksi kuulin tästä toisesta naisesta mieheltäni juttuja aivan suhteen alkumetreillä. Sellaisia juttuja, joita ei olisi haluttanut kuulla (millainen sängyssä jne). Loukkaannuin hyvin pahasti.

Olen antanut anteeksi, enkä ajattele sitä ollenkaan enää, ainakaan tietoisesti. Nähtävästi tiedostamatta ajattelen sitä kuitenkin. Olen aina pitänyt paljon seksistä, mutta olen huomannut kostavani jollain tapaa pedin puolella. "Anteeksi annon" jälkeen meni melko pitkä aika ennen kuin esim. laukesin. Mies otti sen itseensä. Muutenkin olen muuttunut käytökseltäni aktiivisemmasta passiivisemmaksi. En osoita hänelle esim. että nautin. En ole lahna, mutta seksi on muuttunut jotenkin mekaaniseksi suoritukseksi taholtani. Olen nähtävästi vielä loukkaantunut. Ajattelen, että yritän seuraavalla kerralla keksiä jotain hauskaa, mutta sitten kun alkaa tapahtumaan, sama kaava toistuu. Jotenkin tämä kaava vain täytyy rikkoa.

Olen yrittänyt muuttaa ajattelutapaani, mutta nyt se on vaikeutunut entisestään, sillä mies on nyt komennuksella ulkomailla. Tapaamme noin parin kk:n välein. Seuraava kerta on viikon kuluttua.

Lisäongelmana on nyt se, että mies ei ollut silloin alussa uskollisinta tyyppiä, joten saa nähdä. Ristiriitaa on. Kyllä hän tällä hetkellä vaikuttaa hyvin rakastuneelta ja ikävöi kovasti.

Onko jollain ollut vastaavaa ja päättyikö juttu hyvin kaikesta huolimatta? Miten koston kierteen saa murretuksi? Anteeksianto ei aina auta.
41060
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

No jos anteeksianto ei auta, niin eroa sitten. Olen itse pettänyt lähes viisi vuotta sitten miestäni, ja hän jaksaa aukoa päätänsä asiasta vieläkin. Eli päätä, annatko anteeksi vai et. Jos ei onnistu, lähde. Jos onnistuu, tee se kunnolla äläkä muistuttele asiasta enää ikinä.

Äänestä
  • En ole muistutellut asiasta ainakaan vuoteen. Luulin, että asia on jo kuollut ja kuopattu. Pointti olikin se, että näemmä olen padonnut tunteeni, sen vuoksi, koska haluan jatkaa. Kosto tulee sitten pedissä esille ja osoitan sen käytökselläni.

    Haluan tietysti tilanteeseen muutosta, sillä kärsinhän itsekin asiasta ;D

    En ole muistutellut asiasta myöskään kun mies on komennuksella. Pyydän vain olemaan kiltisti. En kuitenkaan ole niin tyhmä ja naiivi, että luottaisin 100% enää mieheeni. Olemme puhuneet asiasta, mutta olen noiden patoumieni kanssa yksin.

    Äänestä

Mieheni petti minua reilut puoli vuotta sitten. Yhdessä päätimme jatkaa, ja asia puitiin läpi.

No, puidaan sitä vieläkin joskus. Lähinnä sen takia, että oma itsetuntoni on aivan nollilla. Mieheni yrittää kaikin tavoin osoittaa rakkauttaa jne, mutta se ei riitä... En tiedä mikä riittäisi.

Sängyssä olen tullut samalla tavalla mekaaniseksi kuin sinäkin. Annan suht usein, mutta lähinnä siksi ettei miehen tarvitsisi puutteen takia muita katsella... Miehellenikin olen siitä vihjassut, ja hän vakuuttaa ettei koskaan enää pettäisi.

Yksi iso syy, miksi olen enemmän tylsä sängyssä kuin ennen, on epäonnistumisen pelko. Mitä jos en ole niin hyvä "tempuissa" kuin se toinen? En halua että mies vertailee, ja siksi vain olen, ja hieman liikun tahdissa. Tietysti tämä on itseään ruokkiva juttu. Kun kerran en ole aktiivinen, niin pidän itseäni koko ajan huonompana, ja uskallan yrittää vielä vähemmän.

Itkettää koko juttu. Rakastan miestäni kovasti, ja hän minua. Ajattelen, että ei meille näin pitänyt käydä... No, turha sitä on pähkiä. Kävi mitä kävi, ja yli pitäisi päästä. En osaa sinua auttaa, kun olen itse ihan samalla tavalla liemessä.

Jotenkin vain haluaisin vahvistusta itsetunnolleni. Sanotaan että se lähtee ihmisestä itsestään, mutta minussa ei ole tällä hetkellä sellaisia voimia, että jaksaisin tsempata itseni paremmalle tolalle. En teitysti jatkuvasti miehelleni rutkuta. Mieheni hermostuu ja turhautuu, jos asioista keskustellaan liikaa ja liian usein. Hän turhautuu myös siihen, kun en usko hänen kehujaan. Ymmärrän häntä. Itsekin olisin ihan kypsä, jos tällaisen kanssa pitäisi elää. Niinpä mieheni takia väännän hymyä naamalle, ja käyttäydyn positiivisesti. Sisälläni tunteet ovat kuitenkin aivan maassa.

Kaipa tässä vaan pitäisi luottaa itseensä, ja sitä kautta miehen rakkauteen ja ihailuun. Mutta miten, sitä en tiedä. Viisaammat ovat kertoneet, että pari vuotta on normaali suruaika pettämisen jälkeen. Ja ammattiapuahan on tarjolla. Itse olen alkanut harkita. Mieheni kävikin silloin pettämisen jälkeen parin kuukauden ajan. Oli hyvä juttu.

Äänestä
  • Yritä antaa itsellesi aikaa parantua. Puoli vuotta on liian lyhyt aika. On hirveä shokki kun luottamus toiseen romahtaa.

    On aika typerää verrata itseään siihen toiseen. Tiedän, että olet hyvin loukkaantunut ja joudut sinäkin patoamaan tunteitasi, että teillä olisi edes edellytyksiä jatkaa. Tunteesi vaihtelevat vihasta rakkauteen miestäsi kohtaan. Itsetunto laskee. Vaikka, pettäminen ei liity välttämättä sinuun itseesi millään tavalla. Mies saattoi käyttää vain tilaisuuden hyväkseen. Tarkoitan, että kenties hän ei ole paatunut pettäjä/valehtelija. Lisäksi tämä toinen nainen saattoi olla vain reikä, joka oli saatavilla heikkona hetkenä. En millään lailla puolustele miestäsi.

    On tosiaan positiivista, että miehesi kävi ammattiauttajalla asian vuoksi. Anna aikaa itsellesi ja tee asioita joista pidät ja joissa olet hyvä. Yritä saada itsetuntoasi kohoamaan jälleen. On kuitenkin väärin että sinä viaton osapuoli joudut kohtuuttomasti kärsimään asiasta. Voithan tosiaan käydä ammattiauttajalla poistamassa patoutumat.

    Luottamuksen rakentamiseen menee kyllä pitkään. Ihmettelen sitä suuresti, miksi nykyään petetään niin paljon. Epäilen että suurin osa oman ikäisilläni se tapahtuu humalassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pitkävihainen kirjoitti:

Kaipa tämä juttu kuuluu tälle osastolle. Olen seurustellut 3-v ja asunut 2-v saman miehen kanssa avoliitossa. Ensimmäisen vuoden jälkeen suhde meinasi loppua. Syistä sen verran, että kuvioissa oli toinen nainen (ei seksisuhde). Lisäksi kuulin tästä toisesta naisesta mieheltäni juttuja aivan suhteen alkumetreillä. Sellaisia juttuja, joita ei olisi haluttanut kuulla (millainen sängyssä jne). Loukkaannuin hyvin pahasti.

Olen antanut anteeksi, enkä ajattele sitä ollenkaan enää, ainakaan tietoisesti. Nähtävästi tiedostamatta ajattelen sitä kuitenkin. Olen aina pitänyt paljon seksistä, mutta olen huomannut kostavani jollain tapaa pedin puolella. "Anteeksi annon" jälkeen meni melko pitkä aika ennen kuin esim. laukesin. Mies otti sen itseensä. Muutenkin olen muuttunut käytökseltäni aktiivisemmasta passiivisemmaksi. En osoita hänelle esim. että nautin. En ole lahna, mutta seksi on muuttunut jotenkin mekaaniseksi suoritukseksi taholtani. Olen nähtävästi vielä loukkaantunut. Ajattelen, että yritän seuraavalla kerralla keksiä jotain hauskaa, mutta sitten kun alkaa tapahtumaan, sama kaava toistuu. Jotenkin tämä kaava vain täytyy rikkoa.

Olen yrittänyt muuttaa ajattelutapaani, mutta nyt se on vaikeutunut entisestään, sillä mies on nyt komennuksella ulkomailla. Tapaamme noin parin kk:n välein. Seuraava kerta on viikon kuluttua.

Lisäongelmana on nyt se, että mies ei ollut silloin alussa uskollisinta tyyppiä, joten saa nähdä. Ristiriitaa on. Kyllä hän tällä hetkellä vaikuttaa hyvin rakastuneelta ja ikävöi kovasti.

Onko jollain ollut vastaavaa ja päättyikö juttu hyvin kaikesta huolimatta? Miten koston kierteen saa murretuksi? Anteeksianto ei aina auta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu