Santeri Alkiota pidetään keskusta-aatteen ideologisena isänä. Hän on yhä kunnioitettu henkilö ja hänen muistonsa elää vahvana. Hän on kunniapaikalla Keskustan historiassa.
Maamme toisen merkittävän puolueen, SDP:n aatepohja on alkuaan tuontitavaraa. Sen kotimaisen sovelluksen johtava teoreetikko oli Otto Wille Kuusinen. Vielä tänäkin päivänä SDP:n ideologia pohjautuu pääosin Otto Wille Kuusisen kehittämiin linjauksiin. Onnettoman kansalaissodan seurauksena SDP:n koko ykkösketju joutui pakenemaan henkensä edestä ulkomaille. Siihen kuului Kuusisen lisäksi koko SDP:n johtava älymystö. Kuusinen loi uudessa kotimaassaan Neuvostoliitossa huikean uran ja haudattiin kuoltuaan 1964 kunniapaikalle Kremlin muuriin. Hänet on pois pyyhkäisty SDP:n historiasta. Nykyisin SDP:n suurimpana merkkimiehenä pidetään kansalaissodan jälkeen SDP:n kakkosketjusta noussutta Wäinö Tanneria. Hän on epäilemättä suomalainen suurmies, mutta laajemmasta, kansainvälisestä perspektiivistä tarkastellen Otto Wille Kuusinen on ylivoimaisesti merkittävin suomalaisesta sosialidemokraattisesta liikkeestä noussut henkilö. Samassa katsannossa myös Santeri Alkio häviää hänelle.
Perustietoja Keskustan ja SDP:n aatepohjien johtavista teoreetikoista:
Santeri Alkio syntyi 1862 Laihialla. Nuorisoseuraliikkeeseen Alkio liittyi 1882, ja kohosi pian liikkeen johtoon. Vuosisadan vaihteessa hän aloitti poliittisen toimintansa. Santeri Alkiota pidetään Maalaisliiton ideologisena isänä. Maalaisliiton kansanedustajana Alkio oli kolmeen otteeseen, vuosina 1907-08, 1914-16 ja 1916-22. Eduskunnan varapuhemiehenä hän toimi 1917 ja 1918.
http://www.uta.fi/suomi80/tieto26.htm
Otto Wille Kuusisesta tuli sosiaalidemokraattisen Työmies-lehden toimittaja vuonna 1907, ja vuotta myöhemmin SDP:n kansanedustaja. Hän kohosi eduskuntaryhmänsä suurpoliittisten ja valtio-oikeudellisten kysymysten asiantuntijaksi ja vaikutti SDP:n teoreettisiin linjauksiin. Puolueensa puheenjohtaja Kuusisesta tuli vuonna 1911.
http://www.uta.fi/suomi80/tieto31.htm
Santeri Alkio vs. Otto Wille Kuusinen
19
492
Vastaukset
- historian häivytystä
Niin.
Olen ihmetellyt, miksi SDP nykyäänkin yrittää häivyttää historiastaan sekä tietenkin Suomen historiasta merkkittävintä henkilöään.
http://www.sdp.fi/index.php?mid=806
O.V.Kuusinen on toisten tietojen mukaan ollut puheenjohtajana vuodesta 1911-1917!
Kuitenkin SDP:n historiassa hänen paikalleen on päälleliimattu Matti Paasivuori.
Seuraavassa linkissä ei ole lainkaan mainintaa O.V.Kuusisesta.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_sosialidemokraattinen_puolue#Puolueen_puheenjohtajat
Mielestäni Santeri Alkio, jonka tunnuslauseena oli "Älä unohda köyhän asiaa" on totta vielä tänäkin päivänä Keskustan politiikassa ja se uskalletaan tunnustaa ilman historian häivytystä. - Niinpä.
Näköjään yksi ja sama tyyppi keskustelee itsensä kanssa kommunistien sankarista.
Tässä vastaukseksi vähän faktaa (lainattuna Mielipidepankista):
"Suksi ei silloin taida okein luistaa, vaikka voiteet olisi pohjassa, jos monot ovat väärissä jaloissa. Ja sinulla on kyllä menneet puurot ja vellit pahasti sekaisin.
Otto Kuusinen ja hänen tyttärensä Hertta Kuusinen olivat kommunisteja, eivät sosiaalidemokraatteja. Se että sekä kommunistisella että sosiaalidemokraattisella työväenliikkeellä on ollut yhteinen tausta, ei poista sitä tosiasiaa, että nämä poliittiset aatteet ovat ajautuneet myöhemmin täysin eri suuntiin. Välirikon totaalisuudesta kertoo paljon se, että Kuusisten tapaiset kommunistit pitivät sosiaalidemokraatteja verivihollisinaan. Tanner oli kommunisteille kirosana Suomessa. Kuusiset ja heidän laillaan ajattelevat kommunistit kokivat NL:n Suomen työväenluokan vapauttajina samaan aikaan, kun sosiaalidemokraatit, nämä asevelisosialistit taistelivat ase kädessä ja verissä päin estääkseen tällaisen työväestön vapauttamisen. Näiden asevelisosialistien maine on tässä suhteessa erittäin kova ja sitä ei saa muuksi muutettua.
Kuusisen vaikutuksesta Kekkosen urakehitykseen en osaa sanoa, mutta kommunistit yleisesti, toisin kuin sosiaalidemokraatit ja Kokoomus, tukivat Kekkosta. Tämäkin on historiallisessa valossa kiistatonta. Kekkosta tukivat sekä NKP:n kommunistit että kotikommunistit. Tässä voi tietysti nähdä jotain yhteyttä Kuusisen ja Kekkosen välillä, jos haluaa.
Kuusisella ei ole mitään erityistä roolia Suomen historiassa, ellei sitten voida näyttää, että hän olisi nimenomaan ollut nostamassa Kekkosta kommunistien suosikiksi. Venäläiset perustivat Kuusisen johtaman nukkehallituksen Suomeen talvisodan aikana, mutta huomattuaan, ettei tästä ollut kuin haittaa suomalaisten taistelutahdon lisääjänä, päättivät vähin äänin luopua siitä. Kuusisen merkitys on siis mahdollisesti siinä, että hänen hallituksensa olemassaolo nostatti vain näiden asevelisosialistien hurjaa taisteluvalmiutta.
Kuusisen on saattanut liittyä Maalaisliiton kannattajien käsityksiin SDP:stä. Tämä onkin valitettavaa, koska ne käsitykset ovat usein virheellisiä. Kommunisteja ja sosiaalidemokraatteja on pidetty samana vasemmistona vähän eri nimillä. Ei ole havaittu, että kyse on täysin toisistaan poikkeavista ja toisensa poissulkevista aatteista ja linjauksista. Kuusinen edusti siinä kommunistista linjaa ja sosiaalidemokraatit revisionista ja ilmeisesti eniten juuri sitä Mauno Koiviston mainitsemaan bernsteinilaista näkemystä.Sen näkemeyksen mukaan kohti sosialismia edetään rauhanomaisin keinoin, ihmisten oman tahdon halusta uudistamalla yhteiskuntaa parlamentaarisen lainsäädännön avulla. Käytännössä vähitellen luovuttiin kokonaan tavoittelemasta sellaista sosialismia, jossa tuotantovälineet tulisivat yhteiseen omistukseen.
Tämä sosiaalidemokraattinen linja on ollut yleiseurooppalainen menestystarina. Koko läntinen Eurooppa ja erityisesti Pohjoismaat ovat sen ohjattelemina kehittyneet hyvinvointivaltioiksi. Kansakunnat ovat eheytyneet eriarvosta tasa-arvoisiksi, mistä erinomainen esimerkki on juuri Suomi. Itsenäisyys alkoi sisällissodalla, jonka taustalla olivat suuri yhteiskunnallis-taloudellinen epätasa-arvo. Tästä on edetty vähän kerrallaan kohti tasa-arvoa ja saavutus on millä mittarilla tahansa arvioituna erinomainen lähtötilanteeseen verrattuna. "- Dr. Wise
Kuka suomalainen poliitikko on lausunut seuraavaa?
”Suomalaisten näkökulmasta katsoen on suhtauduttava mitä suurimmalla myötäelämyksellä Neuvostoliiton ja sen kansojen ponnistuksiin. Yhteistyön kehittäminen Neuvostoliiton kanssa on meille, jos mahdollista, entistäkin tärkeämpää...Olisi kevytmielistä ja vastuutonta, jos meidän julkisessa sanassamme pääsisi suomalaiselle peruslinjalle vieras, epäystävällinen ja epähistoriallinen suhtautuminen Neuvostoliittoon.”
Vastaus:
Näin kirjoitti eduskunnan nykyinen puhemies Paavo Lipponen SDP:n pää-äänenkannattajassa syksyllä 1982. - Dr. Wise
Dr. Wise kirjoitti:
Kuka suomalainen poliitikko on lausunut seuraavaa?
”Suomalaisten näkökulmasta katsoen on suhtauduttava mitä suurimmalla myötäelämyksellä Neuvostoliiton ja sen kansojen ponnistuksiin. Yhteistyön kehittäminen Neuvostoliiton kanssa on meille, jos mahdollista, entistäkin tärkeämpää...Olisi kevytmielistä ja vastuutonta, jos meidän julkisessa sanassamme pääsisi suomalaiselle peruslinjalle vieras, epäystävällinen ja epähistoriallinen suhtautuminen Neuvostoliittoon.”
Vastaus:
Näin kirjoitti eduskunnan nykyinen puhemies Paavo Lipponen SDP:n pää-äänenkannattajassa syksyllä 1982.Kukahan muu kuin itse Mielipidepankki olisi tallentanut eilisen (nyt jo poistetun) törkykirjoituksensa.
Dr. Wise kirjoitti:
Kukahan muu kuin itse Mielipidepankki olisi tallentanut eilisen (nyt jo poistetun) törkykirjoituksensa.
Sulla taitaa isopyörä heittää jo pahasti, kun päivätkin menevät jo sekaisin. Tässä linkki tuohon tämän päiväiseen kirjoitukseeni, joka on edelleenkin tätä kirjoitettaessa palstalla:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000010896861
Kirjoittelen nykyisin vain yhdellä ja samalla nikillä. Ennen rekisteröitymisiä kirjoitin myös nimimerkillä "Älä äänestä änkyräkepua". Syynä tähän oli se, että joku muu halusi välttämättä käyttää samaa nimimerkkiä, mutta tätä varannikkiä ei kukaan koskaan ottanut itselleen.- Dr. Wise
Mielipidepankki kirjoitti:
Sulla taitaa isopyörä heittää jo pahasti, kun päivätkin menevät jo sekaisin. Tässä linkki tuohon tämän päiväiseen kirjoitukseeni, joka on edelleenkin tätä kirjoitettaessa palstalla:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000010896861
Kirjoittelen nykyisin vain yhdellä ja samalla nikillä. Ennen rekisteröitymisiä kirjoitin myös nimimerkillä "Älä äänestä änkyräkepua". Syynä tähän oli se, että joku muu halusi välttämättä käyttää samaa nimimerkkiä, mutta tätä varannikkiä ei kukaan koskaan ottanut itselleen.vihjailu taitaa olla ominaista änkyrädemareille? Sitähän on viime päivinä kuultu korkealtakin taholta, eikä suinkaan ensimmäistä kertaa. Tämä ulkopuolisen silmin katsottuna sivistymätön ja brutaali ilmiö näyttää astuvan poikkeuksetta esiin SDP:n tabuihin kajottaessa.
Melkein sama kirjoituksesi oli eilisessä, yön aikana poistuneessa nimim.oikeistodemarin avaamassa viestiketjussa. Sanantarkkuutta en voi mennä vannomaan koska en sitä ottanut talteen. Sormipystyssä opettamisen sävy oli ainakin täsmälleen sama. Dr. Wise kirjoitti:
vihjailu taitaa olla ominaista änkyrädemareille? Sitähän on viime päivinä kuultu korkealtakin taholta, eikä suinkaan ensimmäistä kertaa. Tämä ulkopuolisen silmin katsottuna sivistymätön ja brutaali ilmiö näyttää astuvan poikkeuksetta esiin SDP:n tabuihin kajottaessa.
Melkein sama kirjoituksesi oli eilisessä, yön aikana poistuneessa nimim.oikeistodemarin avaamassa viestiketjussa. Sanantarkkuutta en voi mennä vannomaan koska en sitä ottanut talteen. Sormipystyssä opettamisen sävy oli ainakin täsmälleen sama.Pahastipa olet mennyt pyörälle päästäsi. Yritän auttaa. On ihan sama mitä kirjoitin eilen tästä asiasta. Sinä nimittäin yritit todistella, että nimimerkin "Niinpä" kirjoittaja olen minä ja todistuksesi toit sen, että tuo kirjoitukseni on poistettu palstalta, jolloin muulla kuin itselleni se tuskin on enää tallessa. Jos olisit vaivautunut tarkistamaan tämän päivän kirjoituksia, olisit havainnut erheesi. Se että eilen kirjoitin jotain vähän samantapaista kuin tänään, ei mitenkään todista sitä, etteä olisin nyt kirjoittanut jollain toisella nikillä. Menikö nyt tämä periaatteessa varsin yksinkertainen asia perille. Sinähän se aloiti sen sormi pystyssä vihjailun enkä minä. Oletko siis änkyrädemari?
- Dr. Wise
Mielipidepankki kirjoitti:
Pahastipa olet mennyt pyörälle päästäsi. Yritän auttaa. On ihan sama mitä kirjoitin eilen tästä asiasta. Sinä nimittäin yritit todistella, että nimimerkin "Niinpä" kirjoittaja olen minä ja todistuksesi toit sen, että tuo kirjoitukseni on poistettu palstalta, jolloin muulla kuin itselleni se tuskin on enää tallessa. Jos olisit vaivautunut tarkistamaan tämän päivän kirjoituksia, olisit havainnut erheesi. Se että eilen kirjoitin jotain vähän samantapaista kuin tänään, ei mitenkään todista sitä, etteä olisin nyt kirjoittanut jollain toisella nikillä. Menikö nyt tämä periaatteessa varsin yksinkertainen asia perille. Sinähän se aloiti sen sormi pystyssä vihjailun enkä minä. Oletko siis änkyrädemari?
Miksi kiistellä noin epäolennaisesta asiasta?
Kirjoitat:
"...On ihan sama mitä kirjoitin eilen tästä asiasta..."
Vaihteletko mielipiteitäsi päivittäin?
Asia ei tietenkään minulle kuulu, itselläni menee mielipiteen vaihtumiseen yleensä pitempi aika. Poikkeuksiakin tapahtuu. Joskus mielipiteeni voi vaihtua nanosekunnissakin. Siihen kyllä tarvitaan erityisen selkeää todistusvoimaa.
- kerro meille Paavo
Paavo Lipponen voisi tulla kertomaan A-studioon, miten SDP nykyisin suhtautuu O.V.Kuusiseen.
Kissa pöydälle. Ei tämä muuten selviä.- Dr. Wise
Kummastuttaa tuo herkkänahkaisuus ja agressio SDP:n historiallisten tosiasioiden julkituomista kohtaan.
Kissaa ei ilmeisesti saisi nostaa pöydälle. Dr. Wise kirjoitti:
Kummastuttaa tuo herkkänahkaisuus ja agressio SDP:n historiallisten tosiasioiden julkituomista kohtaan.
Kissaa ei ilmeisesti saisi nostaa pöydälle.Kissan saa kernaasti nostaa pöydälle, jotta sellaiset virheelliset ennakkoluulot, joita sinullakin on, tulisivat oikaistuiksi. Kuusinen on kyllä historiallisesti kiinnostava henkilö, mutta ajankohtaisesti ei. Kukaan ei ole tämän asian suhteen herkkänahkainen saati aggressiivinen, kun asiat esitetään niin kuin ne todellisuudessa olivat eikä sellaisina kuin änkyräkeskustalainen propaganda haluaa ne esittää.
Keskeistä Kuusisen osalta on huomata, että oli ensinnäkin SDP:ssä selkeästi vasemmistoon kuulunut poliitikko. Ilmeistä on, että SDP:n itsenäisyyden ajan politiikka ei viehättänyt Kuusista laisinkaan, koska hän perusti uuden puolueen eli Suomen kommunistisen puolueen, jonka toiminta oli kuitenkin Suomessa kiellettyä. Kuusisesta tuli siis kommunisti, mutta SDP jäi ennalleen. Jos joku on tyytymätön puolueensa toimintaan, siitä voi siirtyä pois. Silloin tällöin tällaista tapahtuu Suomessa. Muitakin esimerkkejä on kuten Veikko Vennamo (ex. Maalaisliitto) ja Aarre Simonen (ex. SDP)tunnetuimmasta päästä.- Dr. Wise
Mielipidepankki kirjoitti:
Kissan saa kernaasti nostaa pöydälle, jotta sellaiset virheelliset ennakkoluulot, joita sinullakin on, tulisivat oikaistuiksi. Kuusinen on kyllä historiallisesti kiinnostava henkilö, mutta ajankohtaisesti ei. Kukaan ei ole tämän asian suhteen herkkänahkainen saati aggressiivinen, kun asiat esitetään niin kuin ne todellisuudessa olivat eikä sellaisina kuin änkyräkeskustalainen propaganda haluaa ne esittää.
Keskeistä Kuusisen osalta on huomata, että oli ensinnäkin SDP:ssä selkeästi vasemmistoon kuulunut poliitikko. Ilmeistä on, että SDP:n itsenäisyyden ajan politiikka ei viehättänyt Kuusista laisinkaan, koska hän perusti uuden puolueen eli Suomen kommunistisen puolueen, jonka toiminta oli kuitenkin Suomessa kiellettyä. Kuusisesta tuli siis kommunisti, mutta SDP jäi ennalleen. Jos joku on tyytymätön puolueensa toimintaan, siitä voi siirtyä pois. Silloin tällöin tällaista tapahtuu Suomessa. Muitakin esimerkkejä on kuten Veikko Vennamo (ex. Maalaisliitto) ja Aarre Simonen (ex. SDP)tunnetuimmasta päästä.SDP:n alkuperäiseen ykkösketjuun kuulunut O.W.Kuusinen ei suinkaan poistunut Suomesta aateveljiensä ajamana, vaan kansalaissodan voittajien toimenpiteiden pakottamana. Samalla pakeni koko SDP:n silloinen älymystöeliitti - SDP:n alkuperäiset perustajat.
Nykyisin näistä SDP:n todellisista pioneereista on tehty epähenkilöitä - miksi?
Mitä heidän pakkolähtönsä jälkeen Suomessa tapahtui on toinen juttu. Kansalaissodan ajan kellareissa piileskellyt Wäinö Tanner onnistui porvariystäviensä avulla säästyä vankileireiltä ja muilta kauheuksilta. Mitä hän sai myöhemmin aikaan, on sekin toinen juttu. - O.V.K = SDP
Mielipidepankki kirjoitti:
Kissan saa kernaasti nostaa pöydälle, jotta sellaiset virheelliset ennakkoluulot, joita sinullakin on, tulisivat oikaistuiksi. Kuusinen on kyllä historiallisesti kiinnostava henkilö, mutta ajankohtaisesti ei. Kukaan ei ole tämän asian suhteen herkkänahkainen saati aggressiivinen, kun asiat esitetään niin kuin ne todellisuudessa olivat eikä sellaisina kuin änkyräkeskustalainen propaganda haluaa ne esittää.
