Kertoako vai ei?

Erosta ex-poikaystävän kanssa oli kulunut puoli vuotta kun luulin, että olisin valmis uuteen suhteeseen. Löysinkin pian todella mahtavan miehen. Mutta nyt olen huomannut, etten olekaan vielä päässyt yli entisestä suhteesta. Pitäisikö minun kertoa nykyiselle tilanteesta, jolloin hänkin voi miettiä pidämmekö taukoa vai olisiko parempi vain itse koittaa päästä eteenpäin? Luulen vain, että nykyinen huomaa, että jotain on vialla, enkä haluaisi, että hän luulee hänessä olevan jotain vikaa.
En halua palata entisen kanssa yhteen.
61132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

En kykene ymmärtämään, tätä aika yleistä asiaa, kun puhutaan ex-suhteista ja kuitenkin naidaan, käydään stömässä ja pidetään yhteyttä jatkuvasti.
Kerran eroaa, niin se on sitten entinen ja iso piste siihen. Ei entiset sovi nykyiseen elämään, kuinka moni sotkee uudet suhteet entisten takia.
Miksi pilaa omia mahdollisuuksia toimimattomiin entisiin suhteisiin. Onko se muka niin vaikea mieltää yksinkertaista asiaa.

Kerro tilanteesi uudelle, ja tehkää yhteinen päätös tilanteeseen. Oli se sitten mikä tahansa, älä myrkytä uutta suhdetta epärehellisyydellä, heti alkumetreille. Se auttaa sinua myös omassa päättämättömyyden tilassasi.

Äänestä
  • Eihän Reilu millään tavoin sanonut tapailevansa exäänsä, saati sitten harrastavansa tämän kanssa seksiä! Toinen saattaa silti olla mielessä ja vanhat tunteet palata aina silloin tällöin, vaikka ei toista näkisikään. Sitä kutsutaan ikäväksi tai kaipaukseksi.
    Käsittääkseni tässä oli nimenomaan kyse siitä, että tunnepuolella exä on vielä jollakin tavalla olemassa.
    Reilulle sanoisin, että kannattaa selvittää itselleen kunnolla kaikki menneet asiat, ennen kuin alkaa uuteen suhteeseen. Nimimerkkisi mukaisesti et ole reilu uutta miestäsi kohtaan, jos sinulla on vielä tunteita exän suuntaan. Puhu hänelle asiasta, luulisi että hän ymmärtää. Kokoa tunteesi ja ajatuksesi rauhassa ja yrittäkää sitten uudelleen hänen tai jonkun muun kanssa. Tärkeintä on, ettet pakota itseäsi mihinkään, mihin et ole henkisesti valmis.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Eihän Reilu millään tavoin sanonut tapailevansa exäänsä, saati sitten harrastavansa tämän kanssa seksiä! Toinen saattaa silti olla mielessä ja vanhat tunteet palata aina silloin tällöin, vaikka ei toista näkisikään. Sitä kutsutaan ikäväksi tai kaipaukseksi.
    Käsittääkseni tässä oli nimenomaan kyse siitä, että tunnepuolella exä on vielä jollakin tavalla olemassa.
    Reilulle sanoisin, että kannattaa selvittää itselleen kunnolla kaikki menneet asiat, ennen kuin alkaa uuteen suhteeseen. Nimimerkkisi mukaisesti et ole reilu uutta miestäsi kohtaan, jos sinulla on vielä tunteita exän suuntaan. Puhu hänelle asiasta, luulisi että hän ymmärtää. Kokoa tunteesi ja ajatuksesi rauhassa ja yrittäkää sitten uudelleen hänen tai jonkun muun kanssa. Tärkeintä on, ettet pakota itseäsi mihinkään, mihin et ole henkisesti valmis.

    En ole missään tekemisissä exän kanssa, mitä nyt satunnaisesti näen kaupungilla, mutta ajatuksissa hän on edelleen vahvasti.

    Äänestä

  • Reilu kirjoitti:

    En ole missään tekemisissä exän kanssa, mitä nyt satunnaisesti näen kaupungilla, mutta ajatuksissa hän on edelleen vahvasti.

    Ikävä tilanne, mutta voihan nuo ajatukset exästä olla vaan sellasia kiusauksia, jotka kasvaa päässä kun et niistä pysty nykyisellesi puhumaan. Eli suosittelen avautumista asiassa ja ehkäpä parin viikon miettimistaukoa. Mutta sopikaa sitten selkeät säännöt miettimistauolle, eli että kyseessä ei ole mikään oikeutus pettämiselle, vaan tosiaan sen miettiminen, mitä tältä suhteelta haluaa.

    Joskus pelkkä puhuminen voikin saada tajuamaan, että exä on exä. Mulla ainakin tunteet exästä tulee tiettyjen syklien mukaan, eli jos niitä ei ruoki, niin ne myös pikkuhiljaa häviävät vaivaamasta.

    Äänestä

voi mennä todella todella pitkään ennenkuin entinen on lopullisesti unohtunut.(kokemusta on)vuoden pituisen suhteen jälkeen olin lähemms 2 vuotta yksin en edes ajatellut aloittavani mitään uutta suhdetta. nyt kuitenkin yli 3vuoden jälkeen suhteestani aloitin uuden seurustelusuhteen aivan uskomattoman ihanan miehen kanssa, ollaan nyt seusuteltu vuosi & 3vkoa, olen taas onnellinen=) toki muistot elää pitkään vielä suhteen loppumisen jälkeenkin,ja se on aivan normaalia että ajattelee exää, onhan kuitenkin takana yhteinen aika ja suhde ja hyvät ajat.
Tsemppiä sulle =)

Äänestä

Rehellisyys itseä ja kumppania kohtaan on onnistumisen A & Ö.
Olisiha aika epäreilua toista kohtaan antaa hänen tahoillaa miettiä mikä on vialla. Kyllähän ihminen vaistoaa.. Ja saattaa sitten tehdä jopa vääriä johtopäätöksiä..

Ja itsesikin kannalta. Voihan se olla, että kerottuasi oma tilanteesikin helpottaa :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Reilu kirjoitti:

Erosta ex-poikaystävän kanssa oli kulunut puoli vuotta kun luulin, että olisin valmis uuteen suhteeseen. Löysinkin pian todella mahtavan miehen. Mutta nyt olen huomannut, etten olekaan vielä päässyt yli entisestä suhteesta. Pitäisikö minun kertoa nykyiselle tilanteesta, jolloin hänkin voi miettiä pidämmekö taukoa vai olisiko parempi vain itse koittaa päästä eteenpäin? Luulen vain, että nykyinen huomaa, että jotain on vialla, enkä haluaisi, että hän luulee hänessä olevan jotain vikaa.
En halua palata entisen kanssa yhteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu