Mistäköhän syntyy ihmisen itsetuhoisuus? Olen keskiluokkaisesta perheestä ja lapsuuteni oli onnellinen ja tunsin, että olen rakastettu. Kaikki muuttui ollessani suunnilleen 12-vuotias. Siitä lähtien minulla on ollut voimakasta itsetuhoista käyttäytymistä. En ala tässä erittelemään kaikkia itseaiheutettuja edesottamuksiani, mutta hymy huulessa mietin miten olen tähän ikään mennessä selviytynyt kaikesta niin helposti.
En ole koskaan käyttänyt mitään päihteitä ja olen pitänyt kunnostani todella hyvää huolta. En ole koskaan käyttänyt väkivaltaa itseäni tai ketään muuta kohtaan, jo pelkkä ajatus tuntuu mahdottomalta, joten itsetuhoisuuteni ei ilmene fyysisesti ainoastaan henkisesti.
Hain ja pääsin hyvään lukioon, jossa olin noin vuoden, kunnes sanoin rehtorille, että haluan erotodistuksen ja lähdin lätkimään. Nyt olen kirjoilla aikuislukiossa, sillä en kärsi nähdä vanhempieni olevan huolissaan tulevaisuuteni suhteen. Ja oikea sana tähän on "nähdä", sillä minussa ilmenee hyvin vanha sanonta "poissa silmistä, poissa mielestä".
Kun kohta muutan pois kotoa, todennäköisesti toiselle paikkakunnalle, uskon että siitä se ilo vasta urkenee. Silloin mikään ei estä minua ajamasta itseäni syvään suohon (noin kuvainnollisesti), josta toivottavasti ei ole poispääsyä.
Kun loogisesti ajattelee, kaikkeen tähän perimmäisenä syynä on varmasti tiedostamaton halu kuolla. Minulla vain on itsesäilytysvietti sen verran voimakas, että alitajuntani täytyy se täytyy pala palalta murtaa...
Tosin tällä hetkellä pidän elämästäni todella paljon ja minulla on monta hyvää syytä elää, mutta mitäs ihminen luonnolleen mahtaa... Innolla odotan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Ja tämän kirjoituksen perimmäinen syy on vain kirjoittamisen tarve ja halu lisätä tämän palstan onnettomien kohtaloiden kirjoa.
En ole koskaan käyttänyt mitään päihteitä ja olen pitänyt kunnostani todella hyvää huolta. En ole koskaan käyttänyt väkivaltaa itseäni tai ketään muuta kohtaan, jo pelkkä ajatus tuntuu mahdottomalta, joten itsetuhoisuuteni ei ilmene fyysisesti ainoastaan henkisesti.
Hain ja pääsin hyvään lukioon, jossa olin noin vuoden, kunnes sanoin rehtorille, että haluan erotodistuksen ja lähdin lätkimään. Nyt olen kirjoilla aikuislukiossa, sillä en kärsi nähdä vanhempieni olevan huolissaan tulevaisuuteni suhteen. Ja oikea sana tähän on "nähdä", sillä minussa ilmenee hyvin vanha sanonta "poissa silmistä, poissa mielestä".
Kun kohta muutan pois kotoa, todennäköisesti toiselle paikkakunnalle, uskon että siitä se ilo vasta urkenee. Silloin mikään ei estä minua ajamasta itseäni syvään suohon (noin kuvainnollisesti), josta toivottavasti ei ole poispääsyä.
Kun loogisesti ajattelee, kaikkeen tähän perimmäisenä syynä on varmasti tiedostamaton halu kuolla. Minulla vain on itsesäilytysvietti sen verran voimakas, että alitajuntani täytyy se täytyy pala palalta murtaa...
Tosin tällä hetkellä pidän elämästäni todella paljon ja minulla on monta hyvää syytä elää, mutta mitäs ihminen luonnolleen mahtaa... Innolla odotan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Ja tämän kirjoituksen perimmäinen syy on vain kirjoittamisen tarve ja halu lisätä tämän palstan onnettomien kohtaloiden kirjoa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sinulla, niin kuin kaikilla muillakin ihmisillä on liskon aivot. Tuo vanhin osa aivoja, jota kutsutaan eng "R-Complex".
"We have a predator that came from the depths of the cosmos and took over the rule of our lives. Human beings are its prisoners. The Predator is our lord and master. It has rendered us docile, helpless. If we want to protest, it suppresses our protest. If we want to act independently, it demands that we don't do so... I have been beating around the bush all this time, insinuating to you that something is holding us prisoner. Indeed we are held prisoner!"
luin kirjoituksesi useamman kerran,tuli tunne että olet kasvanut pumpulissa,suojatussa pesässä,niinkuin kerroit,jotenkin et nyt saa tarkoitusta elämääsi koottua,jostakin se tuhovietti tulee,mutta mistä,ajatteleppas että on paljon sairaita jotka rakastaa elämää,esim minä itse,sitten nuori "terve"ajattelee-hautoo ,oma 12v,toivottavasti ei ajattele noin.toivon sydämmestäni sinulle rohkeutta ja uusia tuulia elämään elämä on "laiffi"mutta ei ihan niin kuin sanoja sen tarkoittaa....tsemppiä