Keskeistä Kuusisen osalta on huomata, että oli ensinnäkin SDP:ssä selkeästi vasemmistoon kuulunut poliitikko. Ilmeistä on, että SDP:n itsenäisyyden ajan politiikka ei viehättänyt Kuusista laisinkaan, koska hän perusti uuden puolueen eli Suomen kommunistisen puolueen, jonka toiminta oli kuitenkin Suomessa kiellettyä. Kuusisesta tuli siis kommunisti, mutta SDP jäi ennalleen. Jos joku on tyytymätön puolueensa toimintaan, siitä voi siirtyä pois. Silloin tällöin tällaista tapahtuu Suomessa. Muitakin esimerkkejä on kuten Veikko Vennamo (ex. Maalaisliitto) ja Aarre Simonen (ex. SDP)tunnetuimmasta päästä.vähän samaa, jos esimerkiksi yrityksen historiassa olisi perustajana henkilö, vaikka joku patruuna, niin hänet siivottaisiin pois yrityksen historiasta - siksi koska hän perusti toisen yhtiön?
SDP on todella epäluotettava puolue, jos se pyyhkii pois perustajansa.
Aiemmin naureskeltiin Neuvostoliiton valokuville, joissa Stalinin viereltä oli poistettu epäsopivia henkilöitä.
SDP on edelleenkin tuollaisen stalinistimaisen arvomaailman omaava historianvääristelijä. Nyt VUONNA 2005!
Kuinka te julkeatte puhua demokratiasta, jos koko toimintanne eli historialliset tapahtumat on vääristelty ja valhetta?
SDP:n vuoksi Suomi joutui punakapinaan ja vielä uudestaan Talvisotaan. Samat SDP:n johtohenkilöt kaiken sekamelskan takana - pyrkimässä sosialistiseen vallankumoukseen. O.V.K = SDP kirjoitti:
vähän samaa, jos esimerkiksi yrityksen historiassa olisi perustajana henkilö, vaikka joku patruuna, niin hänet siivottaisiin pois yrityksen historiasta - siksi koska hän perusti toisen yhtiön?
SDP on todella epäluotettava puolue, jos se pyyhkii pois perustajansa.
Aiemmin naureskeltiin Neuvostoliiton valokuville, joissa Stalinin viereltä oli poistettu epäsopivia henkilöitä.
SDP on edelleenkin tuollaisen stalinistimaisen arvomaailman omaava historianvääristelijä. Nyt VUONNA 2005!
Kuinka te julkeatte puhua demokratiasta, jos koko toimintanne eli historialliset tapahtumat on vääristelty ja valhetta?
SDP:n vuoksi Suomi joutui punakapinaan ja vielä uudestaan Talvisotaan. Samat SDP:n johtohenkilöt kaiken sekamelskan takana - pyrkimässä sosialistiseen vallankumoukseen.Onko sinulla vika siina, että ymmärrä kirjoitettua tekstiä vai ylipäänsä vaikea ymmärtää yksinkertaisiakin asioita? Olen aika moneen kertaan ja monelta kantilta yrittänyt valaista asiaa, mutta ei vaan mene perille.
Ei kukaan ole pyyhkinyt tässä pois perustajiaan. O.W. Kuusinen ei edes kuulu SDP:n perustajiin. Hän oli ainoastaan lyhyen ajan, pari vuotta SDP:n puheenjohtajana. Kuusista ei ole siivottu pois SDP:n historiasta. Historiaan hän kuuluu, mutta itsenäisyyden ajan SDP:n ja sen politiikan kanssa hänellä ei ole mitään tekemistä. Silloin, kun Nokia vielä etupäässä valmisteli kumisaappaita, sillä oli oma johtajansa, joka kuuluu yrityksen historiaan, mutta hänellä ei ole osaa eikä arpaa siinä Nokiassa, joka on tullut tunnetuksi kännykänvalmistajana.
SDP ei liene puolue, joka katsoo menneisyyteen ainakaan minään henkilönpalvontaapparaattina, vaan nykyisyyteen ja tulevaisuuteen. Keskustassa on kommunistien lisäksi havaittavissa tällaista menneiden aikojen henkilöiden palvontaa. Yksikään puolue ei ole korottanut sillä tavalla ketään ylipapin asemaan kuin Keskusta Kekkosen.
SDP:llä ei ole koskaan ollut mitään tekemistä stalisnismin kanssa. Puolue vastusti aktiivisesti stalisnia ensin ase kädessä ja sitten politiikan keinoin. USAn Suomen suurlähettiläs raportoi jo 60-luvulla, että SDP:n ansiosta kommunismi ei levinnyt Suomeen. SDP:ssä ei ole ylpeilty tälläkään ulkopuolisella tunnustuksella eikä sitä ole nostettu esiin, vaikka se kertoo paljon puolueen historiasta.
Sinulla on vaikea päähänpinttymä, jota ei ilmeisesti saa järkipuheella muutetuksi. Yleensä kovakalloisuus on muodossa tai toisessa lopulta diagnisoitu sairaudeksi. Otan osaa.- JormaKKorhonen
Dr. Wise kirjoitti:
SDP:n alkuperäiseen ykkösketjuun kuulunut O.W.Kuusinen ei suinkaan poistunut Suomesta aateveljiensä ajamana, vaan kansalaissodan voittajien toimenpiteiden pakottamana. Samalla pakeni koko SDP:n silloinen älymystöeliitti - SDP:n alkuperäiset perustajat.
Nykyisin näistä SDP:n todellisista pioneereista on tehty epähenkilöitä - miksi?
Mitä heidän pakkolähtönsä jälkeen Suomessa tapahtui on toinen juttu. Kansalaissodan ajan kellareissa piileskellyt Wäinö Tanner onnistui porvariystäviensä avulla säästyä vankileireiltä ja muilta kauheuksilta. Mitä hän sai myöhemmin aikaan, on sekin toinen juttu....ihan muuta kuin mihin nimi viittaa, kun keskustelee täällä itsensä kanssa ja on tehnyt myöhemminkin vielä uusia avauksiakin pakkomielteestään.
Laitoin vastineeni yhteen sellaiseen, mutta koska asia on ilmeisen vakava, laitan siihen vielä linkin tässä, jotta se sinut varmasti tavoittaisi:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000010910490 - Dr. Wise
JormaKKorhonen kirjoitti:
...ihan muuta kuin mihin nimi viittaa, kun keskustelee täällä itsensä kanssa ja on tehnyt myöhemminkin vielä uusia avauksiakin pakkomielteestään.
Laitoin vastineeni yhteen sellaiseen, mutta koska asia on ilmeisen vakava, laitan siihen vielä linkin tässä, jotta se sinut varmasti tavoittaisi:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000010910490Antautumatta jankuttamaan asiasta tämän enempää, ilmoitan etten ole ikinä vastannut itse itselleni ts. keskustellut itseni kanssa.
Jo vihjauskin sellaisesta on loukkaava - odotan anteeksipyyntöä. - JormaKKorhonen
Dr. Wise kirjoitti:
Antautumatta jankuttamaan asiasta tämän enempää, ilmoitan etten ole ikinä vastannut itse itselleni ts. keskustellut itseni kanssa.
Jo vihjauskin sellaisesta on loukkaava - odotan anteeksipyyntöä....saavat minut olettamaan, että olet sekä tässä jonossa että toisaallakin esiintynyt eri nikeillä. Tässä todennäköisesti sekä avaajana, että ensimmäisenä kommentaattorina.
Sinun taitaa olla vaikea todistaa minun olevan väärässä, kun yksikään nikeistäsi ei ole edes rekisteröity. Mutta jos niin pystyt tekemän, heti pyydän anteeksi, sillä olen upseeri ja herrasmies.
Se ei kuitenkaan ole oleellisinta tässä, vaan pyytäisin omaksi parhaaksesi ottamaan vakavasti sen, mitä sanon linkin takana olevassa. - Dr. Wise
Mielipidepankki kirjoitti:
Onko sinulla vika siina, että ymmärrä kirjoitettua tekstiä vai ylipäänsä vaikea ymmärtää yksinkertaisiakin asioita? Olen aika moneen kertaan ja monelta kantilta yrittänyt valaista asiaa, mutta ei vaan mene perille.
Ei kukaan ole pyyhkinyt tässä pois perustajiaan. O.W. Kuusinen ei edes kuulu SDP:n perustajiin. Hän oli ainoastaan lyhyen ajan, pari vuotta SDP:n puheenjohtajana. Kuusista ei ole siivottu pois SDP:n historiasta. Historiaan hän kuuluu, mutta itsenäisyyden ajan SDP:n ja sen politiikan kanssa hänellä ei ole mitään tekemistä. Silloin, kun Nokia vielä etupäässä valmisteli kumisaappaita, sillä oli oma johtajansa, joka kuuluu yrityksen historiaan, mutta hänellä ei ole osaa eikä arpaa siinä Nokiassa, joka on tullut tunnetuksi kännykänvalmistajana.
SDP ei liene puolue, joka katsoo menneisyyteen ainakaan minään henkilönpalvontaapparaattina, vaan nykyisyyteen ja tulevaisuuteen. Keskustassa on kommunistien lisäksi havaittavissa tällaista menneiden aikojen henkilöiden palvontaa. Yksikään puolue ei ole korottanut sillä tavalla ketään ylipapin asemaan kuin Keskusta Kekkosen.
SDP:llä ei ole koskaan ollut mitään tekemistä stalisnismin kanssa. Puolue vastusti aktiivisesti stalisnia ensin ase kädessä ja sitten politiikan keinoin. USAn Suomen suurlähettiläs raportoi jo 60-luvulla, että SDP:n ansiosta kommunismi ei levinnyt Suomeen. SDP:ssä ei ole ylpeilty tälläkään ulkopuolisella tunnustuksella eikä sitä ole nostettu esiin, vaikka se kertoo paljon puolueen historiasta.
Sinulla on vaikea päähänpinttymä, jota ei ilmeisesti saa järkipuheella muutetuksi. Yleensä kovakalloisuus on muodossa tai toisessa lopulta diagnisoitu sairaudeksi. Otan osaa.Käyttäydyt loukkaavasti avaamassani viestiketjussa asiallisesti keskusteluun osallistunutta vierasta kohtaan.
Et ilmeisesti ymmärrä, että olet ikäänkuin kylässä avauksessani. Ei vieraan sovi käyttäytyä isännän tavoin.
Jos et osaa käyttäytyä ihmisiksi, et ole enää tervetullut.
Avauksen isäntänä pahoittelen aiheuttamaasi mielipahaa asialliselle vieraalle. - Dr. Wise
JormaKKorhonen kirjoitti:
...saavat minut olettamaan, että olet sekä tässä jonossa että toisaallakin esiintynyt eri nikeillä. Tässä todennäköisesti sekä avaajana, että ensimmäisenä kommentaattorina.
Sinun taitaa olla vaikea todistaa minun olevan väärässä, kun yksikään nikeistäsi ei ole edes rekisteröity. Mutta jos niin pystyt tekemän, heti pyydän anteeksi, sillä olen upseeri ja herrasmies.
Se ei kuitenkaan ole oleellisinta tässä, vaan pyytäisin omaksi parhaaksesi ottamaan vakavasti sen, mitä sanon linkin takana olevassa.tunnistan tuon linkin takaa aukeavan kirjoituksen kuuluvan vakioasearsenaalisiisi.
Minun täytyy valitettavasti todeta tuon tyylisen keskustelutavan olevan minulle sangen vieras. Itse en sitä harrasta, enkä halua sellaiseen osallistua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1891316
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138893- 85842
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?50711Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t251612Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä311590Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55579- 53574
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7570