moraaliton?

Tiedän, että on olemassa koulukunta, jonka mielestä tyttöystävä tai vaimo on vain hidaste, ei este. Itse olen aina ennen pitänyt sellaista täysin moraalittomana ja järkyttävänä ajattelutapana, mutta mutta. Elämäntilanteiden muttuessa sitä mielipiteetkin hiukan rakoilee. Kertokaapa siis hyvät ihmiset, miten näyttää suhteessa olevalle miehelle kiinnostus? Meillä oli pikku suhdekin taannoin, mutta mies palasi exän luokse. Nyt hän lienee siinä käsityksessä, että minulle moinen oli ok, olemme vaan kavereita. Mutta en ole menettänyt kiinnostustani, päinvastoin. Moraali käskee vaan odottaa, josko vielä päätyvät eroon, mutta kun tahto ei anna periksi. Miten sitä voisi vähän vauhdittaa olematta sitten se paljon puhuttu liian tyrkky. Miten isketään varattu mies...?
1441
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei kuule tule mitään varatun iskemisestä tai edes sen yrittämisestä. Lopulta mies kuitenkin palaa vakkarin luo, kunhan haki vähäsen huvitusta tylsäksi käyneeseen elämäänsä ja kusetti samalla sinua. Ja vaikka mies nykyisensä jättäis ei suhteesta kuitenkaan mitään tulis koska alkoi pelkällä intohimolla ja se kun loppuu nii mies juoksee karkuun tuli hännän alla. Se vanha juttu pätee vieläkin eli älä iske varattua kun sitä et kuitenkaan koskaan saa eikä se kestä. Karua, mutta totta. Näin minulla, en tiedä miten muilla. Mutta onne kuitenkin jos teistä nyt joskus sattuu jotain suurempaa tulevan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nez kirjoitti:

Tiedän, että on olemassa koulukunta, jonka mielestä tyttöystävä tai vaimo on vain hidaste, ei este. Itse olen aina ennen pitänyt sellaista täysin moraalittomana ja järkyttävänä ajattelutapana, mutta mutta. Elämäntilanteiden muttuessa sitä mielipiteetkin hiukan rakoilee. Kertokaapa siis hyvät ihmiset, miten näyttää suhteessa olevalle miehelle kiinnostus? Meillä oli pikku suhdekin taannoin, mutta mies palasi exän luokse. Nyt hän lienee siinä käsityksessä, että minulle moinen oli ok, olemme vaan kavereita. Mutta en ole menettänyt kiinnostustani, päinvastoin. Moraali käskee vaan odottaa, josko vielä päätyvät eroon, mutta kun tahto ei anna periksi. Miten sitä voisi vähän vauhdittaa olematta sitten se paljon puhuttu liian tyrkky. Miten isketään varattu mies...?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu