Rakkaimman menettänyt

Haen itsekin juttuseuraa saman kokeneista. Ei tulisi mieleenkään laittaa ikätoivetta, jos ilmoituksen jonnekin laittaisin.

onhan se aivan eri asia keskustella omakokemasta suunnilleen omaikäisen kanssa. Ajattele esim. että 25-v. saisi keskustelukumppaniksi jonkun 10-v. - ehkä ei mielletä maailmaa samalta kypsyystasolta. Nopein tapa saada apua on, jos vertainen on joillain mittareilla mitattuna samankaltainen. Tämä ei sulje pois 20- ja 80-kymppisen toisiaan avustavia keskusteluja, mutta elämän vaihe on niin erilainen, jotta varmaan haluaisi vaihtaa mielipiteitä sellaisestakin, joka ei vanhukselle enää mitään merkitse. - Ja toisaalta tämä henkilöhän saattaa yksinkertaisesti vain olla ujo-arka jne. ja pystyy parhaiten lähestymään noin-ikäisiään. - Itse olen menettänyt jokunen vuosi sitten teini-ikäisen lapseni sairauden seurauksena ja olen keskustellut aivan kaikenikäisten läheisensä menettäneen kanssa ja voin kertoa, että parasta apua on saanut juuri niiltä vertaisilta, joilla on lähes samankaltaiset olosuhteet ja elämisen arvot ja tilanteet - toki muiltakin on lohtua tullut, mutta itseään todella tukevaa ei. Ikäihmiset yleensä kuittaavat vaan, että jokaisen on joskus kuoltava ja hän meni nyt. Ainakin minuun se sattui ja samoin se, kun jotkut uskovaiset tarjosivat syyksi minun syntejäni. APUA sitä kapea-alaisuutta ja itsekästä taivaspaikan tavoittelua. - No annetaan jokaisen kuitenkin tulla tavallaan onnelliseksi vaikka välillä arvosteluttaakin. Kaikki me joskus kuolemme ja sadan vuoden päästä sillä ei enää ole mitään merkitystä.

käsitystä kirjoitti:

onhan se aivan eri asia keskustella omakokemasta suunnilleen omaikäisen kanssa. Ajattele esim. että 25-v. saisi keskustelukumppaniksi jonkun 10-v. - ehkä ei mielletä maailmaa samalta kypsyystasolta. Nopein tapa saada apua on, jos vertainen on joillain mittareilla mitattuna samankaltainen. Tämä ei sulje pois 20- ja 80-kymppisen toisiaan avustavia keskusteluja, mutta elämän vaihe on niin erilainen, jotta varmaan haluaisi vaihtaa mielipiteitä sellaisestakin, joka ei vanhukselle enää mitään merkitse. - Ja toisaalta tämä henkilöhän saattaa yksinkertaisesti vain olla ujo-arka jne. ja pystyy parhaiten lähestymään noin-ikäisiään. - Itse olen menettänyt jokunen vuosi sitten teini-ikäisen lapseni sairauden seurauksena ja olen keskustellut aivan kaikenikäisten läheisensä menettäneen kanssa ja voin kertoa, että parasta apua on saanut juuri niiltä vertaisilta, joilla on lähes samankaltaiset olosuhteet ja elämisen arvot ja tilanteet - toki muiltakin on lohtua tullut, mutta itseään todella tukevaa ei. Ikäihmiset yleensä kuittaavat vaan, että jokaisen on joskus kuoltava ja hän meni nyt. Ainakin minuun se sattui ja samoin se, kun jotkut uskovaiset tarjosivat syyksi minun syntejäni. APUA sitä kapea-alaisuutta ja itsekästä taivaspaikan tavoittelua. - No annetaan jokaisen kuitenkin tulla tavallaan onnelliseksi vaikka välillä arvosteluttaakin. Kaikki me joskus kuolemme ja sadan vuoden päästä sillä ei enää ole mitään merkitystä.

suru se on suuri hitto pienelkin!!!!!!

surua kirjoitti:

suru se on suuri hitto pienelkin!!!!!!

Olen menettänyt monet läheiset ja eilen nukkui lastenlasten ISOMUMMI, sanoin kuvaaton on suru, mut elämä jatkuu kuitenkin:(