En tiedä mitä tekisin.Toisaalta haluaisin vain olla vapaa ja ehkä joskus sitten löytää sen oikean. Nykyisen miehen kanssa olen ollut vajaa viisi vuotta yhdessä. Kolme vuotta asuttiin saman katon alla. Muutettiin erilleen minun toivomuksestani. Nyt on kohta kaks vuotta asuttu erillään.
Meidän suhde on ollut niin vaikea, ja tuskin moni muu nainen enää tuota miestä katselisi. Juopottelua, mustasukkaisuutta, mutta ei mitään fyysistä väkivaltaa. Henkistä vain, lukee sähköpostejani, etsii puhelimestani mukama viestejä ym ym.
Muutama vuosi sitten teki porukoitteni omaisuudelle pahaa,ei tahallaan tosin...oli vain mustasukkainen minusta.. sukuni ei ole sen jälkeen hyväksynyt yhdessäoloamme. Siksi muutin erilleen, että minunkin luona voisi sukulaiset käydä.
Ollaan oltu tavallaa salaa sen jälkeen yhdessä. Keväällä pistin välit poikki, en vain enää jaksanut. Kaksoiselämä ei kovin hohdokasta ollut. Hölmö menin ottamaan miehen takaisin,sen jälkeen, kun hän monta viikkoa uhkasi minulle, että tappaa ittensä.
Luulin, et kaikki menis paremmin jos yhteen palattais, paitsi, ettei sukuni saisi vieläkään tietää.
Nyt on taas mielessä, että oisiko minulle jossain helpompi elämä, se oikea, odottaako se minua jossain nurkan takana, jonka kanssa käydä vanhempieni luona ym. Voisin olla kokonaan onnellinen, ilman mustasukkaisuutta, syytöksiä ja salailua suvulta.
Mutta kun pelottaa vaan ne itsemurhaviestit sun muut. Sitä en jaksaisi taas läpikäydä.
Seksielämä meillä ei ole kukoistanut enää moneen vuoteen, kun ei kai se kiinnosta, kun ei voi olla kokonaan onnellinen.
Yks umpisolmu tämä mun elämä. Varmaan tuli tosi sekavaa tekstiä. :(
Meidän suhde on ollut niin vaikea, ja tuskin moni muu nainen enää tuota miestä katselisi. Juopottelua, mustasukkaisuutta, mutta ei mitään fyysistä väkivaltaa. Henkistä vain, lukee sähköpostejani, etsii puhelimestani mukama viestejä ym ym.
Muutama vuosi sitten teki porukoitteni omaisuudelle pahaa,ei tahallaan tosin...oli vain mustasukkainen minusta.. sukuni ei ole sen jälkeen hyväksynyt yhdessäoloamme. Siksi muutin erilleen, että minunkin luona voisi sukulaiset käydä.
Ollaan oltu tavallaa salaa sen jälkeen yhdessä. Keväällä pistin välit poikki, en vain enää jaksanut. Kaksoiselämä ei kovin hohdokasta ollut. Hölmö menin ottamaan miehen takaisin,sen jälkeen, kun hän monta viikkoa uhkasi minulle, että tappaa ittensä.
Luulin, et kaikki menis paremmin jos yhteen palattais, paitsi, ettei sukuni saisi vieläkään tietää.
Nyt on taas mielessä, että oisiko minulle jossain helpompi elämä, se oikea, odottaako se minua jossain nurkan takana, jonka kanssa käydä vanhempieni luona ym. Voisin olla kokonaan onnellinen, ilman mustasukkaisuutta, syytöksiä ja salailua suvulta.
Mutta kun pelottaa vaan ne itsemurhaviestit sun muut. Sitä en jaksaisi taas läpikäydä.
Seksielämä meillä ei ole kukoistanut enää moneen vuoteen, kun ei kai se kiinnosta, kun ei voi olla kokonaan onnellinen.
Yks umpisolmu tämä mun elämä. Varmaan tuli tosi sekavaa tekstiä. :(
Vastaukset 8
Vanhimmat
rakastatko sä sitä? niin no kai jonkin verran jos takasinkin olet ottanut vai? Mut ei kyllä takas kannata ottaa jos itsemurhalla uhkailee..harvemmin uhoajat mitään tekee ja toisaalta jos hän tekee itselleen jotain niin se on hänen oma valintansa, ei toista ihmistä voi pitää kiristämällä itsellään ja niin kuin itse sanoit..ei se seksikään tuommoisessa tilanteessa maistu..yritä tehdä asiassa jonkinlainen päätös niin kyllä se siitä taas paremmaks muuttuu...ainakin toivon niin :)
Niin, kyllä mä sitä rakastan, sillä tavalla arkisesti. Tai ehkä niinkuin parasta ystävää. senkin takia pelottaa jättää, mulla ei oikein ole ystäviä, kaikki ovat kadonneet mystisesti suhteemme aikana. Ja tuo mies todellakin on mun paras ystävä.
Sitten mulle ei jäisi ketään.Ja tiiän kyllä, että jokainen päättää omasta elämästään. Mutta, kun se on niin vaikeeta lukee tekstari toisensa jälkeen, niitä itsemurha viestejä, ettei mun jälkeen hänen elämässään ole mitään jne.
Ei en tiedä mitä tehdä, mitä ajatella. Kaikki muutkin asiassa tuntuu olevan sekaisin, masentaa jne. Ehkä jos pääsisin vapaaksi, voisi onni kääntyä..en tiedä. Kun toisaalta ei ole voimaa lähteä suhteesta ja toisaalta taas sitä haluaa.
lähteminen on vaikeeta. olen kyllä sitä mieltä että jos perheestä ja suvusta "joutuu" luopumaan toisen takia niin se ei pitemmänpäälle kannata. sanoit ettei sulla ole ystäviä, muuta sulla on perhe. jos nyt hylkäät heidät ja onnenne ei kukoista niin on kurja palata perheen periin sen jälkeen kun on heidät "rakkauden" takia jättänyt. sinähän se sen miehen kanssa seurustelet, mut perheeseen kannattaa säilyttää välit. yritän isekin takoa päähäni että mullakin voisi olla parempi elämä siel nurkan takana:) siitä että hän tekisi itselleen jotain et voi ottaa vastuuta. ei kannata sillä pohjalla yhdessä olla ettei toinen tee itsaria se ei oo aitoa rakkautta. (voithan myös vaihtaa puhelinnumeroa niin et joudu niitä viestejä lukemaan)
Asuitteks te yhdessä? aattelin vaan et oisko helpompi lähtä eroon sillain vähitellen? hommata omat kämpät vaikka aluks...asiaahan vois selittää sillä et haluaa etäisyyttä tai jotain...tietty helpompi sanoa kun toteuttaa :) niin, hemputin vaikeita asioita mut toisaalta jos sä rakastat häntä kuin kaveria niin ehkä tiedät mitä kannattais tehdä? ystävistä sen verran et voithan sä kokeilla ottaa niihin vielä yhteyttä tai jos heitä ei kiinnosta niin ei ne todellisia ystäviä olleet...kyllä niitä uusia kavereita löytyy, koulusta?, töistä? mut ei varmaan sen takia kannata jäädä suhteeseen. Ymmärrän toki et on vaikeeta!! Ehkä ne asiat tapahtuvat painollaan..en tiiä, alan mennä jo sekavaksi itsekkin :)
Mulla on itselläni ollut aivan täsmälleen sama ongelma. Siihen ei auta mikään muu kuin lähteä pois. Keräät kimpsut ja kampsut kasaan ja muutat, vaihdat numeron salaiseksi, etkä pidä mitään yhteyttä. Se on ihan pirun vaikeeta, mutta mä en ainakaan voinnut elää suhteessa, jossa toinen osapuoli epäili ja syytteli kokoajan. Lisäksi vielä juopotteli. Sun pitää miettiä haluatko sä tosissas olla sen kanssa koko loppuelämäsi? (Eikös se ole suhteen perimmäisin tarkoitus?) Jos et niin, eihän siinä ole mitään järkeä jäädä paikoilleen. Ei se muutu, etkä varmasti tule onnellisemmaksi. Mä epäilen vahvasti että ne sun ukon itsemurha puheet on vain keino että sä jäät sen luo, koska se on huomannut että se tehoaa suhun. Ja tollaset puheet on yks sellainen syy miksi mä lähtisin ja äkkiä parisuhteesta, sillä mun mielestä se ilmaisee että miehen täytyy olla pahasti vinksahtannut ja että se yrittää sitoa sua siten että sä säälit sitä.
Mun periaate on "minä ensin". Eikä se ole sen merkki että olisi sydämmetön, mä vaan tahdon mun omasta elämästä parhaan mahdollisen! Toivottavsti tästä mun viestistä sai jotain selvää! Onnea ja kaikkea hyvää sulle! :)
Mulla on kans ihan sama tilanne. Meillä vaan poikaystävä todella yritti itsaria. Ei viiltänyt tarpeeks syvälle ja olen sittemmin saanu uskoteltua ettei itsemurha ratkaise mitään. Meillä on nyt ollu taukoo suhteessa, ja itse oon vähän toipunu todella henkisesti uuvuttavasta suhteesta, mut poikaystävä taas menee huonompaan suuntaan, ei jaksa enää odottaa mua ja haluaa sit "lähteä pois". En ihan tiedä mitä se tarkoittaa, mua pelottaa jättää se, koska mä kuitenkin olen kokenu ihan onnellisia aikoja sen kanssa ja olen ajatellu et sen kans haluisin jopa loppuelämän olla. Mut siinä vaan on niin monta huonoa puolta etten ole yhtään varma kuitenkaan! Esimerkiks mun oma suku ei hyväksy meidän suhdetta, meilläkin se on nyt ollut sitä et tavataan salaa. Perhe vain vihaa poikaystävää ja toisinpäin (en lähde tässä erittelemään et minkä takia). On mietityttäny et mitä jos se viha ei laannu, oon kuitenkin aika kiintyny omaan perheeseen. Meillä ei kuvioissa ole alkoholi mukana eikä huumeet mut ongelmia on löytyny ihan ilman niitäkin! En oikein tiedä mitä tehdä, kun en halua katuu jälkeenpäin!
naiset yhtään tunteita??
paljonkin mutta kun suhteessa tarvitaan paljon muutakin. Onko miehillä tunteita??