Parisuhde rakoilee...

Mitä teen? Meillä on 7kk tyttö, mutta parisuhde menee päin helvettiä. Mies kertoi vasta kun olin jo pitkällä raskaana olevansa 7vuotta vanhempi kuin oli kertonut (eli todellisuudessa meillä onkin 17v ikäeroa) 3kk ennen laskettua aikaa sain tietää hänellä olevan myös tytär 18v pojasta tiesinkin ennen hän on 4v. Lapsen syntymän jälkeen kaikki on mennyt päin helv....! En luota mieheeni, sillä löysin vanhojen naisten lähettämiä txt-viestejä, sekä panolistan, jossa oli myös minun mineni. Mies ei hoida lasta, eikä kyllä tuo perheeseen rahaakaan, millä elettäis. Mies ei ota vastuuta lapsesta, nytkin ryyppäämässä kun olen porukoillani muutaman päivän. Minä en saa mennä minnekään ellen itse hoida lapsenvahtia enkä oikein silloinkaan saa mennä mihinkään. Nyt saisin lapsenvahdin ja olisi kaverin synttärit, sekin on väärin. Minä kun etsin itselleni uutta miestä koko ajan (hänen väittämän mukaan). Olen täysin väsynyt tähän tilanteeseen, kaikki kuulemma selviää keskustelemalla ja toista hellimällä. Seksi ei oikein enää kiinnosta eikä iltaisin edes jaksa. Tyttö menee nukkuu, niin itsekin olen täysin poikki. Hänen äitinsä kysyy aina kun olemme riidelleet, onko mies huono isä... Eihän se siihen vaikuta ja totta puhuakseni ei hän kovin hyvä isä ole. Hän on jättänyt minut kaksi kertaa ja aina olen mennyt takaisin. Hän niin rakastaa minua, mutta ei ota huomioon minun väsymystäni tai tarpeitani. Haluaisin edes joskus mennä vaikka kaupungille ihan yksin. En ole ollut päivääkään erossa tytöstä hänen syntymänsä jälkeen. Yhden yön hän oli hoidossa, jotta molemmat pääsimme viihteelle, se onkin ollut ainoa kerta viihteellä lapsen syntymän jälkeen. Kavereitani en näe kovin usein, se ei ole mahdollista sillä he asuvat eri paikkakunnalla. Viikonloppuisin en voi mennä, sillä joka toinen vkl on hänen poikansa kylässä ja toisilla viikonlopuilla pitää viettää aikaa kolmisin tai sitten olemme minun porukoillani, sieltä en saa lähteä viihteelle, sillä kaikki miehet ovat liian tuttuja minulle, jos kuitenkin... Ystävät tukevat minua, vaikka näemme erittäin harvoin. Olen kertonut heille tilanteen. Kertokaa mitä teen!!! Olen aivan piipussa ja rikki!
272514
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Kylläpä asiasi ovat huonolla tolalla. Mielestäni et voi jatkaa noin. Sinun olisi parasta hankkiutua tavalla tai toisella eroon panolistamiehestä. Mitenkähän se voisi onnistua. Siihen en osaa suositella mitään.

Äänestä
  • Se ei ole niin helppoa, vaikka kuinka koitan olla ajattelematta koko miestä... Tyttö kuitenkin kaipaa häntä , enkä voi välttyä kohtaamisilta...

    Äänestä

Jos haluat eheytyä ja voimistua, kannattais ehkä ottaa aikaa itselleen ja muuttaa muualle asioita miettimään... Jos luottamuskin jo rakoilee, ei toisen läsnäolosta ole sulle mitään hyötyä, päinvastoin.

Hän yrittää suojella itseään torjutuksi tulemiselta myymällä itsestään "ruusuisempaa" kuvaa. Menneisyyden peittely ja vastuun pakoilu eivät kieli kovin vahvasta itsetunnosta.
Mutta ei sinun tartte alkaa hälle äidiksi.

Sinuna ottaisin nyt elämäni ohjat omiin käsiini, lähtisin tosissani etsimään asuntoa itselleni ja tyttärelleni ja etenisin tyynen rauhallisesti kohti päämääräni, lupailipa mies hädissään mitä lystää. Selittäisin vain, että tarvitsen omaa aikaa selviytyä viimeaikaisisten paljastusten synnyttämästä tunnehelvetistä.

Hän tietysti puolustautuu kun uhataan jättämisellä, mutta ehkä hänen pitää taas menettää jotakin ennen kuin hän tajuaa mitä hänellä äsken vielä oli. Sama tilanne toistuu hänen elämässään tasan niin kauan kun hän uskaltautuu katsomaan peiliin ja tunnustaa itselleen omat virheensä.

Sinä et ole vastuussa siitä mitä hän ajattelee tai tekee, hän on aikuinen ja joutuu kantamaan vastuun teoistaan. Sun pitäis nyt vaan ajatella omaa mielenrauhaasi ja pientä lastasi, joka tarvitsee sinua nyt kaikkein eniten.

Äänestä
  • Nyt sieltä tulee txt-viestejä, kun olen ollut viikon porukoillani. Hän pyytelee anteeksi tekemisiään ja haluaa parantaa tilannetta. Tosin se taitaa olla aika vaikeata tässä vaiheessa enää. Ja se joka läj
    htee asunnosta on mies, sillä minä sen olen vuokrannut ja on kouluani lähellä, kun lähden taas tammikuussa opiskelemaan. Kyllä minä jotain päätöksiä alan tekee, elämä ei voi jatkua näin.

    Äänestä

Sun tilanne ei muuten muuttuisi yhtään jos muuttaisit erilleen lapsen kanssa. Paitsi, että voisit itse päättää omista tekemisistäsi.

Positiivista: Olet yhden mieskokemuksen rikkaampi.

Äänestä
  • Yhden kokemuksen rikkampi. Mutta toivoin hänen olevan muuta... Tässä on nyt punnittava kaikki hyvin tarkkaan, myös lapsen kannalta, vaikka lapsen vuoksi emme voi yhdessä olla. Se ei ole eduksi kummallekaan.

    Äänestä

Kuinka sä et ole nähnyt tämän miehesi esim. ajokorttia jo alkuaikana? Miten nykyaikana joku voi onnistua huijaamaan ikänsä? Taitaa olla varsinainen naistennaurattaja. Parempi sulle että kun se kolmannen kerran jättää niin unohda koko ukko. Eikä se sua rakasta. Se hallitsee sua mustasukkaisuudellaan joka on tossa määrin jo sairasta. Onneksi sulla on ystävät!

Äänestä
  • Hän on paljon nuoremman näköinen. Enkä ole sen tyylinen että tutkisin toisen lompakkoa tai tavaroita, ennen kuin asiat selvisivät minulle. Pyysin juhannuksena kun olimme tallinnassa näyttämään passinsa, mutta vastaus oli aina ei. En saanut passia käsiini, sillä se oli aina hänellä taskussaan. En osannut edes kuvitella hänen olevan vanhempi kuin oli väittänyt. Kaikki ystäväni ja sukulaisenikin luulivat häntä paljon nuoremmaksi.

    Äänestä

  • N-81 kirjoitti:

    Hän on paljon nuoremman näköinen. Enkä ole sen tyylinen että tutkisin toisen lompakkoa tai tavaroita, ennen kuin asiat selvisivät minulle. Pyysin juhannuksena kun olimme tallinnassa näyttämään passinsa, mutta vastaus oli aina ei. En saanut passia käsiini, sillä se oli aina hänellä taskussaan. En osannut edes kuvitella hänen olevan vanhempi kuin oli väittänyt. Kaikki ystäväni ja sukulaisenikin luulivat häntä paljon nuoremmaksi.

    Eikö esim. miehen kavereitten kanssa tullut koskaan puhe asiasta? Vai oletko tavanneet heitä? Esim. synttäreiden yhteydessä. Mä kuulin kans sellaisesta, että yks nainen valehteli ikänsä pitkään miehelle. Kyllä sellainen siis näköjään voi onnistua.

    Mä oon ainakin katsonut miehen passia kun oon halunnut nähdä kuvan. Ja oon nähnyt miehen verokortin yms. missä on hänen ikänsä. Mies ei ole niitä piilotellut. Enkä ole urkkinut. Harvoin kai edes tulee moinen mieleen, jos ei ole syytä epäillä jotain.

    Äänestä

  • Heta kirjoitti:

    Sehän tässä hassua onkin, että olen nähnyt yhden hänen kaverinsa, joka on taxikuski. Menimme kerran hänen kyydissään kaupunkiin, kasvoja en nähnyt.
    Aina ollaan oltu ja menty minun kavereiden kanssa. Siksi en epäillyt asiaa, sillä hän osaa sulautua porukkaan erittäin hyvin. Eikä silloinen luultu 10 vuotta edes laittanut ajattelemaan asiaa.

    Äänestä

Mies pääasiassa kontrolloi sua, ei se ole merkki rakkaudesta, se on merkki sairaudesta.

En yhtään ihmettele, että mies pelkää sun löytävän jonkun toisen, kun on itse noin törkeä sika.

Eikä sun elämä varmaan muuttuisi kuin parempaan suuntaan, mikäli eroaisitte. Hänen pitäisi ottaa vastuu lapsesta edes silloin tällöin.

Äänestä
  • Luulen, että vastuu ei kasvaisi yhtään eron myötä, mutta hän se on joka siinä menettää. Tyttö kuitenkin kasvaa ja vanhetessaan varmasti tajuaa tilanteen jotenkin. Joten antaa siinä ajan kuklua sitten ihan itsestään. Eihän tässä muuta vaihtoehtoa taida olla kuin ero, en jaksa enää sitä kaikkea mitä hänen mukanaan tulee...

    Äänestä

Tuo nyt ei ole mikään PARIsuhde, kai sen itsekin näet. Rakennuspalikat kun on epärehellisyys jo kättelyssä, mihin puheisiin voi uskoa, jos jo ikäkin on valehdeltu.
Tuollaisia jos kutsutaan parisuhteiksi, niin onko ihme, kun erot on 50% paikkeilla?
Onko sinulla ammattia, että pystyisit elättämään itsesi ja lapsesi?

Äänestä
  • Niin hän aina itse alussa sanoi että parisuhde pitää rakentaa vakaalle pohjalle. Mutta kuinkas kävi hänen osaltaan... Olen kuittaillut siitä hänelle rankasti. Eihän tätä enää voi korjata, kun pohja pettää alta...

    Äänestä

  • Niin siis on mulla jo kaksi ammattia, mutta olen edelleen opiskelija. Opiskelen insinööriksi, enkä tämän kaiken vuosi jätä kouluani kesken. Äitiysloman jälkeen palaan kouluun ja haluan saada sieltä paperit ulos. Näin ollen saisin paremman ammatin. Töitä alalla riittää, elintarvikkeethan eivät koskaan lopu.

    Äänestä

  • N-81 kirjoitti:

    Niin siis on mulla jo kaksi ammattia, mutta olen edelleen opiskelija. Opiskelen insinööriksi, enkä tämän kaiken vuosi jätä kouluani kesken. Äitiysloman jälkeen palaan kouluun ja haluan saada sieltä paperit ulos. Näin ollen saisin paremman ammatin. Töitä alalla riittää, elintarvikkeethan eivät koskaan lopu.

    Vaikka koulunkäynti varmaan tuuntuu välistä raskaalta tuossa tilanteessa. Ammatti kuitenkin mahdollistaa omat päätökset, oman elämän suhteen.
    Itse tiedät oman ihastumishitoriasi, tutki itseäsi kuitenkin, onko ennen tätä ollut pahoja pettymyksiä. En pahalla sano, mutta joillakin ei tuo "psykologin silmä" toimi, ja pettymyksiä tulee toinen toisensa perään. Sitä voi tiedostamatta ihastua aina vääränlaisiin tyyppeihin. Koska jos kaikki kunnossa, niin useinmiten joku hälytyskello, sisäinen ääni varoittaa tuollasten tyyppien kohdalla.

