Ihanaa

Hemmetti että anopit tekee elämästä joskus suoraan sanottuna yhtä hel..ttiä!!! Minut on opetettu kotona olemaan siisti ja laittamaan tavarat paikoilleen ja lakanat nätisti kaappiin yms. Sitten avomieheni kotona on sotkuista, tiskit pitkin pöytiä vaikka tiskikone on, ruokien säilytys paikkana on pöytä. Siinä ne päivän ja monesti yön ovat. Ja vielä kun olen raskaana, niin syöppä sitten sellaista ruokaa joka on vuorokauden ollut pöydällä. (oksettavaa) puhtaiden vatteiden pitopaikka on pölyiellä ja likaisella lattialla. kaiken lisäksi sairastan pölyallergiaa, että nukuppa nissä lakanoissa. Siivottukin siellä on viimeksi varmaan vuonna pottu. Ei siinä mutta kun mieheni alkaa heti huutamaan jos sanon asiasta. Anopille olen hienovaraisesti sanonut asiasta mutta appi on puuttunut siihen ja sanonut että siivoa. kaiken lisäksi on ihana aamulla herätä ja kuunneella ruokapöydässä sekstisiä juttuja!!! Olisi ihan mukava käydä siellä koska miehelläni on pikku veljiä jotka ovat todella mukavia, mutta eikai tässä muu auta kuin olla menemättä...
152171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Tai vie seuraavalla kerralla ilmanpuhdistuslaite, se on aika kallis mutta poistaa pölypunkit tehokkaasti.

Äänestä
  • sun ns. asiaas koska vesität sen tolla ensimmäisellä lauseella, johon ei voi muuta kuin heittää että sama toisinpäin (eli mieti mitä ajattelet muistakin kuin omasta tapauksestasi!)

    Äänestä

  • Taisi osua, vai mitä?

    Äänestä

Miksi mennä nukkumaan muiden lakanoissa. Vie omat mennessäsi. Niin on aina tehty. Kyllä ne auton takapiikissä kulkevat, kuten muukin matkatavara.
Jos olet ruokapöydässä, niin miksi et itse korjaa ruokia jääkaappiin, eihän se ketään voisi loukata. Apua emännälle. Kotona jaksat tiskata ja siivota. Miksi et tekisi sitä anoppilassa, kun se on kerran sun toinen luontosi?
Saattaapa olla, että lähdettyänne appelassa päivitellään, että miniä vaan löhösi sohvalla, vaikka huushollissa oli vaikka kuinka tekemätöntä työtä, ruuatkin koko yön pöydällä.

Entäpä, jos appivanhemmat ovat päättäneet, että he oikein seuraavat kuinka tekemätöin miniä heillä on. Kehtaa tulla kylään, mutta ei kuitenkaan mitään tee. Ihan jätettiin tahallaan kaikki leväälleen ja katsottiin onko hänestä apua. Ei ollut.

Asioita voi katsoa monelta kantilta. Jokainen omalta suunnaltaan.

Äänestä
  • Yksi syy siihen miksi en laita ruokia kaappiin kun ei ne sinne mahdu!!!

    Äänestä

Kuinka usein yövytte "anoppilassa"...?

Mitäpä jos ystävällisesti tarjoutuisit siivoamaan (vai loukkaako sekin heitä?) ja tekisit ruokaa. Ja toisitte omat lakanat mukana.

Periaatteessahan muutoin kukin saa pitää oman huushollinsa missä kunnossa vaan. Mutta tietysti kun vieraita tulee voisi vähän siistiä paikkoja.

Äänestä

Nin minäkin vastaisin, jos joku olisi niin röyhkeä, että valittelisi siivosta MINUN kodissani - että siivoa ihan vapaasti, ei se minua häiritse.

Äänestä
  • Huushollinpito ei todellakaan ole mun juttu. Teen vaikka mitä muuta, ja olen aina kadehtinut miehiä, joiden ei tarvitse siivota herkeämättä. Naisillehan se muka kuuluu luonnostaan.
    Minun lapsuudessani siivottiin koko ajan.
    Kun pääsin omiin ympyröihini, lakkasin jokapäiväisestä siivouksesta. Huono omatunto tuli ja asettui taloksi. Olen mielestäni aina siivonnut liian vähän tai huonosti.
    Koko aikuiselämäni ajan olen ollut selvillä siitä, että sängyn alla on pölyä, kirjoja ei ole imuroitu, ikkunat pitäisi pestä, komerot pursuavat. En ole ikinä oppinut vie-mennessäsi-tuo-tullessasi-taitoja.
    Jos miniäni tulisi sanomaan, että meillä on likaista, masentuisin lopuksi ikääni.
    Miniäni saattaisi myös masentua, sillä en voisi koskaan enää pyytää häntä meille. Mikään siivoukseni ei riittäisi minua tuntemaan, että arvostelijani voisi nyt tulla.
    Jos miniäni sitä vastoin tulisi tarjoutumaan siivousavukseni, ottaisin hänet mielihyvin hommiin. En olekaan ikinä salannut sitä, että siivous on minulle raskas taloustyö.

    Äänestä

  • onneton kirjoitti:

    Huushollinpito ei todellakaan ole mun juttu. Teen vaikka mitä muuta, ja olen aina kadehtinut miehiä, joiden ei tarvitse siivota herkeämättä. Naisillehan se muka kuuluu luonnostaan.
    Minun lapsuudessani siivottiin koko ajan.
    Kun pääsin omiin ympyröihini, lakkasin jokapäiväisestä siivouksesta. Huono omatunto tuli ja asettui taloksi. Olen mielestäni aina siivonnut liian vähän tai huonosti.
    Koko aikuiselämäni ajan olen ollut selvillä siitä, että sängyn alla on pölyä, kirjoja ei ole imuroitu, ikkunat pitäisi pestä, komerot pursuavat. En ole ikinä oppinut vie-mennessäsi-tuo-tullessasi-taitoja.
    Jos miniäni tulisi sanomaan, että meillä on likaista, masentuisin lopuksi ikääni.
    Miniäni saattaisi myös masentua, sillä en voisi koskaan enää pyytää häntä meille. Mikään siivoukseni ei riittäisi minua tuntemaan, että arvostelijani voisi nyt tulla.
    Jos miniäni sitä vastoin tulisi tarjoutumaan siivousavukseni, ottaisin hänet mielihyvin hommiin. En olekaan ikinä salannut sitä, että siivous on minulle raskas taloustyö.

    Lapsuus yhtä siivousta tosiaan ja nyt kun saa itse päättää niin mikään ei riitä ja huono omatunto siitä et kaikki on mukamas aina rempallaan.

    Äänestä

  • ...saman kokenut kirjoitti:

    Lapsuus yhtä siivousta tosiaan ja nyt kun saa itse päättää niin mikään ei riitä ja huono omatunto siitä et kaikki on mukamas aina rempallaan.

    Aloin opiskella uudestaan (olen 40 ) eikä aikaa tosiaankaan riitä mihinkään villahiirien jaakaamiseen. Lukea pitää niin paljon kuin ehtii, ja kirjoittaa.

    Joskus jopa istun ikkunassa katselemassa luontoa ihan rauhassa.

    Eipä ole enää äiti mäkättämässä siivoamisesta. Jos oamtuntoni joskus kolkuttaa, hiljennän sen kovin sanoin.

    Elämässä on niin paljon muuta tärkeämpää kuin se, leijuuko muutama pölypallo huoneen nurkasta toiseen ja onko matot suorassa.

    Äänestä

Ota seuraavalla kerralla anoppilassa kyläillessäsi jo kotoa mukaasi uusi asenne, jonka mukaan menet sinne kyläilemään ja tapaamaan ihmisiä, etkä tekemään terveys- ja siivoustarkastusta. Tuon ikäinen ihminen kestää kuolematta enemmänkin kuin pari päivää vaikka intialaisessa slummissa. Keskity ihmisiin, vaikka niihin ihaniin pikkuveljiin ja unohda villakoirat nurkissa. Jos et kestä, niin älä mene. Ikivanha viisaus neuvoo, että vieraaseen luostariin ei pidä mennä omat säännöt mukanaan.

Äänestä
  • meillä kotona aina siivottiin joka lauantai talo lattiasta kattoon ja listat putsattiin hammasharjalla..
    kun muutin omaan kämppään jätin siivouksen keijuille... no, nyt tiedän että sellaisia ei ole. homeiset astiat ja ruuat eivät olleet mitenkään kiva näky, likaisissa ja ryppyisissä lakanoissa ei ollut mukava nukkua, ei ollut puhdasta lasia mistä juoda, ilman sukkia ei voinut kävellä kun kompastuit villakoiriin..

    nyt olen taas toinen ääripää. naputan miehelleni siivosta, hän kun ei tee yhtään mitään. ei edes vie roskia. ja minä siivoan ja siivoan enkä ikinä saa valmista. niinkuin ystäväni latisti minut tänään kuinka olin keittiön kaapit siivonnut ja tiskannut kaikki astiat ja selitin että seuraavaksi siivoan olohuoneen. hän sanoi että sen jälkeen saatkin mennä uudestaan keittiöön. tottahan se on. paska ei lapioimalla lopu.. aina on jossain likapyykkiä tai likaisia astioita. se on elämää.

    päätin että kultainen keskitie on paras. kun kämppä kelpaa minulle "puolilikaisena" niin miksi tuhlaisin kallista elämääni ainaiseen siivoamiseen. ymmärrän että allergikot tarvitsevat puhtaan ympäristön, ja sitten kun minä olen raskaana niin en todellakaan siedä tuota siivoa mikä meillä nyt on.

    nyt ei haittaa vaikka mieheni ei tee mitään, ja miksi ei tee? hän tekee töitä niin pirusti että on typerää pyytää häntä vielä 12h työpäivän jälkeen ruveta moppaamaan lattiaan. sellaisen rupeaman jälkeen ei paskaakaan kiinnosta onko lattialla roskia..

    joten minä pidän yllä sellaisen normaalin toimivan siivousmenetelmän. tiskaan ja pesen pyykkiä kun ehdin ja aina välillä enimmät roskat pois. jos rupean kiillottamaan meidän kaakeleita ja pesemään listoja hammasharjalla niin en saa ikinä valmista. ja huomaan että olen turhaan huhkinut ja rehkinyt siisteyden takia..

    sinulle vinkki: jokainen elää omalla tavallaan, vaikka minä olen kateellinen anopilleni hänen siististä asunnostaan niin ymmärrän etten itse pysty siihen koska minulla ei ole niin paljoa aikaa kuin anopillani siivoamiseen.

    jos olet allerginen, ota omat lakanat. jos ei ruokakeskustelu kiinnosta, yritä ohjata se muualle. jos et onnistu, pure hammasta tai mene syömään makuuhuoneeseen..

    jotkut ovat niin töykeitä etteivät ota kaikkia huomioon esim. pöytäkeskustelut, mutta jos miehesi on tällaisesta perheestä niin ihmettelen että miten te olette seurustelussa jo siinä vaiheessa että hankitte perheen lisäystä. luulisi miehen suvusta tarttuneen pahoja tapoja häneenkin. mutta se on teidän asianne.

    Äänestä

Mä oon aika laiska siivoamaan. Mutta siivoan kyllä kunnolla, jos tiedän vieraita tulevan. Mutta ei meillä koskaan kauhean paskaista ole. Pölypalleroita kyllä jonkun verran ja tavarat ei ole niin paikoillaan ja joskus löytyy likaisia sukkiakin lattialta. Onneksi mieskään ei ole mikään siisteysintoilija (ja hänen sukkia ne taitaa olla...). Saisin hermoromahduksen, jos hän vaatisi että pitäisi olla kokoajan siivoamassa.

Mutta... vanhempani ovat vielä laiskempia siivoamaan. Ehkä sen takia sentään jonkin verran siivoan, kun en halua asuntoni muuttuvan sellaiseksi kuin heidän... Varsinkaan äitiäni ei kiinnosta siivoaminen tippaakaan. He eivät muutenkaan välitä millasta kotona on. Kunhan on katto päällä. Verhoja ei ole vaihdettu varmaan 20 vuoteen... Tai yhdet on kun minä vaihdoin. Huonekalutkin on aika virttyneitä. Sisustaminen ei kiinnosta ollenkaan. Mä kävin joskus silloin tällöin siivoamassa siellä, mutta se tuntui niin epätoivoiselta, kun kohta olisi ollut samanlaista. Ja muutenkaan ei tiennyt mistä olisi aloittanut... Ja en mä jaksa siivota jatkuvasti siellä kun en omassa kodissanikaan! Ne sopis siihen englantilaiseen siivousohjelmaan... Mistä on Suomalainenkin versio.

Mua kauheasti hävetti kutsua vävy -ehdokkaita sinne. Varsinkin jos puhuivat että heidän vanhemmillaan on epäsiistiä. Ajattelin, että no joo kun näkis mun vanhempien asunnon... Ehkä on parempi ettei nää!

Jos mun mies olis sanonut asiasta niin kuin sinä (en tiedä kyllä miten sanoit sen) niin olisin varmaan vajonnut maanrakoon häpeästä. En varmaan ois huutanut.

Mutta ehkä sun anoppis ja appes voi loukkaantua arvostelusta. Varsinkin jos siellä ei heidän mielestä ole edes niin kauhean sotkuista. Teillä voi olla eri siisteyskäsitykset.

Munkin vanhemmat varmaan loukkaantus. Tosin siks, että niitäkin ehkä hävettäs. Mun vanhemmat selittelee aina, että heillä on ollut niin paljon muuta. Vaikkei ole ollutkaan. En mä usko, että auttas jos mun mies sanos niille jotain. Koska oonhan mäkin jo sanonut niille asiasta! Ehklä sunkin ois pitänyt vaan sanoo miehelles ja se ois sanonut vanhemmilleen?

Ja yks juttu... mä oon tottunut siihen että vien kyläpaikkaan omat lakanat. Ei tuu toisille pyykkiäkään. Ja autan sitten ruoanlaitossa tms. jos pidempään ollaan.

Äänestä

Minä olen sitä mieltä, että jos on noin kuvottavaa käydä miehesi vanhempien luona, niin älä mene!

Ovatko he jotain juntteja, kun itse voivat elää sellaisessa sotkussa? Vai onko siellä nyt NIIN saastaista, kuin tekstissäsi annat olettaa?

Onhan se kyllä hieman ikävää ja noloa mennä sellaiseen paikkaan, kun ei tiedä mihin istuisi p****n keskellä tai minne astuisi, kun ei ole tyhjää tilaa missään. Istut penkille, niin jo on joku tahmea vuoden vanha ruuanjämä takamuksessa ja mukit on pinttyneitä, ikkunoista ei näe pihalle, roskikset haisevat jne....

Toisten kotona ei mielestäni voi/saa alkaa siivoamaan (ellei pyydetä), en ainakaan itse pidä sellaisesta käytöksestä.

Totta varmaankin, että teillä on aivan eri siisteyskäsitykset - vastakkaiset.

Miten sinun ja miehesi käsitykset siisteydestä? Onkohan miehesi yhtä sotkuinen, kuin hänen vanhempansa? Tuleeko teille keskenänne ongelmia siivousasioissa? Mietin täällä vain.....

Mielestäni aika törkeää appiukolta sanoa sinulle sotkusta huomauttaessasi, että siivoa. No, toisaalta aika törkeää myös huomauttaa siitä...

Kaksipiippuinen juttu, niinkuin asiat yleensäkin!

(Voin itse kertoa, että mieheni ja äitinsä ovat siivoushulluja. Itse en niin perusta siivoamisesta, mutta siitä en ota ongelmaa. Talo elää tavallaan. Jos joku sotku harmittaa, niin sen voi siivota, minä tai mies, kumpi vain).

Ja onneksi on muutakin tekemistä, kuin siivota! Yleensä niiden ihmisten kodit ovat tip top, kenellä ei ole paljon muuta tekemistä.... On siis aikaa kytätä niitä nurkkia kaiket päivät... (Anteeksi, jos yleistän).

Kaikille eivät samat asiat ole samalla lailla tärkeitä.

Äänestä

Pyydän anteeksi jos olen jotakuta loukannut tällä tekstillä. Ei ollut tarkoitus, ja ehkä kirjoitin tuon liian vihaisessa mielentilassa. Mutta jokainen meistä on mitä on...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


minä vain.... kirjoitti:

Hemmetti että anopit tekee elämästä joskus suoraan sanottuna yhtä hel..ttiä!!! Minut on opetettu kotona olemaan siisti ja laittamaan tavarat paikoilleen ja lakanat nätisti kaappiin yms. Sitten avomieheni kotona on sotkuista, tiskit pitkin pöytiä vaikka tiskikone on, ruokien säilytys paikkana on pöytä. Siinä ne päivän ja monesti yön ovat. Ja vielä kun olen raskaana, niin syöppä sitten sellaista ruokaa joka on vuorokauden ollut pöydällä. (oksettavaa) puhtaiden vatteiden pitopaikka on pölyiellä ja likaisella lattialla. kaiken lisäksi sairastan pölyallergiaa, että nukuppa nissä lakanoissa. Siivottukin siellä on viimeksi varmaan vuonna pottu. Ei siinä mutta kun mieheni alkaa heti huutamaan jos sanon asiasta. Anopille olen hienovaraisesti sanonut asiasta mutta appi on puuttunut siihen ja sanonut että siivoa. kaiken lisäksi on ihana aamulla herätä ja kuunneella ruokapöydässä sekstisiä juttuja!!! Olisi ihan mukava käydä siellä koska miehelläni on pikku veljiä jotka ovat todella mukavia, mutta eikai tässä muu auta kuin olla menemättä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu