Olipa

melkoinen kun selasin naisten profiileja. Ensimmäinen mielleyhtymä oli eksymisestä valtavaan papukaijalaumaan joka matkii toisiaan. 239:n profiilin ekassa lauseessa vakuutettiin että ei etsitä seksiseuraa eikä seikkailua. Seuraavaksi etsitään miestä isolla ämmällä sen kummemmin perustelettta mitä se tarkoittaa. Lopuksi lueteltiin joukko romanttisiksi miellettäviä asioita kunten auringonlaskut ja kukat. Missä ovat persoonalliset naiset ?
71742
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Olen nainut ne kaikki.

Äänestä

mä olen.

Äänestä

Noilla esimerkkisi profiileilla kuitenkin varmaan saa vastauksia. Yritin vähän erilaisella profiililla ja olipa onneton saldo. Ei yhtään kiinnostunutta, vaikka olisi normaaliälyllä varustetun pitänyt ymmärtää, että profiili oli ironisella huumorilla tehty. Ilmeisesti tällaista harrastavat naiset eivät miehiä kiinnosta sen vertaa, että vähän katsoisi, mikä otus siellä taustalla oikeasti on.

En itse keskiverto naisen muottiin mahdu, joten en kelpaa, kun ei suurinta osaa miehistä kiinnosta persoonalliset naiset ja nekin joita saattaisi kiinnostaa, eivät ilmeisesti löydä. Tai sitten olen liiankin erikoinen tapaus.

Äänestä

Selasin läpi lukuisten miesten profiilit..
ja missähän luuraa ne persoonalliset miehet? ja mitä tulee tällaisten miesten aivotöihin,he laittavat joka naiselle lähes samat litaniat vieraskirjaan,.."kaunis..jne.." ja sitten joku tyyppi laittaa vielä SAMAN HEMPEÄN RUNON KAIKILLe naisille!!! kamoon hei !!!??? äly hoi!!!

aattelitteko erottua kovinkin jännittävällä tavalla ... siis massasta???!!!

KÄYTTÄKÄÄ AIVOJANNE... tai mitäpä turhia...

Äänestä

Joo olenkin ihmetellyt kun sivullani pyörii naisia jotka etsii miestä...mut nyt se valkeni he hakee ideoita! minua on vaikea kopioida koska muutan melkein päivittäin mieleni mukaan Profiiliani kuten vaakalla on tapana elämääkin elää ..vaihtelua pikku asioissa tuo uutta puhtia arkeen.
:-)Jos ei Persoona "muka" saa vastauksia niin " ei ole sit oikeita ottajiakaan"! Mulla on kyllä käynnyt sit "tuuri" voisko sanoa...et olen monen kanssa kirjevaihdossa nopeasti myös tapaan että ei kerkee rakentamaan niitä "pilvilinnoja" miehestä koska sit "se menee ainaskin pettymykseksi" :-)

Äänestä
  • elikkäs sama juttu,mäkin olen ihmetellyt,et miks mun profiilissa käy naiset visiitillä,lesboi ne kaikki ei ole,suurin osa etsii elämänsä prinssiä...
    Nyt mäkin sen hokasin,nehän käy ottamassa mallia mun profiilista,on se sen verran persoonallinen, ns. papukaija-lauman profiileihin verrattuna :)

    Äänestä

  • Kirjotettu, ja ajateltu, ja toimittu. Kumpa vain kaikki olis yhtä rohkeita:)

    :-)Jos ei Persoona "muka" saa vastauksia niin " ei ole sit oikeita ottajiakaan"! Mulla on kyllä käynnyt sit "tuuri" voisko sanoa...et olen monen kanssa kirjevaihdossa nopeasti myös tapaan että ei kerkee rakentamaan niitä "pilvilinnoja" miehestä koska sit "se menee ainaskin pettymykseksi" :-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyrmistys kirjoitti:

melkoinen kun selasin naisten profiileja. Ensimmäinen mielleyhtymä oli eksymisestä valtavaan papukaijalaumaan joka matkii toisiaan. 239:n profiilin ekassa lauseessa vakuutettiin että ei etsitä seksiseuraa eikä seikkailua. Seuraavaksi etsitään miestä isolla ämmällä sen kummemmin perustelettta mitä se tarkoittaa. Lopuksi lueteltiin joukko romanttisiksi miellettäviä asioita kunten auringonlaskut ja kukat. Missä ovat persoonalliset naiset ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu