kyselen kokemuksista

Kun tapasin nykyisen mieheni niin ihastuin tutustumisen alkuvaiheessa ja jossain vaiheessa ihastus muuttui rakkaudeksi ja siihen meni monta kuukautta.
Ei kannata lähteä suhteeseen pelkän ihastuksen perusteella,kannattaa miettiä haluanko koko loppuelämäni olla yhdessä.
En usko siihen että pelkkä ihastus riittää perusteena vaikka toisella on hyvä luonne,raskaus ja hyvät tulot vaan kyllä suhde tarvitsee onnistuakseen silloin kun kaksi ihmistä rakastaa toisiaan.
Sillä arki tulee eteen suhteessa ja silloin rakkautta koetellaan arjessa.Mutta jos ei ole rakkautta mukana niin silloin suhde kaatuu.

Itse painiskelen samanlaisten ajatusten kanssa. Olen suhteessa nyt, mutta välillä pohdin, että minkä vuoksi? Pidän kyllä poikaystävästäni...taidanpa kenties olla rakastumassakin, mutta välillä kuitenkin pohdiskelen syitä yhdessäoloomme.
En osaa paikallistaa onko ajoittaisen epävarmuuden taustalla oma huono itsetuntoni vai yrittääkö intuitioni viestittää minulle jotain.

Joku näissä keksusteluissa kuitenkin kirjoitti, että parisuhde ei ole vain jokin itsestään pyörivä koneisto. Se on asia, jota pitää hoitaa, jonka eteen pitää nähdä jopa vaivaakin.

Olen kysymyksestäsi sitä mieltä, että koet henkilöä kohtaan edes jotain, koska tuollaista kysyit. Jos olet nuori niin anna palaa. Tutustukaa toisiinne hitaasti ja rauhassa, älä tee mitään äkkinäisiä päätöksiä. Älä lupaa mitään mitä et koe voivasi pitää.
Elämä on kuitenkin aika lyhyt jos haluat vain odottaa.

Ja Jane Austen on kirjottanut : "Älä etsi itsellesi ihmistä, joka vie sinulta jalat alta, koska silloinha sinä makaat maassa".

Mutta jos sisälmykses huutaa kirkuen sitä ihmistä vastaan, niin eihän nyt toki sitten kannata mennä sisuksiaan vastaan.

Itse asiassa minä en oikeastaan ollut kiinnostunut nykyisestä avomiehestäni aluksi. En pitänyt häntä oikein hyvännäkösenä, ja hän tuntu vähän tylsältä ja omituiselta (tai jotain). Tiesin että hän oli kiinnostunut minusta ja kävimme treffeilläkin, mutta sit se vaan jäi kun mua ei kiinnostanu. Oltiin kuitenkin sen jälkeen kaveripohjalta yhteyksissä ja nähtiin usein sitä kautta.

Sitten yhtenä päivänä vaan huomasin, että olenkin kiinnostunut hänestä enemmänkin kuin ystävänä.. Kaveripohjalta tutustuu paljon helpommin, eikä ole "paineita", joten huomasin että hänellä on ihana luonne ja hän alkoi näyttää silmissäni söpöltä (outoa, mutta totta). Meni kuitenkin vielä puoli vuotta ennen kuin uskalsin itse tehä alotteen hänen suuntaansa, ja kohta ollaan oltu kaks vuotta yhessä. Ja tiedän haluavani elää hänen kanssaan loppuelämäni.

Ehkä mulla oli kyllä tuossa sekin, että taisin vähän aikuistua siinä välillä.. Mutta kuitenkin.

Itse tapasin nykyisen heilani humalapäissäni, mies käyttäytyi huonosti alkoholin vaikutuksen alaisena, ulkoisesti ei viehättänyt millään tavalla (ylipainoinen, hirmuinen sänki, jne...), huuteli ja mesos.. No, kaverini kanssa mentiin jatkoille hänen luokseen. Oli paljon muitakin ihmisiä. Ilta ja yö oli aivan hirveitä!

No, mies oli myöhemmin onkinut jostain puhelinnumeroni. Joka kyllä on ollut työn takana, kun sitä ei tiedusteluista saa. Alkoi soittelemaan, lähetti viestejä, jne. Aluksi pidin häntä aivan häirikkönä, vaikkakin olin jo huomannut että selvänä käyttäytyi aivan hyvin ja kunnollisesti.

Lopulta katsoin parhaimmaksi lähtee kahville hänen kanssaan, sanoa suoraan että kiitos ei. Kun ei tuntunut puhelimessa menevän jakeluun. No, tapasimme sovitussa paikassa. Hän oli herrasmies ja oikein mukava. Puhuttavaa löytyi paljon ja ilta meni nopeasti. Kaveripahjalta alettiin nähdä ja jos suoraan sanotaan niin "maallinen omaisuus" kiinnosti miehessä aluksi eniten. Mikä on todella v-mäistä!!

Näin tutustuttiin ja ihastuttiin. Nyt ollaan rakastuneita, oma huusholli haussa. Ja maailman eniten rakastan tuota isoa miestä, jolla on maailman kultaisin sydän. Näin jälkeen päin ajatellen, niin ehkä se raha, ym sälä viehätti miehessä aluksi, mutta pinnan alla oli jotain kultaakin kalliimpaa.

Että kannattaa tutustua ennenkö tuomitsee.