dilemma

Pakko nyt kysyä joitakin mielipiteitä tähän tuskastuttavaan tilanteeseen... Auttakaa neitoa hädässä, pliis! (ihmiskuntaa on siunattu vakavammillakin ongelmilla -tiedän- mutta... AAAAARGH!!!)

Niin, ongelmani on siis tämä: olen nuori, elämäni kukoistuksessa oleva nuori pitkäaikaissinkku. Yksin on ihan ok, koska tilanteeseen olen tässä vuosien varrella tottunut, mutta nyt on tullut hälyttäviä oireita: panettaa aivan hillittömästi. Ihan koko ajan. Siis aivan sietämättömän paljon. Noin niin kuin että tilanne on jo ihan kiusallinen, kun käsi etsiytyisi housuihin lakkaamatta... Periaatteesta en harrasta yhdenillan hoitoja, koska ne eivät ole minun juttuni eivätkä sitä paitsi edes riitä mihinkään. Tämä ei kuitenkaan voi jatkua näin, koska muuten hajoan kappaleiksi. Siis kysymys kuuluukin: käynkö vastoin periaatteitani iskemään tuntemattomia miehiä, joita nussin yhden yön ja poden morkkista seuraavana aamuna, vai sinnittelenkö piinassani vielä seuraavaan ja sitä seuraavaan ja sitä seuraavaan päivään, vaikka turhautuminen ajaisikin minut hulluuden partaalle???

Ihan vaikka huutoäänestys käyntiin. Minä en osaa tätä päätöstä tehdä itse.
121321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

sormeen vaan vielä muutama vuosi, niin tiedät miltä tuntuu meistä miehistä, jotka ei saa edes sitä yhden yön seuraa.

Äänestä
  • maksusta edes sitä yhden yön seuraa...ei muuta kuin seteliä peliin....niin eiköhän ala löytyä

    Äänestä

toisinaan mietin minäkin... Täytynee kai odottaa... Jospa sitä joskus saisi kunnon seksiä... Ja ihan ilman rahaa

Äänestä

jauhaa paskaa!

Äänestä

hehheh, olipa surkuhupaisa juttu! Tämä on jonkun teinipojan tai kehittelemä fantasia unemien tytöstä.

Äänestä
  • ..kunpa olisikin... Tragikoomista kai ja naurattaa aina välillä itseäkin silloin kun ei itketä. :)

    Äänestä

mikset voi iskeä muutamaa tuntematonta miestä ja nussia heidän kanssa useampia öitä,eiks se ois helpompaa silleen.Itelläkin oli tuossa kesällä kausi et meni 4kk ilman ja siihen väliin sattu vielä yks 'ei seiso' kertakin ja alko oleen jo kieltämättä aika tukalat paikat yhdessä välissä kun joka paikassa tuli vastaan aina vain kahta kauniimpia ja vähäpukeisempia naisia ja usko oman vehkeen toimintaankin alko loppuun jo jossain vaiheessa sen vituilleen menneen kerran vuoksi,jossain vaiheessa meinas oikeesti pää räjähtää.Kaikkea tätä piti sit tietenkin kompensoida armottomalla itsesaastutuksella jota tulikin harjoitettua joka saatanan mahdollisessa ja mahdottomassa välissä.Siinä kesän aikana sit kirjoittelin täällä kaikenlaista paskaa omasta tilanteesta ja kommelluksista ja sit yks nainen joka oli samassa tilanteessa pisti mulle mailia, 2vk siitä ja tavattiin vkl tuhmailun merkeissä todella jees hengessä,itseasiassa todennäköisesti tavataan täs kohtapuolin uudelleenkin ja täs välissä voi sit vaik mailailla pikkutuhmia joka taas pitää mielen virkeänä.

Suosittelen lämpimästi kaikille yksineläjille jotka ei saa / halua seksiä muuten.

Äänestä

Etsi niinkutsuttu vakihoito. Joku hyvännäköinen ukko jota voit käydä sillointällöin paneksimassa.

Ja harrasta seksiä itsesi kanssa jatkuvasti. Kyllä niillä pärjää...

Äänestä
  • Eli suosittelen myös vakihoidon hankkimista. Mikäli siis tosiaan haluat vain seksiä. Siinä vaan aina piilee se "vaara" että alkaa viihtyä yhdessä muutenkin ;)

    Itsellä on kyllä seksin lisäksi läheisyyden ja hellyyden tarve. Vielä tällä hetkellä jopa suurempi kaipuu kahteen jälkimmäiseen.

    Mutta onnea matkaan, mitä tahansa päätätkin tehdä. Ei kannata itkeskellä. Käy ennemmin vaikka seksikaupasta valkkaamassa jotain kättä parempaa :)

    Äänestä

Olen mies ja kärsinyt aikaajoin samasta ongelmasta kuin sinäkin. Parisuhteen loputtua olen ollut nyt pitkään sinkku ja elänyt ilman yhdeillan juttuja siksi, ettei yksi kerta yhden ihmisen kanssa mielsestäni riitä mihinkään sekä myös periaatteellisista syistä. Silti välillä tekee sietämättömästi mieli.

Silti tuo kysymyksenasettelusi on mielstäni hassu. Ikään kun vaihtoehtoina olisi jatkuvat yhdenillanpanot tai oleminen yksin.
Mielestäni juuri näissä tilanteissa paras ratkaisu on ystävä joka voi olla myös seksiystävä. En tarkoita tällä mitään yhdenillan "hoitoa" vaan tutustuminen ihmiseen johon pystyy luottamaan - ja jonka kanssa voit sekstailla sydämmesi kyllyydestä. Et vaikuta halukkaalta parisuhteeseen juuri nyt joten mitään standardejakaan ei tarvitsisi määritella sen mukaan. Miehiä jotka ovat sekä himokkaita mutta samalla tunnollisia ja hyviä ystäviä on olemassa - voit toki joutua etsimään hieman sillä tämän tyyppiset miehet harvoin majailevat ravintoloissa - siellä olevilla on mielssä ihan muuta. Kokeile esim. chattia. :)

Ja vielä viimeinen ajatus: Tämä toimii oikeasti vain jos on kahden ihmisen välillä on luottamusta! Eli älä etsi ihmistä joka olisi sinulle ihan pelkkä panojussi - Siitä jää loppupeleissä hirvittävän vähän käteen.
Vaikutat mukavalta, tunnolliselta mutta himokkaalta ihmiseltä joten kuvittelisin ideaalisella leikkikamullasi olevan samat piirteet.
Jos onnistut löytämään samanhenkisen miehen, teillä voi olla todella hauskaa keskenänne :)
Voittaa yhdenillanjutut "big time".

Lycka till. Toivottavasti löydät piristystä syksyyn ja helpotuksen suuren!

-Hugo

Äänestä
  • Kyllä fuckbuddyn etsiminen on käynyt mielessä. Luulen olevani kuitenkin vähän liian "tyttö" moiseen toimintaan, ts. kehittelisin todennäköisesti aika nopeasti jotain elämää suurempia tunteita kaveria kohtaan, ja koska toivottomiin tapauksiin on ihastuttu jo turhan monta kertaa, jättäisin mieluusti sydänsurut väliin.

    Ehkäpä se on laitettava lopulta POIKAYSTÄVÄ hakuseen. Sääli, etteivät asiat tosielämässä hoidu niin simppelisti kuin teoriassa.

    Joo, kiitos että jaksoitte kommentoida oireiluani tämänkin verran. Ongelmia ne on pienetkin ongelmat. :)

    Äänestä

Iskemässä tuntemattomia miehiä, senhän te parhaiten osaatte!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mini-Lo kirjoitti:

Pakko nyt kysyä joitakin mielipiteitä tähän tuskastuttavaan tilanteeseen... Auttakaa neitoa hädässä, pliis! (ihmiskuntaa on siunattu vakavammillakin ongelmilla -tiedän- mutta... AAAAARGH!!!)

Niin, ongelmani on siis tämä: olen nuori, elämäni kukoistuksessa oleva nuori pitkäaikaissinkku. Yksin on ihan ok, koska tilanteeseen olen tässä vuosien varrella tottunut, mutta nyt on tullut hälyttäviä oireita: panettaa aivan hillittömästi. Ihan koko ajan. Siis aivan sietämättömän paljon. Noin niin kuin että tilanne on jo ihan kiusallinen, kun käsi etsiytyisi housuihin lakkaamatta... Periaatteesta en harrasta yhdenillan hoitoja, koska ne eivät ole minun juttuni eivätkä sitä paitsi edes riitä mihinkään. Tämä ei kuitenkaan voi jatkua näin, koska muuten hajoan kappaleiksi. Siis kysymys kuuluukin: käynkö vastoin periaatteitani iskemään tuntemattomia miehiä, joita nussin yhden yön ja poden morkkista seuraavana aamuna, vai sinnittelenkö piinassani vielä seuraavaan ja sitä seuraavaan ja sitä seuraavaan päivään, vaikka turhautuminen ajaisikin minut hulluuden partaalle???

Ihan vaikka huutoäänestys käyntiin. Minä en osaa tätä päätöstä tehdä itse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu