Rasismin ja oikeudenmukaisuusvaatimuksen ero

Nautin monikulttuurisuudesta paljon enkä näe itseäni luonnoltani rasistiksi. Kuitenkin minulla on myös hyvin sisäsyntyinen oikeudenmukaisuuden vaade sisälläni. Teen työtä ruohonjuuritasolla, en jossain eduskunnan kabineteissa tai komeissa lasipalatseissa. Asun myös seudulla, jossa näkyy paljon maahanmuuttajia. En ole suojatuissa oloissa syntynyt ja varakkailla alueilla asuva suomenruotsalainen, joille maahanmuuttajat ovat hellyttäviä lapsosia, joiden paapomisesta he saavat hyvän ja vähemmän syyllisyydentuntoisen ihmisen viitan itselleen.

Oikeudenmukaisuus vaatimukseni sanoo, että Suomessa asuva ihminen osallistuu yhteisiin talkoisiin suomalaisen yhteiskunnan rakentamiseksi entistä tasa-arvoisemmaksi ja inhimillisemmäksi. Nyt aivan selkeästi erityisesti somaliyhteisö on pääosin haluton integroitumaan yhteiskuntaamme, edes niihin avariin yhteiskuntamme raameihin. Mitä pääosin näemme, erityisesti somalien käyttäytymisessä, on ylimielisyys, sosiaalitoimen jatkuva rokottaminen,
työhaluttomuus muutamaa hienoa poikkeusta lukuunottamatta, väkivaltaisuus, uskonnollinen yhä aggressiivisempi fundamentalismi, naisten oikeuksien polkeminen ym...

Mitä valtaväestön olisi tehtävä? Oltava poliittisesti korrekti ja katsoa maahanmuuttajien, erityisesti somalien äärikäyttäytymistä läpi sormien ja heristettävä hurskaasti sormea suomalaisille rasisteille? Mihin tuollainen epäoikeudenmukainen asenne johtaa: yhä suurempaan kuiluun somalien ja muun yhteiskunnan välillä, koska ylivoimaisessa enemmistössä suomalaisista on sisäänrakennettu vuosisatoja oikeudenmukaisuuden, tasa-arvon ja yhteiskunnallisen vastuunkannon eetos!!! Tämäkö on rasismia...Se voi muuttua rasismiksi, jos yhteiskunnan suojattu ja hurskasteleva eliitti ei pian herää ja lopeta epärehellistä ja kaikille maahanmuuttajille ja valtaväestölle karhunpalveluksen tekevää paapomista.

Suhtaudun jokaiseen maahanmuuttajaan, myös somaleihin ystävällisesti, samalla tavalla kuin muihinkin ihmisiin. Mutta edellytän, että erityisesti somalit alkaisivat kasvaa aikuiseksi. Että he ottavat lusikan kauniisti käteensä, alkavat opiskella, opetella työntekoa ja muiden kulttuurien, erityisesti sen maan, jonka kansalaisia he ovat, kunnioitusta, opetella uskonnollista suvaitsevaisuutta, opetella kunnioittamaan naista suomalaisella tavalla, opetella itsekriittisyyttä, opetella rehellisyyttä...ym. ym..
4216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Niiden koulutus on meidän maksettava. EI KIITOS!

Äänestä
  • Olen samaa mieltä, ettei ole millään perusteltavissa ottaa enää lisää somaleita. Heidän kulttuurinen, uskonnollinen ja käytännön maailmansa on aivan eri planeetalta kuin suomalaisten. Nyt olisi korjattava sitä, mikä on korjattavissa eli somaliyhteisö olisi haastettava sopeutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan oikeasti ja sitten tuettava tuota sopeutumista ja lopetettava kaikenlainen paapominen. En usko, että moni somali lähtee takaisin, vaikka lyötäisiin tukku rahaa käteen....

    Paapominen on kieroutunut vanhemman suhtautuminen lapseen. Tai suhtaudummeko kehenkään lapseen samalla tavalla kuin pahimmat hyysärit? Jos paapot lasta tarpeeksi, lapsesta tulee sietämätön ja itsekäs paskiainen. Näin on käynyt lukuisille somaleille.

    Eli aikuinen, haastava ja tiukan reilu suhtautuminen suhtautuminen on AINOA TAPA, millä voimme vähentää konflikteja.

