Uusi puolisoni on eronnut, ex-vaimo lähti pois. Riitelevät lapsista nyt, mieheni ei haluaisi lapsien tapaavan äitiään vaikka on yhteishuolto. Olen huolissani, koska mietin miten käy jos me teemme lapsia ja tulee ero, käyttäytyykö mieheni samalla tavalla minua kohtaan? Asumme asunnossa jonka ostin heiltä aikoinaan osituksen yhteydessä, joten miehellä ei olisi omaa asuntoa minne lähteä jos jotain tulisi. Siippani myös haukkuu koko ajan exäänsä, eikä oikein tunnut käyttäytyvän aikuismaisestikaan tilanteessa. Tilanne on aika hankala, ja olen jo alkanut ajatella olisiko parempi vipata ukko pellolle kokonaan, lapset surettavat, mutta äitinsä luona voisivat olla (paitsi että mieheni ei siihen koskaan ilmeisesti tule suostumaan) Olen väsynyt lapselliseen leikkiin ja vallankäyttöön. Mitä pitäisi tehdä?
Avopuolisoni
hmmm
4694
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Eiko todella ole mielta ylentavaa vietta vapaa-aikaa tuollaisen unelmamiehen seurassa. Kuika kovasti odottaakaan tyopaivan loppua paastakseen kuunelemaan hanen henkevaa ja tasapainoista keskustelua, hanen halua ja intoa luoda uutta uskoa huomiseen ja tukea henkisesti kun itse on vasynyt. Tuntea ylpeytta hanen luomastaan arvomaailmasta ja moraalitajustaan.
Ymmarratko yskan?
Olet harvinaisen järkevä, kun olet tiedostanut kumppanisi käytöksen kummallisuuden ! Ei ole hyvä merkki, jos henkilö haukkuu exäänsä ja kostaa exälle lapsien kautta. Osoittaa ehkä aika paljon hänen luonteestaan ja voisi hyvinkin sinunkin suhteesi käyttäytyä samalla tavalla ? Oletko yrittänyt puhua miehelle järkeä, vaikka onkin todella arka aihe? Tai joku muu ?
Mieheni ei oikein kuuntele ketään. On luvannut parantaa tapansa, joten odotan sitä. Ei oikein hyvältä näytä kuitenkaan nyt vielä.
Kuulostaa kuin sina olisit niin taydellisen tyytyvainen tuon "ihanan miehen" seurassa.
Jos paatat viela niinkin tyhmasti etta sitoudut intiimiin suhteeseen hanen kanssaan, ole varma etta steriloit itsesi sita ennen.