Testamentti

Nuorena kiinnostus piirtämiseen ja autourheiluun vei. Haaveet toteutuneet ei. Vanhempien painostuksesta yliopistoon laahustin, maisterin paperit suoritin. Lamavuosina "työn mitä sain" vastaanotin, siitä pätkäuran itselleni muodostin. Tieni johti tänne etelään, talvikeliin vetelään. Työssä uudessa mä turhauduin, liikaa varmaan erakoiduin. Työstä paskasta otin lähtöpassit, pakkasin loput kassit. Nyt kortistoon mä jonotan, ansiosidonnaisia odotan. Tiedän, mieluisaa työtä 4-kymppisenä löydy enää ei. Nuoruuden haaveet toteutuneet ei. Päätökseni tehnyt oon, se minut tuhoon tuomitsekoon. Elän vaivaiset viisisataa päivää, sitten ilman huolen häivää, häivyn pois. Köyhyysloukkuun minua ei saa, miestä joka autoja ja luovuutta rakastaa. Lähden ilman vanhuuden vaivaa, en keneltäkään vippejä lainaa. Vedän viinaa, köysi kaulaan, lähden tähtien luo, rauhaan.
11787
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Parempi olla elävä koira kuin kuollut leijona.

Äänestä

Elä kiusallasikin.
Mie olen päättänyt, että mikäli mahdollista, niin työttömyydestä huolimatta elän päättäjien kiusaksi mahdollisimman pitkään ja terveenä.
Ette saa lannistettua, valtaa pitävät koirat, minua!
Kunnian mies, älä itseesi kosta, jos työvoimapolitiikka on mätää.

Äänestä
  • Minä olen myös päättänyt, että te ette saa arvoani nujerrettua. Katson jokaista pää pystyssä suoraan silmin tietäen, ettei tuo ole yhtään minua parempi, päin vastoin on vielä monet oppirahat maksamatta. Ja saa aivan vapaasti tulla yrittämään nöyryyttää tai kiskoa rengiksi - katsotaan miten yrittäjän suu pannaan :)

    Äänestä

Tuumaa kuule luuseri pari kertaa, mitä teet. Aina on toivoa jos on elämää.

Äänestä

Ihmisen elämässä on ylä- ja alamäkiä. Kaikki ei aina mene "nappiin". Olen itsekkin työtön ja tiedän, että vaikka välillä kompasteleekin menee silti eteenpäin. Et tiedä mitä tulevaisuus vielä sinulle tarjoaa! Ehkä nyt edessäsi on uusi mahdollisuus käyttää hyväksesi luovuuttasi. Jatka kirjoittamista, piirrä ja toteuta itseäsi. Voimia Sinulle!

Äänestä

taidan tehä saman tempun:-) tarinasi / lorusi tuttu, oon vaan 10vee sua nuorempi... toisaalta, häntä pystyyn vaikka hakaneulalla!;-)

Äänestä

minullakin hiljattain,tän vitun työttömyyden lisäksi oli kamalia särkyjä eikä voinut olla oikein mitenkään,ja ajattelin aikani täällä on nyt täynnä.Tiedä hellittikö kipu vai totuinko siihen,ja ajattelin kai vois katsoa koskeeko huomennakin viellä.Näin aika eteenpäin kulunut ja vitunko väli kuhan on ruokaa ja lämmintä,töitähä tänikäsenä enää saa.Siis elämän totuus,jos eletään ja terveenä säilytään,mekin kuollaan kun aikamme on.Eimuuta päivä se huomennakin,vai onko.

Äänestä

Kiitos viesteistänne, ihmiset! Eilen mielialani oli tuollainen, todella toivoton. Ei se tänäänkään ole hirvittävän ylävireinen, vaan astetta parempi. Jotenkin vaan tuntuu, että tämä maaailma on mennyt liian monimutkaiseksi, tehokkaaksi, ja vaatimustaso yleensäkin kaikkeen liian suuri. Ja niitä töitä ei todellakaan riitä meille kaikille, ei edes halukkaille. Ainahan voi jossitella, jos olisi opiskellutkin vaan vastoin vanhempien odotuksia joksikin paperimieheksi tai lähtenyt bussikuskiksi, tai alkanut vaan piirtämään vakava-asteisesti sarjakuvia ja elättänyt itseään pienimuotoisesti vaikka kaupan kassamyyjänä. Autourheilun pariin ei olisi yltänyt koska se nielee rahaa, usko, että taitoja/lahjoja olisi ollut.

Mutta: kiitos kun luitte ja vastailitte. Koetan tässä ottaa semmoisen filosofian että päivä kerrallaan, ja tosiaan kaikki kuollaan aikanaan, olipa kyse sitten fortumin optiopojista tai köyhästä pitkäaikastyöttömästä...Hyvää loppuvuotta!

Äänestä

Ensiksikin, hirttäytyminen on hyvin vaikeaa tehdä oikein. Oikein tehdyssä hirttäytymisessä murtuu niska, jolloin kuolema on silmänräpäyksellinen ja tuskaton. Väärin tehtynä tuloksena on joko tukehtuminen - tai hidas ja tuskallinen kuristuminen.

Koska oletan, että et halua lähteä tästä murheen alhosta hitaalla ja tuskallisella tavalla, ja koska olet älykäs ihminen, haluat hirttäytyä oikein. Tässäpä muutama neuvo:

Valitse hyvä köysi, vähintään sentin paksuinen. Tämä siksi, että ohut köysi voi kiristyessään leikata pään irti, ja tuloksena on sotku. Samoin valitse tukeva poikkipuu, johon kiinnität köyden, ettei se petä tai murru.

Jos aiot hirttäytyä oikein, haluat murtaa niskasi etkä kuristua. Britannian pyövelit ovat laskeneet, että atlasnikaman murtamiseen tarvitaan noin 1780 joulen energia. Hirtettäessä tämä energia syntyy kehon liike-energiasta maan vetovoimakentässä. Koska energia on voima kertaa matka, ja koska yksi joule on sama kuin yksi newtonmetri, tuo pudotus on helposti laskettavissa: kerro painosi kiloissa kymmenellä (maan vetovoimakiihtyvyys), ja jaa 1780 sillä. Tuloksena on se pudotus metreinä, joka vaaditaan vähintään niskan murtamiseen. Köydessä on noin metrin pelivara; jos matka on liian pitkä, tuloksena voi olla pään irtirepeytyminen.

Hirttosilmukka on syytä osata tehdä oikein. Yksinkertainen vetosolmu voi aueta. Ohjeita löytyy Netistä. Kun olet laskenut tarvittavan pudotuksen, sido köyden toinen pää paalusolmulla poikkipuuhun, ja pudottaudu alas. Kuolema on silmänräpäyksellinen.

Sopivia paikkoja ovat sillankaiteet, telineet, parvekkeet jne. Yritä kuitenkin kuolla niin, että siitä aiheutuu mahdollisimman vähän riesaa sivullisille.

Äänestä
  • Kiitos neuvosta. Pidän mielessä, mikäli tilanne ei enää korjaudu muuten. Tuo on varmasti nopein keino, ampuma-asetta kun ei ole.

    Äänestä

  • Täytyy kyllä sanoa, että noi ohjeet on tehty huumorintajulla ja pilke silmäkulmassa vain havahduttamaan ja heräämään todellisuuteen...Tuon viestin jälkeen ainakaan minä en vetäisi itseäni jojoon.

    Vaikuttavaa psykologiaa! Hyvä! :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kunnian mies kirjoitti:

Nuorena kiinnostus piirtämiseen ja autourheiluun vei. Haaveet toteutuneet ei. Vanhempien painostuksesta yliopistoon laahustin, maisterin paperit suoritin. Lamavuosina "työn mitä sain" vastaanotin, siitä pätkäuran itselleni muodostin. Tieni johti tänne etelään, talvikeliin vetelään. Työssä uudessa mä turhauduin, liikaa varmaan erakoiduin. Työstä paskasta otin lähtöpassit, pakkasin loput kassit. Nyt kortistoon mä jonotan, ansiosidonnaisia odotan. Tiedän, mieluisaa työtä 4-kymppisenä löydy enää ei. Nuoruuden haaveet toteutuneet ei. Päätökseni tehnyt oon, se minut tuhoon tuomitsekoon. Elän vaivaiset viisisataa päivää, sitten ilman huolen häivää, häivyn pois. Köyhyysloukkuun minua ei saa, miestä joka autoja ja luovuutta rakastaa. Lähden ilman vanhuuden vaivaa, en keneltäkään vippejä lainaa. Vedän viinaa, köysi kaulaan, lähden tähtien luo, rauhaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu