Mulle on tullut vuoden aikana kiloja vähintään 5 kiloa. Se näkyy ja joissain vaatteissa tuntuu. En pidä itseäni lihava, mutten myöskään haluaisi lihota lisää.
Syynä ongelmaani on liika makean syöminen, joka johtuu masennuksestani. Syön pahaan olooni, koska siitä tulee parempi mieli. Kun mieliala laskee sitä menee väkisin kaapille etsimään mitä tahansa makeaa. Silloin menee melkeinpä kaikki ja niin kauan, että maha on kunnolla täysi.
Olen yrittänyt olla tiukkana, mutta kun masentaa, tuntuu ettei elämässä ole mitään muuta iloa, kuin syöminen. Silloin sitä sallii itsellensä edes jonkin asian, joka saa tuntemaan olonsa sellaiseksi, että jaksaa vielä huomiseen.
Masenukseeni on lääkitys ja käyn terapiassa. Sairauteni on helpottunut paljon siitä, mitä se joskus oli. Mutta mieliala pysyy silti matalalla. Uskon masennukseni olevan ainoa syy miksi en pysty olla syömättä liikaa makeaa. Vaikka on kaikki herkut mulle maistunut ihan pienestä astikin..
Jos jollain olis minkään laisia neuvoja, niin olisin tosi kiitollinen!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Olen huomannut, että kun mulla on liikaa huolia (masentaa ja on muutenkin paha olo) niin lähden pienelle lenkille tai pyöräilemään. Mikä nyt tuntuu hyvältä. Pieni liikunta auringon laskiessa tai aamulla auringon noustessa ja lintuje laulaessa tekee ihmeen hyvää sielulle ja mielelle. Keho tuottaa liikkuessa sellaista hormoonia joka antaa sellaisen hyvän olon. Jos haluat olla enemmän ihmisten kanssa liikkuessasi niin pyydä joku kaveri mukaan. Pieni nauru tai ulos päästetty itku helpottaa oloa. Ja liikkuessa ne kilotkaan eivät enää nouse... =)
Itse suosin näitä iltalenkkejä koiran kanssa tai pyörällä "tutkimusreissuja" syrjäpoluille. Adrenaliini alkaa virrata kun pusikoista kuuluu ääniä... =)
Onnea ja voimia! =)
RiAnn
Keksi jotakin kivaa tekemistä. Ninkuin nuuri äskeisessäkin, lenkkeile, eläkä ajattele koko masennustasi ja syömisiäsi. Hoida pihaa, tee oikea unelma puutarha. Tai aloita uinti, tennis, punttis jne..Käy kaikenlaisissa tapahtumissa. sinulla pitää olla ystäviä, ja silloin et ajattele pahaa oloasi. Naureskele kamujesi kanssa, ota terveellinen elämäntapa, huolehdi ulkonäöstäsi. Opettele nauttimaan elämästäsi, kun kerranhan vain elät.
Onnea elämällesi! =)
Itse kärsin aikanani ja osittain vieläkin samoista ongelmista. Lihoin remeronin aloitettuani 24 kiloa lyhyessä ajassa. Nyt olen saanut käännettyä tuon lihasmassaksi, paino on sama koko pienempi.
ALoin korvaamaan makeat, makeutusaineilla. Esim aspartaamia voi huoletta käyttää (koostuu kahdesta tavallisesta aminohaposta) suht paljonkin. Korvasin mm. jugurtin maitorahkan ja rasvattoman jugurtin sekoituksella. etc. pieniä muutoksia. Jatkoin urheiluharrastettani, vaikkei urheillulla omaan mielialaani ole vaikutusta. Ei se makean syöminen mikään yletön pahe ole. Kaikesta huolimatta tottahan se on että hiukan joutuu myös skarppaamaan ja pienentämään esim kerralla nautittavan suklaapatukan kokoa tyyliin marsin sijasta pätkis...