Miten jaksatte nähdä entisenne, joka on rikkonut sydämen palasiksi? Minkälaiset välit häneen on ja miten käyttäydytte jos näette hänet jossain pakosta? Ja kuinka jaksatte sitten jatkaa eteenpäin, kun parasta olisi, ettei häntä näkisi enää koskaan?
Miten kestätte nähdä
entisen?
92001
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
vaikeaa se tulee olemaan. Itselläni on takana todella kipeä ero. mies haluaa pitää minut hyvänä kavarinaan... ok, niin minäkin haluaisin. mutta miten siihen pystyn, kun pelkkä hänen äänensä kuuleminen pistää itkemään.
Minulla on paljon hänen tavaroitaan ja päin vastoin... jossain vaiheessa on ajankohtaista palauttaa toisen omaisuus. Pelottaa jo valmiiksi, koska tiedän, että näkeminen hänen kanssaan repii minut riekaleiksi jälleen.
Olemme käyneet paljon mailikeskusteluja eron jälkeen, lähinnä erostamme ja siitä kuinka vaikeaa elämä on varsinkin kun mikään ei oikeen tunnu miltään. hyviä ja antoisia keskusteluja ja ennenkaikkea turvallisia, koska toista ei joudu katsomaan silmiin saati kuulla hänen ääntään...
Yhtä vastausta ei ole, niinkuin varmaan tiedät.
Se riippuu monesta asiasta.
Ensimmäinen oman sydämeni hajottanut mies vaihtoi onneksi paikkakuntaa, enkä ole häntä sen koommin nähnyt. Puhuttiin kyllä, että ollaan kaverieta...Mutta hyvä näin. Ehkä nyt voisi jo nauraakin tavatessa ja muistella menneitä, mutta aluksi se olisi ollut ihan mahdotonta.
Toinen tapaus sitten. Minä kaipaan häntä edelleen, ja näen päivittäin... Koen hänen kolean katseensa... Mutta kun hän on lähettyvillä, en kaipaa, eikä hänen koleutensakaan häiritse. Pystymme ihan hyvin olemaan ainakin jollaintavoin kavereita, eikä minusta tunnu pahalta, mutta sitten yksin kotona kyllä koen tuskaa yksinäisyydestä. Sikäli kai olisi helpompi, jos en häntä ikinä näkisi... unohtuisi, kai...
Kurkkua kuristaa itku ja menen pois tolaltani, vaikka yritän selittää itselleni, että siihen tottuu. Joka kerta tuntuu, että maailma romahtaa siihen.
Asuu perkule vielä samassa kaupungissakin,kuin mä!Erosta on jo aika kauan,ja periaatteessa oon kyllä päässyt tapahtuneen ylitse.Ei siinä mitään.
Mut selvittämättömät asiat kalvaa kieltämättä välillä yhä mieltä.Oon aika suorasukainen ihminen, joten musta tuntuu kauheen hankalalle,jos eroon liittyviä asioita ei ole kyetty puolin ja toisin selvittämään niin kuin aikuiset ihmiset tekee.:( Eroaminen tän exän kans oli muutenkin aika raastavaa:pitkään mentiin ns."on-off"-meiningillä jne.
Nykyisin siis jo ajatuskin exään törmäämisestä saa mut melkein voimaan huonosti.Oon toisaalta surullinen,että asiat on näin,mutta minkäs teet? Kun se elämä vaan..on.:/
Tuo on tosi tuttu tunne niin itselleni kuin myös veikkaan aika monelle muullekkin ..mutta usko vain kyllä se aika sitten parantaa haavat.
Itselläni oli todella pitkä aikainen prosessi päästä eroon tuollaisista fiiliksistä ex miestäni kohtaan mutta ajan myötä tunteet viilenee ja nyt ollaan jo ihan hyviä kamuja ja tuntuu vain että mukava nähdä toista aina välillä...eikä ole mitään sellaisia tunteita.
Voimia vain..kyllä se siitä.
meijän ero oli kauhea minulle
painuin maan alle kokonaan kun hajosin
ei voinut piettää yhteyttä edes exsään
nyt aatelin tavata sen mut ei olis pitänyt tehdä sitä koska hajosin uudelleen nyt olen taas samassa tilanteessa
elän uudestaan sen hetken kuin silloinkin kun eka kertaa erottiin se ottaa taas koville
Polkekaa suohon ne muistot ja unohtakaa koko juttu se on niin helpompaa kun tavata rakastua ja rikkoa itsensä uudelleen
Vaikeaa on nähdä - varsinkin sattumalta. Käy läpi kaikki tunteet rakkaudesta vihaan, ja kestää päiviä ennenkuin kohtaamisesta toipuu. Erosta on reilut 5 vuotta, enkä usko, että helpottaa kovin pian.
koskee muhun kovasti kun näen hänet.Erosimme reilu kuukausi sitten,nainen jätti.Yritän olla näkemättä ja jatkaa elämää.Elämä on perseestä välillä.
Vaikea sitä on kestää. Erottiin koska miehellä asiat niin sekaisin. Tykkää musta eikä kuulemma usko voivansa löytää parempaa elämänkumppania, mutta ei just nyt pysty sitoutumaan ja huolehtimaan muista asiosta kun vaan olla itsekseen ja saada asiat lapsien kanssa kuntoon avoliitosta eroomisen jälkeen. Rakastan häntä edelleen. Hän on ainakin joskus rakastanut mua. Näen miestä joka päivä töissä. Käydään kahvilla ja tupakalla, jutellaan...Tuntuu soutamiselta ja huopaamiselta. Oon viettänyt sen kanssa aikaa työn ulkopuolella muutaman kerran. Käyty yhdessä lasten kanssa sen sukulaisilla jne. Ja se on sanonut illan päätteeksi että on ollut tosi kiva olla mun kanssa. Sanonut ettei mulle rajaa ole olemassa siihen kuinka paljon pitäisin häneen yhteyttä. Sanonut että kokoajan tuntuu enemmän siltä että voitaisiin olla yhdessä. Ja seuraavana päivänä että ei pysty lupaamaan mitään juuri nyt. Tuntuu joo pahalta nähdä sitä kokoajan. Olen tänäänkin ihan haamuna. Täysin rikki. Kaipaan häntä jatkuvasti ja tuntuu kun sydäntä revittäisiin joka suuntaan vaikka se on jo ihan hajalla. Taidan livahtaa himaan tästä kohta... sekin kävi lasten kanssa juuri tossa. Maailman suloisimmat lapset. =/