suhde ja

hei.

tarinani on tällainen varmaan aika yleinen, olemme 19 ja 20 vuotias nuoripari, ollaan oltu yhdessä kohta 3 vuotta ja nyt minulla alkaa olla tunne että haluanko kuitenkaan olla tämän miehen kanssa loppuelämääni? kuvioihin on tullut toinen minua vanhempi mies joka väittää ihastuneensa minuun ja kieltämättä minä myös häneen, näemme aika usein ja pidämme yhteyttä. Kerran viihteellä ollessani sitten suutelin tätä miestä useamman kerran illan aikana, sen jälkeen mies jätti minut yksin istumaan loppuillaksi jakaen vain viehkoja katseita, eli siis ei mikään unelma, suutuin hänelle mutta seuraavana aamuna herätessäni olin jo unhtanut miten inhottava hän oli minua kohtaan. emme ole illan jälkeen pitäneeet yhteyttä, vielä... minulla on kaikki hyvin omassa suhteessani ja olemme yrittäneet lastakin jo puolitoista vuotta, tuloksetta tosin... rajuja riitoja ei oikeastaan ikinä ole ja mieheni rakastaa minua aidosti, miksi siis menen tekemään jotain tällaista typerää jonkun idiootin kanssa? en edes tiedä miks kirjotan tätä tänne mutta tuntuu että kukaan ystävistänikään ei ymmärrä. mieheni alkaa kyllästyä tiuskimiseeni turhasta... tahtoisin lähteä pois mutta miksi lähtisin, minulla on kaikki aivan maniniosti. nähtävästi tämä minuun ihatunut mies ei hae muuta kuin sänkyseuraa vaikka minä ehkä haluaisin enemmän jos olisin vapaa... kellään samanlaisia tuntemuksia, tunnen itseni aivan kamalsksi ihmiseksi kun teen tällaista, mutta silti en sitä suudelmaa kadu yhtään... onko meidän suhde tosiaan kuihtumassa osaltani?
5741
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Et sinä ole kamala ihminen ollenkaan eikä tarvi katua sitä suudelmaa, muttu todellakin miksi lähtisit koska sinulla on jo sinua rakastava mies? Ja se toinen tuskin haluaa sinusta muuta kuin yhden yön sänkyleikin. Eli mieti miksi jättäisit rakastamasi miehen jonkun idiootin takia. Olisit onnellinen kun sinulla on jo noin hyvä ja toimiva suhde ja muutenkin kaikki nykyisin luovuttaa liian helpolla. Suhteeseen kuuluu alamäkiä ja ylämäkiä!

Äänestä

täälläkin.. Kerranhan me vaan täällä ollaan ja eletään itseämme varten.. Pitäisi vaan tehdä se oieka valinta.

Äänestä

Vanhempi pelimies kyllä aivan oikeasti tietää kuinka pyörittää. Yksi varmimmista keinoista on lievästi jarruttaa, se tekee toisen todella kiinnostuneeksi. Luultavasti tämä mies haluaa p****a muutaman kuukauden eli varma nakki, ei tarvitse roikkua baareissa. Itse olen ollut toinen nainen, en edes hyväksy sanaa salarakas, se on minusta piiloteltava olio, joka on käytettävissä kuin pankkiautomaatti. Eli kukaan ei pysty elämään 16v lähtien saman ihmisen kanssa kuolemaansa asti ilman, että tuntee kiinnostusta johonkin toiseen ihmiseen. Sitten alkaa se aikuisuus, tosiasiat pöytään eikä pelkästään tunteet.
Ehkä sinun pitää käydä tämä raadollinen maailma itse lävitse, tehdä virheet, olla epätoivoinen, välillä onnesi huipulla. Sinä itse määräät elämäsi suunnan ja päätät kuinka toimia.

Äänestä
  • Eikös tästä viestistä näy selvästi naisen lokiikka, tärkeintä on ero,kellä asiat helvetin huonosti tai helvetin hyvin niin ero tuntuu olevan mielessä naisilla ja sitten mahdollisuus kauheeseen miehen haukkumiseen ikäänkuin seläntakana

    Äänestä

  • aivan... kirjoitti:

    Eikös tästä viestistä näy selvästi naisen lokiikka, tärkeintä on ero,kellä asiat helvetin huonosti tai helvetin hyvin niin ero tuntuu olevan mielessä naisilla ja sitten mahdollisuus kauheeseen miehen haukkumiseen ikäänkuin seläntakana

    täsä toisessa miehessä on vaan sitä jotakin, ehkä se tosiaan johtuu siitä että muut kiinnostavat aina välistä, mutta tästä suutelusta on tullut tämän herran kanssa tapa, aina kun tiet eroaa esim baari illan päätteeksi, suutelemme... kiitos viesteistä, en ehkä olekkaan niin hirveä kun luulin, vaikka ei kaduta tämä melkein platoninen suhde tuntuu silti pahalta tehdä sellaista, en vaan voi yhtään mitään sille, sen miehen charmi vaan puree niin hyvin =/

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


suudelma kirjoitti:

hei.

tarinani on tällainen varmaan aika yleinen, olemme 19 ja 20 vuotias nuoripari, ollaan oltu yhdessä kohta 3 vuotta ja nyt minulla alkaa olla tunne että haluanko kuitenkaan olla tämän miehen kanssa loppuelämääni? kuvioihin on tullut toinen minua vanhempi mies joka väittää ihastuneensa minuun ja kieltämättä minä myös häneen, näemme aika usein ja pidämme yhteyttä. Kerran viihteellä ollessani sitten suutelin tätä miestä useamman kerran illan aikana, sen jälkeen mies jätti minut yksin istumaan loppuillaksi jakaen vain viehkoja katseita, eli siis ei mikään unelma, suutuin hänelle mutta seuraavana aamuna herätessäni olin jo unhtanut miten inhottava hän oli minua kohtaan. emme ole illan jälkeen pitäneeet yhteyttä, vielä... minulla on kaikki hyvin omassa suhteessani ja olemme yrittäneet lastakin jo puolitoista vuotta, tuloksetta tosin... rajuja riitoja ei oikeastaan ikinä ole ja mieheni rakastaa minua aidosti, miksi siis menen tekemään jotain tällaista typerää jonkun idiootin kanssa? en edes tiedä miks kirjotan tätä tänne mutta tuntuu että kukaan ystävistänikään ei ymmärrä. mieheni alkaa kyllästyä tiuskimiseeni turhasta... tahtoisin lähteä pois mutta miksi lähtisin, minulla on kaikki aivan maniniosti. nähtävästi tämä minuun ihatunut mies ei hae muuta kuin sänkyseuraa vaikka minä ehkä haluaisin enemmän jos olisin vapaa... kellään samanlaisia tuntemuksia, tunnen itseni aivan kamalsksi ihmiseksi kun teen tällaista, mutta silti en sitä suudelmaa kadu yhtään... onko meidän suhde tosiaan kuihtumassa osaltani?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu