Mitä pidätte

Saapas

Mitä pidätte Kirkan uudesta sinkusta? Kuulin itse sen tänään eka kerran ja totesin, ettei Kirkasta ole laulajaksi!

7

431

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Muistoja, muistoja vain

      Minusta kauniita kappaleita ja sopivat Kirkalla tosi hyvin.

      • QueenOfTheDawn

        ja aina tulee olemaan yksi suosituimpia artisteja. Joku tykkää joku ei turha mielestäni väitellä tällaisesta. Jotenkin turhaa nyt alkaa mollata Kirkaa, kun jokainen meistä on kuitenkin aikoinaan laulanut kappaleen "hetki lyö" jossakin tilanteessa. Jos ei muuten niin Kirkan mukana..


    • Vastenmielistä kuunneltavaa sen raakkuminen.

      • Muistoja, muistoja..

        Kirkaa kuuntelen mutta en Kansaa


      • pilttuu

        jotenkin näis nykyisis on liikaa yrittämistä ja ikuisen nuoruuden tavoittelua. Paistaa läpi auttamatta.
        Kirkan alkuaikojen kappaleet on olleet ihan ok.
        Ääneen on minusta tullut liikaa jännitettä, ihan kun joissakin kohdin ääni jäis kiinni, eikä pääse tulemaan esiin keuhkoista asti - niinku laulajilla pitäis tulla.


    • rita

      Kirkan ääni on mielestäni muuttunut entistäkin karheammaksi ajan myötä.Liian karheaksi,koska aikaisemmin se oli sopivasti sellainen.Kuuntelen joskus kyllä hänen aikaisempia levytyksiään,niissä on pari sellaista joista pidän.Mielestäni tuo ko.biisi olisi sopinut jonkun muun laulettavaksi.Myös Kirkan outo tyyli venyttää omituisesti ja liikaa sanoja ja tavuja ei ole mun makuuni.Kirkalla on oma persoonallinen äänensä josta jotkut pitää mut mä en.Esiintymistyylistä en todellakaan pidä,sellaista ihme hyppelyä ja kyykistelyä etukenossa,se vaan ei iske muhun tippaakaan,ei voi mitään.Tää nyt oli mun mielipiteeni,ei pidä fanien ottaa nokkiinsa.

    • rosalle

      Kirkasta muutenkaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      501
      1439
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1156
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      862
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      61
      835
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      797
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      746
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      72
      714
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      30
      687
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      685
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      681
    Aihe