Ruotsiin porvarihallitus= Ruotsi liittyy NATOON

Mitä tekee Suomi?
8469
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mikäli niin käy, että Ruotsi liittyy ennen Suomea Pohjois-Atlantin puolustusliiton eli Naton jäseneksi, tukevoittaa se periaatteessa Suomen puolustusta. Selusta tulee tukevammaksi.

Perusongelma: arvaamaton Venäjä, säilyy ennallaan.
Ehdotus: liittyi Ruotsi Natoon tai ei, Suomen on se joka tapauksessa tehtävä mahdollisimman nopeasti. Turvallisuusvaje täytyy nopeasti täyttää. Se on Suomen kansan ja sen tulevaisuuden kannalta välttämätön varmistustoimenpide.

Äänestä

Ei ne ole vielä euroakaan ottaneet. Sitten kun ottavat kontolleen myös Suomen itärajan puolustuksen niin homma on ihan okei.

Äänestä

Ukso ettei Ruotsi ikinä halua Natoon. Tästä ei edes keskustella Ruotsissa. Ei tule kysymykseenkään.

Äänestä
  • Ruotsi on kuulunut siihen jo 50-luvulta! Jos Ruotsilla oli jo silloin ja on yhä NATO:n ilmavalvontaan yhdistetty oma ilmavalvontansa ja Ruotsi teki ja tekee yhä elektroonista vakoilua NATO:n piikkiin yms. ei Ruotsi ole puolueeton. Jo pitkään on puhuttu Ruotsin kuulumisesta lännen erityiseen suojelukseen ja nykyään se on paljastunut salaiseksi NATO:oon kuulumiseksi. Kansankoti ei siis ole ollutkaan puolueeton, vaan NATO-maa.

    Äänestä

  • Ruotsin neuvoottelujen alkaessa, ne tulivat Suomelle yllätyksenä.
    ett sillei

    Äänestä

Ei Ruotsissa ole porvareita.

Siellä asuu ainostaan demareita, ähälämeita, feministejä ja homoja ...

Äänestä
  • ja he ovat tosi rikkaita.

    Puolueiden suhde maahanmuuttajiin on melko sama.
    Maahanmuuttajia ei tarvitse nimitellä miksikään.

    Huomautan vaan että Ruotsi ja Suomi ovat kaksi aivan erilaista kansaa ja maata.

    Äänestä

No niin, ennen se oli niin että Suomi on ruotsin jalkamiina. Eli Venäjä saa edetä Ruotsin naapuriksi saakka, kunnes Nato tulee vastaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MattiLehtonen kirjoitti:

Mitä tekee Suomi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu