Mieheni ei kykene keskustelemaan mistään asioista kanssani, joten pikkuhiljaa sama on alkanut vaivata itseäni. Yhteistä taivalta takana pian kahdeksan vuotta. Aina ei asiat ole olleet näin. Miten tästä eteenpäin? Antakaa vinkkejä. Miten aloitan keskustelun siitä, miten hän tekee minulle aina niin pahan olon, itsekeskeinen kun on? Jos sanon omasta mielestäni aiheesta, hän kääntää sen lopulta minun syykseni. En jaksa enää pyöritellä kaikkia minua suhteessamme vaivaavia asioita yksin vaan haluan puhua miehen kanssa asiat selviksi. Apua pian, ennekuin suhde ajautuu umpikujaan tai minä hajoan.
mies kyvytön keskustelemaan
suru
81190
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
kanssa jo yli kymmenen vuotta.Tarinasi olisi yhtä hyvin voinut olla minun kirjoittamani. En ole itsekkään ratkaisua löytänyt asiaan. Useamman kerran olen aloittanut keskustelun, aina se on ollut mieheni mielestä tarpeetonta. Ihan kuin häntä ei kiinnostaisi ollenkaan, olenko minä tyytyväinen tai onnellinen. Loputon itsekeskeisyys alkaa kyllästyttämään. Lapsia kun on, niin haluaisin heille opettaa puhumisen jalon taidon, mutta valitettavasti lapset omaksuvat vanhempiensa tavat ja tottumukset,joskaan en sitä ihan yleistämään kyllä ala.
Vaikea on jättää, koska kaikki on niin hel..... hyvin, ainakin miehen mielestä. Jospa me saisimme neuvoja tähän yhteiseen pulmaan....
Hän ehkä kaipaa hauskanpitoa muiden kanssa, jopa vieraan naisen kanssa sängyllä. Hän on ehkä kyllästynyt seksielämäänne(sinun ja miehesi), mutta uskoakseni rakastaa silti yhä sua.
Tai hän on ehkä vain hiljainen..Tiedä häntä.
Yritä keskustella hänen kanssa tai jotain "seksiyllätyksiä" :)
kun ei oikein voi puhua selviksi, koska ne ovat sekaisin vain toisen kannalta.
Usein me naiset kuvittelemme, ettei miestä vaivaa "suhteessa" (eli kumppanissaan) yhtään mikään. Sen kun vain olla möllöttävät onnellisena... Ei se niin ole. Miehet tietävät saavansa niin paljon roiskeita naamalleen jos sanovat pienenkin poikkipuolisen sanan vaimolleen, että jättävät mieluusti sanomatta. Ihan oikeasti. Jos miehesi haluaisi keskustella sinun kanssa "selviksi" häntä (sinussa) vaivaavat kaikki asiat niin tulisiko yhteiselämästä yhtään mitään?
Jos haluat muutosta mieheesi, sinun täytyy itse muuttua. Eikä mies täysin varmasti muutu silloinkaan. Ai juu. Ihan oikeankin vinkin keksin. Muutos syntyy parhaiten, kun et saa miestäsi tuntemaan oloaan uhatuksi vaan leppoisaksi. Asiat menevät kuin ihmeen kautta paremmin perille, kun ne esitetään kauniisti ja vältetään syyllistämästä/pakottamasta toista mihinkään.
Eli tilanne on tämä, olen kyllä noita keinoja yrittänyt, ja kysynytkin uhan nätisti, että harmittaako meidän välinen jo melkein "platoninen" suhde häntä yhtään? ja vastaus oli että: tietysti, mutta minkä sille mahtaa...Minä voin sanoa muuttuneeni, ainaisesta nalkuttajasta,johdattelevaksi,lempeäksi keskustelijaksikin, mutta siitäkään ei ole mitään apua.Miehen sanainen arkku on auennut vasta silloin, kun olen sanonut, että joko me lasten kanssa lähdetään tai sinä puhut suusi puhtaaksi!No puhuttu on, mutta vasta parin paukun jälkeen...
Täällä on mies jonka parisuhdetta (ajoittain) rassaa juuri tämä asia, eli miehen puhumattomuus. Nyt on vain niin, että minä kärsin siitä itsekin. Olen yrittänyt opetella smoltookkia, aika huonoin tuloksin. Se ei vain onnistu minulta millään, minun pitää jostain syystä miettiä ja harkita kauan sanojani, ennen kuin ne tulevat ulos suustani. Olen jopa käynyt työväen opiston itseilmaisun kurssin ja sekään ei tehnyt minusta puhekonetta. Jo suhteemme alussa sanoin, että minä olen tällainen hiljainen miettijä tyyppi ja kysyin pärjäätkö sen asian kanssa. Vaimoni katsoi asioita silloin ilmeisesti rakastuneen ihmisen vaaleanpunaisten silmälasien kautta ja sanoi että tottakai pärjää ja että on vain ihanaa kun mies ei pajata koko ajan ja kyllähän me aluksi puhuttiinkin molemmin. Jotenkin ne asiat vain tuli sanotuksi kaikki. Vitsi. Se ehkä on kumminkin meidän pelastus, että me pystymme keskustelemaan asiosta, vaikkakin se joskus vaatii vastapuolelta vähän kärsivällisyyttä. Eli minun kanssani pystyy keskustelemaan, mutta en hallitse normaalia rupattelua. Syitä tähän on pohdittu paljon, niitä on haettu lapsuudesta asti mutta kai se vaatisi oikein psykologia joka siihen syyn löytäisi.
Tällaisia mietteitä tähän asiaan tänään.
Kirjoituksestasi tuli ilmi pari asiaa jotka olen itsekin huomannut jopa itsessäni.
"Jo suhteemme alussa sanoin, että minä olen tällainen hiljainen miettijä tyyppi ja kysyin pärjäätkö sen asian kanssa."
Kuinkahan moni nainen kuullessaan ymmärtää nämä miehen sanat? Kuinkahan moni kuitenkin miettii että "kyllä se mun kanssa puhuu kun se rakastaa mua"?
"Vaimoni katsoi asioita silloin ilmeisesti rakastuneen ihmisen vaaleanpunaisten silmälasien kautta ja sanoi että tottakai pärjää ja että on vain ihanaa kun mies ei pajata koko ajan ja kyllähän me aluksi puhuttiinkin molemmin." Niin, kuten edellä mainitsin, vaaleanpunaiset lasit putoavat kun arkielämä voittaa. Pitäisi olla valmis hyväksymään toinen sellaisena kuin on. Toinen asia on sitten, että pitääkö nainen itseään täydellisenä... ettei hänessä ole mitään mikä tulisi yllätyksenä miehelle kun suhde etenee tai mennään naimisiin?
Ja vaikka mies ei suoraan sanoisikaan, niin kyllä kai seurustellessa huomaa onko toinen hiljainen vai puhelias. Ylipäätään seurustellessa kummankin pitäisi olla oma itsensä ja samalla miettiä onko toinen sellainen ihminen jonka kanssa haluaa elää, puutteineen ja epätäydellisyyksineenkin.
Minä myönnän että edellinen avokkini sai huomioni alunperin ulkonäön perusteella. Kyllä me jollain tavalla toimeenkin tultiin, mutta sitten kun tuli tositilanne eteen ja persoonallisuudet eivät sopineetkaan yhteen niin silloin loppui myös suvaitsevuus ja ymmärrys ja sota oli edessä. Ja vähitellen ero. Kumpikaan ei hyväksynyt toisen äärimmäisiä piirteitä eikä pärjännyt tosiasioiden kanssa. Eikä kai ollut riittävästi halua pitää suhde kasassa.
Olen siitä opikseni ottanut ja nyt on toisenlainen elämä meneillään. Jos hiljainen mies ei puhu niin ei sitten puhu. Sille vain on annettava aikaa, niin se puhuu sitten kun siltä tuntuu. On muuten kasvattanut itsehillintää vallan julmetusti. Vaikka tuo hiljaisuus ja hidas tempo alkuun ärsytti niin itsehillinnän kasvun myötä nuo piirteet ovat teheet miehestäni entistä rakastettavamman. Hän on jollain tavalla söpö ja hän tietää sen :)
Itse olen kanssa ihmetellyt kun mies ei puhu. Puhuu sitten kun ollaan kunnolla kriisissä, mutta itse toivoisi puhumista jo sen kriisin ehkäisemiseksi (meillä suhteen retuperällä olo on ollut tapana esittää puhumisen sijasta jomminkummin puolin kontaktin ottamisena vieraaseen vastakkaisen sukupuolen edustajaan). Pitkässä suhteessa kun ollaan ja tosissaan, niin niitä kunnon kriisejä ei ole ollut kuin muutamia, joten kunnollisia keskustelujakaan suhteen tilasta ei ole ollut kuin muutamia näiden vuosien aikana. Helpompaa olisi sii puhua kun jokin tökkii, eikä itkeä sitten kun toinen on lähdössä. Mutta sen oppi jo itsekin muutamassa vuodessa, että ei se puhuminen ilman kaaosta onnistu, ei sitä enää hanakasti yritäkään. Sen olen kuitenkin oppinut, että toisin kuin naisilla, niin miehillä ei ole tarvetta märehtiä asioita viikkotolkulla, kun homma on kerran puhuttu, niin se on selvä ja asian esiinottaminen uudelleen ja uudelleen tuntuu vain ärsyttävän, mutta kun sitä puhumista olisi niin kiva jatkaa kun vauhtiin on päästy...
Aikaisempi pidempi suhde oli toista luokkaa silloin puhuttiin, että minusta tuntuu siltä ja siltä ja toinen vastasi, että minusta tuntuu asia taas siltä... Päättynyt sekin suhde on, eli ei se puhuminen paremmaksikaan tehnyt. Nyt on mukana tunnetta enemmän, eikä vain puhetta tuntemuksista...
Miehesi ei halua keskustella KANSSASI. Syyt siihen paljastuvat seuraavissa virkkeissä. Et ole erityisen miellyttävää keskusteluseuraa. Kukapa haluaa kuunnella syyteryöppyjä, vaatimuksia tai omien näkemystensä halveksintaa. Hän on mieluummin vaiti kuin aloittaa tappelun kanssasi, vaikka siisti kahden itsekeskeisen henkilön tappelu voisi olla sittenkin parempi idea.
Voisit aloittaa kysymällä hänen mielipidetään jostain suht. neutraalista asiasta. Etkä sitten tyrmää hänen näkemystään!