Tapahtuipa sitten eilen. 4 vuotta tuli täyteen ja ero kaupan päälle. Vielä en jaksa uskoa, että olisi lopullista, ennen kuin molemmat ovat miettineet tahoillaan.
Eikö jätetyn yleensä kuulu itkeä silmät päästään yms? Itellä on vaan niin hemmetin tyhjä olo..ruoka ei maistu (ekaa kertaa elämässä)ja mikään ei tunnu miltään. Itkupurskahduksia tulee välissä, mutta ei mitään isoa. Ex-avokkikin ihmetteli käytöstäni. Oli varma, että vedän itkuraivarit.
Mä en vaan osaa olla vihainen mistään, vaikka onhan meillä vaikeaa ollut viimeisen vuoden ja riidelty on todella paljon.
Eikö jätetyn yleensä kuulu itkeä silmät päästään yms? Itellä on vaan niin hemmetin tyhjä olo..ruoka ei maistu (ekaa kertaa elämässä)ja mikään ei tunnu miltään. Itkupurskahduksia tulee välissä, mutta ei mitään isoa. Ex-avokkikin ihmetteli käytöstäni. Oli varma, että vedän itkuraivarit.
Mä en vaan osaa olla vihainen mistään, vaikka onhan meillä vaikeaa ollut viimeisen vuoden ja riidelty on todella paljon.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kaikille tää tuli yllätyksenä ja varsinkin itselle. Ei toinen osapuoli oo mitenkään näyttänyt päällepäin fiiliksiään.
Kaikista vaikeinta tässä on kuitenkin läheisyys, kun asutaan molemmat tässä vielä noin kuukausi. On niin vaikeeta olla koskematta toiseen, kun ajattelee tässä että alkuviikosta meni kuitenkin vielä suht hyvin. On jo nyt kai sitten ikävä :(
Onko täällä ketään, joka voisi omasta kokemuksesta kertoa onko yhteen vielä palattu eron jälkeen?
Mekin erottiin viime viikolla, äkkiä. Lähes neljä vuotta oltiin yhdessä. Meillä oli jo aikaisemmin ongelmia, lähinnä hänestä johtuvia mutta ne hyväksyin ja jatkettiin. Mikä sitten tilanteesi onkin ja syy eroon, niin mieluummin koita erota. Minäkin yritän, koska en jaksa enää jatkuvaa on-offia ja sitä että toinen pompottaa. Tietenkään en tiedä miksi ja miten erositte. Raskasta se on, tiedän. Usein kuitenkin yhteen palaaminen saattaa aiheuttaa vain lisää murhetta ja lopulta kuitenkin on pakko erota.
Todella vaikea viime vuosi. Muutettiin uudelle paikkakunnalle ja yhteen. Toinen aloitti koulun, minä en saanut töitä mistään -> rahaongelmia. Stressaavaa molemmilla ja purettiin se toisiimme. Minä muutuin myös älyttömän mustasukkaiseksi. Riideltiin paljon, mutta ei silti niin paljon. Keväällä lähdin vähäksi aikaa pois erään riidan päätteeksi ja kun tulin takaisin avokki oli kuitenkin sitä mieltä, että rakastaa ja haluaa olla aina yhdessä jne.
Ollaan molemmat samaa mieltä, että muutettiin liian nopeasti ja väärästä syystä yhteen. Nyt avokki sitten sanoo ettei rakasta enää, mutta välittää edelleen. Sitten kuitenkin on sitä mieltä ETTEI TÄMÄ VÄLTTÄMÄTTÄ LOPULLISTA OLE ja sanoo sen myös ääneen. "Aika näyttää" - uusi lempilauseensa. En usko, että tunteet on ihan täysin kuollu. Kunhan nyt ovat hautautuneet jonnekin.
Sovittiin ettei aluksi pidetä mitään yhteyttä ja katsotaan sitten, kuinka usein alettaisiin nähdä. Muutan heti pois, kun vaan pääsen. En osaa olla täällä. Ja haluan myös, että tämän suhteen paikkaaminen tai ainakin yritys alkaa mahdollisimman pian.
Haluaisin vielä yrittää korjata tämän, koska ei mun tunteet mihinkään oo kuollu ja ei ainakaan voi sitten sanoa ettei oo yritetty kaikkea mahdollista. Avokki on osittain siis samaa mieltä, kun ollaan niin kauan jo seurusteltu ja tulevaisuuden suunnitelmatkin on ollu jo kauan selvillä.
Liittyy tähän tietysti kaikenlaista pikku juttua muutenkin. Sain myös osittain selville, että tapailee KAI jotain toista. Avokki on myös sanonut monta kertaa, että jättää mieluummin kuin pettää. Luottamus onkin ollut 100%. En nyt sitten tiedä, että onko tämä vain joku pikku seikkailu ja palaa luokseni sitten vai mitä? Tässäkin asiassa suhtautumiseni hieman outoa. Normaalisti olisin repinyt jo hiukset päästäni epäilyn ja myös osittaisten todisteiden vuoksi. Nyt vaan olen. Mikään ei tunnu miltään. Aloin jo epäillä, että onko itsellä enää mitään tunteita jäljellä vai onko suhteemme vaan mennyt rutiinilla eteenpäin. Luultavasti itku tulee vasta silloin, jos päädymme oikeasti eroamaan ihan täysin.
Antaisin varmasti anteeksi kaiken vanhan ja tämän "pettämisenkin" ja ottaisin takaisin, mutta kaipa tässä pitää alkaa kerätä elämäänsä kokoon. Ajattelin nyt ensin keskittyä vain itseeni ja katsoa miltä tuntuu olla yksin ekaa kertaa elämässäni. Kyllä mä tuun silti aina rakastamaan häntä. AINA.
Tuttuja lauseita on avokkisi sanonut. Mut jätettiin viiden vuoden yhteiselon jälkeen, oltiin kihloissakin. Siitä on nyt 4 kuukautta. Toinen nainen. Mies sanoi, että ei ole edes mitään järkeä yrittää enää, kun pystyi noin tekemään mulle. Mä oisin antanu anteeksi ja olenkin antanut..
Joka tapauksessa, mäkin jouduin kuukauden asumaan saman katon alla, nukuttiin samassa sängyssä, mä sen kainalossa, se oli tuskaista, mutta tuntu pirun hyvältä silloin, kai sitä toivoi, että se olis vielä rakastunu. Se on käynyt aikaa useeseen kertaan mun luona, vaikka sillä oli se toinen.
Nyt on alkanut hvyäksyä, ettei yhteen oo paluuta, kun se tyttö jätti sen, häiritsi kaikki tapahtumat, niin huomasin miten rakastunu mies siihen tyttöön on. Ja yrittää saada hänet takasin. Tiukkaa tekee itelle, mutta sen tässä on monien itkujen ja menetetyn 15 kilon jälkeen huomannu, että se mikä ei tapa, se vahvistaa.