    Äänestä

Eihän tollanen "mies" mitään naista ansaitse. Tee palvelus itselles ja lapselles ja jätä vaikka se vähä sattuski.Tsemppiä!

Äänestä
  • Teen selväksi, että pärjään kaksin tytön kanssa ja haluan aloittaa uuden sivun elämässäni. Kiitos!

    Äänestä

Jätä nyt ihmeessä se mies! En usko, että tilanteesi tulee tuosta parantumaan. Päinvastoin, se tulee mahdollisesti huonontumaan. Miehesi ei esim. saisi rajoittaa sinun elämääsi. Hänen mustasukkaisuutensa on siinä mielessä sairaalloista. Tiedän yhden naisen, joka eli mustasukkaisen miehen kanssa, mutta rohkeni lopulta eroamaan hänestä. Hänen elämänlaatunsa parani siitä huomattavasti. Tämä mies pyrki juuri rajoittamaan hänen elämäänsä ja rajoitukset vain pahenivat ajan kuluessa. Lopulta hän ei saanut edes kammata tukkaansa ulos lähtiessään.

Teillä on myös luottamuspula. Eikö parisuhde perustu juuri luottamukseen? Ja jos sitä seksiä ei ole, niin voit aika varmasti epäillä, että hän käyttää niitä panolistojaan tarpeidensa tyydyttämiseen.

Tyttäresi tietenkin tarvitsee isän, mutta voisitte ehkä tulla paremmin toimeen kaksisteen lapsen kanssa. Isä voisi tulla tapaamaan tytärtään vaikka säännöllisesti, jos hän on siihen halukas. Perheesi näyttää kuitenkin tukevan sinua, eli et olisi täysin yksin lapsesi kanssa. Mitä jos puhuisit asiasta vanhempiesi kanssa? Se voisi auttaa.

Äänestä
  • Olen puhunut vanhempieni ja ystävieni kanssa asiasta. Kaikki ovat sitä mieltä että pärjään kaksin tytön kanssa. Vanhempani ovat luvanneet auttaa aina kun tarvitsen apua ja tukea, samoin ystäväni. En voi jäädä roikkumaan suhteeseen joka ei toimi. Se on henkisesti raskasta ja tyttö huomaa myös pahan oloni, hänenkin elämä helpottuisi kun itse olisin paremmassa kunnossa ja yhtä iloinen kuin ennen tätä kaikkea.

    Äänestä

Haluan KIITTÄÄ teitä kaikkia, jotka ovat vastanneet viestiini. Teidän sanat ja tuki painavat paljon vaakakupissa. Onneksi on ihmisiä, jotka jaksavat lukea toisten murheita, vaikka varmasti kaikilla on omatkin murheensa kenellä mitäkin. Elämä ei ole ruusilla tanssimista, mutta jatkuu yhä. Lapseni on tärkeintä tässä maailmassa, joten hänestä vstuuni kannan.
KIITOS KAIKILLE!!!!!!!!!!!

Äänestä
  • Ero varmasti ottaa koville, mutta se helpottaa joskus ja varmasti pidät sitä myöhemmin oikeana ratkaisuna. Enemmän se satuttaa, että olet miehen kanssa yhdessä.

    Pärjäät ihan varmasti ja itseasiassa paremminkin varmaan ilman tuota miestä.

    Kaikkea hyvää sinulle!

    Äänestä

Olen pahoillani puolestasi! Tilanteesi kuulostaa kamalalta.

Mitenkähän neuvoisin... Tilanne ei varmaan parane. Päinvastoin. Muuttuisiko mies? En usko. Jos hän on valehdellut sinulle noin isoista asioista niin kuinkahan paljon valehtelee pienistä. Tuo listan pitokin kertoo miehestä paljon. Hän on ikäisekseen todella lapsellinen... (Mistä kertoo sekin ettei osaa ottaa vastuuta.) Eikä muutoinkaan anna fiksua kuvaa. Miten hän suhtautuu oikein naisiin!

Tuo ei ole terve suhde ja tervettä rakkautta. Kunnon suhde perustuu mm. molemminpuoliseen kunnioittamiseen ja tasa-arvoisuuteen. Mies pitää sinua kynnysmattona. Lapsenne on niin pieni, että tässä vaiheessa ero on ehkä helpompi kuin myöhemmin. Ja kai lapsikin haluaisi, että hänen äitinsä on onnelinen. Jos ymmärtäisi jo niin paljon.

Lähde ennen kun mies vie viimeisenkin itsekunnioituksesi!

Äänestä
  • Kiitos paljon kirjoituksestasi! Nämä kaikki vastaukset, joita olen saanut ovat tukevia päätökselleni. Ilman ulkopuolisten/vieraiden tukea en varmasti saisi päätöstä aikaiseksi. Tosin kaikkea ei saa kirjoitettua, mitä olisi sanottavaa, eikä kukaan todellisuudessa voi täysin arvioida tilannettamme ilman henkilökohtaista näkemistä mitä se on, mutta silti tuntuu, että moni on pyrkinyt sulautumaan tekstin perusteella elämääni. Ei tämä helppoa ole, mutta tulevaisuuden kannalta helpompi ratkaisu!
    Kiitos!!!

    Äänestä

Nyt on tietenkin liian myohaista sanoa etta tyhmyydesta sakotetaan. Sen sina olet jo (varmasti) oppinut kovan koulun kautta.

Parasta mita voit lapsellesi tehda on todellakin muuttaa vanhempiesi luo jossa isasi voi toimia isahahmona lapsellasi, sinun ja aitisi kanssa lapsesi saa turvallisen kodin jossa kasvaa ja kehittya.

Tee nyt aivan kristallin kirkkaasti selvaksi itsellesi etta kaikki vapaa-aikasi tyosi-opintosi jalkeen kuuluu vain lapsellesi. Ei tietenkaan neljan seinan sisalla oloa, sehan olisi sairasta, mutta vieda hanet ulos, osallistua leikkiryhmiin, koulu aisoihin myohemmin jne. jne.

Pysy nyt miehista erossa!!!! Olet jo tietoisesti ja harkitusti valinnut hanelle vaaran "isan" (joka todellisuudessa polkee isamyytin pohjalokaan- tuo retku on vain spermanluovuttaja).

Sitten kun lapsesi on omillaan, ehka 18vuotiaana on sinun aika ,jos haluat, tutustua miehiin tositarkoituksella.
Tama ei ole uutta, varmasti sina olet taman asian jo polttanut jokaiseen molekyyliisi!

Kiita Luojasi vanhemmistasi, nayta heille kaikin tavoin miten tarkeita he ovat sinulle ja lapsellesi.

Äänestä
  • Mielestäni en ole harkitusti valinnut lapselleni huonoa isää... Hän oli paljon aktiivismpi ennen lasta, nyt kaikki on muuttunut. Enkä siis tosiaan tiennyt hänen ikäänsä tai tyttärestä, jos olisin tiennyt, kaikki olisi toisin. En olisi tässä tilanteessa missä nyt olen.
    Oma mielipiteeni kirjoituksellesi on, että voin katsella miehiä jo ennen kuin lapsi on 18v. Eihän lapsi minua estä elämästä tai tapailemasta miehiä. Jokaisella tyylinsä. Tosin en kyllä ihan heti edes ajattele uutta miestä tilalle. Pitää ensin saada asiat kuntoon kaikinpuolin, omani ja lapsen. Vanhempani tosiaan ovat erittäin tärkeitä kuten myös sisarukseni ja ystävät. Heihin voin luottaa ja kertoa jos tuntuu pahalta.
    Elämää jatkaa kulkuaan, minä ja tyttö kahden.

    Äänestä

  • N-81 kirjoitti:

    Mielestäni en ole harkitusti valinnut lapselleni huonoa isää... Hän oli paljon aktiivismpi ennen lasta, nyt kaikki on muuttunut. Enkä siis tosiaan tiennyt hänen ikäänsä tai tyttärestä, jos olisin tiennyt, kaikki olisi toisin. En olisi tässä tilanteessa missä nyt olen.
    Oma mielipiteeni kirjoituksellesi on, että voin katsella miehiä jo ennen kuin lapsi on 18v. Eihän lapsi minua estä elämästä tai tapailemasta miehiä. Jokaisella tyylinsä. Tosin en kyllä ihan heti edes ajattele uutta miestä tilalle. Pitää ensin saada asiat kuntoon kaikinpuolin, omani ja lapsen. Vanhempani tosiaan ovat erittäin tärkeitä kuten myös sisarukseni ja ystävät. Heihin voin luottaa ja kertoa jos tuntuu pahalta.
    Elämää jatkaa kulkuaan, minä ja tyttö kahden.

    Tietenkin miehia voi katsella, aivan kuin nayteikkunoita. Ystavina ja tyokavereina he osaavat olla aivan loistavia.
    Pida kuitenkin huoli ettet kayta aikaasi intiimiin suhteeseen heidan kanssaan. Tuo aika on lapseltasi ryostettya. Hanelle se aika kuuluu. Tulet huomaamaan etta jokaisen tunnin jonka kaytat lapsesi kanssa tulet saamaan moninkertaisesti ilolla takaisin.

    Esittamasi valinta miesten suhteen tuo vain harmia ja typeria kyyneleita joita lapsesi ei saa nahda!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

N-81 kirjoitti:

Mitä teen? Meillä on 7kk tyttö, mutta parisuhde menee päin helvettiä. Mies kertoi vasta kun olin jo pitkällä raskaana olevansa 7vuotta vanhempi kuin oli kertonut (eli todellisuudessa meillä onkin 17v ikäeroa) 3kk ennen laskettua aikaa sain tietää hänellä olevan myös tytär 18v pojasta tiesinkin ennen hän on 4v. Lapsen syntymän jälkeen kaikki on mennyt päin helv....! En luota mieheeni, sillä löysin vanhojen naisten lähettämiä txt-viestejä, sekä panolistan, jossa oli myös minun mineni. Mies ei hoida lasta, eikä kyllä tuo perheeseen rahaakaan, millä elettäis. Mies ei ota vastuuta lapsesta, nytkin ryyppäämässä kun olen porukoillani muutaman päivän. Minä en saa mennä minnekään ellen itse hoida lapsenvahtia enkä oikein silloinkaan saa mennä mihinkään. Nyt saisin lapsenvahdin ja olisi kaverin synttärit, sekin on väärin. Minä kun etsin itselleni uutta miestä koko ajan (hänen väittämän mukaan). Olen täysin väsynyt tähän tilanteeseen, kaikki kuulemma selviää keskustelemalla ja toista hellimällä. Seksi ei oikein enää kiinnosta eikä iltaisin edes jaksa. Tyttö menee nukkuu, niin itsekin olen täysin poikki. Hänen äitinsä kysyy aina kun olemme riidelleet, onko mies huono isä... Eihän se siihen vaikuta ja totta puhuakseni ei hän kovin hyvä isä ole. Hän on jättänyt minut kaksi kertaa ja aina olen mennyt takaisin. Hän niin rakastaa minua, mutta ei ota huomioon minun väsymystäni tai tarpeitani. Haluaisin edes joskus mennä vaikka kaupungille ihan yksin. En ole ollut päivääkään erossa tytöstä hänen syntymänsä jälkeen. Yhden yön hän oli hoidossa, jotta molemmat pääsimme viihteelle, se onkin ollut ainoa kerta viihteellä lapsen syntymän jälkeen. Kavereitani en näe kovin usein, se ei ole mahdollista sillä he asuvat eri paikkakunnalla. Viikonloppuisin en voi mennä, sillä joka toinen vkl on hänen poikansa kylässä ja toisilla viikonlopuilla pitää viettää aikaa kolmisin tai sitten olemme minun porukoillani, sieltä en saa lähteä viihteelle, sillä kaikki miehet ovat liian tuttuja minulle, jos kuitenkin... Ystävät tukevat minua, vaikka näemme erittäin harvoin. Olen kertonut heille tilanteen. Kertokaa mitä teen!!! Olen aivan piipussa ja rikki!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu