Onko avioliitto nykyisin enää pyhä?
Ovatko avioliiton ulkopuoliset suhteet sallittuja?
Mielestäni avioliitto on kadottanut merkityksensä. Aviopuolisoa ei kunnioiteta vaan vieraissa hypätään miten sattuu.
On myös sinkkuja, jotka menevät varatun miehen tai naisen sängyn lämmittäjäksi, vaikka tietävät toisen olevan naimisissa.
Minkälainen moraali ihmisillä nykyisin on? Vai o nko ihmisillä enää moraalia?
Eikö ole mitää väliä enää millään? Onko se oma nautinto niin tärkeä, että voidaan pettää omaa puolisoa ja siten tuottaa hänelle pahaa mieltä?
Ja sinkut, pitääkö ehdoin tahdoin tunkea varatun punkkaan? Sinkkupalstoja kun katsoo, niin varmasti sitä vapaatakin riistaa löytyy.
Naapurini ja samalla myös hyvä ystäväni oli juuri työmatkalla ja kertoi minulle reissunsa "saldosta". Vaikka naimisissa onkin, viina ja estottomasti kimppuun käynyt samalla työmatkalla ollut nainen sekoitti miehen pään ja kaatoi samaan sänkyyn naisen kanssa. Työmatkalta palattuaan nainen aloitti pommittamisen sähköpostitse ja udellen uudesta yhteisestä työmatkasta. Ystäväni on kahden vaiheilla: enää ei haluttaisi pettää, mutta mies kun on, niin mieli tekee, koska tuo sinkkunainen on ns. helppo ja varma nakki. Tuo sinkku luuktavasti tietää, ettei ole miehelle muuta kuin ns. hoito, mutta alistuu sellaiseen. Miksi? Mikä saa ihmisen menemään moraalisesti noin alas? Kun heillä kyläilen, en kehtaa vaimoa päin katsoa tietäessäni, että tiedän jotain sellaista, mitä hän ei tiedä ja mikä häntä kovasti loukkaisi.
Millaisessa maailmassa elämme?
Ovatko avioliiton ulkopuoliset suhteet sallittuja?
Mielestäni avioliitto on kadottanut merkityksensä. Aviopuolisoa ei kunnioiteta vaan vieraissa hypätään miten sattuu.
On myös sinkkuja, jotka menevät varatun miehen tai naisen sängyn lämmittäjäksi, vaikka tietävät toisen olevan naimisissa.
Minkälainen moraali ihmisillä nykyisin on? Vai o nko ihmisillä enää moraalia?
Eikö ole mitää väliä enää millään? Onko se oma nautinto niin tärkeä, että voidaan pettää omaa puolisoa ja siten tuottaa hänelle pahaa mieltä?
Ja sinkut, pitääkö ehdoin tahdoin tunkea varatun punkkaan? Sinkkupalstoja kun katsoo, niin varmasti sitä vapaatakin riistaa löytyy.
Naapurini ja samalla myös hyvä ystäväni oli juuri työmatkalla ja kertoi minulle reissunsa "saldosta". Vaikka naimisissa onkin, viina ja estottomasti kimppuun käynyt samalla työmatkalla ollut nainen sekoitti miehen pään ja kaatoi samaan sänkyyn naisen kanssa. Työmatkalta palattuaan nainen aloitti pommittamisen sähköpostitse ja udellen uudesta yhteisestä työmatkasta. Ystäväni on kahden vaiheilla: enää ei haluttaisi pettää, mutta mies kun on, niin mieli tekee, koska tuo sinkkunainen on ns. helppo ja varma nakki. Tuo sinkku luuktavasti tietää, ettei ole miehelle muuta kuin ns. hoito, mutta alistuu sellaiseen. Miksi? Mikä saa ihmisen menemään moraalisesti noin alas? Kun heillä kyläilen, en kehtaa vaimoa päin katsoa tietäessäni, että tiedän jotain sellaista, mitä hän ei tiedä ja mikä häntä kovasti loukkaisi.
Millaisessa maailmassa elämme?
Vastaukset 26
Vanhimmat
Yllättävän monilla ihmisillä on nykyäänkin moraalia ja mikä parasta: He ihan itse ovat sen määritelleet eikä kukaan ulkopuolinen (uskonto, perhe, suku, kyläyhteisö...) kuten ennenmuinoin oli tapana.
Mielestäni jokainen ihminen on "pyhä", myös ihminen itse. Itseään eikä ketään toista saa kohdella huonosti. Hieman levottomasta luonteesta kertoo, jos ihminen tosiaankin hyppii vieraissa miten sattuu. En sellaista tuomitse, mutta en myöskään arvosta.
Omasta mielestäni kaikki sellainen toiminta tai toimimatta jättäminen on tuomittavaa, jossa joku ihminen tuottaa tuskaa toiselle - oli kyseessä sitten tuttu tai tuntematon ihminen.
Tämä periaate on sinänsä tuttu lakimaailmasta. Jos käyt potkimassa tuntemattoman ihmisen autoa lommoille, joudut korvaamaan sen. Ei, vaikka auto sanoisi: "potki minua" =).
Mutta jos käyt panemassa varatun miehen naista, se ei olekaan lain mukaan rikos. Ei, vaikka se satuttaisi tätä varattua miestä enemmän enemmän kuin hänen autonsa potkiminen. Auto on vain materiaa, mutta rakkaus ja parisuhde jotain paljon suurempaa ja syvemmät arvet jättävää.
Tässä esimerkissä ei ole pääasia, onko parisuhteessa toinen ihminen toisen omaisuutta. Pointti on se, että ihminen tietää aina satuttavansa joitakin ihmisiä alkaessaan vehtailemaan varatun ihmisen kanssa. Useat ihmiset vain ummistavat sille silmänsä.
Miksi? Noh, ei kai tuntemattomista ihmisistä kannata välittää! Tärkeintähän on Minä ja Minun Tunteitten, Toiveiden ja Viettien Tyydyttyneisyys.
Ihminen ei ole toisen omaisuutta, mutta jokaista ihmistä pitäisi kunnioittaa eikä tietoisesti loukata!
Vapaa nainen/mies saa yrittää jopa naimisissa olevaa naista/miestä aivan vapaasti, ainoa, joka siinä tilanteessa saattaa pettää, on varattu osapuoli.
KUKAAN ei voi väen vängällä tunkea kahden ihmisen suhteeseen, jos ei varattuja kiinnosta. Ei siis ole oikein syyttää vapaata osapuolta. Ainoa, jonka syy mahdollinen pettäminen on, on se varattu osapuoli.
Silti en itse yrittäisi miestä, jos tietäisin tämän edes seurustelevan. Mutta ei kaikkia kiinnosta muiden onni, vaan haluttu asia on saatava, vaikka muut siinä sivussa kärsisivätkin.
Avioliiton ulkopuoliset suhteet eivät tietenkään ole sallittuja, mutta moraalin ollessa alhainen, minkäs teet.
Raukkamaista naapuriltasi syyttää syrjähypystään viinaa ja estotonta naista, kun hän itse on tehnyt valinnan pettää vaimoaan. Ja nyt vielä aikoo jatkaa peliä, vain koska pano on helppo. Jos joku tuossa tilanteessa moraalittomasti toimii, se on naapurisi!
Olet oikeassa siinä, että pettäjä on tuo suhteessa oleva. Ei naapurini pettämisestä naista syyttänyt vaan omaan piikkiinsä tuo laittoi. Mutta ei olisi lähtenyt naista tietoisesti iskemään, nyt ainoastaan otti vastaan tarjotun tavaran! Miehellä ei ole aikomuksia jatkaa pelehtimistä, vaan nainen laittaa hänelle vihjavia sähköposteja.
Kukan ei voi väenvängällä tunkea kahden ihmisen suhteeseen, mutta suhteen heikkoja hetkiä hyväksi käyttäen siihen saattaa tulla kuitenkin hyvässäkin suhteessa tilanteita. En tiedä, onko naapurini suhteessa ongelmia, käsittääkseni vaimon kanssa menee hyvin. Nainen tosin ansaitsisi paremman miehen!
Tietysti aviossa oleva on tässä pettäjä, siinä ei ole mitään viisasteltavaa. Mutta ei se ns. vapaakaan kokonaan syytön ole, jos tietoisesti ryhtyy muhinoimaan avioliitossa olevan kanssa. Osallistuuhan hänkin konkreettisesti toisen ihmisen huijaamiseen, eli on vähintäänkin rikostoveri. Kyllä hän tietää tekevänsä väärin, vaikka ei joudukaan tekosestaan rikosoikeudelliseen vastuuseen. Jokaiselle ihmiselle on annettu käsitys oikeasta ja väärästä. Täällä on usein esitetty, että vapaa olisi kokonaan viaton pettämiskuvioissa. Ei pidä paikkaansa. Sivistyneessä yhteiskunnassa on kirjoitettuja ja kirjoittamattomia lakeja, joita rikkoessaan ihminen syyllistyy aina rikkomukseen yhteisöä ja myös itseään vastaan.
No, kuulepas, Kurppa, kun ei sekään ole mikään selitys, että ei tietoisesti lähtisi naista iskemään. Tarjottua tavaraa tulee vastaan jatkuvasti, turha tulla jälkeenpäin itkemään, jos ei siitä osaa pitää näppejään erossa. Ei ole mikään puolustus, että nainen kävin naapuriasi iskemään, aina on mahdollisuus kieltäytyä.
On totta, että on heikkoja hetkiä, jolloin saattaa langeta, mutta syy on silti poikkeuksetta varatun osapuolen. Hyvän suhteen kun tulisi kestää myös niinä huonompina hetkinä.
"Mutta ei se ns. vapaakaan kokonaan syytön ole, jos tietoisesti ryhtyy muhinoimaan avioliitossa olevan kanssa. Osallistuuhan hänkin konkreettisesti toisen ihmisen huijaamiseen, eli on vähintäänkin rikostoveri. Kyllä hän tietää tekevänsä väärin, vaikka ei joudukaan tekosestaan rikosoikeudelliseen vastuuseen. Jokaiselle ihmiselle on annettu käsitys oikeasta ja väärästä. Täällä on usein esitetty, että vapaa olisi kokonaan viaton pettämiskuvioissa. Ei pidä paikkaansa. Sivistyneessä yhteiskunnassa on kirjoitettuja ja kirjoittamattomia lakeja, joita rikkoessaan ihminen syyllistyy aina rikkomukseen yhteisöä ja myös itseään vastaan."
No, kuule. Voit olla varma, että jos joku minun miestäni tulisi iskemään, tekisi mieleni antaa emakoille semmosta kyytiä, että! Enkä hyväksy varattujen iskemistä, mutta on aivan helvetin turhaa ja tekopyhää syyttää sitä toista naista siitä, että hän koetti onneaan.
Kyllä ainakin naisihminen olisi pahemmassa kuin pulassa jos ottaisi aina "tarjotun tavaran" vastaan.
Vaikka kuinka viinipäissä tuolla nainen on, pystyy hän monta (sataa) kertaa "tarjotusta tavarasta" kieltäytymään.
Missä se miesten kuuluisa luonteenlujuus ja jämäkkyys nyt on? (kun sitä kerrankin tarvittaisiin?)
Edelleen luet ja tulkitset väärin. En syytä pelkästään tuota vapaata, joka tietoisesti iskee varattua. Taidat itse lukeutua tuohon kastiin, joka vokottelee varattuja miehiä kun noin kimmastuit..? Eikös sitä sanota, että "se koira ärähtää johon kalikka kalahtaa..?" Tuo ekan kappaleen vika virke ja sana "kävin", sinäkö naapuriani nait? Siksikö selityksen maku vistissäsi?
Kolmas kappale on ilmeisesti joltain lainattu, merkeistä päätellen, mutta et osannut kirjoittaa keneltä..?
En vaivaudu sinulle vastaamaan tämän enempää, sillä tyhmälle on turha vääntää rautalangasta!
Siinäpä hyvä kysymys. Ikävä kyllä mihillä yleensä toimii vain toinen pää kerrallaan... Joitain harvoja poikkeuksia lukuunottamatta.. ;)
Tiedä sitten, onko osaltansa vaikutusta vanhalla kasvatusperiaatteella, jonka mukaan kunnon mies on kokenut ja tyydyttää jokaisen naisen. Miehelle kun maine kasvaa valloitusten määrän myötä, toisin kun naiset maineen menettävät samasta puuhasta. Tasa-arvoa ei siis ole tälläkään saralla, eikä siihen ihan helposti päästä.
rakkaus o pyhä ei liitto
Nykyään? Mikä ihmeen nykyään? Kyllä tuota on ennenkin osattu sängystä toiseen loikkia... huoran sänkyyn, pienen pojan sänkyyn, opettajan sänkyyn, oman lapsen puolison sänkyyn.
Minusta se ei ole ok nyt, eikä ole koskaan ollutkaan. Mutta se ei myöskään ole mikään vain nykyajan ilmiö, kuten monet näyttävät kuvittelevan.
On paljon parempi olla kun tietää ettei ole pettänyt ja luottaa ettei toinenkaan, vaikka eihän sitä voi aina tietää. Voi itse vetää toisten miesten/naisten kanssa flirttailuun rajan ja kertoa seuraa vailla oleville että on varattu ja että on tietty limiitti. On kiva palata reissusta kotiin ja voida kertoa omalle ukolle kaikki, sen kanssahan kumminkin aiotaan elämä viettää.
Toimii, eikä haittaa menoa, suosittelen.
Kurpan naapuri on, sorry vaan, pukki, hävetköön mokoma. Vapaa nainen saa tietysti yrittää vapaasti.
Avioliitto on ennenkaikkea taloudellinen sopimus. Pyhä se on niille uskoville jotka eivät kykene elämään yksin selibaatissa. Suurin osa kirkon vihkimistä ihmisistä ei ole minkään sortin uskovia.
Syrjähyppyjä on esiintynyt aina ja kaikkialla. Ei edes ragaistuksen uhalla tai kuten katollisilla, ei oikeutta erota, ei sammuta viettejä ja estä pettämistä. Päin vastoin, katollisissa maissa se on aina hiljaisesti hyväksytty ja avioliiton ulkopuolisia suhteita on eniten.
Itse arvostan enemmän omaasta vapaasta tahdosta tapahtuvaa uskollisuutta. (En ole siis mikään uskova.)Hyvässä suhteessa on erityisen läheinen suhde toiseen. Tuo läheisyys vaaraantuu kun toinen joutuu salailemaan ja joskus jopa valehtelemaan. Toinen kyllä vaistoaa tuon etääntymisen. Ei ollakkaan enää niin rennosti ja vapaasti toisen kanssa. Sitten riidellään ja ettäännytään ennemmän, kunnes joskus tuo erityinen sidos katkeaa esim. kun pettäminen tulee ilmi.
Epäilen että ne joilla on kaksi tai useampi ns. rakkaussuhde ovat sisimmiltään hyvin yksinäisiä ihmisiä. He eivät päästä ketään niin lähelle, että varsinainen rakkaussuhde olisi mahdollista.
Kerro minulle, keitä ovat "katolliset"?
Kaikilla ihmisillä lienee katto päänsä päällä, ellei sitten ole koditon.
Otsikkosi on oikein loistava: käsitesotkua! hah hah haha
No joo, lipsahti arkikielinen ilmaisu sekaan. Katolilaiset eli paavin alaiset kirkkokunnat.
Kun käyttää sanaa pyhä, olisi muistettava, mihin se liittyy. Yleensä kristinuskoon. Avioliitto on taas huomattavasti vanhempi keksintö. Sellaisena kuin me sen käsitämme, että se on läpi elämän kestävä ja seksuaalisesti rajattu, on tullut kirkkon myötä kulttuuriimme. Kotilaisille ero on edelleen ehdottomasti kielletty, samoin löytyy muitakin uskontoja joissa tuo kielto on voimassa - joko rangaistuksen uhalla tai suurin piirtein.
Avioliiton voi solmia monella eri tavalla. Suomessa laillisesti hyväksyttyjä on luterilaisen, ortodoksisen ( sekä katolilaisen?) kirkon tekemät vihkimiset sekä henkirjoitajan tekemät vihmiset. Muut vihkimiset katsotaan lain edessä avoliitoksi - ei siis oikeuta omaisuuden jakoon, virallista eropäätöstä, perimisoikeutta yms.
Tälläiset puheet "pyhästä" liitosta ovat ilmeisesti tulleet puritaaneilta tuolta ison rapankon takaa. Suomessa ei ollut kovinkaan tavatonta että 1700, jopa 1800 luvulla lyötiin hynttyyt yhteen ilman pykäliä. Olet varmaan kuullut käsitteen susipari? Joten lakatkaa puhumasta potaskaa siitä että moraali on rappeutunut. Tälläisessa jöössä ei varmaan koskaan aiemmin ole ihmiset olleet parisuhteen puolesta.
No en käyttäisi sanaa "pyhä", mutta sen pitäisi olla ainakin vakavasti otettava. Ja sitä pitäisi kunnioittaa. Ja ennen kaikkea sitä toista ihmistä jonka kanssa on avioon mennyt!
Kimppuun käynyt... Jos kyseessä ei ollut raiskaus niin ei kukaan ketään väkisin vie. Hölmöä laittaa toisen syyksi. Miehellä ei taida olla selkärankaa. Kyllä sitkeimmätkin yrittäjät saa torjuttua jos todella haluaa.
Jos aviopari sopii, etä muidenkin kanssa saa olla niin se on ok. Muutoin pettäminen ei ole hyväksyttyä (ei myöskään avoliitossa, eikä seurustelusuhteessakaan).
Joskus se jonka kanssa aviopuoliso pettää ei tiedä toisen olevan naimisissa. Mutta heitäkin riittää joita kiinnostaa varatut. Monista eri syistä. Jotkut ehkä uskottelevat itselleen, että toienn jättää puolisonsa. Tai joku ei halua edes sitoutua ja seurustella normaalisti, haluaa vain seksiä tms. Tai joku on katkera ja kateellinen toisten onnesta ja halua rikkoa sen (no onko se onnea, jos toinen ei pysty olemaan pettämättä...) Joitakin ei edes omatunto kolkuta, mutta joillakin sentään vielä.
Kyllä ihmiset on aika itsekkäitä nykyisin.
ajattelin joku vuosi näin kuten sinä, mutta olen tullut siihen tulokseen, että mulle ihan sama mitä kukakin tekee, kun mulla itsellä on "pää" suhteellisen se´lväjärkinen. Kukakin tavallaan tässä julmassa maailmassa. ´Mitä se ketään haittaa mitä kuakin toinen elämässään tekee, sitä niität mitä kylvät eli aina ne eteen tulee jossain vaiheessa elämää. Älä vaimoa sure kyllä se pärjää, parempi ettei tiedä koko asiasta:( Jos mieheni pettäisi, niin en haluaisi tietää:( Uskoisin, että omat sotkunsa hän selvittäisi sitten kun kypsä selvittämään ne:(
Ei, ei ole pyhä ihmisten mielissä enää! Itse totesin sen sivustakatsoja, kun liikuin ravintoloissa yli kolmikymppisten ystävätterieni kanssa, toinen oli "vanhanajan" tyttö, ei halunnut seurusteella naimisissa olevien miesten kanssa ja niitä oli tyrkyllä jatkuvasti Osa kertoi suoraan että siviilissätynsä ja osa valehteli.Tämä ystävättäreni oli pitkään ilman kumppania.Toinen ystävättäreni oli käyttäytymisen suhteen aivan vastakohta, kaikki miehet kelpasivat, ei väliä vaikka miehen vaimo oli synnyttämässä sairaalassa, ei muuta kuin varville! Itse jo yli 20 vuotta naimisissa olleena ja mitä ilmeisemmin tietämättömänä nykymaailman seurustelukuvioista olin näistä jutuista aivan äimänkäkenä! Tunsin olevani aivan toiselta aikakaudelta! Ja en ole mielestäni mitenkään nörtti tai harmaa hiiri!Oi aikoja, oi tapoja!
Omassa ystäväpiirissäni jokainen kunnioittaa avioliittoaan ja elää sen mukaisesti itseni mukaan lukien. Olen naimisissa, ja minulle ja miehelleni avioliitto on pyhä asia. Se on parasta, mitä elämässämme on. Rakastamme toisiamme ja kunnioitamme toisiamme. Teemme kaikkemme, että meillä on hyvä olla ja olemme myös siinä onnistuneetkin.
Myös ystäväni ovat avioliitossa ja kunnioittavat liittojaan ja tekevät niiden eteen paljon työtä. Ei tulisi mieleenkään rikkoa jotain niin pyhää. Tällä hetkellä taitaa tilanne olla niin, että vähän yli puolet ihmisistä pysyy avioliitoissaan ja yrittävät pitää niistä hyvää huolta. Sitten on vajaa puolet, jotka eroavat. Ei siis tässäkään asiassa voi yleistää.
Omat ystäväni ei kyllä petä puolisoitaan, mutta jotkut miespuoliset työkaverini jotka ovat naimisissa ovat tulleet iskemään minua (en ole ollut kiinnostunut). Yleensä vanhemmat miehet. Ja olen heitä nähnyt muiden naisten kanssa (yhdellä on pieni vauvakin). Myös naiset ovat pettäneet puolisoitaan. Ystävänikin kertovat firmansa juhlista, että kuka oli kenenkin kanssa (naimisissa olevia). Aika järkyttävää touhua.
Mutta onneksi kaikki eivät ole sellaisia.
Mun omien vanhempienkaan avioliitto ei kyllä ole sellainen mitä kunnioittaisin. Se on yhtä helv...iä isälleni äitini käyttäytymisen takia. Mutta koska niin iso joukko ihmisiä menee naimisiin niin kai sinne joukkoon mahtuu kaikenlaisia tapauksia. Ja mun mielestä pitäs oikeastaan kunnioittaa ensimmäiseks sitä toista ihmistä (niin kun joku muukin taisi kirjoittaa?) eikä sitä avioliittoa. Joku tekee paljon työtä suhteen eteen, mutta toiset kohtelee jopa todella inhottavasti toista.
Avioliiton pyhyyden näkee jo naamasta. Kaikki tekomme jää kasvoillemme ja olemukseemme.
Huorintekijän yleensä tunnistan jo katuvilinässä. Pahinta on kattoa sellaisia ihmisiä, joista näkee että he ovat olleet mätiä jo ennen valojen vannomista. Heillää on niin itsekäs ilme kasvoilla.
Ei kaikki ihmiset näe läpi kaikkia toisten ihmisten tekoja, mutta on niitä ihmisiä, joille tuo tieto annetaan. Itse olen jonkinsortin tietäjä ja väitän, että mätä se loistaa ihmisestä läpi. Isällänikin on tuo sama lahja nähdä, kuka on mätä ja kuka ei!
huolen omista asioistasi?Huolehdit ettet itse tuta kenellekään pahaa mieltä.Avioliitto ON pyhä.
Ihmis-suhde on aina kahden kauppa.Jotkut vaan aina haluavat tulla väliin tonkimaan ihmisen sisintä ja määrittelemään.Sama on perhesuhteiden kanssa.Annetaan jokaisen hoitaa omat suhteensa, haluamallaan tavalla.
Avioliitto on pyhä, joa se on solmittu jonkin uskontokunnan liirumlaarumeissa.
Moraalia on valtaosalla ihmisistä.
Mutta jos ei tunne puolisoaan riittävän hyvin naimisiin mennessä, niin turha jälkeenpäin syyttää kuin itseään, jos nyt syyllistä pitää hakea. Ei ole toisen vika jos onkin erilainen kuin puoliso olisi toivonut. Tosiasiat kannattaa hyväksyä tosiasioina ja jatkaa elämää niiden kanssa. Toista ihmistä ei voi muuttaa vaikka kuinka haluaisi. Se muuttuu itse jos on muuttuakseen.
Ennen vanhaan oltiin naimisissa pitkäänkin vaikka ei tunteita välttämättä ollutkaan,lasten vuoksi.Nykyään erotaan herkästi jos tunteet hiipuu.....vaikkakin pitkiin suhteisiinhan kuuluu tunteiden hiipuminenkin,vai??