Nyt mulle on tullut hirveä tunne... Että jos joku puhuu pahaa isästäni haluaisin satuttaa sitä ihmistä! Tämä tunne on aivan kamala!!! Omasta mielestä en ole väkivaltainen mut hirveä raivo on tullut ONNEKSI ajatuksina. Näen mieli kuvia missä joku puhuu pahaa isästäni ja minä sitten satutan tätä ihmistä... Ja velipojat ovat samalla linjalla kanssani... Tämä ahdistaa minua aivan suunnattomasti ja tuntuu etten voi puhua siitä omalle kullalleni koska hän on menettänyt äitinsä nuorempana kuin minä ja on "selvinnyt" tilanteesta ihan hyvin. En uskalla edes ajatella miten kauan mulla menee asian hyväksymiseen tai että arki asiat alkaisi mennä eteenpäin ok?!? Viimeisen puolentoista kk ajan mitä tätä isän menetys uhkaa ja sitten lauantain uutisesta olen mennyt kyllä täydessä sumussa... Ei ole mitään selkeää muistikuvaa ja asiat ovat hämärän peitossa... Ja poikakaverini avulla olen jotenkin pysynyt tässä maailmassa mukana. Siitä olen Kullalleni ikuisesti kiitollinen ja toivottavasti minä osaisin sen ilmaista hänelle pienin sanoin tai teoin... Mulle tulee ihan ihme olo välillä tekisi mieli nauraa ihan sikana mutta sen tietäisin jos sen tekisin siitä seuraisi kamala itku ja sen takia olen nauramatta. Koska silloin kai se iskisi -Miksi nauran kun isäni on kuollut??? Onko minulla oikeutta nauraa tai mitään koska isää ei ole?? Kuten olette huomanneet ajatus maailma on ihan vinks ja vonks =) Mutta selkeää ajatusta ei päässäni ole pitkään aikaa ollut!!! Kyllä elämä on uskomatonta!!! Hautajaiset ovat 14.10.05 ja se päivä pelottaa ja aivan kamalasti... koska en ole varma kerkiääkö poikakaverini takaisin Suomeen perjantaiksi ja hautajaisiin??? Koska hänestä on ollut minulle apua aivan mielettömästi ja tarvitsisin oman tukihenkilöni... Ja turvani... Kiitoksia edellisistä vastauksista jos joku ymmärtää niin vastailkaa ja kertokaa miten te olette selvinneet tilanteista???
"Missä kyyneleet" jatkoa...
Päivi
3633
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Suru saattaa purkaantua muutenkin kuin itkuna, minä ite nauroin täyttä naurua koko mummon hautajaisten, arvaas hävettikö :(
jokainen ihminen suree omalla tavalla..itse menetin isän reilu kuukausi sitten ja itsellä suruun liittyy itkua ja ahdistusta..
Surussa ja Rakkaudessa on kaikki luvallista. Oletteko koskaan tulleet ajatelleeksi mitä nuo sanat meinaavat?
Kummassakin tapauksessa kulkee viha,suru, nauru ja itku käsikädessä. Kun ihminen kokee surun kaikki tunteet vaihtelevat toinen toistaan lyöden. Sen vuoksi ihmisen olisi saatava olla kotonaan ja omissa oloissaan, että voisi aivan rauhassa taistella kaikki nämä vaiheet läpi.. Silloin kun ihmistä naurattaa ei hän naura naurusta vaan kyynelistä. Hän on pakahtua kyyneliinsä jotka ovat naurun ja itkun välimuoto.. Toinen ihminen purkaantuu aivan vastapäivään kuin toinen.. Se taas johtuu erillaisesta tunne kuohunnasta erillaisesta vastaan otosta.. Luonne kysymyksistä ja suhteesta tähän menetettyyn ihmiseen... Meillä kaikilla on erillaiset suhteet samaan henkilöön. Olemme puhuneet hänen kanssaan aivan eritavalla kuin tuo toinen ja toinen on voinut riidellä joskus menetetyn kanssa, tai on väsynyt hänen ainaiseen valitulkseensa. Nyt kuolemassa nämä kaikki huonot asiat syöksyy syytöksinä päällemme. Unohdamme että tämä elämä on sellaista. Ei me kukaan voida elää täydellistä elämää. Joskus olemme vihaisia ja väsyneitä omaan oloomme emmekä jaksa olla kilttiä joka sekuntti. Toinen ihminen lukkiutuu ei omasta mielestään sure. Jää sitä kuuntelemaan ja kuulostelee muilta olenko jotenkin sairas kun en itke? Et sinä ole sairas sinä olet vain lukossa. Sinun surusi hiipuu hiljaa ja varkain. Sinä joka vihaat kaikkia jotka puhuvat pahaa Isästäsi olet taistelija vain hetken kun huomaat ettei sekään tuo Isääsi takaisin. Sitten tulee toinen vaihe kun taas ihmettelet oletko aivan sekopäinen. Minä voin vain sanoa sinulle että sinä olet täysin "NORMAALI" älä koskaan hae rauhoittavia vaan paranna ajan kanssa itsesi. Kaikki tulehtuneet arvet paranevat itsestään lopuksi.