Mitä tehdä kun suhde ei enää tunnut parisuhteelta vaan kaverisuhteelta, jos siltäkään? Olemme olleet yhdessä nyt reilut kahdeksan vuotta josta reilut kuusi naimisissa. Lapsia ei yrityksistä huolimatta ole (onneksiko?). Tunteet ovat poissa, tai ainakin laimentuneet huomattavasti. Tähän on minun kohdallani vaikuttanut mieheni ikuinen tyytymättömyys minuun. En tee hänen mielestään mitään oikein, jopa mieluiten kuuntelemani radiokanava on hänen mielestään elämänvastainen. Minä ällötän häntä (hänen omia sanojaan lainaten) toimimattomuudellani, ja kun kysyn mitä hän tuolla tarkoittaa, en saa mitään vastausta. Pelkkää haukkumista. Irrationaalista tilitystä siitä kuinka kohtelen häntä kuin vihollista, en kuuntele, en anna hellyyttä, en ole ystävällinen, en vaivaudu opettelemaan tuntemaan häntä... Kertokaa, miten oppia tuntemaan ihminen joka ei puhu itsestään? Joka kysyttäessä ei vastaa mitään? Joka kääntyy minusta poispäin etsimään puhekumppania, kun minä en "kuitenkaan ymmärtäisi"? Eihän minulle luoja suokoon anneta edes mahdollisuutta ymmärtää tai oppia tuntemaan häntä!!!
Olen kilttinä tyttönä kuunnellut hänen valituksiaan minusta ja. kuten kiltin tytön kuuluu, olen yrittänyt muuttaa itseäni hänen haluamaan suuntaan. Mutta nyt tuntuu että mikään ei hänelle riitä. Voin yrittää muuttaa itseäni vaikka kuinka mutta hän ei tule koskaan olemaan minuun tyytyväinen. Jaksaminen on minun kohdaltani loppu. Samoin kuin välittäminen. En enää edes halua häntä lähelleni. Mutta silti... Päätös lähteäkö vai jäädä on tekemättä. Kaipaan siihen vahvistusta muualta. Joten kertokaa, mitä tapauksessani kannattaisi tehdä? Ja esittäkää lisäkysymyksiä jos jotain jäi epäselväksi... Niin, muuten, en väitä etteikö minussa olisi mitään vikaa, mutta sitä en usko että minussa ihan niin paljon vikaa on kuin mieheni minussa väittää olevan...
Sekava teksti, toivottavasti joku ymmärsi jotain...
Olen kilttinä tyttönä kuunnellut hänen valituksiaan minusta ja. kuten kiltin tytön kuuluu, olen yrittänyt muuttaa itseäni hänen haluamaan suuntaan. Mutta nyt tuntuu että mikään ei hänelle riitä. Voin yrittää muuttaa itseäni vaikka kuinka mutta hän ei tule koskaan olemaan minuun tyytyväinen. Jaksaminen on minun kohdaltani loppu. Samoin kuin välittäminen. En enää edes halua häntä lähelleni. Mutta silti... Päätös lähteäkö vai jäädä on tekemättä. Kaipaan siihen vahvistusta muualta. Joten kertokaa, mitä tapauksessani kannattaisi tehdä? Ja esittäkää lisäkysymyksiä jos jotain jäi epäselväksi... Niin, muuten, en väitä etteikö minussa olisi mitään vikaa, mutta sitä en usko että minussa ihan niin paljon vikaa on kuin mieheni minussa väittää olevan...
Sekava teksti, toivottavasti joku ymmärsi jotain...
Vastaukset 5
Vanhimmat
...kuinka toinen ihminen pystyykin parisuhteessa toista ihmistä alistamaan ja haukkumaan, vaikka toinen ihminen käyttäytyisi kuin prinsessa toista ihmista kohtaan. itse olen kärsinyt tätä helvettiä nyt kaksi vuotta ja tilanne ja rumat sanat tuntuvat vaan lisääntyvän päivä päivältä. olen antanut anteeksi kaikki nimittelyt minua kohtaan. nykyään tilanne on mennyt niin pahaksi, että minulla ei ole oikeutta edes sanoa vastaan hänelle. jos hänen sanomisistaan suutun niin seuraava vaihe on sitten se fyysisen käsittely.
kun suhteesta loppui läheisyys, hellyys, seksi ja ennen kaikkea kumppanista tuli kaveri. Olen nyt paljon onnellisempi - ja iloinen siitä, etten kitunut suhteessa "vielä" kymmentä vuotta lisää. Silloin sen lähtemisen kanssa olisi ollut vielä vaikeampaa, tuskin olisinkaan lähtenyt. Nyt oli helpompaa; ei lapsia, ei yhteistä omaisuutta.
Tsemppiä sulle, mitä ikinä päätätkin tehdä!
vaikuttanut keskeyttää ensimmäistä viestiä kun se kumminkin tuohon ponkaisi. No, toinen kerta toden sanoo.. :)
lähdin, kun suhteesta loppui läheisyys, hellyys, seksi ja ennen kaikkea kumppanista tuli kaveri. Olen nyt paljon onnellisempi - ja iloinen siitä, etten kitunut suhteessa "vielä" kymmentä vuotta lisää. Silloin sen lähtemisen kanssa olisi ollut vielä vaikeampaa, tuskin olisinkaan lähtenyt. Nyt oli helpompaa; ei lapsia, ei yhteistä omaisuutta.
Tsemppiä sulle, mitä ikinä päätätkin tehdä!
Itse olen kokenut aivan samaa parisen vuotta. Tunteet ovat kuolleet jo useamman vuoden ajan, yhdessä oltu 11 vuotta. Asiaa hankaloittaa yhteinen, 3-vuotias lapsi. Hänen vuokseen en ole vielä lähtenyt, vaikka asia on tapetilla ollut koko syksyn ja parisuhdeneuvottelussakin on alettu käymään. Mutta kun en haluaisi jäädä yksinkään. Haluaisin sen prinssin pelastavan minut ratsullaan ja elää onnellisena elämäni loppuun asti, kuten lapsena luin ja aloin siitä haaveilla. Olen ilmeisesti ikuinen lapsi, siitä mm. minua on syytetty, kuten niin monesta muustakin asiasta mitä en jaksa alkaa edes tänne palstoille suoltaa.......Mutta jokin ratkaisu olisi uskallettava tehdä. Nyt käytän juuri tekosyytä, että on niin pirun kiire koko ajan, etten ehdi etsimään omaa asuntoa ja mullistaa elämääni........ja koko ajan tää ainoa elämäni menee haaskuun väärän ihmisen kanssa. Sekin vaikeuttaa asiaa, kun hän on tavallaan minulle kuin ystävä, ja samalla rakas vihollinen. Haluaisin meidän olevan onnellisia, mutta kun hän ei ole koskaan tyytyväinen minuun eikä tiedä romantiikasta yhtikäs mitään, saati edes yritä tai halua miellyttää kumppaniaan. Jne jne.....