vuosia on puhuttu miehen kanssa avioerosta. Minä olen aina ollut aloitteentekijä, mieskin kyllä ollut ajoittain sitä mieltä että ero olisi ratkaisu. Sitten kuitenkin päädytty jatkamaan vielä. Kaikki ongelmat jääneet "kytemään" pinnan alle aina seuraavaan riitaan saakka kunnes sieltä tulleet pinnalle aina vain suurempana ryöppynä. Nyt ollaan siinä tilassa että minun mielenterveys ei enää kestä, en enää jaksa näitä riitelyitä, tätä ahdistusta. Olen masennuksen takia sairaslomalla. Pyöritän eroajatusta päivästä toiseen päässäni. Mies ei halua erota. Minäkään en yksin osaa päätöstä tehdä. Mies on aika hallitseva luonne. Ajattelen lapsiakin. Yksi on kouluikäinen ja kaksi nuorempaa... En voi rikkoa heiltä perhettä. Mutta kun en tiedä kuinka kauan enää jaksan näinkään. Mies ei välillä ymmärrä minun väsymystäni, vihalla vastaa siihen. Ei oikein pysytä puhumaankaan. Seksi ei luista, minä en halua, en enää yhtään.
Nyt se taas luulee että kaikki on hyvin kun oon tässä muutaman päivän esittänyt suht "normaalia" perheenäitiä. On ollut iloinen ja suunnitellut kaikkea. Aivan kuin kaikki ongelmat olisi poispyyhkäisty tuosta noin vaan.. kun minä kaipaisin puhumista puhumista... yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, samalla aaltopituudella olemista. En seksillä kaupankäyntiä, väkisin halailemista, näyttelemistä, riitelemistä. Lapsetkin jo aistivat tämän.
Päivä päivältä menen enemmän rikki sisältäni. Kuinkahan pitkään tämä kestää...
Nyt se taas luulee että kaikki on hyvin kun oon tässä muutaman päivän esittänyt suht "normaalia" perheenäitiä. On ollut iloinen ja suunnitellut kaikkea. Aivan kuin kaikki ongelmat olisi poispyyhkäisty tuosta noin vaan.. kun minä kaipaisin puhumista puhumista... yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, samalla aaltopituudella olemista. En seksillä kaupankäyntiä, väkisin halailemista, näyttelemistä, riitelemistä. Lapsetkin jo aistivat tämän.
Päivä päivältä menen enemmän rikki sisältäni. Kuinkahan pitkään tämä kestää...
Vastaukset 18
Vanhimmat
jos tilanne on noin paha. eihän susta ole lapsilleskaan hyötyä jos olet ihan rikki. Kyllä lapset aistii. Parempi ero on lapsillekin kuin elää tuollaisessa ahdistuksen ilmapiirissä. t.avioerolapsi
Mitäpä jos alkaisit jatkuvasti esittämään sitä suht. normaalia perheenäitiä ja jättäisit ne muunlaiset esitykset pois? Mitäpä jos alkaisit käyttäytymään aikuisen tavoin, ottaisit vastuun elämästäsi ja perheestäsi? Mitäpä jos jättäisit lapselliset temppusi pois? Mitäpä jos et enää ruikuttaisi? Mitäpä jos et enää tappelisi? Mitäpä jos alkaisit välittämään lastesi parhaasta?
kun vaan voisi esittää.. sitähän minä koitin tehdä mutta kun ei se pitemmän päälle oikein onnistu kun tulee tuo oma jaksaminen vastaan!
Mutta kiitoksiapa hienoista kysymyksistä, tulipa miettimisen aihetta:) huh huh...no joo
Hae apua, ja tee se heti. Ei noin pitkään kestäneeseen kriisiin varmaan enää kahdestan löydä ratkaisua. Vaikka se ratkaisu olisi erokin, on se molemmilla parempi että joku ulkopuolinen on apuna ratkaisun etsimisessä. Pääsetkö perheneuvolaan, onko varaa yksityiseen terapeuttiin? Esim. väestöliiton sivuilta www.vaestoliitto.fi löytyy paljon tähän liittyvää tietoa. Ota yhteyttä valitsemaasi palveluun viimeistään maanantaina. Voimia, koitahan jaksaa.
Alä välitä tosta edellisestä viestistä..ei asiat noin yksinkertaisesti mene. Oletteko kokeilleet perheneuvojaa tai muuta sellaista? Kannattaa hakea apua ulkopuolelta, ahdistus on hirveä möykky kantaa. Se vie lopulta yhä syvemmälle masennnukseen ja siitä ei ole hyviä seurauksia kenellekkään, ei lapsille eikä miehellesi. Ellei mikään auta, on erokin parempi kuin elää noin vaikeassa liitossa.Seksi on ihana asia, ei se saa olla kaupankäyntiä tyyliin "jos annat tänään lupaan olla riitelemättä" tms.
me ollaan käyty perheneuvolassa. Pari kertaa yhdessä ja molemmat yksin. Terapeutti sanoi minulle että ei näe mahdollisuutta. ?? Että tekisin ratkaisun ja lähtisin, näin hän näki asian. Vieläkin olen tässä.
KÄyn mielenterveystoimistossa juttelemassa. Viimeksi torstaina. Olivat jo vähän huolissaan siellä. Kerroin tästä viimeisimmästä välikohtauksesta miehen kanssa. Kyllä terapeuttikin jo sanoi että mieti mitä teet elämälläsi.
Keväällä tuli romahdus ja jouduin psykiatriselle vähäksi aikaa levähtämään koska en voinut kotona oikein levähtää. Nyt olen aikalailla samassa tilanteessa. Joka päivä pelottaa, milloin ei jalat kannakkaan. Etten pääse sängystä ylös. Lasten takia kuitenkin koitan jaksaa ja jaksankin. On pakko.
joo, tuo seksiasia on meillä aina ollut tuollaista kaupankäyntiä. Ennen se oli aina sitä että jos halusin lähteä jonnekkin, vaikka kaverin luo tai baariin, piti antaa että sain lähteä hyvillä mielin ilman syyllisyyttä. No, siitä on nyt päästy. Nyt sitten se on ollut muunlaista...
Kun en kaikkeen ole suostunut niin riitojahan ne on vaan lisää tiennyt.
Kirjoitanpahan silläkin uhalla nämä että mies lukee. Aivan sama.
Hyvä isä se on, ja kotityöt tekee, ei valittamista.
Nyt ei taas saa nukutuksi :(
Et saa nukutuksi? Väsyneenä et jaksa sitäkään vähää. Perusasiat pitää olla kunnossa ennenku edes voi ajatella eteenpäin. Onko sinulla nukahtamislääkkeitä? Jos ei niin suosittelisin väliaikaiseen käyttöön, että saisit nukuttua ja näin voimia jaksaa eteenpäin ja mahdollisesti voimia tehdä ratkaisuja. Ole hakenut keskusteluapua - hienoa. Mutta sinä olet vastuussa elämästäsi. Muut voivat vain neuvoa, ohjata, antaa uusia näkökulmia mutta sinä teet ratkaisut ja elät elämäsi.
Itse taistelin eroajatuksen kanssa muutaman vuoden. Nyt olen tehnyt ratkaisun. Ei ollut helppoa mutta helpottavaa kyllä. Voimia sinulle!
Oli vaimon kanssa vähän samanlainen jutska ja käytiin jollain avioliittoneuvojalla, eikä siitä ollut mitään apua. Kaverilla tuli samantapainen tilanne että olivat vaimonsa kanssa eroamassa ja heilläkin oli pieniä lapsia. Rupesin pohtimaa heidän liittoaan vaikka omakin oli menossa nurin. Pohdittiin jopa yhdessä ratkaisuja hänen perheongelmiin ja lopputuloksena oli että oma liitto tuli korjattua siinä samassa kun kaverin liittoa pohdiskeltiin ja kaverikin porskuttaa onnellisena samassa liitossa. Kun pohti toisen liiton ongelmia, niin yllättävää oli että vahingossa auttoi itseään. Irrottaudu vähäksi aikaa perheestä ja lepää. Aluksi se ainakin auttaa. Jos olet kauhean väsynyt, niin ei silloin kannata pohtia mitään. Tarvitset lepoa ja virkistyneenä ja levänneenä pohdit asioita uudelleen.
Heips
Kyllä teki pahaa lukea teksti. Kuin olisi lukenut omaa elämää, paitsi toi seksi kyllä luistaa meillä. Mutta ensiksi kysyn onko sinulla yhtään Hyvää ystävää.. Niille kertominen on jo yksi iso apu. Mutta toi masennus juttu on iso asia. Äitinä ymmärrän sinua täysin mutta sinun on otettava itseäsi niskasta kiinni ja ryhdisyttävä. Mene peilin eteen ja sano itsellesi että rakastat itseäsi ja olet LOISTO tyyppi. Hommaa lapset hoitoon,Ja istuta miehesi pöydän ääreen ja Pakota juttelemaan(Uhkaa vaikka avioerolla jos ei suostu) näyttele että olet tosissasi vaikka et ratkaisua uskaltaisikaan tehdä.
Kuten kerroit lapset vaistoo... Voitko kuvitella mitä pienessä päässä pyörii.
Ja siihen että lapset selviytyy aina, oli lopputulos mikä tahansa.
Toivon sulle supervoimia ja helli itseäsi sillä olet sen ansainnut, muista se.
kuulostaa siltä. Ei ole oikein että "ulospääsykin" pitää ostaa seksillä. Oireilet avioliittoasi niin pahoin, että ero on välttämätön. Ajattelepa sitä, jos jatkat vain tuota kaikkea ja jonain päivänä pimahdat niin nupistasi, että teet jotain peruuttamattoman kauheaa! Lastesi turvallisuuden ja tasapainoisuuden takia uskon eron olevan ainut hyvä ratkaisu. Ja tuollaiset perheterapeutit, he kyllä ensisijaisesti kehottavat jatkamaan ja jos sinua on kehotettu eroamaan, on siihen varmasti vankat perusteet.
sain toivoa kun kävin siellä parisuhdeterapeutin luona ja kun hän loi minuun uskoa siitä että selviän erosta ja lapset selviävät! mutta kun aloin pyrörittämään taas sitä ajatusta että jos ja jos ja kun mies alkaa hankalaksi ja kun minä tiedän että se osaa sen! ja minä olen niin heikoilla siinä! Se tekee kaikkensa että minulla on hankala olo. Kysyin siltä vasta että voidaanko aikuisina ihmisinä sopia lasten asioista jos ero tulee ja se vastasi ettei voi luvata mitään... no joo..
En sitten uskaltanut tehdä päätöstä. Haluaisin jostakin saada sen pienen kipinän jolla uskaltaisin lähteä. En tiedä olisiko sitten helpompaa mutten tule sitä koskaan tietämään jos tämä jatkuu näin.
Olen jo niin rikki samanlaisessa elämäntilanteessa. Luulen, että ajautumiseni lopulliseen umpikujaan sai minut myös toimimaan. Kun paine käy sietämättömäksi ja ahdistus vie voimia, silloin täytyy toimia. Jokainen on oman onnensa seppä.
Eropäätöksen jälkeen vuorottelevat pettymys, ahdistus, epätoivo, helpotus. Se riittää, että joinakin päivinä tuntuu siltä, että erosta selviää hengissä. Uusi elämä pelottaa, mutta voisit nähdä sen mahdollisuutena. Ahdistus ja pelko katoavat ja huomaat pärjääväsi hyvin ilman miestäkin. Ole vahva ja mihin ratkaisuun päädytkin... katse kohti tulevaa ja ratkaisussa kannattaa pysyä.
Voimia ja halaus sinulle! Olet osannut hakea apua ennenkin, joten sinulla on voimavaroja. Käytä ne nyt oikein ja tee elämästäsi elämisen arvoinen. Onnellinen äiti on lapsillekin hyväksi.
En usko, että ongelmasi mihinkään eron myötä katoavat.
Olet turhautunut ja masentunut ja siksi näet vain miehesi viat.
Mietipä omaa käyttäytymistäsi. Niin se metsä vastaa, kuin sinne huudetaan.
Avioliitto on arkipäivää. luulempa, ettet ole vielä kasvanut vastuulliseksi aikuiseksi.
Me naiset haluaisimme puhua, puhua ja puhua ja meille riittäisi, jos mies olisi edes kiinnostunut siitä mitä on sydämellä, mutta sellaista miestä ei ainakaan minun tuttavapiirini vaimoilla ole. Sen kun myöntää, puolet onkin jo voitettu. Tsemppiä sinulle
miksi vastasit minulle. Vahingossa vai tarkoituksella? Vastauksesi meni ohi ja lujaa. Näen vain mieheni viat, en ole kasvanut aikuiseksi? Tällainen analyysi kirjoitukseni perusteella.
vastauksen...
miksihän itse lukee avioeropalstaa:) olisikohan omia onkelmia. no jätetään omaan arvoon ja koitetaan selvitä voimia sinulle!
Perinteinen fraasi on, että pariskunta on yhdessä lasten takia. Huonoon suhteeseen jäädään, jotta lapsilla olisi ydinperhe. Tämä ajatus on tiukassa suomalaisessa ajatusmaailmassa. Ainakin pikkukunnissa (ja kehäkolmosen ulkopuolella).
Luin Päivi Lipposen ja Pirjo Wesaniemen kokoaman kirjan Lapsi ja ero. Lapsena vanhempiensa eron kokeneet kertoivat kokemuksiaan ja jokunen asiantuntijakin kommentoi aihetta. Suosittelen kirjaa kaikille. Lapset voivat selvitä erosta. Oleellista on se, kuinka vanhemmat suhtautuvat eroon ja toisiinsa sen jälkeen.
Tommy Hellsten sanoi kirjassa hienosti lasten takia yhdessä olemisesta: Lapsi ei voi olla vastuussa vanhempiensa liitosta. Kyllä lapsikin aistii vanhempiensa huonovointisuuden ja alkaa myös itse voida huonosti. Tämä sama ajatus nousi joistakin kirjoituksista, kun vanhempien oli toivottu eroavan jo aiemmin.
Lapset ovat tärkeitä. Tärkeimpiä maailmassa. Onnellinen lapsi tarvitsee onneensa onnelliset vanhemmat. Yhdessä tai erikseen. Erossa voi olla paljonkin järkeä, jos uskaltaa katsoa itseään sisälle asti.
Kerron tarinan lapsen näkökantilta. Äitini ja isäni elivät vuosi tolkulla onnettomassa liitossa. ( Olen vanhin lapsista)Useasti sai kuulla "yritetään lasten tähden". Äitini oli masentunut haluton ja ajoittain täysin työkyvytön.Ilmapiirin ikäänkuin haistoi koska puhkeaa taas seuraava riita. Aluksi toivoin, että riidat sovitaan ja kaikki muutuu. Äidistä tulee taas se iloinen äiti. Vuosien jälkeen odotin koska tulee ero ja lopulta TOIVOIN miksi ne paskat ei osaa erota!!!
Olin murkku ikäinen kun ero sitten lopulta tuli...ja se helpotus meille kaikille lapsille.Eron jälkeen vanhempani ovat meille lapsille enemmän vanhempia kuin koskaan ennen!
Vanhempani ovat nyt tasapainoisia ja onnellisia kumpikin tahoillaan. Miksi rääkkäätte lapsia ja itseänne kitumalla huonossa parisuhteessa??????
Jenni24v
Mulla ihan sama juttu! Ahdistus ollut ihan älytön.Meillä on pikkulapsi. Sen takia olen jaksanut. Keväällä oltiin jo viikko erillään. Mutta nyt yritetään uudelleen.
Minun puoleltani ahdistus johtuu siitä, kun puolisollani oli suhde joka loppui fyysisesti, mutta henkisesti ei. Tämmöinen vaikutti minun itsetuntooni valtavasti. Tätä en halunnut uskoa, mutta totta se oli. Todisteetkin sain..
Aina ei "hyvä ystävä" ole hyvä asia. Kun meillä oli jotain kinaa niin "hyvä ystävä" palautti fantasian, että kyllä tämä rakastaja haluaa sinut! Että semmoisiakin ihmisiä on..Tästäkin tuli faktat kevääällä.Tosin nyt puoliosoni ihmettelee miksi en pidä tästä ystävästä.
Toki faktat tulivat myös siitä, että rakastaja ei todellakaan halunnut puolisoani millään tavoin. Lähinnä käski mielisairaalaan.
Nyt puolisoni ihmettelee, miksi minulla on ollut paha olla..ja miksi välillä tulee asia vielä mieleen...eikö asia olekaan loppunkäsitelty!!
Nyt kummatkin hakenut apua ammattiauttajalta.
Hän haluaa jatkaa. Ollaan kuulemma kadotettu toisemme joskus.. On kuulemma nyt parempi olo, eikä välitä kaverinsa jutuista enää..
Itse minusta tuntuu nyt siltä, että ei enää jaksa tapella asiasta, rupean elämään sen enempää miettimättä kyseistä asiaa ja enää en siitä puhu, teen asioita lapseni kanssa mahdollisimman paljon. Ajattelen hyviä asioita ja pyrin olemaan mahdollisimman iloinen. Katsotaan nyt mihin se johtaa.Ainakin minulla on itsellä parempi olo. Pettämään ja kostamaan en lähde! Eli olisiko tämä nyt sitä eroon valmistautumista?
Rakastan kyllä häntä yhä.