Tiedän että tällasia on tällä palstalla vaik kuin paljon ,mutta kerronpa omani tänne ku muuallekaan en voi:
Kesäilta,istutaan iltaa ihan normaalisti,yht.äkkiä vaimo ilmoittaa haluavansa avioeron.. Vain lasten takia ollaan yhdessä toistaiseksi,kuinka kauan,en tiedä....
Ilmoitus tulee kuin olisi lyöty turpaan, tulee aivan täysi katko....
Pitkä liitto,lapsia,ei keskusteltu mistään syvällisemmin,olisin halunnut,en saanut vastakaikua..kaikki oli kuulemma ihan hyvin..
Olen henkilö joka haluaa jutella niitä näitä,en halua elää mitään ,mistään kantaa ottamattoman kanssa..
Ei voi kuvitella kuinka pahalta tuntuu kuulla ettei sinua rakasteta enää,ei mitään tunteita..
Nyt mielessäni risteilee viha ,suru, rakkaus ,inho, pelko,kaikki helvetin tunteet ,mitkä varmaan kaikkien vastaavassa tilanteessa olevien täytyy käydä läpi.
Kuinka ihminen voi elää vierellä noin tunteettomana?
En tiedä ,miten tästä eteenpäin, en voi elää jos en saa rakastaa ja tuntea että myös minua rakastetaan koko sydämellä??
[email protected]
Kesäilta,istutaan iltaa ihan normaalisti,yht.äkkiä vaimo ilmoittaa haluavansa avioeron.. Vain lasten takia ollaan yhdessä toistaiseksi,kuinka kauan,en tiedä....
Ilmoitus tulee kuin olisi lyöty turpaan, tulee aivan täysi katko....
Pitkä liitto,lapsia,ei keskusteltu mistään syvällisemmin,olisin halunnut,en saanut vastakaikua..kaikki oli kuulemma ihan hyvin..
Olen henkilö joka haluaa jutella niitä näitä,en halua elää mitään ,mistään kantaa ottamattoman kanssa..
Ei voi kuvitella kuinka pahalta tuntuu kuulla ettei sinua rakasteta enää,ei mitään tunteita..
Nyt mielessäni risteilee viha ,suru, rakkaus ,inho, pelko,kaikki helvetin tunteet ,mitkä varmaan kaikkien vastaavassa tilanteessa olevien täytyy käydä läpi.
Kuinka ihminen voi elää vierellä noin tunteettomana?
En tiedä ,miten tästä eteenpäin, en voi elää jos en saa rakastaa ja tuntea että myös minua rakastetaan koko sydämellä??
[email protected]
Vastaukset 10
Vanhimmat
ehkä se on helpompi niin,että olette yhdessä lasten takia kuitenkin edes hetken..ehdit totutella ajatukseen erosta ja hoitaa käytännön asioita kunnolla.
Hei, yrita nyt nousta sielta alhosta ylospain...toivon sinulle sydamestani voimia tulevaisuuteen.
Itse olin tuhota koko elamani tuossa viime vuoden vaihteessa. Olin unohtanut kuinka paljon rakastan omaa miestani ja tein paljon tyhmyyksia. Onneksi ajatukseni kirkastuivat ja sain anteeksi. Helppoa ei ole ollut, mutta viimeinkin ymmarran mika on tarkeaa.
Eihan tama sinua lohduta, mutta muistan tuskan, jota sina tunnet nyt. Kylla kaikki paremmaksi viela muuttuu, saat nahda..
Nyt on juuri meneillään naisilla suuri eropuumi,kun ollaan pääsemässä tossun alta.
Naisena en millään ymmärrä ,miten olet ollut niin sinisilmäinen,ettet ole huomannut vaimosi tyytymättömyyttä,vaikka kerrot olevasi keskusteleva ja tunteva ihminen.
Jos olet faktaa tartu härkää sarvista ja menkää avioliitto neuvolaan.
Minulle tapahtui samoin muutaman kuukautta sitten. Tyttöystäväni sanoi vuosien suhteen jälkeen, että hänen pitää hakea olotilaa, jossa hän on onnellinen. Onnea hän ei ole kokenut varhaislapsuutensa jälkeen. Kotona on ollut vain pelkoa isästä, mikä on jättänyt jälkensa myöhempään elämään tuskana ja onnettomana olotilana. Suhteessamme hän on voinut kehittyä siihen suuntaan, että hän on voinut olla oma itsensä. Hän on nyt vahva, ja surukseni valmis lähtemään. Hänellä ei erotessamme ollut muuta miestä. Rakkauteni on koko ajan ollut muuttumaton. Olin myös uskonut, että vietämme koko loppuelämän yhdessä ja perustamme perheen. Vahvoina, tasa-arvoisina ihmisinä, jotka elävät vahvan elämän.
Kun kirjoitat tunteistasi, niin ne tuntuvat hyvin samoilta mitä tunnen. Mielessäni risteilevät samat tunteet; viha, suru, rakkaus, pelko, tuska, epävarmuus... Pelkään, että en usko enää rakkauteen ja minusta tulee kyyninen saalistaja, joka pelkää rakastaa. Tapaan hänet hetkeksi maanantaina. Hän tulee suoraan toisen miehen vuoteesta. Itken kirjoittaessani tätä.
Pelkään, millainen minusta tulee. Kaikki aiemmin vannotut ikuisen rakkauden ja sielunkumppanuuden sanat ovat olleet ilmaa?
Viestistäsi tulee jotenkin sellainen fiilis, että teitä ei ole edes tarkoitettu yhteen. Ei keskustelua mistään, ei syvällisyyttä... Miltä tuntuu?
Ajattelin, että rakkautta on myös se, että päästää irti, että toinen saa mennä omaa tietään. Onko henkinen takertumiseni itsekkyyttä? Hän ei tietäne kaipuustani mitään, en ole kertonut hänelle. Jos hän palaa, niin hän palaa vapaaehtoisesti itse valiten. Anomiset ja itsensä nöyryyttäminen eivät tähän asiaan sovi. Aikuinen ihminen, kuten hän ja vaimosi, tekee päätöksensä itse. Minusta tuntuu siltä, että hän on tunteeton. Tiedän kuitenkin että hän ei ole. Hänen on täytynyt vetää päälleen kylmä kuori, että hän pystyy pitämään etäisyyttä. Ja tekemään myös minulle helpommaksi irroittautua.
Suurin rakkaus on sitä, että antaa toisen mennä. Ei toista voi pitää vierellä väkisin, vaikka kuinka haluaisin. Jos toinen haluaa mennä, on vain päästettävä irti ja kärsiä itse.
Toki pitää yrittää kysyä syitä. Kysely selvittää lähtevän päätä ja ajatuksia.
Omasta kokemuksestani voin sanoa, että suhteesta lähteminen muutaman vuoden jälkeen johtuu siitä, että suhteessa rakastumisvaihe (alkuhuuma) on ohi, ja olisi rakastamisvaiheen aika. Ja se onkin paljon monimutkaisempaa kuin osaisi kuvitellakaan. Juuri siksi pappi kysyy alttarilla "tahdotko rakastaa?" sen sijaan että kysyisi "rakastatko?"
Rakastuminen on aivojen kemikaalitasapainon sekoamista, hulluutta. Rakastaminen on järkevä ajatus "tämän ihmisen lähellä haluan elää loppuelämäni".
Eli siis jos ihminen alkuhuuman jälkeen tuntee, ettei haluaisi elää toisen kanssa loppuelämäänsä, hän lähtee.
Kaikki naiset ei oo miehen kanssa rakkaudesta. Syy voi olla vaikka asunto kuljetuspalvelut jopa kauppakassin kanto säästäväisinä ne ei tuhlaa kuin miehen rahoja.
Tosin meillä se meni niin että mieheni halusi eron, virallinen ero tuli voimaan kesäkuussa ja vieläkin sattuu. Varmaankin alkushokki on jo ohi mutta sydämmeni on täysin tyhjä ja särkynyt.
Edelleen rakastan ex-miestäni mutta olen myöskin tajunnut että en ketään voi väkisin pitää ja mielestäni rakkautta on myöskin se että osaa päästää toisen menemään.
että nää "erot" vaan tolleen yhtäkkiä halutaan, kyllä siellä on joku muu taustalla. Jos et kerran tiedä itsekään, herää kysymys onko vaimollasi joku toinen?
Siis missä rehellisyys? Usein ne haluaa eroa, ja vänkää asiaa asian vierestä, ettei vaan uskottomuus tulis ilmi (voi olla myös toisinpäin), sitten toinen syyllistetään, että on epäonnistunut... ei mee oikein!!
"Jos nainen haluaa erota, niin kyllä hän on yleensä jättänyt miehensä henkisesti jo ajat sitten". Syyt voivat olla monet. Jos joka tapauksessa haluaa erota, onko sillä väliä kertooko kolmasista osapuolista vai ei? Eikös kertominen vaan satuta lisää? Kertomallahan usein halutaan keventää omaa syyllisyyden taakkaa ja toiselle tulee entistä pahempi mieli. Jos on rakastunut toiseen eikö se kerro, ettei omassa suhteessa ollut kaikki hyvin? Pitäisikö veistä käänneellä haavassa lisää? Eikö ole reilua, että ei satuta toista enää? Tieto lisää tuskaa sanotaan. Kertokaa omia mielipitteitänne.
liittyy kiinteästi siihen, ettei olla REHELLISIÄ toisilleen, ei olla niitä maailman tärkeimpiä ihmisiä, joille kerrotaan sydämen salaisuudet. No, ihmekös tuo, jos sitten hups, yhtäkkiä onkin ero ainoa ratkaisu, ollaan löydetty muka joku "sopivampi" ja sama taas jatkuu...