Varautuminen lastenvalvolla käyntiin

Lasten etua siellä lastenvalvojan luona vaalitaan. Se ei siis ole oikea paikka nostaa pöydälle parisuhteen ongelmia, saati odottaa siihen kannanottoja. Minä olen nainen, joten en osaa ihan suoraan vastata tuohon mitä miehenä pitää tehdä. Osoittaa kiinnostuksesi lapsia kohtaan, ja että ajat heidän etujaan. Pysy käytökseltäsi aikuisena, hallitse tunnekuohusi ja pyydä solmutilanteessa uusi aika. Minä olisin halunnut yksinhuoltajuuden, koska isä ei oikeasti ole ollut vastuullinen tai edes läsnäoleva lapsillemme. Mutta niinhän siinä sitten kävi, että saimme yhteishuoltajuuden. Yksinhuoltajuuteen tarvitaan kuulemma näyttöä enemmän, väkivaltaa, alkoholiongelmia jne. Kannattaa sopia lasten tapaamiset ja kenen luona on yötä ja milloin (kaikki päivät, ajat, tarhaan kuljetukset) paperille ylös, jos äiti on epäluotettava tai ette pysty asioista itse sopimaan. Ja vinkkinä: kannattaa tehdä tästä sopimuksesta ensin lyhyt versio, esim. puoleksi vuodeksi, jonka jälkeen käytte uudelleen lastenvalvojalla katsomassa miten kaikki sujuu, ja voitte neuvotella järkevämmät ehdot. Meillä ongelma on, ettei isää kiinnosta. Ystäväperhe myös juuri erosi - heillä lapsi asuu viikon isällä, viikon äidillä. Toivottavasti auttoi edes hieman. Voimia kovasti! Ps. en tiedä, onko raha ongelma, mutta elatusavun voi sopia maksettavaksi myös kaupungin kautta. Eli minun ei tarvitse soitella perään, ja odotella rahoja, ja ex-mies jää kaupungille velkaa, jos ei hoida laskujaan. Toivottavasti säästytte sentään talousriidoilta. Kaikkea hyvää.

Yrittäisitte lapsen takia sitä yhteishuoltajuutta. Miten lapsesi maailma muuttuu paremmaksi sillä että anoisit yksinhuoltajuutta. Mieti tilannetta mikä johti teidät tähän. Hermoja koetellaan jos elämä on jo muutenkin kaaoksessa. Kuitenkin teidän tulee ajatella sitä lapsen parasta ei sitä mikä teille itselle on paras. Pitääkö lietsoa riitaa teidän keskinäisiin väleihinne vaimosi kanssa? Vaimossasi on varmasti niitä hyviäkin ominaisuuksina äitinä. Yrittäkää löytää semmoinen ratkaisu että lapsi ei tule olemaan välikappale keskinäisisissä erimielisyyksissänne. Osoittakaa, että välitätte hänestä enemmän kuin mistään muusta. Muistakaa myös että lapselle ei tee hyvää toisen vanhemman panettelu ja pahan puhuminen. Lapsi on viaton mihinkään, joten hän ei ansaitse kuulla sitä miten keljumainen isä hänellä on tai lyhytpinnainen äiti. Mitä enemmän pystytte kesinäiseen yhteistyöhön lapsenne edun mukaisesti, sitä tasapainoisempaa hänen elämänsä on eron jälkeenkin. Sovittelutaitoa ja joustavutta tarvitsette molemmat. Tärkeintä on lapsen elämän turvaaminen ja osoitus siitä, että hän ei ole syypää teidän eroonne ja että hänellä eron jälkeenkin on vanhemmat jotka hänestä välittää.

Vuosien varrella on tullut paljon kokemusta huoltajuus- ja tapaamisneuvotteluista. Alussa tuli tehtyä kaikki mahdolliset tyypilliset virheet, mutta nykyään tuo menee jo rutiinilla. Sinulle voisi antaa heti sen neuvon, että todennäköisesti vain huononnat asemiasi neuvotteluissa, mikäli pyrit haalimaan yksinhuoltajuutta ja vieläpä kovin heppoisiin syihin vedoten. Kuten jo ketjussa aiemminkin todettiin, niin yksinhuoltajuuden saaminen edellyttää aukottoman painavia, perusteltuja ja toteennäytettyjä syitä. Varsinkin jos on kyseessä lapsen ottaminen pois nykyiseltä lähivanhemmaltaan. Vaikka itse olenkin mies, niin kykenen kyllä tunnustamaan, että äiti-lapsi suhde on lapselle kenties tärkein elementti hänen elämässään. Minulla olisi aikanaan ollut jopa mahdollisuus saada yksinhuoltajuus, mutta en halunnut lopulta riskeerata omaa suhdettani lapseeni. Lisäksi ammattini oli sen luonteinen, että minulla ei käytännössä olisi ollut mahdollisuutta huoltajuuteen ilman työpaikan vaihdosta.

Mitä täsmälleen tarkoitit hermojen menettämisellä ? Jos äiti menettää hermonsa niin pahasti, että pahoinpitelee lastaan, käyttää huumaavia aineita tai laiminlyö lapsen turvallisuuden vaikkapa rankalla alkoholinkäytöllä- tilanne on tietysti eri. Huoltajuusneuvotteluissa katsotaan tilannetta vain lapsen näkökulmasta ja hänen turvallisuuttaan ajatellen. Vanhempien tunteet ja asenteet ovat toissijaisia.

Paras asenne neuvotteluissa on pyrkiä keskustelemaan rauhallisesti, keskittyen aidosti pelkästään lapsen etujen ajamiseen. LV on alansa ammattilainen, joka varmasti osaa rivinvälien lukemisen taidon. Viittasit äidin hermojen "kestämiseen". Ensimmäinen mieleen tuleva asia LV:llä on varmasti, että mikä ne äidin hermot vei. Parisuhteessa on aina kaksi osapuolta. Riitojen setviminen huoltajuusneuvotteluissa on yleensä pahin virhe, mitä voi tehdä. Liiton aikaisia kaunoja ja parisuhteen rikkoutumiseen johtaneita syitä kaivelee huoltajuusneuvotteluissa varmasti yhdeksän pariskuntaa kymmenestä. Nimimerkillä parjatuksi joutunut.

Tärkeintähän lapselle on turvallinen kasvuympäristö ja kiinteät ihmissuhteet. Sinä voit vastoin hyvää tarkoitustasi hankkitua vahingossa sen pahan peikon asemaan, joka yrittää saada lapsen elämän järkkymään. Mikäli lapsen elämä ei ole nykyisessä tilanteessa oikeasti turvatonta, esimerkiksi äidin "irtonaisen" elämän tai em. syiden vuoksi, niin viranomaisnäkökulmasta lapsen etu olisi aina säilyttää tilanne nykyisellään. Ja lienee usein myös todellinen etu.

Ainakaan meillä nuo neuvottelut eivät ole olleet kovin virallisia. Asiat on käyty läpi hieman vaihtelevassa järjestyksessä. Huoltajuuskysymyksissä painotetaan turvallisia, kiinteitä kasvuolosuhteita ja vanhemman kykyä olla läsnä lapsen luona. Taloudellisetkin seikat ovat toki merkitseviä, mutta yhteiskunnalla on keinonsa auttaa.

Kun tulee aika laittaa nimiä papereihin. Älä tee sitä siinä heti vaan pyydä paperi mukaasi tutustuaksesi siihen kaikessa rauhassa, mitä sopimuksessa oleva asia sinun kannaltasi todella tarkoittaa. Aina se teksti ei ole kirjoitettu niin kuin oli tarkoitus.

Jos haluat olla läsnä lapsesi elämässä niin nykyään näyttää olevan yleistymässä tuo lapsen viikko ja viikko tai kaksi ja kaksi -systeemi. Lapselle se tietenkin voi käydä raskaaksi. Mutta jos molemmissa paikoissa on oma koti omine paikkoineen ja tavaroineen sekä rakastava, huolehtiva oma vanhempi, niin onko se kuitenkaan mahdotonta?? Lapsi on yllättävän sopeutuvainen.

Hyviä (ja vähemmän hyviä) vastauksia olet jo saanutkin, koeta kerätä niistä oleellinen, ja mistä apua. Säestänpä osaltani.



Kyllä kuuluu, ja hyvin kuuluukin.




No jos oletetaan että fiksu pukeutuminen, asiallinen käytös ja hyvät tavat ovat itsestään selvyys… niin niiden lisäksi (tai korostaen)

Älä hermostu. älä provosoidu vaikka mikä olisi. Osallistu keskusteluun, ole kiinnostunut … kysele, ja kuuntele. Muista että yhteisen lapsenne asioista ollaan sopimassa, ei terapioimassa eroanne tai hakemassa syyllisiä.

Saat harkita, pakon edessä tai ”syyllisyydentuskissa” (jos niihin kohdallasi edes olisi syytä) ei pidä tai tarvitse mitään sopia. Uuden ajan sopiminen on mahdollista … mutta tyhmää jos sillä vain pelataan aikaa tai mutkistetaan selviä asioita (harkintaa siis, ja tilannetajua).

Älä uhkaa tai kiristä, äläkä ”mustamaalaa” ketään … mutta kerro tosiasiat neutraalisti (tiedän, joskus pirun vaikeata). Sinulla on oikeus ja velvollisuuskin esittää mielipiteesi siitä, kuinka asiat parhaiten hoituu lapsesi kannalta – kuin puolisollasikin. Sinulla on oikeus tulla kuulluksi, ja harkituksi … älä luovu siitä. Mutta älä myöskään sanele tai ”kerro” miten asiat menevät ”tai muuten”-tyylillä… olisi ISOOO virhe.

Jos oikein rupeaa ”ahdistamaan”, tiedä että tuomioistuimessa asia voidaan päättää .. ei lastenvalvojalla (siellä asia voidaan sopia) … mutta älä sitä huuda tai möykkää .. ota vain rauhallisesti ”aikalisä” jos koet että homma ei etene oikeudenmukaisesti saati lapsen edun mukaisesti.




Riippuu paljon tapauksesta, meillä meni vartti kun tultiin valmiiden papereiden kanssa.

Meillä ihan ekaksi todettiin, että haluamme yhteishuoltajuuden (lähtöarvo)

Sitten kerroimme miten olemme sopineet tapaamiset (koska niillä vaikutusta elareihin), ja lastenvalvojalta tuli oikein hyviä kommentteja ja lisäyskin mitä kumpikaan meistä vanhemmista ei tajunnut ajatella. Minulta saat hyvän mallin tapaamissopimukselle ( [email protected] ) pohdittavaksi. Itse laatimamme sopimus tuli sellaisenaan tapaamissopimukseksi ja vahvistettavaksi.

Sitten oli elareiden vuoro. Sitä ennen olimme molemmat täyttäneet kupongin missä molempien menot ja tulot (vrt. kun pankista lainaa hakisi) .. ja sitten kerroimme miten olemme sopineet elarit. Tähän kannattaa varautua, ja mieluiten sopia etukäteen ”raamit” ja periaatteet ennen lastenvalvojalle menoa. Tän vastauksen lopussa mielipiteitäni elareista hieman enemmän.

Lopuksi kättelimme lastenvalvojan, ja sanoimme kohteliaasti ”hyvästi” … ymmärsi huumoria.




Ellei syytä tai aihetta riitelyyn, niin yhdessä. Jos asiat mutkistuu, niin voi kuulla teitä erikseenkin.




Arka asia… eikä lastenvalvoja voi tuohon ottaa jyrkkää kantaa. Jos katsot että viisainta vaatia ja lapsen jos sinä yksinhuoltaja (silläkin uhalla, että vanhempien suhde siitä ei varmasti parane),.. ja lastenvalvojalla exäsi päinvastaista mieltä … niin käsissänne on huoltajuusriita mikä lapselle erittäin raskas… mutta JOSKUS välttämätön käydä (ja siitä syytä olla hyvin hyvin varma, ja pohtia ettei VARMASTI kyse kostosta exää kohtaan tai PELKKÄ ikävän tunne lastaan kohtaan)

Jos ajaudutte pattitilanteeseen, huoltajuuden (ja tapaamiset sekä elarit) määrää käräjäoikeus (tuomiosta voi valittaa) … kuultuaan teitä ja mahdollisesti lasta. Hyvin painavassa roolissa on sosiaalitoimen tekemä ”olosuhdeselvitys” joka usein ratkaisee kummalle huoltajuus.

Välttäkää viimeiseen saakka kärjistämästä huoltajuudesta ”sopimista” tähän saakka!

Jaksamisia !

************************************

ELARIT

I VAIHE - määrä

Homma lähtee siitä, että määritetään lapsen / lasten elatuksen tarve. Ei helppo harjoitus, etenkin kun elarit sovitaan yleensä siihen asti kunnes lapsi on täysi-ikäinen. Totta, murrosikäisen menot 4 vuotiasta suuremmat … mutta päivähoitomaksuja ei ole – jälleen yksilöllistä (suuretko ao. maksut, vai onko lainkaan). Toisaalta, usein etävanhempi ”sponssaa” elareiden ulkopuolelta aikuistuvaa lastaan ja tämän menoja. Lasten elatuksen tarve voidaan määrittää ainakin kolmella tavalla, ja ainakin yhdellä väärällä:

a) Lasketaan omien tenavien todelliset kulut (paras etenkin jos esim. kroonisia sairauksia tms.). Jos joku tarvii ”elareiden laskukonetta" ja ymmärtää Excel ohjelma aika hyvin, niin laittaa mailia [email protected]

b) Jos laiskottaa niin yksi vakiintunut standardi tuntuu olevan 420 e/kk per lapsi (tutkimus muistaakseni kolmihenkisen perheen lapsen "kustannukset" tasattuna 18 vuodelle etelä Suomessa). Siitä vähennetään lapsilisä ja esim. "sossun" prosentit (sovelletaan toimeentulotuen määrittämisessä useampi-lapsisessa perheessä, ks. http://www.varma.fi/NR/rdonlyres/09D8723F-D281-45A2-B64 9-4CB2DAD63B3A/0/MuuToimeentuloturva.pdf)

320 320 x 0,95 320 x 0,90 = 912 ekee (eli 912/3 = 304 e/kk keskiarvona per lapsi)

Siitä voidaan keskustella, pitääkö äidin saama yh-lisä ottaa huomioon lapsen eduksi (vähentää ao. summalla tuota 420 euroa) vai huomioida äidin tulona (koska lakkaa jos äiti solmii uuden parisuhteen).

c) Vanhentunut "rangaistusluonteinen" tapa laskea elarit olivat 10% etävanhemman BRUTTO tuloista -- siihen ei minusta ketään elatusvelvollisen pitäisi velvoittaa, mutta tahtoessaan toki niin voi sopia … olkoonkin ettei tuo ”kaava” mitenkään lähde lapsen tarpeista, vaan etävanhemman toimentulosta (jonka vaikutettava kyllä elatuksen jakamiseen).


II VAIHE - jako

Kun yhteinen käsitys saatu lapsen elatuksen tarpeesta, sitä aletaan jakamaan vanhempien kesken. Vanhempien maksukyky yleensä lasketaan nettotulojen suhteena. JOSKUS se antaa epäoikeudenmukaisen tuleman … jos vaikka hyvätuloinen elatusvelvollinen on joutunut velipojan valuuttalainan takaajana suuriin lyhennyksiin, ei nettotulot anna käsitystä mikä hänen maksukyky pakollisten menojen jälkeen. Toisaalta, oikeudessa viimeistään tuomari huomaa jos elatusvelvollinen heikkoon maksukyynsä vedoten vaatii pieniä elareita, ja on esim. ”kikkaillut” kulut kovin suuriksi, vaikka tehnyt edellisellä viikolla asuntolainansa maksuohjelman ”vuodessa veks”-malliseksi.

Mielestäni on kohtuullista että elareista vähennetään tapaamisten aikana syntyviä kuluja (eli ruoka) ... mutta niiden laskemisen ei pitäisi olla vaikeata. Tapaamisen muita kuluja voidaan jakaa vaikka tapaamissopimuksessa (etä vastaa ”viemisestä”, lähi ”palautuksesta”).

Yleensä ei suositella ”könttämaksua” elareista (eli sekoitetaan vanhempien ositus ja lasten elatus), mikä ei tietenkään estä vanhempia näin sopimasta. Tämän summan määrittäminen jos mikä kahden sovussa eroavan aikuisen asia, yksikään tuomioistuin Suomessa ei tällaista ratkaisua tee.

Minimi elareille voi olla nolla euroa. Ajattelepa äitiä joka Nokian tiedotusjohtaja ja optio-ohjelmassa, isä sekatyömies. Tulee ero, yli 12 vuotiaat tyttäret haluavat jäädä äidille ... et kai kuvittele että yksikään lastenvalvoja suosittaisi tai tuomari määräisi 120 elareita per naama isälle??? Kysymys vanhempien maksukyvystä osallistua lasten elatukseen (jotain 0 ja 100% välillä, mutta EI yli). Mutta, JOS elarit tässä esimerkissä jostain syystä kuitenkin vahvistettu 120 euroon, eikä etä niitä pysty maksamaan … niin ”ilman tarveharkintaa” lain mukaan veronmaksajien se lähivanhemmalle tilitettävä!


III VAIHE - vahvistaminen

Lasta koskevat sopimukset (elatus-, tapaamis-, ja huoltajuussopimus) voidaan vahvistaa jo erohakemuksessa. Edellyttää tietenkin että ao. sopimukset osataan ja tahdotaan tehdä ko. vaiheessa. Tai myöhemmin lastenvalvojalla, muitakin keinoja voi olla. Vahvistaminen ei ole pakollista, mutta elareiden osalta lähivanhemman (ja lapsen) etu, tapaamisten osalta etävanhemman etu (ja lapsen).

Lastenvalvoja tai ”kunta” ei määrää elareita, vaan vahvistaa tai auttaa vanhempia pääsemään sopuun (ja jos ihan tarkkoja ollaan, niin lastenvalvojankin vahvistama sopimus kiertää oikeuden kautta ”byrokratian rattaissa)). Ellei sopua synny niin sitten käräjille, missä elarit lähes poikkeuksetta laihaa sopua huonommat (toinen kokee maksavansa liikaa, toinen ettei saa tarpeeksi) ... joten kympeistä ei kannata mennä tuomarin eteen.


”nollas” VAIHE – lapsen etu

Tällä kai olisi pitänyt aloittaa. Surullisen usein elari-keskusteluissa niiden kohde unohdetaan … oma lapsi. Toisaalla joskus vaaditaan tai määrätään kohtuuttomia elareita jotka katkeroittavat etävanhemman ja tekevät tapaamiset joskus hyvinkin askeettisiksi isän yksiössä. Tai elatusvelvollinen pinnaa maksuista, tai pimittää tuloja mitkä vaikuttaisivat hänen oikeudenmukaiseen osuuteensa. Tai, elareita ei käytetä siihen mihin kuuluu – lapseen, ja elatusvelvollinen ostaa lapselle uudet kengät tapaamisellaan kun ei vanhoilla voi enää kulkea, maksettuaan myös elarit. Vastaavia muita ikäviä esimerkkejä varmasti osataan keksiä tai kertoa.

Joten, koettakaa eroavat/eronneet vanhemmat keskenänne hakemaan sopu elareihin, ja sovussa myös muuttamaan niitä jos aihetta syystä tai toisesta. Mutta hyvä olisi edes itselleen perustella vaatimuksensa elareiden määrästä, maksaa tai saa sitä. Ja vilpittömästi miettiä ovatko ne oikeudenmukaiset, jokaiselle osalliselle (lapsi, etä ja lähi).