Kyllä kaukosuhde välillä tuntuu raskaalta kun ei voi olla sen ihmisen lähellä jonka kanssa haluaa olla..
Sydäntä välillä ihan repee,ainakin tuntuu siltä.. kun välillä on vaan niin kova ikävä toista, että alkaa ahdistaa kun ei tiedä koska taas tavataan ja kun ei voi koskettaa toista ja kun tuntee että toinen ajattelee sinuakin muttei voida olla yhdessä pitkään aikaan..soittoja/ textareita ja vaan unelmoida toisesta..?
Ihan tuskaa välillä koko homma! Välillä sellainen olo aivan kuin olisi jossakin ansassa? josta ei pääse pois, siis tunteiden suhteen toista kohtaan esim. haluaa koskettaa toista olla toisen lähellä muttei se ole mahdollista..
en tiedä kestäkö olla tässä suhteessa..
Miten teillä,varsinkin te jotka olette niin kuin minä, kaukosuhteen alkuvaiheessa?
Sydäntä välillä ihan repee,ainakin tuntuu siltä.. kun välillä on vaan niin kova ikävä toista, että alkaa ahdistaa kun ei tiedä koska taas tavataan ja kun ei voi koskettaa toista ja kun tuntee että toinen ajattelee sinuakin muttei voida olla yhdessä pitkään aikaan..soittoja/ textareita ja vaan unelmoida toisesta..?
Ihan tuskaa välillä koko homma! Välillä sellainen olo aivan kuin olisi jossakin ansassa? josta ei pääse pois, siis tunteiden suhteen toista kohtaan esim. haluaa koskettaa toista olla toisen lähellä muttei se ole mahdollista..
en tiedä kestäkö olla tässä suhteessa..
Miten teillä,varsinkin te jotka olette niin kuin minä, kaukosuhteen alkuvaiheessa?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tutulta kuulostaa...saako kysyä miten pitkään olet ollut kaukosuhteessa ja miten usein näette? Me ollaan tyttöystävän kanssa eletty kaukosuhteessa reilu 2 vuotta ja varsinkin alkuvaiheessa oli todella vaikeaa kestää puolet vuodesta näkemättä toista, mutta kyllä siihenkin vain on tottunut. Joka kerralla on ollut helpompi hyvästellä ja kotiinpalaaminen ei ole ollut niin vaikeaa. Se auttaa kummasti jaksamaan, kun on tarkka päivämäärä (= lentoliput ostettu) tiedossa milloin näkee seuraavan kerran...sitten vaan laskemaan kuinka monta päivää jäljellä - meillä enää reilu 80, eli voiton puolella ollaan! :-D Kyllä se mieletön ikävä on ihan normaalia ja varmasti jokainen joka kaukosuhteessa elää on kokenut saman, mutta kyllä se siitä. Älä nyt vaan luovuta! :-)
Mulla sama juttu kuin sulla,oon vasta äskettäin alottanut kaukosuhteen,välimatkaa ei tosin ole kuin reilu 100 km,mutta välillä sekin on liikaa. :) Toisinaan tuntuu just siltä ettei kestä olla erossa rakkaasta enää päivääkään ja silloin se on kyllä yhtä tuskaa. Vaikea keskittyä näin alussa mihinkään muuhun,kun koko ajan vaan ajattelee sitä toista. Mutta kyllä sen jaksaa kun suuntaa jo katseet seuraavaa tapaamista kohti. Puheluilla ja tekstareilla pystyy onneksi lievittämään ikävää. Eli ei muuta kuin jaksamista sinne, ja onnea suhteeseenne! :)
Kiitos kaikille!
kai tässä täytyy yrittää kestää kun ollaan niin hulluna toisiimme :(
Kaukosuhde on ollut nyt vuoden verran ja vuosi vielä edessä. Välimatkaa 500 km, nähdään kerran kuussa. Onneksi kolmivitosina ollaan jo pikkuisen järkevämpiä: on tietty ikävä, mutta puhelimessa puhutaan ihan tavallisista asioista eikä valiteta koko aikaa "on kauhea ikävä". No joo, on kyllä kova ikävä, mutta vuosi menee nopeasti ja perjantaina taas nähdään :-)...
Näätte kerran kuussa?
Noh, haluaisin minäkin nähdä oman kullan joka kuukausi jos minulla olis varaa siihen siis,ostaa joka kuukausi junalipun jotta voisin matkustaa 700 kilometriä kullan luokse..
(työnsä vuoksi mies ei voi tulla tänne päin.
Siis jos tapaatte joka kuukausi niin ymmärrän ettei teidän tarvitse eikä kannata valittaa puhelimessa toiselle liikaa että 'on sua niin kauhee ikävä'
mutta jos sitä näkee harvoin niin ikävä on joskus 'älytön..
Kysymys sinulle Hippimiekkonen: matkustatko sinä joka kuukausi toisen luokse? ja osallistuuko se toinen osapuoli kulutuksiin jotta voit ostaa lento tai juna liput? vai maksatko itse aina kaiket?
700 kilometriä.. siis edes takaisin junalla maksaa mulle siinä 220 euroa...ja pitäähän sitä matkalla voida syödäkin?ja muut menot sitten kun olen paikanpäällä,siis jos menisin joka kuukausi matkoille miehen luokse, niin menisin konkurssiin,siis en voi lähteä joka kuukausi vaikka haluaisin..
ps: asun ulkomailla.
Tuttu tunne. Olen jo viisi vuotta ollut samanlaisessa tilanteessa. Tapaamme 2-3 krt vuodessa, joten väliaikoina on ikävä melkoinen. Joskus tuntuu, että yksinkertaisesti ei enää kestä! Toki pidämme yhteyttä lähes päivittäin, puheluin, tekstarein, sähköpostein, Messengerillä. Vaikka tämä on rankkaa, jostain silti saa voimaa jaksaa. Ja toki niitä onnen hetkiäkin on, myös tapaamisten välillä. Kun on löytänyt jotain todella arvokasta ja rakasta, tuo se sellaisen tunteen, jota ei voi sanoin kuvata. Ja silloin ajattelee, että kyllä se on kaiken tämän arvoista. Tiedän myös , ettei tilanne ole ikuisesti tämä ja että jossain vaiheessa tulevaisuudessa voimme elää saman katon alla samassa maassa ja tämä antaa myös voimia mennä eteenpäin. Joku voi tietysti kysyä,mitä sellaista tällaisesta suhteesta saa, että siinä kannattaa roikkua. Uskon, että joka elää samassa tilanteessa, tietää tähän vastauksen, muille sitä on varmaan turha edes yrittää selittää.Tsemppiä kaikille samassa tilanteessa oleville!!