Seurustelin lähes neljä vuotta. Eilen poikaystäväni sanoi ettei tahdo enää jatkaa suhdettamme. Syy oli ettei vaan enää tunnu siltä. Hän sanoi kaiken tämän puhelimessa. En voi käsittää miksi hän ei voinut sanoa sitä kasvotusten. Pari viikkoa sitten olimme yhdessä etelässä ja puhuimme yhteisen kodin hankkimisesta. Luulin, että kaikki olisi ollut hyvin. Mutta kuulemma tästä ei vain tule enää mitään. Pelkkään seksisuhteeseen hän kyllä olisi valmis kanssani, ettei kummankaan tarvitsisi olla puutteessa kunnes löytää uuden.
Olen vain itkenyt ja itkenyt tuon puhelun jälkeen. On aivan käsittämättömän paha olla, enkä tiedä mitä pitäisi tehdä. Rakastan häntä aivan suunnttomasti ja olen niin heikko hänen suhteensa, että tiedän suostuvani hänen ehdoitukseensa, vaikka en sellaista suhdetta halua. Haluan hänet kokonaan..
Kiitos jos joku jaksoi lukea tämän kokonaan ja toivottavasti joku jaksaisi vastata..
Olen vain itkenyt ja itkenyt tuon puhelun jälkeen. On aivan käsittämättömän paha olla, enkä tiedä mitä pitäisi tehdä. Rakastan häntä aivan suunnttomasti ja olen niin heikko hänen suhteensa, että tiedän suostuvani hänen ehdoitukseensa, vaikka en sellaista suhdetta halua. Haluan hänet kokonaan..
Kiitos jos joku jaksoi lukea tämän kokonaan ja toivottavasti joku jaksaisi vastata..
Vastaukset 15
Vanhimmat
Mä otan osaa sun suruun... Mulle on itellekkin käyny vähän saman tapainen juttu... likkafrendi oli sanonu mulle just, että kuinka paljon se mua rakastaa jne... Sit se jätti mut parin päivän päästä, sano vaan, ettei siitä tuu mitään... Meidän suhde oli kestäny jo n. 2 vuotta... Ei se ollu ees halukas kertoo, mix se ei enää halunnu olla yhes... mut sillee, kun ajattelee, ei se voinu mua rakastaakkaan... kaikki oli vaan paskaa silmänlumetta... jooh...
Nykyään seurustelen erään toisen kanssa... ei olla oltu yhessä vielä kauaa... mutta pidän hänestä tosi paljon... toivottavasti meillä sujuis paremmin... =/...???
Kamalaa. Otan osaa. En kyllä käsitä tollasia äijiä joissa ei ole miestä sanomaan asioita suoraan (jotka siis jättävät puhelimessa/textarilla!!). Älä missään nimessä suostu tohon seksisuhde-juttuun. Ehkä teijän kannattais vielä jutella?!? Kuullostaa niin oudolta, ootte vähä aika sit suunnitellu tulevaisuutta ja nyt tolleen.. kai joku syy pitää olla??!!?
Itellänikin on ollut yksi iso ja vaikea ero, mutta enää se ei tunnu missään ja olen löytänyt miehen jota TODELLA rakastan! Eli lohdutukseksi haluan sanoa että kaikki mikä ei tapa, vahvistaa, ja tää pitää tosissaan paikkansa!!
Nähtiin eilen ja juteltiin. Hän sanoi että ei vain tunne enää samalla lailla, eikä tahdo jatkaa, ei edes yrittää enää. Sanoi vain että oli ajatellut tätä jo pitkään, mutten ymmärrä miksi ei puhunut mulle mitään. Toivottavasti tää kamala olo joskus helpottaa, välillä on hetkiä jolloin en muista mitä on tapahtunut, kuten tänäkin aamuna herätessäni, mutta sen jälkeen se paha olo iskee sitäkin pahempana.
Tuntuu, ettei tähän auta mikään..
Tuolla toisaalla kommentoin juuri sitä, kuinka naiset harvoin jättää tuosta vain.
Sama tietysti pätee miehiinkin.
Ja sama sitten tietysti tässä, että jäädää voivottelemaan entisen perään ja vellomaan itsesäälissä.
Tiedän, että varmasti sattuu ja päässä pyörii kokoajan, että "MIKSI ?!?!?!", mutta on aika mennä eteenpäin.
Älä nyt missää tapauksessa ala tuohon panopuuksi olemiseen. Siitä ei lopulta ole sinulle kuin vielä enemmän harmia. Pahennat vain tuskaasi.
Tuo heppu tuskin on sinun arvoisesi, joten anna olla ja jatka elämääsi. Kun menee vähän aikaa asiat alkavat näyttäytymään oikeassa mittasuhteessa ja huomaat, että ehkäpä se näin olikin parasta.
Minulle kävi näin:
Olimme yhdessä 2½ vuotta ja ehdimme asua yhdessä vuoden, ensin minun luonani ja sitten hankimme oman yhteisen kämpän.
Kerran riidan jälkeen kun olin ollut vanhempieni luona yötä hän halusi tavata minut ja menimme kotiimme jossa hän sitten sanoi että suhteemme on loppu.
Minulla oli jo muutenkin masennus ja tapahtui mitä tapahtui ja jouduin hoitoon mutta pysyimme jotenkuten yhdessä jonkun kuukauden kunnes hän textiviestin välityksellä kysyi että millon tulisin hakemaan tavarani sieltä.
Nyt siitä on jo kulunut monia kuukausia ja tänä päivänä tapaamme aina sillon tällön hänen ehdoillaan.
Rakastan häntä yhä enkä pysty unohtamaan ja haluisin palata yhteen mutta en ole edes uskaltanut sanoa mitään, koska silloin nämä tapaamiset voisivat loppua kokonaan enkä pysty olemaan ilman häntä.
Elämä on aivan liian lyhyt ja arvokas hukattavaksi menneessä elämiseen.Jos hän teki sulle tuollaisen tempun, ei hän ole kyyneleittesi arvoinen.Kuulostaa julmalta mutta se on totuus joka kannattaa mahdollisimman nopeasti tajuta.
Pitää jatkaa eteenpäin, koska tuolla jossain on joku joka on rakkautesi arvoinen.
Harvoin mitään minkä menettää saa takaisin.Usein ne on vain turhia hukkaanheitettyjä unelmia.Ei taakseen kannata katsoa.
Älä suostu mihinkään seksisuhteeseen, vaan yksinkertaisesti poista se mies elämästäsi.("älä soita tänne enää koskaan!")Ole niin kauan näkemättä häntä, että kaikki tunteet ehtii kuolla ja ehdit unohtaa.Että hänestä tulee vain joku jonka joskus tunsit.Tiedän, että se kuulostaa mahdottoman vaikealta, mutta se on melkein ainoa keino.Aika parantaa..ja muista vanha viisaus, ettei yksikään mies lopulta ole naisen kyyneleiden arvoinen.
Sain hänet kuulostamaan siltä "pahalta tyypiltä" vaikka itse saan syyttää itseäni, etten tajunnut mitä minulla oli ennenkuin menetin sen.
Se ei ole niin yksinkertainen asia...
Voisi sen sanoa niinkin että minä en ollut hänen rakkautensa arvoinen, mutta haluaisin uskoa että virheistänsä oppii.
Elän tosipaljon samanlaisessa tilanteessa kuin sinä surullinen. Tätä repivää tuskaa tulee elokuussa täyteen vuosi. Olimme olleet yhdessä (avioliitossa)6 vuotta ja yhtäkkiä hän vain lähti.
Nyt näemme lähes päivittäin , mutta hänen ehdoillaan aina . Välillä hän antaa ymmärtää että voisimme palata yhteen ,mutta sitten taas tulee takapakkia. Välillä puhumme perheestä .... seuraavana päivänä hän sanoo ettei jaksa(!!!) tulla sovittuun tapaamiseen. En uskalla luottaa mihinkään, mutta silti en pysty repimään itseäni irti.
Mitä tein väärin ? Oliko väärin se että annoin hänelle liikaa tilaa.....Olisiko pitänyt sittenkin alkaa vahtimaan jokaista menoa ja järjestää mustasukkaisuuskohtauksia... ?? Osoitin ja kerroin kyllä rakkauteni.Luotinko liikaa ?? Tästä asiasta vaikean tekee se että luotin. Annoin kaikkeni luulin että myös hän (antaessaan avioliittovalan) sitoutui minuun. Hän sanoo ettei enää voinut luottaa minuun koska hänen mielestään kerroin perheen sisäisiä asioita parhaalle ystävättärelleni. Kerroin esim. että emme lähtisi kesällä lomamatkalle koska rahasta on tiukkaa kun olemme tehneet muita hankintoja kotiin... Lisäksi kerroin jos ystäväni kysyi jonkun hankkimamme tavaran hintaa... niin kerroin reilusti jos olin sattunut saamaan sen alennuksesta jne.... Mielestäni tällaiset asiat kuuluvat ihan ystävien välisiin juttuihin eikä niiden takia pitäisi luottamus mennä...
No tuntuu silti että tuska jatkuu enkä ainakaan vielä voi katkaista sidettä ...sillä toivoa on... mutta mistä ???
Jaksamista sinulle- tiedän tuskasi ja jopa itsesyytökset joita se mukanaan tuo....
Itse tein kiukustuksissani seuraavaa: kirjoittelin sähköpostilla poikaystävälleni ja kun en saannut vastausta niin tulkitsin sen vähän hätäisesti. Olimme tavallaan "riidelleet" aikaisemmin ja tunteet oli kuumana. No sitten siirryin tekstareihin ja ilmoitin, että se on loppu nyt. Kun olin rauhoittunut niin, mies soitti, että palvelin ei toimi.
Luulin vajoavani maan rakoseen, no koskaan hän ei ottanut enään yhteyttä vaikka toivoin kuulevani edes sen, että hän on kunnossa.
Löysin heti perään uuden poikaystävän, mutta olisin halunnut puhua sen entisen kanssa ns. asiat halki. Rakastan ex-poikaystävääni, enkä muuta voi. Surullista se voi olla näinkinpäin. No, ei kannata ryhtyä toisen panopuuksi vaikka kuinka epäröisi, se ei ole normaalia vuorovaikutusta. Kyllä "pussit" voi tyhjentää muutenkin.
Elämä jatkuu, koskaan ei tiedä mitä kaunista ja ihanaa se tuo tullessaan. Keskustele ihmisten kanssa, mieti asioita tarkkaan ja nauti luonnosta. Itselläni kun on oikein paha mieli, niin lähden metsään kävelemään ja se helpottaa. Puut jotka siellä kasvavat on satojavuosia vanhoja ja jaksavat kuunnella murheitasi, itkeäkkin voi aivan rauhassa ja kuunteleppa miltä puunrunko kuulostaa kun sitä halaa.
Paljon, paljon tsemppiä!
Kerro miehelle että sinuun sattuu ja pahasti. Sano hänelle että rakastat ja haluat häntä.
Sen jälkeen et enää ota häneen yhteyttä.
Ja surra saa ja pitää, mutta muista että tässä on sun elämästä kyse. Ja neljän vuoden yhdessäolon jälkeen seksisuhteen ehdottaminen kuulostaa TODELLA ällöttävältä! Älä suostu. Tai voit kostoksi suostua vähän ajan päästä kun sinuun ei enää satu, mutta rupea sitten kesken nauramaan kesken kaiken ja sano ettet todella pysty tähän koska huomasit yhtäkkiä ettei SE tunnu missään/kutittaa/tylsää tai jotain. Sit heität tyypin ulos. Kosto on suloinen :-)
Saattaahan olla että miehesi vielä katuu tekoaan ja haluaa palata luoksesi, mutta mieti ensin itse pystytkö antaamaan anteeksi.
Hei!
Ymmärrän hyvin miltä sinusta tuntuu! Olen itse juuri käymässä läpi eroa. Joudun asumaan yhteisessä kodissamme vielä jonkunaikaa, kun uusi asuntoni vapautuu. Tunnelma ei ole mitenkään rattoisa. Luulen kyllä, että tällaisista tilanteista ihmiset aina selviää. Elämä tuntuu kaatuvan mutta se on vain väliaikaista. Kohta taas jaksaa nousta omille siivilleen ja jatkaa rohkeasti, uusin silmin eteenpäin.
Itse olen itkenyt omaa tilannettani jo kauan. Itku kyllä helpottaa; tuntuu puhdistavan ahdistavista asioista. Suosittelen, että käyt läpi tilannettasi usein ja kerrot siitä ihmisille, jotka ymmärtävät ja kuuntelevat sinua. Aina kun olet aisian jollekkin kertonut pieni pala surustasi ja ikävästä lähtee pois. Jonain päivänä sitä ei enää ole. Yhtenä aamuna tulet heräämään ja huomaamaan, että et ole ajatellut asiaa hetkeen. Nyt vaan aisaa kannattaa puida joka kannalta! Aikaahan tämä vie mutta tämän jälkeen olet vahvempi ja isenäisempi ihminen.
Toivon sinulle rohkeutta ja voimaa tulevalle!
-Tuulikello-
Muutama päivä on kulunu ja olo on koko ajan vaan pahempi. Tajusin että mies on päässyt suhteesta jo ylitse ja mä vaan kaipaan ja rakastan vieläkin.
Mutta kiitos kaikille jotka on jaksanu jotakin sanoa, se on helpottanu ainakin vähäks aikaa.
mulla meni 2vko ennen ku pääsin yli että koita vielä pari viikkoo kestää ehkä se auttaa..
mä erosin poikaystävästäni yli vuos sitten ja välillä tuntuu edelleen tosi pahalta... eli en mä kai vieläkään ole päässy erosta yli. jollain voi toi pari viikkoo riittää mut mulla taitaa mennä pari vuotta...tai vuosikymmentä.
pahinta on et mä olin itse se, joka jätti. syitä tuntu sillon olevan miljoonia, just nyt vaan en muista niistä syistä yhtään. ja takasin aikaa ei enää saa eli nyt on vaan yritettävä elää ilman ihmistä jota rakastaa ihan helvetisti. tiedän että se jätkä välittää (rakastaa? sitä en tiedä...) musta vieläkin, olen kuullu sen siltä itseltään, mut se seurustelee uuden tytön kaa joten mä olen vaan hiljaa tunteistani ja annan heidän olla rauhassa. ja olen surullinen ja haikee. mut tiedän et kyllä tää joskus tästä vielä helpottaa.
hyvä miisa,
Kuukausi takaperin alkoi elämäni ehkä vaikein kriisi, jonka varmaan arvaatkin. Suhde oli melko alussa, n. 1,5 kuukautta vanha, mutta silti tuskaa tuotti ja tuottaa suuresti.
En ole saanut tietää itsekään mitään kovin perusteltua syytä. "Vain että en tuntenut tarpeeksi sinua kohtaan", mutta eihän se rakastuneen sielua tyydytä. Soi vain päässä "MIKSI?". Toisaalta ei pitäis ottaa itseensä, mutta ei voi olla ajattelematta että mitä minussa on vikana - PARADOKSI.
Puhumisen tarve on suuri joten onneksi elän ihmisten keskellä jotka kuuntelevat ja jaksavat pohdiskella asiaa kanssani. aika vaikeeta ois jos pitäs vain itsekseen käsitellä tätä.
yritän uskoa siihen että asioilla on taipumus järjestyä. Teen vain voitavani ja luotan aikaan. Annan itselleni oikeuden olla surullinen ja suon itselleni suruajan. Tunteiden patoaminen ja puhumattomuus on vain aiheuttanut aggressioita asiaankuulumattomia kohtaan.