Tänään kuulin uutisen isäni kuollut oli. Mutta en ole itkenyt asiaa kunnolla ollenkaan! Ja se tuntuu pahalta ja todella vaikealta. Missä minun tunteeni on,koska isäni oli minulle tärkeä. Mutta kuitenkaan en osaa itkeä... Mikä vika minussa on?? Olen koko isäni äkillisen sairastumisen jälkeen ollut kylmänkliininen joka voi kertoa mitä on tapahtunut,mutta tunteita minulla ei ole ollut. Olen kuin ontto sisältä! Pahoin pelkään,että joku päivä hajoan ja se voi tapahtua kaupankassalla tai ihan missä vain ja siitä ei sitten tule loppua! Vai iskeekö todellisuus hautajaisissa?? Pitää kyllä se sanoa,että minun on odotettu auttavan äitiäni kaikilla mahdollisilla neuvoilla ja ihan millä vain ja minún on pitänyt olla se itkemätön... En minä sitä pahalla sano,mutta kai se on sitten vaikuttanut siihen että en voi antaa periksi itkulle??? Onko joku kohdannut samanlaista tilannetta?? Jos on kirjoita minulle.. Kiitos teille kun luitte tämän kirjoituksen vastailkaa...
Missä kyyneleet???
Päivi
101237
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kyllä ne kyyneleet sieltä tulee aikanaan usko pois.
Älä pelästy itkemättömyyttä!
Sun elimistö puolustautuu tuolla tavalla shokkia vastaan, tai pikemminkin olet niin shokissa, ettet kykene itkemään. Ihan kummin vaan...
Se on keino, jolla sun sielu ja ruumis jne kerää voimia kohdata se suru. Koska ikävä ja se itku tule olemaan todella raju, sun psyyke ei sitä ilmeisesti ole vielä valmis käsittelemään. Tosi vaikeasti selitetty!! Toivottavasti ymmärsit edes osan??
Mun tytär kuoli ollessaan 4v vaikeaan sydänvikaan. Mulla meni kaks vuotta enneku tuli oikea kunnon itku!! Mieti, 2v!! Mä en ollut valmis käsittelemään sitä asiaa aiemmin itkun kautta. Puhumalla kylläkin siitäki edestä. Tytär oli minun esikoinen. Sen jälkeen on kulunut taas 2v eli nyt syksyllä tuli kuolemasta 4v täyteen.
En taaskaan uskalla itkeä.. aina kun tulee paha olo, siirrän ajatukset toisaalle, eli pakenen.
Minulla on nyt toinen tytär, reilun vuoden ja hän on terve. Ajatukset siirtyvät häneen, jotta paha mieli häipyy piiloon..
Kuulin juuri että hopeopaattisesta hoidosta on apua surun käsittelyssä: natrium murianticum D-12
on lääke joka auttaa syvää surua potevaa. Käy lukemassa netistä jos on mahdollisuus. Tänään aion kuurin aloittaa, sais nähdä joko olo helpottuu. Nimittäin, jos surua ei päästä koskaan ulos, alkaa itsekin sairastamaan!! Mulla on sydän oireita ja vaikka mitä vaivoja vaikka olen alle 30v.
Jotain on tehtävä että pysyn hengissä..
Puhuin nyt itsestäni, mutta toivottavasti saat jotain apua mieltä askarruttaviin kysymyksiin!
Voimia sinulle suuren surusi kanssa ja jatka vaan toisten tukemista niin kauan kuin siltä tuntuu. Mutta muista että et pado omaa surua liian pitkään..
Kiitos maagalle että jaoit tuon kirjoituksen. Itse menetin siskoni ja siskotyttäreni auto-onnettomuudessa yli kaksi vuotta sitten ja olen tehnyt aivan tuota samaa - jos asia on tullut mieleen siirrän ajatukset muualle. Miksi surra asiaa josta tulee itselle paha olo, kun sille ei kuitenkaan mitään voi...
Tällä hetkellä olo on taas niin voimaton, itkettää ja muistot pyrkii väkisin pintaan. Aiheen siirtäminen ei olekaan enää niin helppoa. Vaikka tapahtumasta on yli kaksi vuotta, alan siis vasta nyt käsittelemään sitä.
Taikka pakenen. Olen tästä asiasta sitä mieltä että tämä sana kuin pakenen on ruma sana itseään vastaan. Sinä et pakene totuutta vaan sinä hoidat itseäsi oikein. Me voimme ajatuksen siirrolla auttaa omaa sisintämme sellaisella avulla johon emme mistään voi koskaan löytää täydellistä selitystä, apua. Kuolema on tapahtunut ja siihen et voi mitenkään vaikuttaa etteikö olisi. Et saa elämän rattaitasi kääntymään lähtö asemaan. Et voinut pelastaa tytärtäsi silloin miten sen nyt tekisit. Siis älä käytä sanaa Pakenet ...vaan käytä sanaa ajatusten siirto.
pakenen sana on väärin, vaikka toisaalta, ehkä ei. Mutta siirtämistä se ainakin on mitä suuremmassa määrin!
Silti tuntuu siltä että juoksen henkeni edestä karkuun sitä tuskaa joka minun olisi viisainta kohdata. Olen nimittäin alkanut oireilemaan fyysisesti. Pahaa oloa, vatsa kipuja... juuri äsken makasin sohvalla miettien mieheni kanssa että onkohan kyseessä jo jotain vakavampaa koska oloni ei ole kohentunut juurikaan parin viikon sisällä. Viime viikon oksensin ja edelleen on huono-olo vaikka en olekaan enää oksentanut. Lääkäri epäili vatsakatarria, mikä on toki mahdollista ja lääkitys helpottaa oloani. Mutta nyt on mukana erilaisia kipuja ja rajua väsymystä. Raskaana en ole, testi on tehty kahdesti.
Syy miksi kerron tätä terveys tilannetta, on se, että monesti käy niin että paha olo tappaa sisuksen tekemättä päälle päin tuhon jälkiä Myönnän, että olen peloissani. Itkettää, mutta en uskalla itkeä.. vieläkään....
Luulen jopa että olen luulosairas ja että kuvittelen kaiken tämän kivun.. :( Onneksi mieheni ei kuitenkaan pidä minua hulluna vaan ottaa asian vakavasti ja on huolissaan tilanteestani.
Katsotaan mitä elämä tuo tullessaan!
Välissä olen jo todella väsynyt kaikkeen.
Silti ei auta ku jaksaa. Onneksi on perhe ja ne muistot!!!
Ja lopuksi pyydän vilpittömästi anteeksi alkuperäisviestin kirjoittajalta sitä, että tässä ketjussa on puitu minunki asioita, vaikka tarkoitus on ollut keskittyä sinun suruun!!!
Toivottavasti olosi alkaa tasaantua ja olet saanut itkettyä surua ulos!!!
Kirjoita minulle suoraan osoitteeseen.
[email protected]
Minulla olisi sinulle asiaa...
Ehkä olet ottanut sellaisen roolin että muut suree, itkee jne. mutta sinun täytyy olla "vahvempi". Autat muita ja koteloit omat tunteesi. Järjestä tilaa myös omalle surullesi, sillä jossakin se sinussa on.
että sinulla on shokkitilanne ja jotenkin haluat kieltää kokoasian.Toisaalta tiedät asiat mutta et ole valmis kohtaaman.Eli itsesuojelu vaisto kieltää uskomasta asiaa.Kyllä sinä olet ihan normaali ja itku tulee kyllä aikanaan.Elä ota asiasta paineita anna kaiken mennä painollaan.Meistä jokainen reakoi erilailla .Eikä siihen ole olemassa mitäänkaavaa.Toivon sinulle jaksamaista.
Aaiaa.. Ihminen on moni särmäinen. Minä tiedän kuten sinäkin sen näytät tietävän, että romahdus tulee ja padot murtuvat... Joko itket tai vaivut syvään mustaan kuiluun josta et tiedä miten palautua. Yksi asia on ylitse muiden ÄLÄ SYYTTELE ITSEÄSI..! Anna asian olla elä ja ole niin kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan.. Jos et koskaan itke niin ei se ole muuta kuin oma rakas Isäsi joka sinua kaiken aikaa hellii, et vain näe häntä mutta tunnet itsessäsi, että nyt ei kaikki ole kuten ihmis järjen mukaan pitäisi olla. Henkimailma on tullut sinun lähellesi se on niin lähellä, että melkein näkisit sinne. Sinun on vain hyvä ymmärtää että meidät ihmiset on erotettu tästä toisesta tasosta kuin päivä yöstä yö päivästä. Joskus joku meistä saa pienen välähdyksen kurkistaakseen rajan taa..
Sinä voit olla Äitisi tukena mutta missään vaiheessa ei pidä unohtaa että hänenkin on tuettava sinua. Sinä et saa vain antaa sinun on myös saatava.. Jos tämä surutyö rupeaa olemaan sinulle taakka niin poistu paikalta ja käske äitisi menemään lääkäriin... Sinä et ole hänen parantajansa. Sinun täytyy pitää itsesi kunnossa.Rakkaus on anatamista ja saamista sen täytyy kulkea tasapuolisuuden rajoissa.
Valitan virheitä jotka minua harmittaa itseäni. Sana aivan alussa alkaa " Asiaa...