    Äänestä

Itse kannatan tiukempaa seulaa maahanmuuttajia koskien. En kuitenkaan ole rasisti, eikä minulla ole todellakaan mitään tietyn värisiä ihmisiä vastaan. Kuitenkin olen ehdottomasti sitä mieltä, että tänne tulevien ihmisten tulisi myös oppia kunnioittamaan suomalaista kulttuuria ja tapoja, ja valtiovallan pitäisikin työskennellä somalien ja muiden ulkomaalaisten saattamiseksi osaksi suomalaista yhteiskuntaa.

Toimia tarvitaan, mutta "Kaikki somalit saunan taakse ja heti!" linja ei ole ratkaisu, vaan maltillisempaa, mutta silti riittävän tiukkaa linjaa tulisi ajaa. Hallituksen välinpitämättömyys luo kannatuspohjaa rasistisille ja väkivaltaisille ryhmille, jotka eivät ole yhtään parempia kuin nämä jengiläiset.

Äänestä
  • Olen ehdottomasti samoilla linjoilla Oskarin ja Minä vain kanssa. Keskitie tässäkin on ainoa järkevä tie.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oskari kirjoitti:

Nautin monikulttuurisuudesta paljon enkä näe itseäni luonnoltani rasistiksi. Kuitenkin minulla on myös hyvin sisäsyntyinen oikeudenmukaisuuden vaade sisälläni. Teen työtä ruohonjuuritasolla, en jossain eduskunnan kabineteissa tai komeissa lasipalatseissa. Asun myös seudulla, jossa näkyy paljon maahanmuuttajia. En ole suojatuissa oloissa syntynyt ja varakkailla alueilla asuva suomenruotsalainen, joille maahanmuuttajat ovat hellyttäviä lapsosia, joiden paapomisesta he saavat hyvän ja vähemmän syyllisyydentuntoisen ihmisen viitan itselleen.

Oikeudenmukaisuus vaatimukseni sanoo, että Suomessa asuva ihminen osallistuu yhteisiin talkoisiin suomalaisen yhteiskunnan rakentamiseksi entistä tasa-arvoisemmaksi ja inhimillisemmäksi. Nyt aivan selkeästi erityisesti somaliyhteisö on pääosin haluton integroitumaan yhteiskuntaamme, edes niihin avariin yhteiskuntamme raameihin. Mitä pääosin näemme, erityisesti somalien käyttäytymisessä, on ylimielisyys, sosiaalitoimen jatkuva rokottaminen,
työhaluttomuus muutamaa hienoa poikkeusta lukuunottamatta, väkivaltaisuus, uskonnollinen yhä aggressiivisempi fundamentalismi, naisten oikeuksien polkeminen ym...

Mitä valtaväestön olisi tehtävä? Oltava poliittisesti korrekti ja katsoa maahanmuuttajien, erityisesti somalien äärikäyttäytymistä läpi sormien ja heristettävä hurskaasti sormea suomalaisille rasisteille? Mihin tuollainen epäoikeudenmukainen asenne johtaa: yhä suurempaan kuiluun somalien ja muun yhteiskunnan välillä, koska ylivoimaisessa enemmistössä suomalaisista on sisäänrakennettu vuosisatoja oikeudenmukaisuuden, tasa-arvon ja yhteiskunnallisen vastuunkannon eetos!!! Tämäkö on rasismia...Se voi muuttua rasismiksi, jos yhteiskunnan suojattu ja hurskasteleva eliitti ei pian herää ja lopeta epärehellistä ja kaikille maahanmuuttajille ja valtaväestölle karhunpalveluksen tekevää paapomista.

Suhtaudun jokaiseen maahanmuuttajaan, myös somaleihin ystävällisesti, samalla tavalla kuin muihinkin ihmisiin. Mutta edellytän, että erityisesti somalit alkaisivat kasvaa aikuiseksi. Että he ottavat lusikan kauniisti käteensä, alkavat opiskella, opetella työntekoa ja muiden kulttuurien, erityisesti sen maan, jonka kansalaisia he ovat, kunnioitusta, opetella uskonnollista suvaitsevaisuutta, opetella kunnioittamaan naista suomalaisella tavalla, opetella itsekriittisyyttä, opetella rehellisyyttä...ym. ym..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu