Elämäni on epätoivoinen, tiedän sen, mutta kerronpa kuitenkin, mitä tunnen ja olen kokenut. Joillekkin tällainen menee ohi olankohautuksella, mutta olen mieheksi harvinaisen herkkä ja romanttinen, Haavoittuva. Olisin kiitollinen, jos joku voisi kommentoida/keskustella ja antaa neuvoja.
Olen Ok näköinen nuori mies, erittäin sosiaalinen ja hyvätapainen. Kohtelias ja toiset huomioon ottava. Annan hellyyttä ja en koskaan petä, Luotan myös toiseen ja pidän hyvänä.
Rakastuin 3-4 vuotta sitten itseäni 2 vuotta nuorempaan naiseen, jonka kanssa rupesimme seurustelemaan. Seurustelusuhde oli lyhyt, yhteensä 9 päivää. Murruin, kun tämä unelmieni nainen ilmoitti jättävänsä minut. Seuraavat kuukaudet elin suuressa ahdistuksessa, itsetuntoni oli murskana. Mitä tein väärin? olinko liian huono? vuosi kului.. juttelin sinä aikana kyseisen naisen kanssa muutaman kerran messengerissä niitä näitä, kuin olisin jo päässyt yli, vaikka samaan aikaan vuodatin kyyneleitä ja surin, kun hän joutui poistumaan koneen äärestä. Hän muutti viikoiksi opiskelemaan toiseen kaupunkiin ja kävi enään viikonloppuisin kotikaupungissaan, enkä koskaan tiennyt, koska hän saapui.
Vuoden jälkeen tapasin tämän jälleen Lukion pikkujoulubileissä, en tiennyt tämän olevan siellä, koska hän kävi itse ammattikoulua, hänet oli siis kutsuttu sinne. Näin hänet ensimmäisen kerran vuoteen. Törmäsin häneen väkijoukossa. Annoin käteni kätelläkseni, Hän työnsi käteni sivuun ja halasi minua, minulta oli mennä jalat alta. En saanut sanaa suustani kun katsoin hänen kiiltäviin, kauniisiin silmiin. Silmäni kostuivat parissa sekunnissa. Humalatilassa hävitin hänet väkijoukkoon. sanoja ei puhuttu kohtaamisen aikana. Näin hänet samoissa bileissä tunnin kuluttua. Hän suuteli toista tyyppiä. Lähdin juhlista samantien salilleni Hakkaamaan umpikännissä itkunpuuskissa nyrkkeilysäkkiä. jota hakkasin 2 tuntia taukoamatta, kunnes käteni olivat verillä ja kädet täysin hapoilla. Seuraavasta aamusta minua vainosi taas tuttu ahdistus, kateus ja itsetunnonpuute.
Seuraava vuosi alkoi (2004) ja olen sen jälkeen viettänyt aikaani lähinnä ystävien ja kavereideni kanssa. Treenaten ja töitä tehden. Elämä alkoi taas näyttää hyvältä, kun tuloja oli ja kaverit ja ystävät ympärillä, perheelle en voinut näistä asioista puhua, se olisi ollut heikkouden merkki ja olisin saanut kuulla piikittelyä asiasta. en vuoden aikana seurustellut kenenkään kanssa, vaikka kovasti tapasin mukavia kilttejä tyttöjä, joista unelmoin aina välillä. Elin jonkinlaista horrosvaihetta. Vuosi kului töitä tehden, juhlien, Treenaten ja ystävien kanssa chillaten.
Tänä vuonna (2005) vieläkin ajattelen sitä naista, joka vei sydämeni. Seurustelin hänen kanssaan vain 9 päivää, mutta silti voisin vieläkin ihan helposti vaikka kuolla hänen puolestaan. Pisin suhteeni on ollut 2 vuotta, mutta ei mitään tällaista minulla ole koskaan ollut. Enään en uskalla elätellä toiveita hänestä, vaikka olen hänen kanssaan jutellut niitänäitä ja pitänyt yhteyttä tekstiviestien välityksellä. En uskalla soittaa, koska pelkään purskahtavani itkuun. jokatapauksessa elämä jatkui.. Tapasin toisen naisen, jonka kanssa rupesin seurustelemaan. Tämä nainen oli kuitenkin täysin lapsellinen, vaikka olikin minua vanhempi. Hän ryyppäsi, biletti jokaisena viikonloppuna, oli välinpitämätön, jouduin kerjäämään huomiota häneltä. Suhteesta ei tullut mitään. Hän jopa valehteli minulle ja lopulta petti minua narkomaanin kanssa ja kiisti senkin, vaikka sain kuulla täysin luotettavalta lähteeltä asiasta. Olemme siis eronneet ja tunnen suurta vihaa ja häpeää häntä kohtaan, koska hän ei ymmärrä, että minä yritin tehdä kaikkeni, että meidän suhde olisi toiminut. Hän väittää minua lapselliseksi, kokemattomaksi ja typeräksi. Hän yrittää mustamaalata mainettani ja vain sen takia, että pidin itseäni liian fiksuna sellaiseen pelleilysuhteeseen. Haluan pysyvyyttä ja romantiikkaa. Luottamusta ja Hellyyttä.
Tällähetkellä olen menettänyt toivoni seurustelun suhteen. Etsin toivoa, että jossain voisi olla vielä aitoa rakkautta ja myötätuntoa, että jossain olisi vielä Romantiikkaa. Etsin rakkautta, koska tiedän, että elämä ei ole ikuinen ja pelkään menettäväni rakastavan tunteeni. Puran kaiken suruni, yksinäisyyteni ja pettymykseni treenaamalla ja alan erakoitua ystävistäni. Luonteeni alkaa muuttua välinpitämättömäksi ja tylyksi, Suorastaan röyhkeäksi.
En tiedä mitä tehdä. Kaikki tämä on kuitenkin minun syytäni. En tiedä, mutta tunnen syyllisyyttä ja itsetuntoni on alhaalla. Jätän tapaamatta ystäviäni, jotta oppisin olemaan tunteeton ja kylmä. En haluaisi enään välittää mistään. Kuitenkin minussa on se pieni toivonmurunen naisesta, joka on empaattinen, rehellinen ja romanttinen. joka ei jätä suhdetta heti, kun ensimmäinen ongelma ilmaantuu, vaan koittaa pelastaa asiat. Ihmiset ovat liian laiskoja nykyaikana tunne-elämässään. He eivät jaksa välittää, mikäli menee huonosti, vaan menevät siitä, mistä aita on matalin, Eli Eroavat.
En tiedä mitä tehdä.
Olen Ok näköinen nuori mies, erittäin sosiaalinen ja hyvätapainen. Kohtelias ja toiset huomioon ottava. Annan hellyyttä ja en koskaan petä, Luotan myös toiseen ja pidän hyvänä.
Rakastuin 3-4 vuotta sitten itseäni 2 vuotta nuorempaan naiseen, jonka kanssa rupesimme seurustelemaan. Seurustelusuhde oli lyhyt, yhteensä 9 päivää. Murruin, kun tämä unelmieni nainen ilmoitti jättävänsä minut. Seuraavat kuukaudet elin suuressa ahdistuksessa, itsetuntoni oli murskana. Mitä tein väärin? olinko liian huono? vuosi kului.. juttelin sinä aikana kyseisen naisen kanssa muutaman kerran messengerissä niitä näitä, kuin olisin jo päässyt yli, vaikka samaan aikaan vuodatin kyyneleitä ja surin, kun hän joutui poistumaan koneen äärestä. Hän muutti viikoiksi opiskelemaan toiseen kaupunkiin ja kävi enään viikonloppuisin kotikaupungissaan, enkä koskaan tiennyt, koska hän saapui.
Vuoden jälkeen tapasin tämän jälleen Lukion pikkujoulubileissä, en tiennyt tämän olevan siellä, koska hän kävi itse ammattikoulua, hänet oli siis kutsuttu sinne. Näin hänet ensimmäisen kerran vuoteen. Törmäsin häneen väkijoukossa. Annoin käteni kätelläkseni, Hän työnsi käteni sivuun ja halasi minua, minulta oli mennä jalat alta. En saanut sanaa suustani kun katsoin hänen kiiltäviin, kauniisiin silmiin. Silmäni kostuivat parissa sekunnissa. Humalatilassa hävitin hänet väkijoukkoon. sanoja ei puhuttu kohtaamisen aikana. Näin hänet samoissa bileissä tunnin kuluttua. Hän suuteli toista tyyppiä. Lähdin juhlista samantien salilleni Hakkaamaan umpikännissä itkunpuuskissa nyrkkeilysäkkiä. jota hakkasin 2 tuntia taukoamatta, kunnes käteni olivat verillä ja kädet täysin hapoilla. Seuraavasta aamusta minua vainosi taas tuttu ahdistus, kateus ja itsetunnonpuute.
Seuraava vuosi alkoi (2004) ja olen sen jälkeen viettänyt aikaani lähinnä ystävien ja kavereideni kanssa. Treenaten ja töitä tehden. Elämä alkoi taas näyttää hyvältä, kun tuloja oli ja kaverit ja ystävät ympärillä, perheelle en voinut näistä asioista puhua, se olisi ollut heikkouden merkki ja olisin saanut kuulla piikittelyä asiasta. en vuoden aikana seurustellut kenenkään kanssa, vaikka kovasti tapasin mukavia kilttejä tyttöjä, joista unelmoin aina välillä. Elin jonkinlaista horrosvaihetta. Vuosi kului töitä tehden, juhlien, Treenaten ja ystävien kanssa chillaten.
Tänä vuonna (2005) vieläkin ajattelen sitä naista, joka vei sydämeni. Seurustelin hänen kanssaan vain 9 päivää, mutta silti voisin vieläkin ihan helposti vaikka kuolla hänen puolestaan. Pisin suhteeni on ollut 2 vuotta, mutta ei mitään tällaista minulla ole koskaan ollut. Enään en uskalla elätellä toiveita hänestä, vaikka olen hänen kanssaan jutellut niitänäitä ja pitänyt yhteyttä tekstiviestien välityksellä. En uskalla soittaa, koska pelkään purskahtavani itkuun. jokatapauksessa elämä jatkui.. Tapasin toisen naisen, jonka kanssa rupesin seurustelemaan. Tämä nainen oli kuitenkin täysin lapsellinen, vaikka olikin minua vanhempi. Hän ryyppäsi, biletti jokaisena viikonloppuna, oli välinpitämätön, jouduin kerjäämään huomiota häneltä. Suhteesta ei tullut mitään. Hän jopa valehteli minulle ja lopulta petti minua narkomaanin kanssa ja kiisti senkin, vaikka sain kuulla täysin luotettavalta lähteeltä asiasta. Olemme siis eronneet ja tunnen suurta vihaa ja häpeää häntä kohtaan, koska hän ei ymmärrä, että minä yritin tehdä kaikkeni, että meidän suhde olisi toiminut. Hän väittää minua lapselliseksi, kokemattomaksi ja typeräksi. Hän yrittää mustamaalata mainettani ja vain sen takia, että pidin itseäni liian fiksuna sellaiseen pelleilysuhteeseen. Haluan pysyvyyttä ja romantiikkaa. Luottamusta ja Hellyyttä.
Tällähetkellä olen menettänyt toivoni seurustelun suhteen. Etsin toivoa, että jossain voisi olla vielä aitoa rakkautta ja myötätuntoa, että jossain olisi vielä Romantiikkaa. Etsin rakkautta, koska tiedän, että elämä ei ole ikuinen ja pelkään menettäväni rakastavan tunteeni. Puran kaiken suruni, yksinäisyyteni ja pettymykseni treenaamalla ja alan erakoitua ystävistäni. Luonteeni alkaa muuttua välinpitämättömäksi ja tylyksi, Suorastaan röyhkeäksi.
En tiedä mitä tehdä. Kaikki tämä on kuitenkin minun syytäni. En tiedä, mutta tunnen syyllisyyttä ja itsetuntoni on alhaalla. Jätän tapaamatta ystäviäni, jotta oppisin olemaan tunteeton ja kylmä. En haluaisi enään välittää mistään. Kuitenkin minussa on se pieni toivonmurunen naisesta, joka on empaattinen, rehellinen ja romanttinen. joka ei jätä suhdetta heti, kun ensimmäinen ongelma ilmaantuu, vaan koittaa pelastaa asiat. Ihmiset ovat liian laiskoja nykyaikana tunne-elämässään. He eivät jaksa välittää, mikäli menee huonosti, vaan menevät siitä, mistä aita on matalin, Eli Eroavat.
En tiedä mitä tehdä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Saman kaltaisia kokemuksia on varmaan monella, siis tarkoitan tunne tasolla, mutta etenkin poikien on vaikea puhua niista. Saa mamarin maineen jos avoimesti kertoo, mutta hyva olisi jos olisi edes yksi ystava jolle puhua. ala missaan nimessa kylmeta itseasi. Tsemppii Mika!!!
Näiden kanssa ei auta kuin elää. Vielä se ilo ja rakkaus löytää tiensä sinunkin elämääsi.. (niinkuin toivonmukaan minunkin..) ;) tsemppiä
Aika jännää että asia on joskus näinkin päin, tai että se tuodaan julki. Mulle ei noin oo käyny, paitsi että koko kesän elämä on potkinut päähän ja kunnolla. Sitten tapasin ihmisen johon tykästyin, tuli tunne kun joku olis tullut pelastaa mut sen kaiken keskeltä ja niinhän siinä kävi että se lähti yhtä nopeesti kun oli tullutkin. Kesti sitä muutaman viikon. Nyt oon kuullu kavereilta että en oo enää yhtä hyväntuulinen kun ennen ja ilonen kun ennen. Ihmiset luulee että oon pahalla tuulella kun en enää jaksa nauraa, jos teen sen niin se ei oo aitoo. Jos joku tulee mun elämään, en kyllä luulee että se kauaa pysyin, kerran oon pahasti erehtynyt enää sitä en tee. Teen tottakai normaalit asiat ja tapaan ihmisiä, mutta mitään tunnetta siinä ei ole. En tiedä tuleeko koskaan olemaankaan....
..ellei se sitten ole vain sitä, ettet kestänyt sitä, että sinut hylättiin? Onko sinua aikaisemmin jätetty ja miltä se on tuntunut?
Sydäntä särki, kun luin kirjoituksesi. Sinusta tuntuu varmasti tosi pahalta. Itsekin olen joskus nuoruudessa haikaillut yhden tyypin perään monta vuotta, jonka kanssa seurustelin vain 4 kk ja viikon. No, itse asiassa, ensirakkaudenkin perään tuli itkettyä sitä ennen vuoden pari, mutta se on kai suht tavallista, ettei ensirakkautta hevillä unohda?
Nyt olen ollut avoliitossa 9 vuotta, mutta ero on lähellä. Olen miettinyt, että kun aiemmin olen itkenyt eron jälkeen perään tosi pitkään ja olen tosi tunteellinen tyyppi, niin pystynkö koskaan eroamaan, vaikka tää suhde ei toimi, tai tuleeko tästä joku on-off-suhde tms. Kauhistuttaa ajatus erosta, ja toisinaan se tuntuu ainoalta ulospääsyltä tästä ahdistuksesta.
Rakkaus oli vahva ja molemminpuolinen. Olen minä seurustellut muissakin suhteissa ja minut on jätetty. Olo on ollut silloin kurja, mutta tässä kertomassani suhteessa oloni oli sanoinkuvaamattoman huono. Rakastan kyseistä ihmistä erittäin paljon ja rakkauteni ei ole heikentynyt yhtään, kasvanut ehkä. Tuntuu kuin kiusaukselta, kuin ehkä kerran puolessavuodessa tämä nainen ilmoittaa olemassaolostaan, jolloin kaihoisasti ja surumielisesti muistelen kaikki kokemiamme asioita. Haluaisin kertoa hänelle tunteeni, mutta pelkään tulevani hylätyksi. Voisin maksaa henkeni, jos pääsisin ajassa taaksepäin siihen aikaan. Elämäni romahti, kuin pörssikurssit, Tuli köyhä olo, suru ja ahdistus. Olen kaaoottisessa vaiheessa. Haluan rakastaa tätä naista ja saada hänet takaisin, mutta en haluaisi enään pettyä, vaan olla enemmän välinpitämätön, mutta sitä ei voi vain päättää. Elättelen kuitenkin toivetta, että Rakkaus voittaa.
Tilanteeseesi voin sanoa vain, että toivon vilpittömästi onnea ja selkeyttä suhteeseesi. Koittakaa selvittää kaikki ennenkuin on liian myöhäistä. Kaikkea hyvää sinulle :'] älä anna periksi suhteesi suhteen.
Eikö sinulla ole mitään tietoa, miksi tämä nainen sinut jätti? Jokaisella on mielestäni oikeus tietää, mihin suhde kaatui, vaikkakin se oli lyhyt. Siinä nyt ei ole mitään selittämistä, jos ei vaan synkkaa, mutta kun siitä ei nyt selvästi ollut kyse.
Aiemmin mainitsemani mies (minua 5 v. vanhempi), jonka kanssa seurustelin nelisen kuukautta, jätti minut selityksellä: "ei enää kiinnosta". Mietin tänä päivänäkin, mitä tein väärin. Tietenkin tuo ikäeromme ehkä vaikutti, olin silloin itse vasta 18 v. ja lapsellinen. Kai se sitten sitä oli. Minä olin ainakin niin rakastunut, että jos katseemme kohtasi lähietäisyydeltä, poltti silmiäni niin, että oli pakko kääntää katse pois...tämänkin voi varmasti tulkita väärin. Mutta siitä juuri on kyse. Asiat voi tulkita täysin väärin, jos ei niistä puhuta.
Voisitko vaikka kirjoittaa kirjeen tai meiliä tälle elämäsi naiselle, ja pyytää selitystä erolle, koska se vaivaa sinua vieläkin?
Voimia ja jaksamista sinulle!
P.S. Oletko kuunnellut Irinan biisin "Vastaukset" sanoja? Se saa selkäni kananlihalle...se sopii tilanteeseesi. Itse olen alkanut löytämään elämäni niin monesta biisistä, että huh. En tiedä, helpottaako musiikin kuuntelu vai pahentaako se oloa. Tavallaan musiikin avulla voi käydä läpi omia tunteitaan.
"VASTAUKSET
Sun silmissä lukee mun tarina melkein tarkalleen
kämmentemme kohtalon viivat niin toistensa muotoiset
Mut tiedät sä oikein kuinka mä pelkään
et vielä tää juttu puukottaa selkään
Tää vois olla se mitä toivonut oon mut mitä mä sitten teen
Anna mulle ne vastaukset sä tiedät että mä tarvin ne
mun on niin helvetin vaikee luottaa pelkkiin totuuden rippeisiin
Anna mulle ne vastaukset en vaadi mut helpottaishan se
mikään ei oo niin piinaavan tuskaista kuin epätietoisuus
En usko rakkauteen se jäi sinne muinaishistoriaan
silti hyvin tähänkin asti oon tullut toimeen omillaan
Me naurettiin tunteellisille hölmöille ei sellaista voinut käydä meille
Sä herätit haudatun tunteen henkiin mut mitä sä sille teet
Anna mulle ne vastaukset sä tiedät että mä tarvin ne
mun on niin helvetin vaikee luottaa pelkkiin totuuden rippeisiin
Anna mulle ne vastaukset en vaadi mut helpottaishan se
mikään ei oo niin piinaavan tuskaista kuin epätietoisuus"
Oli pakko vastata:) Mikäli en olisi jo elämäni miestä löytänyt, sanoisin, että olet elämäni mies:) usko pois, meitä empaattisia, rakastavia, romanttisia naisia on olemassa:) ainakin minä sellainen olen:) me ei vaan kaikille miehille kelvata:( meitä on vain vaikea löytää...Älä menetä toivoasi! Hän ei ollut vaan sen arvoinen! usko pois!!! Jossain sinulle on se oikea sinua odottamassa!!:) Älä luovuta! Kunpa sinunlaisia miehiä olisi enemmän olemassa!:) Minä löysin jo yhden ja se riittää!! kyllä sinullekin se oikea löytyy!!:)
t. tyttönen 1985
:) Se tyttö ei ollut rakkautesi arvoinen! Hän ei ollut se oikea sinulle:( Niin se vaan on!:( Kunpa sinunlaisia olisi enemmän olemassa:) Jokupäivä naiset taistelevat sinusta:) sinussa on nääs aviomiesainesta:)
toivon todella että löydät sen oikean:) minäkin uskon sen löytäneen:) jos en niin jokupäivä sen varmasti löydän! uskon todella siihen että kaikille on se oikea jossain!:) olenkin vähän höpö sillee:P
pusun poskelle ansaitset lohdutukseksi:) :*
se mikä ei tapa, se vahvistaa:)
t. tyttönen1985