Minut savustettiin kaveriporukasta ulos. Eräs levitti puolin ja toisin ilkeitä juoruja ja väärinkäsityksiä lopulta niin, että itse lähdin. Esimerkiksi kertoi minulle muiden haukkuneen ja ilkeilleen minusta takanapäin, toista kautta sain tietää, ettei se ole totta. Muutenkin minulle on vääristelty asioita, valehdeltu suorastaan, ja "unohdettu" kertoa milloin mitäkin tärkeää, että pysyisin poissa. En voi tehdä mitään, olen menettänyt heistä kaikki tämän yhden vuoksi. En voi kertoa heille miksi lähdin, koska silloin pitäisi kertoa hänestäkin asioita, joita muut eivät halua uskoa, koska hän osaa olla oikein täydellinen kaveri tarvittaessa ja varmasti heille onkin. Minullekin tarvittaessa yrittää makeilla ja käyttää hyväksi, mutta aina tilaisuuden tullen kieroilee ja ilkeilee, sekä yrittää nolata, vähätellä ja saada minut huonoon valoon muiden silmissä jnejne.. Nämä muut aina välillä ihmettelevät käytöstäni, mutta jos sanon totuuden, sen hän kääntää kuitenkin minua vastaan jotenkin kurjasti. Jos pidän yhteyttä näihin muihin ja hän saa tietää, niin tekee kaikkensa, jotta välit rikkoutuisivat tietysti niin, että itse säilyttää kasvonsa. Olen hirveän turhautunut tähän. Kenellekkään en voi asiasta puhua, vaikka tekisi mieli edes joskus vähän ravistella muita ja aukaista heidän silmiään. Tiedän ettei näitä toisiakaan kavereita minulla enää oikeastaan tämän takia ole, heidän väärinkäsityksiä ja valheita en voi oikoa. On vain minun sana hänen sanojaan vastaan ja joutuisin vain kärsimään itse eniten, koska en ole niin supliikki ja sosiaalisesti niin loistava keplottelija ja jäisin alakynteen heti, jos hän saisi yhtään tietää. Tässä sosiaalisessa ympäristössä se, joka ottaa hankalan asian puheeksi, leimataan itse hankalaksi riidankylväjäksi. Olen surullinen näistä menetetyistä kaveruuksista, mutta mitään en voi tehdä.
pattitilanne
turhautunut tyttö
1726
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Onhan olemassa sekin mahdollisuus, että nämä toiset kaverit eivät ole niin yhden johdateltavissa että tämä asia valkenee heille. Ja riittävän itsenäisiä päättääkseen ITSE omista ystävistään. :o)