Meillä on tällainen tapaus, että mieheni äiti on aina laittanut pikku pojalleen vain tämän lempiruokia. Ruokavalio on siis koostunut lähes aikuisikään asti lätyistä, makaronilaatikosta ja lasagnesta. Mieheni oli suhteemme alussa erittäin nirso eikä suostunut maistamaan juuri mitään tavallisia kotiruokia.
No, nyt muutaman vuoden yhdessä asumisen jälkeen on mieheni oppinut suht kaikkiruokaiseksi, kun olen sinnikkäästi laittanut erilaisia ja vähän eksoottisempiakin ruokia. On mukava käydä vuosipäivänä ravintolassa ja kokeilla erilaisia herkkuja.
Tämä jotenkin suututtaa miehen äitiä. Lapsena mies oli oikea riuku(kasvoi nopeasti)ja nyt on sitten tullut vähän painoa lisää ja miehen piirteitä.(tietysti, mies on 25 v.!) Anoppi syyttää minua poikansa "lihottamisesta" ja saarnaa ruokavaliosta, kuinka tärkeää on syödä kasviksia ym. Minä laitan monipuolista ruokaa, paljon kasviksia ja mieluummin esim.broileria kuin porsaanlihaa. Sienet ovat suuri herkkumme mieheni kanssa. Lisäksi lenkkeilemme väh.4 kertaa viikossa yhdessä.
Huvittavinta tässä on, että appivanhemmat itse syövät eineksiä (mikropizzaa, hampurilaisia)ja raskaita liharuokia (pihviä n.4 kertaa viikossa runsaan kastikkeen kera), eivät liiku juuri ollenkaan vaan vahtaavat tv:tä kaiket illat. Molemmilla on verenpainelääkitys (ihme)ja ovat ylipainoisia.
Ja me kuulemma elämme epäterveellisesti?!

Vastaukset 5
Vanhimmat
ainoastaan kamppailet sitä iänikuista miniä/anoppi kilpailua., no, ei kai se niin vaarallistakaan ole, samaa miestähän siinä rakastetaan, joten ymmärtäähän tuon...
Miehesi kuulostaa aivan minun entiseltä avomieheltäni, paitsi että hän ei syönyt jauhelihaa ja on jo yli 25.
Minunkin äksäni oli erittäin nirso, ei syönyt jauhelihaa, ei oikeastaan minkään laista kastiketta, ei keitettyä perunaa, ei kalapuikkoja, ei maustettua ruokaa... Lista on pitkä. Hän oli asunut poissa kotoa jo muutaman vuoden kun tavattiin, käsittääkseni hän laittoi silloin itselleen lähinnä kaurapuuroa, riisiä ja kanaa, makkaraa, ranskalaisia, eineslihapullia ja makaroonivelliä. Kotona äiti passasi ja teki hänelle eri ruoat kuin muille (nakkikastiketta kun muut söimme karjalanpaistia, kaurapuuroa kun muut söimme riisipuuroa...).
Ex-anopin mielestä hän oli maailman paras ruoanlaittaja, eikä kukaan muu voinut tehdä ruokaa hänen neljälle lapselleen yhtä hyvin kuin hän. Lisäksi hän paheksui eineksiä, ja syytti minua lapsensa jääkaapin täyttämisestä eineslihapullilla (joka siis oli tämän suurinta herkkua jo ennen tapaamistamme). Annoin anopin uskoa mitä tahtoo, ei paljon liikuttanut minua hänen mielipiteensä.
Kyseinen mies ei ollut koskaan käynyt vanhempiensa kanssa ravintolassa, hänen vanhempien (ja myöskin hänen) mielestään kyseessä on täysin turhaa "hömppää", ruokaa kun saa kotonakin. Meidän kahden vuoden seurustelun ajan taidettiin käydä pari kertaa mäkkärillä, joitakin kertoja haettiin pizzaa ja peräti kerran Rossossa syömässä!!
Kuulostaa hyvältä, että olet saanut miehesi pään kääntymään ja tutustuttanut hänet uusiin ruokiin. Sehän se tässä tärkein on, sillä hänen kanssaan seurustelet ja asut, et miehesi äidin kanssa. Ikävähän se on, jos anoppi mussuttaa tuollaisesta turhasta, mutta jätä hänet omaan arvoonsa, turha tuommoseen panostaa aikaa ja vaivaa.
Äitsykkä pelkää, että sä teet parempia ruokia. Eikä ne äityliinin ruoat olekaan enää maailman parhaita pojan mielestä.
Jotkut anopit vaan ovat sellaisia, ettei heille kelpaa mikään!
Poika lihoo = miniän vika
Poika laihtuu = miniän vika
Varmasti, jos iskisit miehellesi pöytään tismalleen anopin-laittaman-näköisen ruoka-annoksen, niin kyllä anoppi siitäkin löytäisi jotakin valittamista. Tai ainakin nyrpistelisi nenäänsä kateellisena, kun osasitkin laittaa yhtä hyvää ruokaa kuin hän.
Ja ylipäätään: mitä se kuuluu anopeille, mitä heidän lapsiensa perheessä syödään vai syödäänkö ollenkaan?? Argggghhh...!!!
Itse olen ilmeisen kamala miniä, koska minua syyteltiin siitä, että "mieheni on mennyt aivan kurjaan kuntoon". Eiköhän aikuiset ihmiset tiedä itse, mitä ja kuinka paljon syövät?? (Toivottavasti ainakin....).
vanha juttu, jota äitini mielellään kertoo. Isäni oli ollut todella laiha kun he aikoinaan menivät yhteen. Puoliksi leikillään puoliksi tosissaan isäni oli vuosien aikana usein heittänyt, että "Kyllä äitvainaa sitten teki hyvää ruokaa!" Äitini oli aikansa kuunnellut, ja lopulta todennut, että "Kenenkäs ruuissa sinä lihaa olet luittesi ympärille saanut?"